Inhokki-pyöränhuoltotehtäväsi

Navat irtolaakereilla on suoranaista kakkaa, muut ei aiheuta hampaiden kiristelyä.

Pääsispä huoltamaan irtokuulanapoja, ai että. Kunnolla rasvaa vaan ja kasaan. Toki irtokuulanavoissa on se huono juttu että niistä perkeleistä kuluu aina ne kupit kuitenkin, ja napa on roskiskamaa. Eikä niitä kartioitakaan kuitenkaan löydy varaosana, vaikka vaihdettavia ovatkin.

Ekassa fiksikasauksessa oli irtokuulilla varustetut halpiskiekot kiinni ja oli kyllä niin perseestä, kun mainostetaankin. Ennen ekoja metrejä ajoa, lähin putsaileen ja uusimaan laakerit. Tuli sitten uusittua kuulat vaan takanapaan, sillä uudet kuulat oli tilattu takanavan avauksen perusteella. Etunavan päädyin vaan putsaamaan ja rasvaamaan uudestaan. Vaikka napoja kuinka herkisteli, niin rahisi niin saatanasti. Ilmeiseati kupitkin oli siis melko loppusuoralla… Puolenvuoden sisällä herkistelin kolme kertaa(eka kerta mukaan luettuna). Varmana kettumaisia huoltotoimia riittää, mutta ei ole alottelevana harrastajana juuri yhtä tympeitä tullu vielä itsellä vastaan.

Laadukkaiden cup&cone napojen (esim. Ultegra) huolto ja säätö on ihaninta puuhaa mitä on!

Ketjujen puhdistaminen ja etuvaihtajan säätö kun kyseesä on kolmerattainen systeemi.

Niin ja sellaiset keissit jotka alkaa sanoilla “kai sä saat sen säätöihin kato ku ei viittis ostaa uutta vaihtajaa”.

en ymmärrä et yritetään vielä siinäkin vaiheessa kun tuote on menty hankkimaan ni yrittää naittaa yliodotuksia paskaan laatuun

ei tulis mieleenkään lähteä (perfektionistina) polttaa itteensä loppuun tiptophuoltamalla käppää ylipäätään

jostain raosta voi ampuu pyssyl uudet rasvat pahimpiin tapauksiin ja sit ajamaan

todella terapeuttista. vielä parempi jos ei tee mitää millekään. tuntuu lähes normaalilta jo.

eniten inhoon kaikkea.

1 Like

no itel ois tää mut laitan öljyä ketjuun jos kuuluu ketjuääniä

Vanhemman Pfadfinderin rungon läpivientien kumituttien paikalleenasennus oli perseestä, etenkin etuvaihtajan läpiviennille. Uuteen päivittivätkin sitten pultattavat. Eihän toi nyt tavallaan kyllä edes huoltotehtävä ollut.

Just tän takia kiinnostais hommata jotkin Dura-Ace navat että pääsis vaan hypistelemään ja herkistelemään jotain kunnollista. Tähänastiset kokemukset irtokuulista on just semmosista käppänavoista, esim. vaimon Trekissä on jo etunavan laakerikupit paskana parin vuoden kommutoinnilla kun ne on tehty jostain tinasta ja laakereiden suojaus toteutettu todella paskasti. On se silti jotenkin tyydyttävää kun sen putsaa ja laittaa kasaan uudella vaseliinilla.

Nyt kun on pitkästä aikaa yksi vähän fiininpi pyörä, niin on alkanut ärsyttämään voimansiirron pitäminen puhtaana. Noissa muissa pyörissä ei oo niin tarkkaa, mutta tässä on. Onneksi on sentään mustat rattaat, niin niitä ei tarvii rassata ihan niin pieteetillä kuin tätä bling bling ketjua.
Pitäis vissiin perehtyä ketjuvahojen maailmaan.

2 Likes

Täytyy sanoa että inhokki taitaa tällä hetkellä olla ohjainlaakerin säätäminen. Mutta johtunee tosin siitä että sieltä pullahti se laakerirengas ulos minkä johdosta se väänty. Työnsin kuulat takas ja painoin tasaseks kirjan kannella. Mutta, ei se vaan oo ennallaan. Pientä löysää edelleen. Ja, itseasiassa. Noiden kumigrippien irrottaminen yleisöljyn ja pienen talttapään avulla. Hommasin nyt sit kiristettävät gripit. Niin ja joo, bottom bracket jossa on se ulostuleva osa muovia. Oli niin jumissa että ne tähden muotoset railot väänty hajalle. Noh, ei muutaku poraamaan koko laakeri irti ja dremelillä pelottavan lähelle jengoja. Lähti onneks liekittimellä ja moralla ne vikatkin muovit sieltä jengojen hampaista.

2 Likes

noh, selvästi takavaihtajan säätäminen. en meinaa hiffaa sillä tavalla kuin kognitiivinen osaamiseni on jakautunut eri osa-alueisiin, mut sit lopulta yleensä hiffaan.

1 Like

Vaihtajien säätäminen ylipäätään on itelle oikeastaan ainut vastenmielinen toimenpide. Jotenkin menee aina sekaisin high/low-ruuvit ja niiden vaikutukset keskenään, ja lopputuloksena yleensä viulunkielenkireä vaijeri ja semiok vaihdanta.

1 Like

Takavaihtaja on onneksi suhteellisen “kiva” säätää kun sisäistää sen toimintamekanismin ja idean. Vaijerillinen etuvaihtaja sen sijaan aiheuttaa itselle kylmiä väreitä ja inhoreaktioita kun ne kireydet ja herkkyydet on jotain kuun asennosta riippuvaisia. Tästä syystä tallissa on tasan yksi etuvaihtajallinen pyörä, ja siinäkin on Di2 :smiley:

En voi toki käydä vähättelemään jos omasta mielestäsi takavaihtajan säätäminen on pyllystä!

Oma inhokkihomma oli irtokuulanapojen herkistely. Onneksi ei ole enää yksiäkään kiekkoja missä sellaista. Eikä tule tulevaisuudessakaan.

juu ei ollu vähättelyä sehän se onkin et joillekki se sisäistys on vaikeempaa ja toisille helpompaa.

Pumpun päähän laita sen adapterin millä palloja pumpataan. Tökkään sen sinne tangon ja gripin väliin. Ait pumppaat ja samalla liikutat sitä grippiä

Tää on kyllä tosi syvältä

1 Like

pyörän peseminen on inhokki tällä hetkellä ku en tiä miten sen tekis mut, varmaan kylppärissä

5 posts were merged into an existing topic: Pyörän puhdistus!

Hyvä idea toi pumppu. Ja joo, ei enään muovia niinkin olennaisiin kierteisiin ku BB…

1 Like

7 posts were merged into an existing topic: ouryn perkeleet ja tupit eli gripit yleensäkin