Lyhyesti:
Kertakäyttöpyörä on hyvä pyörä uutena sille ensimmäiselle ostajalle.
Käytetyn pyörän ostajalle se ei ole sitten hyvä ostos.
Sama uudestaan pitemmässä muodossa ja pysyn nyt erossa siitä teknologiasta, mutta tuon esiin seuraavaa:
Lainaus: “Voidaan myös sanoa, että alumiinin hajoaminen 10 vuoden käytön jälkeen ei ole mikään todellinen haitta. Ihan miten päin asiat haluaa nähdä.”
Minusta tuo on haitta ainakin minun kannaltani, kun kaikki omat pyörät ovat käytettyjä ja nuorinkin taitaa olla jo 19 vuotta vanha. Katson asiaa siis tästä näkövinkkelistä. Lisäksi maantiepyörä ei ole kovin paljoa enää viime vuosikymmeninä muuttunut. Se on se sama kolmio polkimien, satulan ja tangon suhteen, mihin se kuski istuu. Kolmion kärkipisteiden välissä olevan rungon ulkonäkö ei ole kovin merkitsevä asia kuitenkaan oikeasti. Siis se asia, onko runko esim. sloupattu vaiko ei.
Edelleen: Tuosta rajoittuneesta käyttöiästä kyllä minusta seuraa se, ettei vanhempaa alumiinipyörää (tai myöskään hiilikuitupyörää) oikein uskalla ostaa vanhana. Ne ovat arvokkaita vain ja ainoastaan sille ensimmäiselle omistajalleen. = Noille ei koskaan tule olemaan näitä mukavia jälkimarkkinoita, kun ne ovat 20 vuotta vanhoja. Jos ei ole täysin varmaa, että ne ovat olleet liki käyttämättöminä, niin kuka edes uskaltaa ostaa noin 20 vuotiaan alumiinipyörän ? Öh… noita ei taida vielä siis kovin olla, mutta aikanaan niitä kyllä on, ja noiden arvo on silloin mikä? Ainoa hyvä puoli on se, että kierrätykseen vieminen ei varsinaisesti maksa mitään… (maksaa se, mutta ei sille viejälle sillä hetkellä. KAIKKI aina maksaa jotakin. Tuonkin toiminnan kulut ovat sitten epäsuoria, ja osa ihmisistä ei tätäkään asiaa vain ymmärrä.)
Miten sen jatkossa selvittää, onko se edellinen omistaja ollut arvo vehkeen wannabe ostaja, vai tosi ajomies, joka on liki asunut sen pyörän selässä ja suorittanut kaiken liikkumisensa sillä ? - Eipä oikein mitenkään. Naarmut on voitu kiillottaa pois ja pinta penslata laimennetulla lämpimällä akkuhapolla, jolloin se on taas eloksoitunut kauniin näköiseksi. Totta kai niitä runkoja aletaan meikkaamaan ennen myymistä. Niinhän autoillekin tehdään ja jopa ihan liikkeen voimin: Pestään pinta hapolla, että läpikukkinut ruoste katoaa näkyvistä ja vahataan pinta moneen kertaan kunnon vahalla. Se kestää hyvänä sitten muutaman viikon tai kuukauden… Minä olen itse nähnyt, kun moista hommaa tehdään. Pani vähän miettimään taas tätä maailmaa. Kyllä alumiinille voidaan tehdä ihan samoin, ja myös tullaan tekemäänkin.
Teräspyörä taas on ehjä, jos se näyttää ehjältä. Onhan niihinkin mahdollista tulla murtumia, tietenkin, mutta noin pääsääntöisesti se kokee selvän muodonmuutoksen jos rasitus on ollut liian suurta. Jos putket ovat suorat, lommottomat ja juotokset näyttävät hyviltä, niin teräspyörän voi ostaa melko turvallisin mielin. Maalaa pyörän uudestaan, kuten Arttu teki tuolle upealle Eddy Merckx Professionalille, ja maailmassa on taas yksi upea teräskaunotar kiertänyt uudelleen käyttöön. - Ei tämmöistä temppua voida mitenkään turvallisesti tehdä vanhalle alumiinipyörälle tai hiilikuitupyörälle.
Oma lukunsa sitten tulee olemaan se, että kun nuo jälkimmäiset aikanaan vanhoina väsyvät, niin ihmiset voivat ihan oikeasti vahingoittaa itseään noilla. Ihminen on luonnostaan pihi. Minä ainakin olen. (Ei pihiys ole pahasta, se on eräs reunaehto sille, että yleensä saa edes omaisuutta yhtään kertymään.) Ei sitä mistään Pinarello Dogmasta tai Orbea Orcasta kukaan tee oikeasti päätöstä, että tämä on nyt vanha ja otanpa ja heitän tämän nyt pois… sillä ajetaan ja ajetaan, ja kun takaraivossa alkaa kuulua liikaa niitä pahageneraattorin ääniä, niin se lakataan uudestaan ja myydään seuraavalle viattomalle ja hyväuskoiselle ostajalle ja sanotaan, ettei laitetta ole tuskin edes käytetty. Tämä taas ajaa sillä onnellisena JA JOLLEKIN siinä omistajien jonossa sitten käy näin:
… ja tämä on kyllä ihan oikeasti ikävää.
Pyörätehtaan kannalta taas liki ikikestävä teräsrunko ja niitä kierrättävät pikku säästöhamsterit ovat aivan kauhistus. Nehän kiroavat mielessään syvästi, aina kun näkevät jonkun uudistavan vanhaa runkoa. Erään katsantokannan mukaan siinä kun menetettiin asiakas. Väestö jaetaan nimittäin kahteen kastiin: Niihin jotka ostavat ko. firman uuden tuotteen, ja niihin, jotka eivät. Noin ne maailman näkevät. Jokainen pyörän haluaja ja tarvitsija on potentiaali asiakas, ja kun tämä tekee jotain kerettiläistä, kuten kierrättää teräsrungon, niin siinä menetettiin se uuden pyörän ostaja.
Siksi minkään teollisen valmistajan intresseihin nykyään ei koskaan kuulu se “ikikestävyys” ei niin maan minkään tuotteen kohdalla. Tavoitteena on vain myydä niitä tuotteita, ja saada siitä rahaa. Ei mikään muu. Business puolella liika idealismi yleensä on kohtalokasta. Silleen maailma on vähän ikävä paikka. Siksi edelleen tehdään ulkona olevia esineitä ruostuvista ja syöpyvistä materiaaleista, ja edes ruuveiksi ei saa tehtaalta valmiina ruostumattomia ruuveja. Ne on pakko sitten itse vaihtaa myöhemmin.
Nykyisen kaltainen ainoa oikeasti toimiva taloussysteemi tähtää aina johonkin muuhun, kuin tuotteen ikikestävyyteen tai edes mahdollisimman pitkään elinkaareen. Se on sääli, mutta näin se nyt tällä hetkellä vielä menee tuo asia. Joskus myöhemmin asia voi muuttua, mutta epäilen sitä. Se hinta tulee aina olemaan se määräävä tekijä, ja se sanelee sen valtavirran käyttäytymistä. Ja pyörätehtaat tulevat jatkossakin tekemään pyörät jostain materiaalista, jonka käyttöikä on rajallinen. Se on aivan selvä asia. Juotettu teräsrunko muuttuu boutique tuotteeksi, harvinaiseksi ja kalliiksi esineeksi tyyliin Ellis, Sachs ja muut vastaavat. Siksi minä noita hyviä teräsrunkoja kehotan NYT hamsteroimaan muutaman, koska se on kaukonäköistä toimintaa. Sitten on mistä ottaa, kun markkinat aikanaan ehtyvät. - Siis: jos tuollaisella haluaa ajaa.
Pyöriä on, ja niitä tulee aina olemaan. Ei niiden saatavuus mihinkään ehdy. Mutta hyviä käsintehtyjä ja juotettuja teräsrunkoja, niitä syntyy enää harvakseltaan lisää ja niitä tuhoutuu nopeammin kuin tämän maailman käsityöläiset enää pystyvät tuottamaan. Pyörät muuttuvat vääjäämättömästi kestokulutushyödykkeistä vähän enemmän kertakäyttöiseen suuntaan. Ostetaan, käytetään ja heitetään pois ja ostetaan uutta. Se, että yksilönä menee mukaan tuohon valtavirtaan, ei ole kuitenkaan minusta mikään synti. Se on vain valinta. Kaikille valinnoille on ne omat perusteensa, ja kukin sitten itse järjestelee ne itselleen sopivuusjärjestykseen.
Esim. fillarifoorumilla on sakkia, jotka kysymyksistään johtuen eivät tunnu tajuavan pyöristä ja tekniikasta eivät niin tuon taivaallista. Ostavat kasviöljyä uudelleen pakattuna ja luulevat sitä oikeaksi voiteluaineeksi. Mutta ne ajavat niillä pyörillä. On aivan varmaa, että ne käyttävät niitä pyöriään enemmän kuin minä, ja se mitä minunkin pitäisi tehdä, olisi sorkkia noita vähän vähemmän ja ajaa niillä vähän enemmän. Pitäisi jättää se muu vähän vähemmälle, niin ainakin sydän ja vatsanympärys kiittäisivät. - Mutta se ei olisi niin hauskaa.
Ymmärrän kuitenkin niitä, jotka ostavat 800 euron alumiini maantiepyörän alesta 500 eurolla, ja alkavat ajamaan sillä päivittäin. Minä tollona ostan jonkin kuolleella keskiömitoituksella varustetun rungon, AIHION, ja alan haalimaan ulkomailta asti lentorahtina siihen jotain pelastusosaa. Pyörä on pukissa, mies lihoo ja sydän rasvoittuu. Perkele. Kuka tässä on se oikeasti tyhmä ?
Tuure
-.-