Itse veikkaisin vaihtoehtoa B, tosin ilman mitään todellista tietoa.
Jatketaanpa täälä, niin ei mene turhan ot:ksi:
Eiha - 11:50, 28.6.2010 »Jossain (ehkä mbuk?) oli joskus joku raportti, jossa todettiin, että alurungot kestää dh:ta vain noin kolmasosan siitä määrästä laskuja, mitä joku tarkkailtavana ollut teräsrunko. Tiedä sitten testimenetelmistä sen tarkemmin.ecky - 10:41, 28.6.2010 » Kun tässä nyt ylistettiin niin kovin amuliinirunkoisten tarkkuutta ja jäykkyyttä, niin huomautettakoon, että alumiinilla jännityssyklien määrän kasvaessa kohti ääretöntä väsymismurtolujuus pienenee kohti nollaa. Teräkselle taas on määritettävissä selvä väsymismurtoraja, jonka alle jäävä kuormitus ei kasvata vauriokertymää. Käytännössä tämä tarkoittaa, että virheetönkin alumiinirunko hajoaa väistämättä ennen pitkää, teräksinen ei.Ihan mielenkiintoisia juttuja teoriassa, mutta jäisin kaipaamaan tietoja lähteistä. Onhan se hieno juttu kun testataan väsymistä, mutta mikä on tuo jännitystaso (onko mitenkään lähellä pyöräilyssä tulevia) ja välttämättä maaginen ääretön väsymissyklien määrä ei tule täyteen ihan heti ;) Myös kiinnostaisi onko joku tosiaan saanut pyörää ajamalla (ei kolaroimalla) alumiinisen runkonsa väsymään niin paljon, että väsymismyötöraja ylittyisi ja runko hajoiasi jostain muusta kohdasta kuin hitsaussaumasta.
Mulla on erään Focuksen alumaasturin (listahinta ~1000€ vuonna 02 tai 03, putket bioval-mallisia kaksoisohennettuja, en nyt muista oliko 7005 vai 6061, mutta toinen niistä kuitenkin, eli ei kaikkein halvinta kuraa, vaikkei mitään hipoakaan) emäputki murtunut pystysuunnassa putken etuvasemmalta, eli ei saumasta. Kyseessä toki saattoi olla myös integroituun ohjainlaakeriin liittyvien pintojen huono laatu tai joku muu valmistusvirhe. Kolaroitu tai erityisemmin pannutettu sitä ei oltu. Normaalia metsässä tuiskahtelua kyllä. Mitään ulkoisen iskun aiheuttamaa jälkeä siinä ei missään ollut, lakkapintakin oli murtumaa lukuunottamatta ehjä. Ajoa oli takana muutama vuosi, lähinnä varsin helppoja polkuja ja suureksi osaksi myös tiellä. Rungolla oli 10v. takuu, joten se korvattiin.
Joo. Meinas jo jatkua väärässä paikassa.
ecky - 12:10, 28.6.2010 »Eiha - 11:29, 28.6.2010 » Ihan mielenkiintoisia juttuja teoriassa, mutta jäisin kaipaamaan tietoja lähteistä. Onhan se hieno juttu kun testataan väsymistä, mutta mikä on tuo jännitystaso (onko mitenkään lähellä pyöräilyssä tulevia) ja välttämättä maaginen ääretön väsymissyklien määrä ei tule täyteen ihan heti ;) Myös kiinnostaisi onko joku tosiaan saanut pyörää ajamalla (ei kolaroimalla) alumiinisen runkonsa väsymään niin paljon, että väsymismyötöraja ylittyisi ja runko hajoiasi jostain muusta kohdasta kuin hitsaussaumasta.Ajatus on se, että koska pyörällä ajamisessa on kyseessä vaihtuva-amplitudinen kuormitus, niin korvataan se vakioamplitudisella ekvivalenttikuormituksella. Kun kuormituskertojen määrä kasvaa niin vastaava väsymismurtolujuus pienenee. Alumiinille pätee, kun kuormituskertojen määrä on tarpeeksi suuri, niin väsymismurtolujuus on jo niin pieni, että murtuminen saadaan aikaiseksi tuossa alkuperäisessä vaihtuva-amplitudisessa kuormituksessa. Teräkselle voidaan määrittää kokeellisesti väsymismurtoraja, jonka alle jäävä rasitus ei kerrytä vauriokertymää, eikä siten johda väsymismurtumiseen vaikka N lähestyy ääretöntä. Jos teräsrunko mitoitetaan oikein, niin se kestää normaalia käyttöä ikuisesti. Alumiinille vastaava ei ole mahdollista, mutta se voidaan mitoittaa kestämään hirrrmu pitkään ja se varmaan riittää kaikille. Voit todentaa tämän alumiinin ja teräksen Wöhler-käppyröistä.
deetsay - 12:12, 28.6.2010 » Mullakin on nyt tällainen virvoitusjuomatölkki, joka taipuu myös peukuttaessa :-). http://www.tero.fi/portal/pix/handmade.jpg Mutta oisko kellään tietoa tai parempia arvauksia, tarkoittaako toi tarra että: a) Olmo on viilannut putken kaartumat ja hitsannut rungon käsityönä Italiassa b) Olmo on viilannut putken kaartumat ja hitsannut rungon käsityönä Taiwanissa c) Runko tulee ties mistä ja Olmo on maalannut sen, liimannut tarrat ja kiinnitellyt alkuperäisosat käsityönä d) Olmo painaa nappia ja robottikäsi valmistaa rungon, liimaa tarrat ja kiinnittää osat ?e) Olmo on valmistanut sen robottikäden joka valmistaa rungon Taiwanissa.
Eiha - 12:16, 28.6.2010 » ^Joo on noita murtumismekaaniikan ja väsymisen juttuja itsekin tullut opiskeltua. Käyrät on aina hienoja (Wöhler / S-N), mutta teoria on teoriaa ja siksi kaipasinkin yhteyksiä ihan oikeaan elämään. Nuo käytännön esimerkit pyöräilyyn liittyen puuttuivat. Kiitoksia Tuurelle ja Suicidehubille jutuista :) Ja siirretään jatkot vaikkapa materiaalitopikkiin.En epäile etteikö muutkin olisi noita teorioita lukenut. [Tässä](http://www.rivbike.com/article/bicycle_making/frame_materials) on ihan hyvä artikkeli noista materiaaleista.
Eräs huomio mikä tosiaan jää vähälle huomiolle:
“Defect tolerance is the least-talked about material quality, and it’s risky to talk about because it’s easy for a reader to get the idea that the writer must be tolerant of defects. But it is a real category, a real quality, a real thing that rocket scientists care about and bicycle makers ought to. Defect tolerance is the ability of a material to be safe even when defective. It matters because perfect quality control is impossible, no matter how white-coated engineers in sterile rooms you have monitoring production. Some bug or booger or bubble will work its way in, and then what? Then you want a material that maintains its integrity. The least defect-tolerant material used in bikes is carbon fiber. (And most carbon fiber comes from China, as a matter of fact.) The most defect-tolerant is steel.”
^Oli muuten hienoa lukemista tuo linkki, kiitoksia 
Otetaan tää vielä uudestaan, kaikki uskovaiset kädet ylös!
“The least defect-tolerant material used in bikes is carbon fiber. The most defect-tolerant is steel.”
Hardcore steel lovers of finland. Kaljaa on hyvä pakata alumiiniin ja lentokoneen siipiä tehdään hiilikuidusta, pyörät teräksestä. Sanoo mies jolla kaksi alurunkoa aj vain yksi teräs.
En nyt tajunnut. Koska olutta myydään alumiinitölkeissä, niin alumiini on hyvä materiaali pyöränrungoksi?
Kaljaa myydään myös lasipulloissa ja ultrakevyiden lentokoneiden siipiä tehdään kankaasta. Kaasuturbiinien materiaaleina käytetään nikkkeli- sekä kobolttipohjaisia superseoksia, ottomoottorien imusarjoja tehdään magnesiumista ja moottorilohkoja valualumiinista. Kattiloita tehdään ruostumattomasta teräksestä ja hammaslääkärin pora on pinnoitettu volframikarbidilla.
Nämä ei kyllä mitenkään liity polkupyöriin, mutta voihan näitä aiheen kannalta merkityksettömiä faktoja listata.
SuicideHub - 6:58, 29.6.2010 » oli joskus joku raportti, jossa todettiin, että alurungot kestää dh:ta vain noin kolmasosan siitä määrästä laskuja, mitä joku tarkkailtavana ollut teräsrunko.Höpöraportti. Tuommoisilla toteamuksilla ei ole mitään arvoa mihinkään suuntaan. Koejärjestelyt luotettavien tulosten saamiseksi tuollaiselle vertailulle ovat käytännössä mahdottomat jo pelkästään tarvittavien toistojen määrästä johtuen.
SuicideHub - 6:58, 29.6.2010 » Focuksen alumaasturi/.../emäputki murtunut pystysuunnassa/.../Ajoa oli takana muutama vuosi, lähinnä varsin helppoja polkuja ja suureksi osaksi myös tiellä. Rungolla oli 10v. takuu, joten se korvattiin.Näinhän se menee. Raaka-aineen ominaisuudet vaihtelevat, valmistusprosessien laatu vaihtelee, kuskien ajotavat vaihtelevat, ajettava maasto vaihtelee. Nämä kaikki vaikuttavat rakenteen luotettavuuteen. Valmistajat kuitenkin hallitsevat kaksi ensimmäistä niin hyvin että uskaltavat luvata KAIKILLE asiakkaille 10v takuun. Pyöräilijä voi vaikuttaa itse kahteen jälkimmäiseen: älkää ajako pyörillänne jos kauheasti pelottaa katastrofaalinen murtuminen.
ecky - 6:58, 29.6.2010 »Väsymisraja teräkselle määritetään yleensä 2*10^6 syklille. Väsymistä kuitenkin tapahtuu tätä alemmalla jännitystasolla kun syklimäärä on tarpeeksi iso (Murakami, 2002), riippuen seoksesta (Müller-Bollenhagen, 2010).Alumiinille pätee, kun kuormituskertojen määrä on tarpeeksi suuri, niin väsymismurtolujuus on jo niin pieni, että murtuminen saadaan aikaiseksi tuossa alkuperäisessä vaihtuva-amplitudisessa kuormituksessa. Teräkselle voidaan määrittää kokeellisesti väsymismurtoraja, jonka alle jäävä rasitus ei kerrytä vauriokertymää, eikä siten johda väsymismurtumiseen vaikka N lähestyy ääretöntä.
Jos teräsrunko mitoitetaan oikein, niin se kestää normaalia käyttöä ikuisesti. Alumiinille vastaava ei ole mahdollista, mutta se voidaan mitoittaa kestämään hirrrmu pitkään ja se varmaan riittää kaikille. Voit todentaa tämän alumiinin ja teräksen Wöhler-käppyröistä.Eikös alumiiniset Inseratkin myydä 10v runkotakuulla? Joten teräksen "ikuinen" kestäminen ei ole mikään todellinen etu. Wöhler-käyrästä on pitkä matka hitsatun rakenteen luotettavuuden arviointiin. Käyrät on yleensä tehty puristus-jännitys-taivutuksessa (R=-1). Kun keskijännitys nousee, väsymisikä laskee. Kun kuormitusmuoto muuttuu taivutuksesta vedoksi tai väännöksi, väsymisikä laskee. Kun kappaleessa on karhea pinta,lovi tai muotovirheitä, väsymisikä laskee. Kun kappaleessa on jäännösjännityksiä, väsymisikä laskee. Lisäksi kappaleen tilavuuden kasvu ja lämpötilan nousu laskee väsymisikää. Sanotaan että korjaat kaiken tuon jollain kertoimilla, mutta tuloksena on uusi KESKIMÄÄRÄINEN väsymislujuus. Mikä on hajonta? Ilman sitä tietoa ei voi arvioida rakenteen luotettavuutta. Jos puhutaan materiaaleista niin teräksellä loviherkkyys ja on suurempi kuin alumiinilla (Neuberin vakio rho tai Petersenin Notch sensitivity index q). Pinnanlaadun vaikutus on myös suurempi ja kasvaa teräksen lujuuden kasvaessa (Bannantine, 1989). Mitä lujempi teräs, sitä herkempi se on loven vaikutukselle väsymisessä. Teräksen mekaaniset ominaisuudet vaihtelevat alumiinia enemmän suhteellisestikin (coefficient of variance).
Ja sitten kun tuijotetaan sitä S-N-käyrää niin on hyvä muistaa että toisella akselilla on tosiaan jännitys. Teräksen kanssa saman painoisella alumiiniputkella on kolme kertaa suurempi pinta-ala eli kolmasosa jännityksestä vedossa. Sitten kun aletaan kasvattamaan putken halkaisijaa ja puhumaan väännöstä ja taivutuksesta alkaa alhaisemman tiheyden materiaalit jyräämään väsymislujuus/paino-suhteellaankin.
ecky - 6:58, 29.6.2010 » [Tässä](http://www.rivbike.com/article/bicycle_making/frame_materials) on ihan hyvä artikkeli noista materiaaleista.Kai nää on mielipidekysymyksiä, mutta minusta tuo on surkea "tietoisku". Defect tolerance, pffft. Kyse ei ole mistään paineastioista. Jos ei halua satuttaa itseään, olisin enemmän huolissani päälle ajavista autoilijoista kuin hiilarirungon halkeamisesta keskeltä kahtia. Ensimmäinen on paljon todennäköisempää kuin jälkimmäinen. Busted carbon-jutut on kaikki jotain kolaroituja caseja. Jos tarkoitus on pannutella ja paiskoa pyörää niin kannattaa välttää lujitemuovia, muuhun käyttöön hiilari on paras :)
Ja lopuksi se oleellinen: materiaalinvalinnalla on loppujen lopuksi hyvin pieni vaikutus luotettavuuteen. Rakenteen suunnittelu ja valmistustekniikka ovat oleellisempia. Jokainen voi tehdä laskelmia efatigue.comissa ja katsoa mikä vaikuttaa mihinkin.
astro - 17:21, 29.6.2010 ...olisin enemmän huolissani päälle ajavista autoilijoista kuin hiilarirungon halkeamisesta keskeltä kahtia. Ensimmäinen on paljon todennäköisempää kuin jälkimmäinen. Busted carbon-jutut on kaikki jotain kolaroituja caseja. Jos tarkoitus on pannutella ja paiskoa pyörää niin kannattaa välttää lujitemuovia, muuhun käyttöön hiilari on paras :)Lainatakseni ilosen samua, signaturelta: Hiilari rungot hajoavat kaatumisissa, ei käytössä.
Mies kuitenkin tienaa elantonsa korjaamalla hiilikuitua niin kai sitä on pakko uskoa.
Epäilisin jos yksikään terärunko maailmassa ei olisi tuhoutunut jollakin tasolla kaatumisissa. Teräksen kanssa putket nyt eivät varmaan rikkipoikki kovin helposti, mutta hitsaus/ juotos-saumat pettää, jokin putkista vääntyy jolloin pyörä ei vain enää kulje suoraa muuta kuin väkisin.
Tämä nyt ei liity millään pyöräilyyn:
Perhepäivähoitjat suosivat VANHOJA Oran tai Brion rattaita, koska niissä on teräsrunko. Naapurissa asuva hoitaja on käyttänyt omiaan 17 vuotta, ja ne vieläkin menee suoraa, vaikka niissä on neljä rengasta, ja suurempi todennäiköisyys kuin pyörässä että jokin putkista vääntyy. Kun ajattelee sitä käyttö ja rääkki määrää mitä noi vaunut joutuu sietämään niin on pakko nostaa hattua sille teräkselle mitä niissä käytetään.
astro - 23:47, 29.6.2010 »Tossa oli muistaakseni ollut muutama kuski ajamassa kisoja noilla rungoilla, kunnes saivat ne rikki ja sitten vertasivat tuloksia aikaisempiin kokemuksiin erilaisista amuliinisista rungoista. Ehkei tuo siis aivan tuulesta temmattu lausuma ole, mutta tolla metodilla on tosiaan mahdotonta ottaa huomioon kaikki muuttujat ja saada niitä toistoja tehtyä riittävä määrä, joten aika vitsikästä ton perusteella on tosiaan ainakaan itse materiaaleja vertailla..SuicideHub - 6:58, 29.6.2010 » oli joskus joku raportti, jossa todettiin, että alurungot kestää dh:ta vain noin kolmasosan siitä määrästä laskuja, mitä joku tarkkailtavana ollut teräsrunko.Höpöraportti. Tuommoisilla toteamuksilla ei ole mitään arvoa mihinkään suuntaan. Koejärjestelyt luotettavien tulosten saamiseksi tuollaiselle vertailulle ovat käytännössä mahdottomat jo pelkästään tarvittavien toistojen määrästä johtuen.
astro - 23:47, 29.6.2010 »Väsymistä tapahtuu kyllä. Hitaan etenemisen vaihe voi kuitenkin kattaa 90% kappaleen väsymisiästä.ecky - 6:58, 29.6.2010 » Alumiinille pätee, kun kuormituskertojen määrä on tarpeeksi suuri, niin väsymismurtolujuus on jo niin pieni, että murtuminen saadaan aikaiseksi tuossa alkuperäisessä vaihtuva-amplitudisessa kuormituksessa. Teräkselle voidaan määrittää kokeellisesti väsymismurtoraja, jonka alle jäävä rasitus ei kerrytä vauriokertymää, eikä siten johda väsymismurtumiseen vaikka N lähestyy ääretöntä.Väsymisraja teräkselle määritetään yleensä 2*10^6 syklille. Väsymistä kuitenkin tapahtuu tätä alemmalla jännitystasolla kun syklimäärä on tarpeeksi iso (Murakami, 2002), riippuen seoksesta (Müller-Bollenhagen, 2010).
astro - 23:47, 29.6.2010 »Voidaan myös sanoa, että alumiinin hajoaminen 10 vuoden käytön jälkeen ei ole mikään todellinen haitta. Ihan miten päin asiat haluaa nähdä.Jos teräsrunko mitoitetaan oikein, niin se kestää normaalia käyttöä ikuisesti. Alumiinille vastaava ei ole mahdollista, mutta se voidaan mitoittaa kestämään hirrrmu pitkään ja se varmaan riittää kaikille. Voit todentaa tämän alumiinin ja teräksen Wöhler-käppyröistä.Eikös alumiiniset Inseratkin myydä 10v runkotakuulla? Joten teräksen "ikuinen" kestäminen ei ole mikään todellinen etu.
astro - 23:47, 29.6.2010 » Wöhler-käyrästä on pitkä matka hitsatun rakenteen luotettavuuden arviointiin. Käyrät on yleensä tehty puristus-jännitys-taivutuksessa (R=-1). Kun keskijännitys nousee, väsymisikä laskee. Kun kuormitusmuoto muuttuu taivutuksesta vedoksi tai väännöksi, väsymisikä laskee. Kun kappaleessa on karhea pinta,lovi tai muotovirheitä, väsymisikä laskee. Kun kappaleessa on jäännösjännityksiä, väsymisikä laskee. Lisäksi kappaleen tilavuuden kasvu ja lämpötilan nousu laskee väsymisikää. Sanotaan että korjaat kaiken tuon jollain kertoimilla, mutta tuloksena on uusi KESKIMÄÄRÄINEN väsymislujuus. Mikä on hajonta? Ilman sitä tietoa ei voi arvioida rakenteen luotettavuutta. Jos puhutaan materiaaleista niin teräksellä loviherkkyys ja on suurempi kuin alumiinilla (Neuberin vakio rho tai Petersenin Notch sensitivity index q). Pinnanlaadun vaikutus on myös suurempi ja kasvaa teräksen lujuuden kasvaessa (Bannantine, 1989). Mitä lujempi teräs, sitä herkempi se on loven vaikutukselle väsymisessä. Teräksen mekaaniset ominaisuudet vaihtelevat alumiinia enemmän suhteellisestikin (coefficient of variance).Safe life suunnitteluperiaate ja rakenteen väsymistestaus todellisilla kuormilla.
astro - 23:47, 29.6.2010 » Ja sitten kun tuijotetaan sitä S-N-käyrää niin on hyvä muistaa että toisella akselilla on tosiaan jännitys. Teräksen kanssa saman painoisella alumiiniputkella on kolme kertaa suurempi pinta-ala eli kolmasosa jännityksestä vedossa. Sitten kun aletaan kasvattamaan putken halkaisijaa ja puhumaan väännöstä ja taivutuksesta alkaa alhaisemman tiheyden materiaalit jyräämään väsymislujuus/paino-suhteellaankin.Totta, mutta alumiinirakennetta ei tässä tapauksessa tehdä kuin harvoin yhtä painavaksi kuin terärakennetta. Vaikka jännitys jäisikin pienemmäksi, niin alumiinille ominainen väsymislujuusrajan puuttuminen tarkoittaa, että alumiinirakenne hajoaa ennen pitkää pienilläkin jännityksillä.
astro - 23:47, 29.6.2010 »Hiilikuitu on varmasti paras, jos unohdetaan kustannukset ja rakenteen luotettavuus käytössä, sekä painotetaan liioitteluun saakka rakenteen jäykkyyttä ja keveyttä. Loppukäyttäjälle pitäisi vielä saada myytyä ajatus, että hän haluaa elegantin ja siron teräsrungon sijaan spaceage-muotoillun hiilikuituhirviön, jota hänen tulee käsitellä silkkihansikkain.ecky - 6:58, 29.6.2010 » [Tässä](http://www.rivbike.com/article/bicycle_making/frame_materials) on ihan hyvä artikkeli noista materiaaleista.Kai nää on mielipidekysymyksiä, mutta minusta tuo on surkea "tietoisku". Defect tolerance, pffft. Kyse ei ole mistään paineastioista. Jos ei halua satuttaa itseään, olisin enemmän huolissani päälle ajavista autoilijoista kuin hiilarirungon halkeamisesta keskeltä kahtia. Ensimmäinen on paljon todennäköisempää kuin jälkimmäinen. Busted carbon-jutut on kaikki jotain kolaroituja caseja. Jos tarkoitus on pannutella ja paiskoa pyörää niin kannattaa välttää lujitemuovia, muuhun käyttöön hiilari on paras :)
Mitään mistään tietävänä viisastelen Rivendellinkin puhuvan turvallisuudesta ja rungon vaurioitumisesta kun isku tulee riippumatta siitä onko se kolarointia konepeltiin tai kuoppaan ajelua.
Lyhyesti:
Kertakäyttöpyörä on hyvä pyörä uutena sille ensimmäiselle ostajalle.
Käytetyn pyörän ostajalle se ei ole sitten hyvä ostos.
Sama uudestaan pitemmässä muodossa ja pysyn nyt erossa siitä teknologiasta, mutta tuon esiin seuraavaa:
Lainaus: “Voidaan myös sanoa, että alumiinin hajoaminen 10 vuoden käytön jälkeen ei ole mikään todellinen haitta. Ihan miten päin asiat haluaa nähdä.”
Minusta tuo on haitta ainakin minun kannaltani, kun kaikki omat pyörät ovat käytettyjä ja nuorinkin taitaa olla jo 19 vuotta vanha. Katson asiaa siis tästä näkövinkkelistä. Lisäksi maantiepyörä ei ole kovin paljoa enää viime vuosikymmeninä muuttunut. Se on se sama kolmio polkimien, satulan ja tangon suhteen, mihin se kuski istuu. Kolmion kärkipisteiden välissä olevan rungon ulkonäkö ei ole kovin merkitsevä asia kuitenkaan oikeasti. Siis se asia, onko runko esim. sloupattu vaiko ei.
Edelleen: Tuosta rajoittuneesta käyttöiästä kyllä minusta seuraa se, ettei vanhempaa alumiinipyörää (tai myöskään hiilikuitupyörää) oikein uskalla ostaa vanhana. Ne ovat arvokkaita vain ja ainoastaan sille ensimmäiselle omistajalleen. = Noille ei koskaan tule olemaan näitä mukavia jälkimarkkinoita, kun ne ovat 20 vuotta vanhoja. Jos ei ole täysin varmaa, että ne ovat olleet liki käyttämättöminä, niin kuka edes uskaltaa ostaa noin 20 vuotiaan alumiinipyörän ? Öh… noita ei taida vielä siis kovin olla, mutta aikanaan niitä kyllä on, ja noiden arvo on silloin mikä? Ainoa hyvä puoli on se, että kierrätykseen vieminen ei varsinaisesti maksa mitään… (maksaa se, mutta ei sille viejälle sillä hetkellä. KAIKKI aina maksaa jotakin. Tuonkin toiminnan kulut ovat sitten epäsuoria, ja osa ihmisistä ei tätäkään asiaa vain ymmärrä.)
Miten sen jatkossa selvittää, onko se edellinen omistaja ollut arvo vehkeen wannabe ostaja, vai tosi ajomies, joka on liki asunut sen pyörän selässä ja suorittanut kaiken liikkumisensa sillä ? - Eipä oikein mitenkään. Naarmut on voitu kiillottaa pois ja pinta penslata laimennetulla lämpimällä akkuhapolla, jolloin se on taas eloksoitunut kauniin näköiseksi. Totta kai niitä runkoja aletaan meikkaamaan ennen myymistä. Niinhän autoillekin tehdään ja jopa ihan liikkeen voimin: Pestään pinta hapolla, että läpikukkinut ruoste katoaa näkyvistä ja vahataan pinta moneen kertaan kunnon vahalla. Se kestää hyvänä sitten muutaman viikon tai kuukauden… Minä olen itse nähnyt, kun moista hommaa tehdään. Pani vähän miettimään taas tätä maailmaa. Kyllä alumiinille voidaan tehdä ihan samoin, ja myös tullaan tekemäänkin.
Teräspyörä taas on ehjä, jos se näyttää ehjältä. Onhan niihinkin mahdollista tulla murtumia, tietenkin, mutta noin pääsääntöisesti se kokee selvän muodonmuutoksen jos rasitus on ollut liian suurta. Jos putket ovat suorat, lommottomat ja juotokset näyttävät hyviltä, niin teräspyörän voi ostaa melko turvallisin mielin. Maalaa pyörän uudestaan, kuten Arttu teki tuolle upealle Eddy Merckx Professionalille, ja maailmassa on taas yksi upea teräskaunotar kiertänyt uudelleen käyttöön. - Ei tämmöistä temppua voida mitenkään turvallisesti tehdä vanhalle alumiinipyörälle tai hiilikuitupyörälle.
Oma lukunsa sitten tulee olemaan se, että kun nuo jälkimmäiset aikanaan vanhoina väsyvät, niin ihmiset voivat ihan oikeasti vahingoittaa itseään noilla. Ihminen on luonnostaan pihi. Minä ainakin olen. (Ei pihiys ole pahasta, se on eräs reunaehto sille, että yleensä saa edes omaisuutta yhtään kertymään.) Ei sitä mistään Pinarello Dogmasta tai Orbea Orcasta kukaan tee oikeasti päätöstä, että tämä on nyt vanha ja otanpa ja heitän tämän nyt pois… sillä ajetaan ja ajetaan, ja kun takaraivossa alkaa kuulua liikaa niitä pahageneraattorin ääniä, niin se lakataan uudestaan ja myydään seuraavalle viattomalle ja hyväuskoiselle ostajalle ja sanotaan, ettei laitetta ole tuskin edes käytetty. Tämä taas ajaa sillä onnellisena JA JOLLEKIN siinä omistajien jonossa sitten käy näin:
… ja tämä on kyllä ihan oikeasti ikävää.
Pyörätehtaan kannalta taas liki ikikestävä teräsrunko ja niitä kierrättävät pikku säästöhamsterit ovat aivan kauhistus. Nehän kiroavat mielessään syvästi, aina kun näkevät jonkun uudistavan vanhaa runkoa. Erään katsantokannan mukaan siinä kun menetettiin asiakas. Väestö jaetaan nimittäin kahteen kastiin: Niihin jotka ostavat ko. firman uuden tuotteen, ja niihin, jotka eivät. Noin ne maailman näkevät. Jokainen pyörän haluaja ja tarvitsija on potentiaali asiakas, ja kun tämä tekee jotain kerettiläistä, kuten kierrättää teräsrungon, niin siinä menetettiin se uuden pyörän ostaja.
Siksi minkään teollisen valmistajan intresseihin nykyään ei koskaan kuulu se “ikikestävyys” ei niin maan minkään tuotteen kohdalla. Tavoitteena on vain myydä niitä tuotteita, ja saada siitä rahaa. Ei mikään muu. Business puolella liika idealismi yleensä on kohtalokasta. Silleen maailma on vähän ikävä paikka. Siksi edelleen tehdään ulkona olevia esineitä ruostuvista ja syöpyvistä materiaaleista, ja edes ruuveiksi ei saa tehtaalta valmiina ruostumattomia ruuveja. Ne on pakko sitten itse vaihtaa myöhemmin.
Nykyisen kaltainen ainoa oikeasti toimiva taloussysteemi tähtää aina johonkin muuhun, kuin tuotteen ikikestävyyteen tai edes mahdollisimman pitkään elinkaareen. Se on sääli, mutta näin se nyt tällä hetkellä vielä menee tuo asia. Joskus myöhemmin asia voi muuttua, mutta epäilen sitä. Se hinta tulee aina olemaan se määräävä tekijä, ja se sanelee sen valtavirran käyttäytymistä. Ja pyörätehtaat tulevat jatkossakin tekemään pyörät jostain materiaalista, jonka käyttöikä on rajallinen. Se on aivan selvä asia. Juotettu teräsrunko muuttuu boutique tuotteeksi, harvinaiseksi ja kalliiksi esineeksi tyyliin Ellis, Sachs ja muut vastaavat. Siksi minä noita hyviä teräsrunkoja kehotan NYT hamsteroimaan muutaman, koska se on kaukonäköistä toimintaa. Sitten on mistä ottaa, kun markkinat aikanaan ehtyvät. - Siis: jos tuollaisella haluaa ajaa.
Pyöriä on, ja niitä tulee aina olemaan. Ei niiden saatavuus mihinkään ehdy. Mutta hyviä käsintehtyjä ja juotettuja teräsrunkoja, niitä syntyy enää harvakseltaan lisää ja niitä tuhoutuu nopeammin kuin tämän maailman käsityöläiset enää pystyvät tuottamaan. Pyörät muuttuvat vääjäämättömästi kestokulutushyödykkeistä vähän enemmän kertakäyttöiseen suuntaan. Ostetaan, käytetään ja heitetään pois ja ostetaan uutta. Se, että yksilönä menee mukaan tuohon valtavirtaan, ei ole kuitenkaan minusta mikään synti. Se on vain valinta. Kaikille valinnoille on ne omat perusteensa, ja kukin sitten itse järjestelee ne itselleen sopivuusjärjestykseen.
Esim. fillarifoorumilla on sakkia, jotka kysymyksistään johtuen eivät tunnu tajuavan pyöristä ja tekniikasta eivät niin tuon taivaallista. Ostavat kasviöljyä uudelleen pakattuna ja luulevat sitä oikeaksi voiteluaineeksi. Mutta ne ajavat niillä pyörillä. On aivan varmaa, että ne käyttävät niitä pyöriään enemmän kuin minä, ja se mitä minunkin pitäisi tehdä, olisi sorkkia noita vähän vähemmän ja ajaa niillä vähän enemmän. Pitäisi jättää se muu vähän vähemmälle, niin ainakin sydän ja vatsanympärys kiittäisivät. - Mutta se ei olisi niin hauskaa.
Ymmärrän kuitenkin niitä, jotka ostavat 800 euron alumiini maantiepyörän alesta 500 eurolla, ja alkavat ajamaan sillä päivittäin. Minä tollona ostan jonkin kuolleella keskiömitoituksella varustetun rungon, AIHION, ja alan haalimaan ulkomailta asti lentorahtina siihen jotain pelastusosaa. Pyörä on pukissa, mies lihoo ja sydän rasvoittuu. Perkele. Kuka tässä on se oikeasti tyhmä ?
Tuure
-.-
astro - 12:00, 30.6.2010 » Busted carbon-jutut on kaikki jotain kolaroituja caseja. Jos tarkoitus on pannutella ja paiskoa pyörää niin kannattaa välttää lujitemuovia, muuhun käyttöön hiilari on paras :)Mites kiveniskemät? Ajelin tossa just hiilikuituisella etuvanteella ehkä kymmenisen kilsaa maaseutuista hiekkatietä, jolla oli toki sellaisia halkaisijaltaan parin sentin teräväreunaisia irtokiviä siellä täällä, jotka kopisivat pitkin kiekkoja ja runkoa. Aika kovaakin ne joskus lentää renkaan alta kun siellä on 8 baaria. Tietenkään maantiepyörät ei oo tehty hiekkatielle, mutta sellaisiakin välillä osuu vastaan - onko tässä esimerkki sellaisesta "epätavallisesta" maantieajosta jonka harrastaja joutuu pysymään metalleissa lujitemuovin sijaan?
En oo tutkinut vielä, onko etuvanteessa reikiä vai ei.
“I recently had an accident on my Raleigh in which my carbon frame broke, which caused my crash. I was going about 30mph down a hill and there was a sharp transition going uphill at the bottom. As soon as I started braking at the uphill my frame snapped and I went flying into the woods. I was fortunate I didn’t hit the concrete, but still came out with several head injuries. There were no stress cracks, no dents, nothing wrong with the frame as I had just had it fully serviced and picked it up three hours prior to the accident.”
“Ota se kevyempi”
^oisko user error mitään. Mä olen vähän sitä mieltä, että a) jengi lukee vähän liian vähän ohjeita b) käyttää liian vähän oikeita työkaluja c) kiristää ihan liian tiukkaan.
Kehityksen edetessä tätä tietä tulemme siis kohtaamaan pyöriä, joita on mahdoton huoltaa pelkäämättä tuhoa? Kun jotain käy, voi valmistaja aina siirtyä manuaalin kohtaan xzy jossa todetaan käyttäjään ehkä kiristäneen jotain liikaa.
Miten muuten saat tuosta käyttäjän mokan jos rungosta on viisto -ja vaakaputki poikki? Kypärän hihna liian tiukalla?
Ks. ämörigän ihmemaa ja autojen peilit “objects in the mirror are closer than they appear”.