Teemu - 9:27, 6.9.2009 »Onko sulla käytössä joku huikean kallis puntari, vai millä noita tsekkailet? Itselläni ei tosiaan ole kovin tarkkaa kalustoa, mutta mieli tekisi välillä ottaa lukemia.vasaraasialainen - 15:35, 5.9.2009 » Punnitsin siis pelkästään rungot. Haarukat olivat muualla. Mutta joo: [Principian](http://www.chainreactioncycles.com/LargeImage.aspx?ModelID=24224&FileName=24224.Jpg) mukana tuli kuitua ja Bareknucklessa on se teräksinen malli.Meikäläinenhän punnitsee tätä nykyä kaikki osat, kun kerran weightweenie olen. Cinellissä osien paino merkitsee ja BareKnucklessa ei. Meikäläisen grammantarkat mittaukset antoivat seuraavan tuloksen: Cinelli: 1589g (runko+ohjainlaakeri), 614g (keula+käpy) BareKnuckle: 1944g (runko, ohjainlaakeri, kiristinpultti), 734g (keula+käpy)
Marssii kylmästi postiin tai markettiin kamojen kanssa. Ei ne ihan pienestä ulos heitä.
joope - 9:48, 6.9.2009 » Marssii kylmästi postiin tai markettiin kamojen kanssa. Ei ne ihan pienestä ulos heitä.Eleganttia!
Kirjevaaka. Maksimi 2kg, eli Bareknuckle oli siinä ja siinä.
Laitetaas nyt tähän ketjuun, niin ei tartte Langster Steelin kuolaamista häiritä toisessa ketjussa:
tle88 - 9:31, 9.9.2009 »Hitsatun rakenteen väsymiskestävyyshän ei nouse perusaineen lujuutta kasvattamalla, koska jäännösjännitykset ovat aina myötörajan suuruiset (Vähäkainu, O. Hitsaajan opas. Rautaruukki, Raahe, 2003. ISBN 952-5010-35-X) ellei liitos geometriasta johtuen pääse relaksoitumaan tai jännitystenpoistohehkutusta tehdä. Koska juuri kukaan ei sulata rajaviivaa uudelleen hitsin hionnasta puhumattakaan (propsit Cannondalelle) loviherkkyys vähentää teräksen luujudella muuten väsymisen kannalta saavutettavia etuja, kuten tuo lähteesi kertoo.Voi joutua scrollailemaan, että tulee näkyviin. Sivulla 100 on kuva asiasta. Miljoona toistoa ja erot ovat pienentyneet, mutta eivät ihan kokonaan hävinneet.
Ja tämä siis hitsatussa rakenteessa.
Eihän 7005-alumiiniseos ole lujinta alumiinia eikä AISI 4130 lujinta terästä. Niitä käytetään koska ne ovat hitsauksen kannalta entuudestaan tuttuja, niistä löytyy paljon kokemusta, niitä on helppo ja halpa ostaa, niihin löytyy mitoitus- ja suunnitteluohjeet, standardit jne. Liitoksen viimeistely olisi tehokkain tapa parantaa rungon kestävyyttä, mutta niin kauan kun se on liian kallista, ei kannata paukkuja laittaa parempaan materiaaliinkaan.
Mutta pointtini oli alunperin, Tuure, se, että en väittäisi teräksen palaavan väsytyksessä lämpökäsittelyä edeltävään tilaan mikrorakenteen osalta tai edes kaikilta mekaanisilta ominaisuuksiltaan, kuten asian arvelit olevan.
Uusi threadi on hyvä. - Langsteri keskustelu lähti lapasesta. - Nolottaa.
Minä olen alunperin orgaanikko ja synteetikko. Tutkin aikoinaan biologisesti hajoavia polymeerejä Oulussa. Vasta myöhempi elämä vei terästehtaaseen. Minä en siis ole metallurgi. Teräkseen otin itse pikakurssin, kun päädyin analyysilabraan ja keskelle ruotsinkielisiä " Det är hemlighet " laborantteja. (ne kiusasivat minua hellästi, kun norkuin niiden olkapään ylitse) Siellä oli vastassa tuotantotietokanta 450 eri teräslaadulla (lue: vittu, miten näitä voikin olla näin paljon?) ja jokin 1000 sivuinen röntgenin manuaali = Tämä pitää kalibroida. Ja ne kaikki muutkin vehkeet myös.
===
Minä lähestyn asiaa siis energiaperiaatteen kautta, kuten synteetikolle sopii. Käypikö näin ? - Mallilla on rajoituksensa, mutta se on havainnollinen.
Ajattele energia kuvausta siten, että lättäät käden paperille sormet harallaan ja piirrät kynällä käden ääriviivat. Tuommoinen räpylän mallinen kuvaaja on se esitys niistä eri energiatilojen muodoista, ja nuo sormien kohdan korkeammat energiapiikit pitävät eri muodot erillään toisistaan.
Jos pistät kolviin orgaanista tavaraa, ja lämmität tarpeeksi ja kaikki mahdolliset reaktiot tapahtuvat, syntyy kaikkia mahdollisia sivureaktioita ja syntyy siis eri aineita. Asiaa voidaan kuvata siten, että räpylän mallista pohjaa lähestytään ylhäältä päin - koska energiaa on siis ylimäärin ja tarpeeksi - ja tilastollisesti kaikkia muotoja syntyy omien tilastollisten lakiensa mukaan. Kolvissa on siis seos eri muodoista ja rakenteista ja siis eri aineista.
Syntetiikan ydin on hallita tätä, ja saada kaikki sivureaktiot listittyä pois ja kaikki tuote päätymään vain yhteen haluttuun energialaaksoon ja siten siis malliin, muotoon ja rakenteeseen. Siksi tuo malli on selkärangassa saakka, ja sitä sitten soveltelee kaikkeen käyttöön, sopi se siihen tai ei.
===
Nyt kun ajatellaan metallia, niin siellä on sisällä niitä vieraita atomeja, ja niillekin on se oma järjestäytyminen. Vain yksi noista järjestäytyneitä muodoista tuottaa sen suurimman mahdollisen päällekkäisyyden niille sitoville orbitaaleille yli tuon koko metalliseoksen rakenteen. Tämä muoto on siis nyt se lämpökäsittelyllä keinotekoisesti tehty rakenne.
Jos ja kun metallia käytetään, oikeasti, niin käytöstä syntyvät voimat ovat atomaarisella tasolla aivan hirveitä. Ainehan venyy ja vanuu, ja pahimmillaan jopa kidehilat hiukan nitkahtavat suhteessa toisiinsa. (= Pysyvä muodonmuutos siis, vaikka olisi pienikin. Tätä tuppaa kuitenkin tapahtumaan.)
Minusta energiaa on riittävästi saatavilla siihen, että jos ainetta melkein voi repiä rikki, myös sen järjestäytymistä voidaan muuttaa. Ja se muuttuu tilastollisesti tietenkin siihen suuntaa, mihin se hakeutuisi automaattisesti hitaasti jäähtyessään ja sitä kautta tilastollisesti järjestäytyessään.
TUOLLA perusteella siis arvelisin , ettei keinotekoisesti ohjaamalla tehty järjestäytyminen olisi kuitenkaan luonnollisessa ja olemassa olevassa ja erittäin rasitetussa kappaleessa välttämättä täysin pysyvä olotila.
===
Tämä siis ihan musta tuntuu periaatteella, lähtien täysin teoreettisista malleista ja niin, etten minä tosiaankaan ole oikea metallurgi. Tässä mennään todella heikoilla jäillä. Uskon kuitenkin, että ymmärsit sen suunnan, mistä tuota ajatusta johdattelin. Tuo energiaperiaate on kuitenkin aika universaali ja pätevä keino hahmottaa asioita. Jos se tässä kohtaa menee täysin pieleen, niin se on sitten minun kokemattomuuttani ja osaamattomuuttani. En ole tutkinut rasitettuja metalleja enkä mitään semmoista.
Nuo väitteet materiaalin historiasta ja siitä, että yhteneväisistä tilaparametreista huolimatta aineen historia vaikuttaa, nekin pätevät ehdottomasti siis polymeereille, mutta sovelsin niitä sitten metalleihin. Sidoksia mitä sidoksia, ja ne järjestäytyvät jonkin kaavan mukaan.
Asia on siis tavallaan siitä kiinni, kuinka syvässä energialaaksossa ollaan, mutta jos edes lähestytään ainetta repiviä rasitustiloja, niin sanoisin, että uudelleen järjestäytyminen on kuitenkin kunkin rasituspiikin jälkeen tilastollisesti jakautunutta.
Muista, että sidokset muodostuvat elektroneista, ne ovat alkeishiukkasia ja niillä on aaltoluonne, ja ne voivat kahlata omien aaltojensa solmukohtien ylitse. Kuvaajan sormien energiavallit eivät ole niille ehdottomia seiniä, vaan vain hidasteita. Ihminen ei pääse hyppimällä kuuhun, mutta tilastollisesti osa elektroneista aina pääsee.
Jotkut orgaaniset molekyylitkin kykenevät tekemään itselleen ja sidoksilleen tempun, mikä vastaa vasemman käden muuttumista oikeaksi kädeksi noin stereokemiallisessa mielessä. Ja tämä on siis ehdottoman totta. Kuitenkin tilojen välinen energiaerotus on sellainen, ettei tuota mitenkään pitäisi pystyä tapahtumaan.
Siksi minä hivenen kyseenalaistan sen keinotekoisen lämpökäsittelyn ehdottoman pysyvyyden. Ja siis kappaleessa, jota jatkuvasti melkein revitään rikki ja jossa atomaarisella tasolla kuitenkin tapahtuu suuria muodonmuutoksia. Se muutama millikin metrin matkalla on niille kvantittuneille atomeille ja niiden sidoksille ääretön matka. Se ei koskaan jakaudu ihan tasan kaikille niille. Aina jotkut sidokset saavat energiaa niin, että noustaan räpylän yläpuoliseen vapaaseen olotilaan ennen uutta laskeutumista alas. Siitä sitten seuraa se aineen palaaminen hiljalleen takaisin siihen tilastolliseen järjestäytymiseensä.
Mitäpä sanot ?
Metallurgiassa on varmaan muunkinlaisia malleja, joita käytetään asioiden kuvaamiseen. Tuo minun esitykseni on tyypillisesti sellainen, minkä täysin puhtaasti teoriatasolla liikkuva orgaanikko loisi selittämään aineen perusrakennetta ja sen järjestäytymistä.
Tuure
-.-
Siis ihan oikeasti, tämä on hyvin hyvin virkistävää… parhaimmillaan kahvipöytäkeskustelut ovat juuri tätä. Ja osalle muista lukijoista: Me siis puhumme Astron kanssa aivan ehdottomasti totta olevista ja täysin olemassa olevista asioista. Nämä ovat niitä oikeita todellisia syitä, miksi Te joudutte ostamaan niitä uusia ratarunkoja ja käyttämään rahaa.
1 Like
tle88 - 2:41, 10.9.2009 »Kyllä se energiaperiaate pätee teräkseenkin ja termodynamiikalla voidaan selittää kaikki reaktiot. Polymeerit ovat kuitenkin eri maailma teräkseen nähden. Teräksen sidokset ovat vahvempia (eli sulamispiste korkeampi), minkä seurauksen huoneenlämpötilassa ei tapahdu käytännössä ikinä mitään mihinkään suuntaan. Metastabiili kiderakenne voi kyllä muuttaa faasia, mutta vasta kun materiaali myötää. Särönkasvussa tätä tapahtuukin työstökarkeneville teräksille, mutta vain särön kärjessä. CrMo-teräkselle ainoa metastabiili tila on martensiittinen rakenne (ja sekin on hyvin stabiili seosaineiden takia). Energiaa siinä on varastoituna noin 1700 J/mol [1, s.183]. Martensiittisena cromoa ei fillarinrungoissa käytetä haurauden takia, vaan mikrorakenne on päästömartensiittinen sekundäärisellä karkenemisella. Kromi ja molybdeeni ovat voimakkaita karbidinmuodostajia (reaktio vasta yli 500 C lämpötilassa). Eli mikrorakenne on niin stabiili ja yhdisteiden muodostumisentalpiat niin suuret [1, s.195], ettei sitä millään huoneenlämpötilassa nitkuttamisella muuteta.Minusta energiaa on riittävästi saatavilla siihen, että jos ainetta melkein voi repiä rikki, myös sen järjestäytymistä voidaan muuttaa.
Lähteet:
- Bhadeshia, H. & Honeycombe, R. Steels - Microstructure and Properties, 3. painos. ISBN 978-0-750-68084-4
Mullakin on nyt tällainen virvoitusjuomatölkki, joka taipuu myös peukuttaessa :-).
http://www.tero.fi/portal/pix/handmade.jpg
Mutta oisko kellään tietoa tai parempia arvauksia, tarkoittaako toi tarra että:
a) Olmo on viilannut putken kaartumat ja hitsannut rungon käsityönä Italiassa
b) Olmo on viilannut putken kaartumat ja hitsannut rungon käsityönä Taiwanissa
c) Runko tulee ties mistä ja Olmo on maalannut sen, liimannut tarrat ja kiinnitellyt alkuperäisosat käsityönä
d) Olmo painaa nappia ja robottikäsi valmistaa rungon, liimaa tarrat ja kiinnittää osat
?
Itse veikkaisin vaihtoehtoa B, tosin ilman mitään todellista tietoa.
Jatketaanpa täälä, niin ei mene turhan ot:ksi:
Eiha - 11:50, 28.6.2010 »Jossain (ehkä mbuk?) oli joskus joku raportti, jossa todettiin, että alurungot kestää dh:ta vain noin kolmasosan siitä määrästä laskuja, mitä joku tarkkailtavana ollut teräsrunko. Tiedä sitten testimenetelmistä sen tarkemmin.ecky - 10:41, 28.6.2010 » Kun tässä nyt ylistettiin niin kovin amuliinirunkoisten tarkkuutta ja jäykkyyttä, niin huomautettakoon, että alumiinilla jännityssyklien määrän kasvaessa kohti ääretöntä väsymismurtolujuus pienenee kohti nollaa. Teräkselle taas on määritettävissä selvä väsymismurtoraja, jonka alle jäävä kuormitus ei kasvata vauriokertymää. Käytännössä tämä tarkoittaa, että virheetönkin alumiinirunko hajoaa väistämättä ennen pitkää, teräksinen ei.Ihan mielenkiintoisia juttuja teoriassa, mutta jäisin kaipaamaan tietoja lähteistä. Onhan se hieno juttu kun testataan väsymistä, mutta mikä on tuo jännitystaso (onko mitenkään lähellä pyöräilyssä tulevia) ja välttämättä maaginen ääretön väsymissyklien määrä ei tule täyteen ihan heti ;) Myös kiinnostaisi onko joku tosiaan saanut pyörää ajamalla (ei kolaroimalla) alumiinisen runkonsa väsymään niin paljon, että väsymismyötöraja ylittyisi ja runko hajoiasi jostain muusta kohdasta kuin hitsaussaumasta.
Mulla on erään Focuksen alumaasturin (listahinta ~1000€ vuonna 02 tai 03, putket bioval-mallisia kaksoisohennettuja, en nyt muista oliko 7005 vai 6061, mutta toinen niistä kuitenkin, eli ei kaikkein halvinta kuraa, vaikkei mitään hipoakaan) emäputki murtunut pystysuunnassa putken etuvasemmalta, eli ei saumasta. Kyseessä toki saattoi olla myös integroituun ohjainlaakeriin liittyvien pintojen huono laatu tai joku muu valmistusvirhe. Kolaroitu tai erityisemmin pannutettu sitä ei oltu. Normaalia metsässä tuiskahtelua kyllä. Mitään ulkoisen iskun aiheuttamaa jälkeä siinä ei missään ollut, lakkapintakin oli murtumaa lukuunottamatta ehjä. Ajoa oli takana muutama vuosi, lähinnä varsin helppoja polkuja ja suureksi osaksi myös tiellä. Rungolla oli 10v. takuu, joten se korvattiin.
Joo. Meinas jo jatkua väärässä paikassa.
ecky - 12:10, 28.6.2010 »Eiha - 11:29, 28.6.2010 » Ihan mielenkiintoisia juttuja teoriassa, mutta jäisin kaipaamaan tietoja lähteistä. Onhan se hieno juttu kun testataan väsymistä, mutta mikä on tuo jännitystaso (onko mitenkään lähellä pyöräilyssä tulevia) ja välttämättä maaginen ääretön väsymissyklien määrä ei tule täyteen ihan heti ;) Myös kiinnostaisi onko joku tosiaan saanut pyörää ajamalla (ei kolaroimalla) alumiinisen runkonsa väsymään niin paljon, että väsymismyötöraja ylittyisi ja runko hajoiasi jostain muusta kohdasta kuin hitsaussaumasta.Ajatus on se, että koska pyörällä ajamisessa on kyseessä vaihtuva-amplitudinen kuormitus, niin korvataan se vakioamplitudisella ekvivalenttikuormituksella. Kun kuormituskertojen määrä kasvaa niin vastaava väsymismurtolujuus pienenee. Alumiinille pätee, kun kuormituskertojen määrä on tarpeeksi suuri, niin väsymismurtolujuus on jo niin pieni, että murtuminen saadaan aikaiseksi tuossa alkuperäisessä vaihtuva-amplitudisessa kuormituksessa. Teräkselle voidaan määrittää kokeellisesti väsymismurtoraja, jonka alle jäävä rasitus ei kerrytä vauriokertymää, eikä siten johda väsymismurtumiseen vaikka N lähestyy ääretöntä. Jos teräsrunko mitoitetaan oikein, niin se kestää normaalia käyttöä ikuisesti. Alumiinille vastaava ei ole mahdollista, mutta se voidaan mitoittaa kestämään hirrrmu pitkään ja se varmaan riittää kaikille. Voit todentaa tämän alumiinin ja teräksen Wöhler-käppyröistä.
deetsay - 12:12, 28.6.2010 » Mullakin on nyt tällainen virvoitusjuomatölkki, joka taipuu myös peukuttaessa :-). http://www.tero.fi/portal/pix/handmade.jpg Mutta oisko kellään tietoa tai parempia arvauksia, tarkoittaako toi tarra että: a) Olmo on viilannut putken kaartumat ja hitsannut rungon käsityönä Italiassa b) Olmo on viilannut putken kaartumat ja hitsannut rungon käsityönä Taiwanissa c) Runko tulee ties mistä ja Olmo on maalannut sen, liimannut tarrat ja kiinnitellyt alkuperäisosat käsityönä d) Olmo painaa nappia ja robottikäsi valmistaa rungon, liimaa tarrat ja kiinnittää osat ?e) Olmo on valmistanut sen robottikäden joka valmistaa rungon Taiwanissa.
Eiha - 12:16, 28.6.2010 » ^Joo on noita murtumismekaaniikan ja väsymisen juttuja itsekin tullut opiskeltua. Käyrät on aina hienoja (Wöhler / S-N), mutta teoria on teoriaa ja siksi kaipasinkin yhteyksiä ihan oikeaan elämään. Nuo käytännön esimerkit pyöräilyyn liittyen puuttuivat. Kiitoksia Tuurelle ja Suicidehubille jutuista :) Ja siirretään jatkot vaikkapa materiaalitopikkiin.En epäile etteikö muutkin olisi noita teorioita lukenut. [Tässä](http://www.rivbike.com/article/bicycle_making/frame_materials) on ihan hyvä artikkeli noista materiaaleista.
Eräs huomio mikä tosiaan jää vähälle huomiolle:
“Defect tolerance is the least-talked about material quality, and it’s risky to talk about because it’s easy for a reader to get the idea that the writer must be tolerant of defects. But it is a real category, a real quality, a real thing that rocket scientists care about and bicycle makers ought to. Defect tolerance is the ability of a material to be safe even when defective. It matters because perfect quality control is impossible, no matter how white-coated engineers in sterile rooms you have monitoring production. Some bug or booger or bubble will work its way in, and then what? Then you want a material that maintains its integrity. The least defect-tolerant material used in bikes is carbon fiber. (And most carbon fiber comes from China, as a matter of fact.) The most defect-tolerant is steel.”
^Oli muuten hienoa lukemista tuo linkki, kiitoksia 
Otetaan tää vielä uudestaan, kaikki uskovaiset kädet ylös!
“The least defect-tolerant material used in bikes is carbon fiber. The most defect-tolerant is steel.”
Hardcore steel lovers of finland. Kaljaa on hyvä pakata alumiiniin ja lentokoneen siipiä tehdään hiilikuidusta, pyörät teräksestä. Sanoo mies jolla kaksi alurunkoa aj vain yksi teräs.
En nyt tajunnut. Koska olutta myydään alumiinitölkeissä, niin alumiini on hyvä materiaali pyöränrungoksi?
Kaljaa myydään myös lasipulloissa ja ultrakevyiden lentokoneiden siipiä tehdään kankaasta. Kaasuturbiinien materiaaleina käytetään nikkkeli- sekä kobolttipohjaisia superseoksia, ottomoottorien imusarjoja tehdään magnesiumista ja moottorilohkoja valualumiinista. Kattiloita tehdään ruostumattomasta teräksestä ja hammaslääkärin pora on pinnoitettu volframikarbidilla.
Nämä ei kyllä mitenkään liity polkupyöriin, mutta voihan näitä aiheen kannalta merkityksettömiä faktoja listata.
SuicideHub - 6:58, 29.6.2010 » oli joskus joku raportti, jossa todettiin, että alurungot kestää dh:ta vain noin kolmasosan siitä määrästä laskuja, mitä joku tarkkailtavana ollut teräsrunko.Höpöraportti. Tuommoisilla toteamuksilla ei ole mitään arvoa mihinkään suuntaan. Koejärjestelyt luotettavien tulosten saamiseksi tuollaiselle vertailulle ovat käytännössä mahdottomat jo pelkästään tarvittavien toistojen määrästä johtuen.
SuicideHub - 6:58, 29.6.2010 » Focuksen alumaasturi/.../emäputki murtunut pystysuunnassa/.../Ajoa oli takana muutama vuosi, lähinnä varsin helppoja polkuja ja suureksi osaksi myös tiellä. Rungolla oli 10v. takuu, joten se korvattiin.Näinhän se menee. Raaka-aineen ominaisuudet vaihtelevat, valmistusprosessien laatu vaihtelee, kuskien ajotavat vaihtelevat, ajettava maasto vaihtelee. Nämä kaikki vaikuttavat rakenteen luotettavuuteen. Valmistajat kuitenkin hallitsevat kaksi ensimmäistä niin hyvin että uskaltavat luvata KAIKILLE asiakkaille 10v takuun. Pyöräilijä voi vaikuttaa itse kahteen jälkimmäiseen: älkää ajako pyörillänne jos kauheasti pelottaa katastrofaalinen murtuminen.
ecky - 6:58, 29.6.2010 »Väsymisraja teräkselle määritetään yleensä 2*10^6 syklille. Väsymistä kuitenkin tapahtuu tätä alemmalla jännitystasolla kun syklimäärä on tarpeeksi iso (Murakami, 2002), riippuen seoksesta (Müller-Bollenhagen, 2010).Alumiinille pätee, kun kuormituskertojen määrä on tarpeeksi suuri, niin väsymismurtolujuus on jo niin pieni, että murtuminen saadaan aikaiseksi tuossa alkuperäisessä vaihtuva-amplitudisessa kuormituksessa. Teräkselle voidaan määrittää kokeellisesti väsymismurtoraja, jonka alle jäävä rasitus ei kerrytä vauriokertymää, eikä siten johda väsymismurtumiseen vaikka N lähestyy ääretöntä.
Jos teräsrunko mitoitetaan oikein, niin se kestää normaalia käyttöä ikuisesti. Alumiinille vastaava ei ole mahdollista, mutta se voidaan mitoittaa kestämään hirrrmu pitkään ja se varmaan riittää kaikille. Voit todentaa tämän alumiinin ja teräksen Wöhler-käppyröistä.Eikös alumiiniset Inseratkin myydä 10v runkotakuulla? Joten teräksen "ikuinen" kestäminen ei ole mikään todellinen etu. Wöhler-käyrästä on pitkä matka hitsatun rakenteen luotettavuuden arviointiin. Käyrät on yleensä tehty puristus-jännitys-taivutuksessa (R=-1). Kun keskijännitys nousee, väsymisikä laskee. Kun kuormitusmuoto muuttuu taivutuksesta vedoksi tai väännöksi, väsymisikä laskee. Kun kappaleessa on karhea pinta,lovi tai muotovirheitä, väsymisikä laskee. Kun kappaleessa on jäännösjännityksiä, väsymisikä laskee. Lisäksi kappaleen tilavuuden kasvu ja lämpötilan nousu laskee väsymisikää. Sanotaan että korjaat kaiken tuon jollain kertoimilla, mutta tuloksena on uusi KESKIMÄÄRÄINEN väsymislujuus. Mikä on hajonta? Ilman sitä tietoa ei voi arvioida rakenteen luotettavuutta. Jos puhutaan materiaaleista niin teräksellä loviherkkyys ja on suurempi kuin alumiinilla (Neuberin vakio rho tai Petersenin Notch sensitivity index q). Pinnanlaadun vaikutus on myös suurempi ja kasvaa teräksen lujuuden kasvaessa (Bannantine, 1989). Mitä lujempi teräs, sitä herkempi se on loven vaikutukselle väsymisessä. Teräksen mekaaniset ominaisuudet vaihtelevat alumiinia enemmän suhteellisestikin (coefficient of variance).
Ja sitten kun tuijotetaan sitä S-N-käyrää niin on hyvä muistaa että toisella akselilla on tosiaan jännitys. Teräksen kanssa saman painoisella alumiiniputkella on kolme kertaa suurempi pinta-ala eli kolmasosa jännityksestä vedossa. Sitten kun aletaan kasvattamaan putken halkaisijaa ja puhumaan väännöstä ja taivutuksesta alkaa alhaisemman tiheyden materiaalit jyräämään väsymislujuus/paino-suhteellaankin.
ecky - 6:58, 29.6.2010 » [Tässä](http://www.rivbike.com/article/bicycle_making/frame_materials) on ihan hyvä artikkeli noista materiaaleista.Kai nää on mielipidekysymyksiä, mutta minusta tuo on surkea "tietoisku". Defect tolerance, pffft. Kyse ei ole mistään paineastioista. Jos ei halua satuttaa itseään, olisin enemmän huolissani päälle ajavista autoilijoista kuin hiilarirungon halkeamisesta keskeltä kahtia. Ensimmäinen on paljon todennäköisempää kuin jälkimmäinen. Busted carbon-jutut on kaikki jotain kolaroituja caseja. Jos tarkoitus on pannutella ja paiskoa pyörää niin kannattaa välttää lujitemuovia, muuhun käyttöön hiilari on paras :)
Ja lopuksi se oleellinen: materiaalinvalinnalla on loppujen lopuksi hyvin pieni vaikutus luotettavuuteen. Rakenteen suunnittelu ja valmistustekniikka ovat oleellisempia. Jokainen voi tehdä laskelmia efatigue.comissa ja katsoa mikä vaikuttaa mihinkin.
astro - 17:21, 29.6.2010 ...olisin enemmän huolissani päälle ajavista autoilijoista kuin hiilarirungon halkeamisesta keskeltä kahtia. Ensimmäinen on paljon todennäköisempää kuin jälkimmäinen. Busted carbon-jutut on kaikki jotain kolaroituja caseja. Jos tarkoitus on pannutella ja paiskoa pyörää niin kannattaa välttää lujitemuovia, muuhun käyttöön hiilari on paras :)Lainatakseni ilosen samua, signaturelta: Hiilari rungot hajoavat kaatumisissa, ei käytössä.
Mies kuitenkin tienaa elantonsa korjaamalla hiilikuitua niin kai sitä on pakko uskoa.
Epäilisin jos yksikään terärunko maailmassa ei olisi tuhoutunut jollakin tasolla kaatumisissa. Teräksen kanssa putket nyt eivät varmaan rikkipoikki kovin helposti, mutta hitsaus/ juotos-saumat pettää, jokin putkista vääntyy jolloin pyörä ei vain enää kulje suoraa muuta kuin väkisin.
Tämä nyt ei liity millään pyöräilyyn:
Perhepäivähoitjat suosivat VANHOJA Oran tai Brion rattaita, koska niissä on teräsrunko. Naapurissa asuva hoitaja on käyttänyt omiaan 17 vuotta, ja ne vieläkin menee suoraa, vaikka niissä on neljä rengasta, ja suurempi todennäiköisyys kuin pyörässä että jokin putkista vääntyy. Kun ajattelee sitä käyttö ja rääkki määrää mitä noi vaunut joutuu sietämään niin on pakko nostaa hattua sille teräkselle mitä niissä käytetään.
astro - 23:47, 29.6.2010 »Tossa oli muistaakseni ollut muutama kuski ajamassa kisoja noilla rungoilla, kunnes saivat ne rikki ja sitten vertasivat tuloksia aikaisempiin kokemuksiin erilaisista amuliinisista rungoista. Ehkei tuo siis aivan tuulesta temmattu lausuma ole, mutta tolla metodilla on tosiaan mahdotonta ottaa huomioon kaikki muuttujat ja saada niitä toistoja tehtyä riittävä määrä, joten aika vitsikästä ton perusteella on tosiaan ainakaan itse materiaaleja vertailla..SuicideHub - 6:58, 29.6.2010 » oli joskus joku raportti, jossa todettiin, että alurungot kestää dh:ta vain noin kolmasosan siitä määrästä laskuja, mitä joku tarkkailtavana ollut teräsrunko.Höpöraportti. Tuommoisilla toteamuksilla ei ole mitään arvoa mihinkään suuntaan. Koejärjestelyt luotettavien tulosten saamiseksi tuollaiselle vertailulle ovat käytännössä mahdottomat jo pelkästään tarvittavien toistojen määrästä johtuen.