Takavaihtajaa voi myös katsoa silmien lisäksi käsillään, jos vaihdevaijeria on jossain paljaana. Sitä nykimällä kun kammet pyörii, saattaa jotain loksahtaa päässä.
Vaijerissa ei edes säädetä kireyttä, siitä huolehtii vaihtajan jousi ja se on vakio. Vaijeria vain päästetään sen verran pitkälle, että vaihtaja saa vaihdettua pienimmällekin rattaalle ja sitten hienosäädetään niin, että vaihtaja pitää ketjun keskellä valittua ratasta.
H ja L on yläpäässä ja alapäässä hard stopit, ettei ketju mene pidemmälle kuin isoin ja pienin ratas. En jaksa katella ja muistella kirjaimia, vaan katon mihin ruuviin jutut törmää eri päissä ja säädän sitä. Isoimman rattaan kohdalla vaikuttava stoppari saa jäädä n. 1/4 kierrosta löysälle tarvittavasta, ettei sitä käyttäessä vaijeri pingotu niin että liipaisimen kynnys kuluu.
Hiffasin tässä sellasenki asian. Et ku vaan toistaa noita huoltoprosesseja niin ne lakkaa olemasta inhokkeja. Eka inhokki oli napojen laakereiden rasvojen vaihto. Kuulat pyöri lattioilla ja oikeenlaista rasvaaki piti lähtee hakemaan 13km päästä kävellen. Mukava rakko tuli jalkaan. Mutta, mitäpä sitä ei rakkaansa eteen tekisi. Ja joo, voi olla et aika no brainer, duh, tottakai ne hommat muuttuu helpommaks. Mut se vaan että ne toistot täytyy tehä niin kyl se siitä. Ja toinen asia, never fix your bike when hungry.
Joku saamarin älypää keksiny laittaa etuaisojen kiinnikkeet haarukan sisäpuolelle… Tietty samalle linjalle etujarrun letkun kanssa. Taka-aisat toki pakko laittaa samoihin reikiin tartsin kanssa aa onhan ne tartsin jalat toki tiellä, eli rälläkkä soimaan ja nurkat pois. Tartsin atukiinnike ei enää mahdu kun lokari on tiellä, eli putkentaivutin pitää kaivaa varaston alimmasta laatikosta.
Pyöräkauppias suositteli racebladeja. Arvatkaa käskinkö leuhkasti viemään ne pois. “Meillä käytetään vain täyspitkiä.”
Haista minä vittu ja ota opiksi nyt edes tän kerran.
Täyspitkät lokarit ja kuraläppä auttanu tähän tosi paljon.
Moneskohan kerta mulla samat kaksi sanaa tällä otsikolla: grippien irrottaminen. Ja siis oikeastihan se lähti nyt aivan suosiolla grillitikun ja saippuaveden avulla, mutta kynnys tohon hommaan on ehkä korkein mahdollinen.
A: 100 mm chromix jossa puolet klämpin pultista tukevasti kierteillä
Risoo ihan huolella kun muhkeissa kuituhaarukoissa on kenties kruunun takana ruuville paikka valmiina, mutta missään lokarimallissa asennus ei suoriltaan onnistu koska se kruunun muotokieli työntää itse lokarin kaarta niin paljon alas, ettei se kiinnitysrauta yksinkertaisesti yletä ruuvireiän kohdille. Koita siinä sit dremelöidä tai muuten soveltaa sopivaa jatkopalaa joka ei väännä koko patenttia aavistuksen vinoon.
Aika vittumainen operaatio joo, mutta viimeaikoina olen irrotellut kitkagripit mattoveitsellä ja korvannut lukkogripeillä. Pitäiskö perustaa lempi-pyöränhuoltotehtäväsi topi, koska lukkoja asentaessa aina muistaa miten huonosti asiat vois olla ja silloin tulee hyvä mieli.
No jos oletus olis et lukkogrippien asennus olis ikävää niin noinhan se olis, mut se on siis täysin vaivaton pyöränhuoltohomma, eli siis jo yksinäänkin ihan hemmetin kivaa puuhaa.
Itsenäisyyspäivän kunniaksi lanasin naamallani pitkin hiekkapolkua, kun täysin yllättäen lensin tangon yli. Osa nenästä jäi sille tielle ja pikkasen muutakin damagea tuli. Onnettomuusanalyysini päätyi juurikin tuohon tuppien pyörähtämiseen, koska mitään muuta syytä en ole keksinyt. Pakkasta oli, alumiinitanko oli, lukkogrippejä ei ollut.
Ei menny ku puoltoista tuntia pelkästään vaihdekuoren ja jarruletkun ohjuriputkea sisään survoessa. Letkun putkea en koskaan saanu tulee suuaukosta ulos asti, mutta sain kuitenkin letkun menemään paikoilleen lopulta.
Joustokeula: löysin lopulta komponentin jonka toimintalogiikka ei kiinnosta, huolto ei kiinnosta, säätö ei kiinnosta.
Iskaripumppukin on edelleen ostamatta.
Ainoastaan ajaminen kiinnostaa.
Pitäs varmaan viedä liikkeeseen huoltoon ja pyytää että samalla näyttävät mitä hittoa tolle pitäs tehdä huoltojen välissä.
