21.6 Kikkelis kokkelis ja silleen. Kel on mun luonto? Tänään oli matkavahvistuksen Seikkailija-Savolaisen määrä liittyä seuraamme Brysselin lentokentällä ja niinhän tapahtuikin. Sitä ennen herättiin sateeseen puskasta, syötiin täytekakkua, patonkeja ja jukurttia kadulla, kirjoitettiin kotiin postikorteja ja istuttiin hamyisissa nettikahviloissa, joissa kammattiin digikameranmuistikortin kuvat ainakin osittain. Ei ollut hyva ajatus yrittaa siirtaa kuvia muistikortilta USB-tikulle niin hamyisessa paikassa parivirusvaroitusta, kun napsahti naytolle eika kamera enaan tunnistanut kuvia, tajusimme taman virheen.
Matkalla kentälle liian lyhyessä ajassa Jarskilta meni rengas ja jatkoin yksin matkaa kentälle jättäen veljeni korjaamaan fillariaan teinposkeen. Kuinka ollakkaan tsygällä harvoin pääsee helposti suurelle lentokentälle eika näin tapahtunut nytkään. Saapuvien terminaali kuitenkin löytyi ja Seikkailija-Savolainen saatiin otettua lämpimästi vastaan. Uuden jäsenen kunniaksi otettiin vähän kirsikkabisseä ja Belgialaista suklaata. “kaksi pientä tsygäjamppaa polki näin aurinkoista tietä eteenpäin, koska matka oli hauska niin pyysivät he mukaan yhden Savolaisen.” Tien päällä ehtii sanoittamaan uudelleen yhden jos toisenkin kappaleen. Kentältä emme kovin kauas enää samana ilta ehtineet ja telttat laitettiin kentän vieressä sijaitsevat omakotialueen puskaan. Paikka oli mainoa paitsi, että puskan pohja oli vanhaa perunapeltoa eikä siksi ihan tasaisin nukkumaalusta. Mutta oi oi kuinka uusi makuualustani tämänkin kiperän tilanteen hanskasi. Sää aamusta sateinen iltallasta aurinkoinen, kilsat 38,3km.
22.6 Luxemburgiinhan se oli suunta otettava. Sitä ennen napattiin aamiasita läheisestä leipomosta ja kaupasta. Päivästä oli pitkästä aikaa tulossa helteinen. Savolaisen etuvaihtaja jotain kiukutteli. Olin naistenpäivàn lahjaksi kevättalvella tarjoutunut huoltamaan Saviksen fillarin, mutta vaihteiden säätö ei ole se bravuurini, siksi ajankin fiksillä. Nooh Belgialaisessa tsygäliikkeessä vaihteet vinssattiin kuosiin ilmaiseksi ja Jarski poisti nipun uusia sisureita vanhojen kyykähtäneiden tilalle. On muuten noita kumeja puhjennut muutama. Jep jep
On ollut pidemmän aikaa Jarin kanssa sellaista ilmiötä, että pyörän päälle noustessa ja parit ekat kampipyöräytykset tehdessä jalat menee ihan hapoille. Se menee ohi, mutta toistuu miltein joka kerta, kun lähtee ajamaan. Magnesiumin puutetta vai mimmonen homma? Muutenkin on ollut tuo ravinto vähän ehkä ala-asteen terveydenhoitajan ruokaympyrästä poikkeava. Ruisleipä vaihtui Saksassa sämpylöihin ja Belgiassa kroisantteihin. Maito on vaihtunut kaljaan ja kokikseen ja karkkia syödään koko ajan. Muu eväs on pitsaa, hampurilaisisa ja kebbeä.
Belgian pikaruokaerikoisuus on ranskalaiset hattaratötterössä. Ei kovin spessua, itseasiassa hyvin laimeeta. Kaks litraa ranskalaisia alkaa monella tökkimään jossin vaiheessa. Kalja puoli onkin sitten paljon pirteämpi. Monella pikku kylällä on oma bissensä ja osan niistä tuntee suomalainenkin. Esimerkiksi Hoegaardenin ohi ajettiin juuri tänään. Jarilta nasahti taas yksi rengas puhki ja erään kylän keskustassa, siina kun oltiin niin ehdittiin ottamaan kahvit samalla Saviksen kanssa, kun Jari saattoi kilpuriaan ajokuntoon. Se on monelle ihmiselle jännä paikka, kun joku turisti vaihtaa fillariinsa rengasta. Sitä on moni pää kääntynyt ja ilme ollut kummastunut, kun tienvarsikorjaamo on havaittu. Samaisessa paikassa huomasin jälleen liikkeen nimeltä Hunkemöller. Voiko olla kuvaavampaa nimeä rintaliivikaupalla? Tästäkö hieno slangisana hinkit on lähtöisin? Mmmm… Marabou vai miten se nyt meni?
Asiallisia ravintoloita emme kohdanneet silloin, kun nalka oli kovimmillaan, joten ostimme evasta marketista. Lisaksi Jarski oli ostanut tien varressa oman portinpilensa kulmalla istuvalta pikkupojalta pussullisen kirsikoita. Kirsikoillaa saatiinkin aikaan muikea peli, kun asettelimme jukurttipurkit ja pullarasiat nurmikolle. Peli kulki Rosa Hoegaardenia nauttien niin, etta vapaassa tahdissa kirsikat suuhun ja siemenia piti ampua rasioihin tietyn matkan paasta. Otimme Jarin kanssa tassa kisassa toistamiseen turpiin Siljalta. Moh.
Maasto alkoi tuolla etela-Belgiassa muuttumaan makisemmaksi ja joen penger illalla oli varsin natti paikan nimelta Slay kohdilla. 1:275 000 maantiekarttamme kertoi tuolla paikkakunnalla olevan leirintäalueen vaan eipä ollutkaan, sen paikalliset osasivat meille kertoa. Hotelliakaan emme löytäneet. Teltat laitettiin sitten kylän vieressä olevan joen varteen joutomaalle hiekkakasojen viereen. Hipiällä oli tuolloin aika tiukka hikiaurinkorasvamarinaadi ja nukkuminen marinoituna oli nyt vähintäänkin nihkeätä. kilsat 102, saa helteinen rengasrikot yksi.
23.6 Ei tarvinnut kauaan houkutella porukkaa nihkean yon jalkeen satulaan. Harmi vain, etta Siljalla oli flunssa puhjennut yon aikana ja han oli vahintaankin huonossa hapessa. Satuloihin kuitenkin noustiin ja etelaan suunnattiin. Maasto osoittautui varsin makiseksi. Makisimmaksi tahan saakka. Ajoittain tintattiin yli kolmen kilsan pituisia yhtajaksoisia makia ylos helteessa. Myohemmin huomasimme ylittaneemme Ardennit.
Sineyssä huilittiin otettiin tietysti mm. paikallista Siney olutta ja arvioitiin tuopin kyljessä olevan logon kirkontornin yhdennäköisyyttä siihen torniin, joka torin laidalla oli, jossa olusia nautimme. Nuo oluset olivat mun ja Jarin kakstonniset kaljat! Otimme kamerakamminki haltuun Sineyssa. Muistikortti ilmoitti olevansa taynna, vaikkei se ollut mahdollista. Nettikahvilan kammit olivat tehneet naemma hallaa kortille. Paatimme hankkia uuden kortin hetken kameraliikkeessa vietetyn pohdiskelun jalkeen. Siljan flunnssa tykkas vahan kyttyraa makisesta ahertamisesta. Ja Silja olikin aivan romuna paivan saatossa. Homma vihellettiin poikki Saint Hubertissa ja aloimme selvittamaan majoitusmahdollisuuksia. Kaupungissa oli seka lerintaalue, etta hotelleja; Jarski valitsi edullisen leirintaalueen ja me Siljan kanssa edullisen hotellin. Kylla suikussa kaynti oli luksusta kahden paivan makietapin jalkeen. kilsat 92, saa helteinen.
24.6 Ja tahan valiin hieman lvi-tekniikkaa: St; Hubertin hotellihuoneen vessa ei ollut ihan assa ja tuhdimmat kakkoset jaivat pytysta vetamatta ei ollut Ido ei. Alan insinoorin viisaudella jarkeilin, etta kun istuimen viemariaukon otsapintaa ei voinut suurentaa oli virtaamaa lisattava. Homma hoitui valjastamalla kylpparin roskin ampariksi ja hulauttamalla kymmenen litraa lisavetta pyttyyn samalla, kun normaami huutelu tehtiin. ja Voilà kylla lahti kakkonen liikenteeseen. Jalleen kerran tosetin etteivat opinnot olleet menneet hukkaan. Siljan vointi oli niin heikko, etta aamiasen jalkeen Savis pakattiin pyorineen junaan ja lahetettiin kohti Luxemburgia. Me Jarin kanssa lahdettiin jatkamaan sita Ardennien selatysta. Niille joille fiksin tekniikka ei ole ihan tuttua voin kertoa, etta fiksilla ajaminen on hyvin lahella tavallsita fillaria, kun tie ja vauhti ovat tasaisia. Mita enemman on jarrutuksia/ kiihdytksia tai makia sita vaativampaa fiksilla ajo on. Tassa Ardennien ylityksessa tama asia korostui. Yli kilomertin pituisissa maissa jouduin tekemaan niinkin paljon tyota “paketin” eli minun, ison repun ja pyoran kasassa pitamiseen, etta olkapaat menivat hapoille. Tata ei mulle ole ennen tapahtunut. Alamaissa vauhti olisi kohonnut yli viidenpympin, jos olisin ajanut vapaarattaallisella fillarilla, kuten Jari ja Silja. Meikan hallittu maksimivauhti keikkui neljankympin tiennoilla. Ja joo sille talvella hantitulle etujarrullekin on ollut kayttoa. Itseasiassa ilman site ei olisi viimepaivien ajoista tullut mitaan. Speksaajille kerrotaan etta kahvi on Paulin E-lever ja lanki Campan skeleton Chorus, vaijerin kuori on valkoinen. Hyvin on vorkkinyt yhden sormen kahvaksi jarrukokonaisuus.
Sen verran oli lamminta kelia, etta Jari luuli mun naamaan kuivuneen aurinkorasvat valkoisiksi rannuiksi, lutta tarkempi tarkastelu osoitti valkoisen olevan suolakiteita. Ei se vaarin oo vaan suolaista.
Rajan yli paastiin ja todettiin etta Luxemburgissa tiet olivat varsin moitteettomassa kunnossa. peukku. Cityyn paastiin illaksi ja leirintaalueelle oli tarkoitus menna. Savis oli tsekannut pari aluetta valmiiksi odotellessan meita poikia tienpaalta saapuviksi. Kun saavuimme ensimmaisen leirintaalueen portille huomasimme respan menneen kiinni kahdeksalta; Kello oli kymmenen. Ajattelimme soveltaa aikaisempia tapaja ja menna alueelle yoksi ja maksaa aamulla; Vaan kuinka ollakkaan respan viereisesta leirintaaluebaarista ponkaisia aija pystyy ja alkoi solkata ranskaa. hetken hulinan jalkeen kaviselvaksi ettei meita haluttu alueelle, koska kello oli yli kahdeksan ja etta englantia ei puhuttaisi, silla olimme Luxemburgissa. Tilanne oli niin naurettava, etta otin vahan kierroksia ja yritin saamaan aijan puhumaan englantia ja vastaamaan kysymykseen oliko han paikan omistaja vai milla oikeudella han huuteli meille ja evasi paasyn alueelle. Savis heitti mukaan viela ranskaakin, kutta sekaan ei auttanut; Olimme aivan hammastyneita tasta vieraanvaraisuudesta ja lopulta kuumensimme aijan ja muun baariyleison kapyja vain yrittamalla menna alueelle ja huutelemalla suoeksi solvauksia. Naytelman jalkeen paikalle sattui Luxemburgissa asuva suomalainen paikallisen kaverinsa kanssa; Hekaan eivat saaneet meille leirintaalueen ovia aukeamaan. Aikamme siina paiviteltyamme tata vihamilisyytta lahdimme kohti seuraavaa aluetta. Homma ois ollu aika ok muuten, mutta Savis oli kuumeessa eika ollut siis parhaassa iskussa lisapyorailya ajatellen. Onneksi seiuraavassa paikassa bamlattiin enkkua ja oltiin ystavallisia. Saatiin hyva telttapaikka ja paastiin ssuihkuun ja elema taas hymyili. Mustan tussin hankkiminen ja mulkvistin leirintaalueen kylttien bommaaminen poltteli takaraivossa, mutta katsotaan jaksanko moiseen kostotoimenpiteeseen vaivautua. Kilsat 123, saa helteinen.
25.-28.6 Luxemburgggg! Pieni hassu kaupunki pienessa maassa makien ja laaksojen seassa. Ihan nasta paikka vaikkei ihan halvin. Se taalla hamaa, etta nisteja ja laitapuolen kulkijoita on paljon enemman kuin missaan muualla tahan asti. Varakkuuden varjopuoliko? Helletta on ollut koko luxissa olomme ajan ja auringolta on pitanyt jo hakeutua tietoisestikin suojaan. Siljan kannsa vietettiin yksi paiva vain leirintaalueella puun alla varjossa Stieg Larssoneita lukien. Kiitos muuten K:lle kirjan lainaamisesta. Lonkan ottamistahan taa on muutenkin taalla ollut. Jari lahtee 28. paiva kotiin ja me jatketaan Siljan kanssa seikkailua kahdestaan. kilsat 25.pv 22, 26.pv Jarilla 10km Silja ja jouni 0km. 27.pv 10km. saa helteinen lahella kolmeakymppia ja silleen.
