Matkapyöräily, pyörämatkailu, retkipyöräily ja pyöräretkeily

Pyöräily
101

2.7. Verdunissa edelleen. Uima-altaalta ei raatsi lahtea ihan noin vain maanteille hikoilemaan. Eilen kavastiin keskustassa ja lehtikioskista oli poistettava Tour de France-lehti. Harmi vaan ettei ollut kymmenessa vaihtoehdossa yhtaan englanninkielista. No Savolainen lupautui suomentamaan ranskankielista Tourin erikoislehtea mulle iltasella. Kylilta ostin myos lisaa omega kolme-tabuja, jotta polvet eivat alkaisi jatkossakaan kiukuttelemaan. Lisaksi paatin kokeilla magnesium-nappeja, silla Verduniin ajettaessa tuntui, etta jalat saataisivat krampata pian ja se ois mulle ihan uutta. Muinoin tuli naureskeltua MTB Tahko-maastopyorakisoissa niille jotka polun laidassa oikeivat kinttujaan irvistellen. Ja kerrotaakoon jo tassa, etta magnesium-napit todella jeesaavat. Useamman viikon vainonnut jalkojen tukkoisuus ja hapotus heti pyoran paalle noustessa katosi. Ou-jee! Seka omega-, etta magnesium-nappien kayttoohjeissa sanotaan, etta napit jeesaavat karttyisyyteen ja auttavat menttaalitasapainon hallinnassa. Mitaan urheiluun viittaavia etuja napeilla ei mainita olevan. Hassua, mutta onhan se hyva, etta henkinen tasapainonikin on nyt hallinnassa. En varmaan sitten nayttele finkkua niin herkasti ikaville autoilijoille, jos sellaisia kohtaisin.
Ranska on iso maa ja jarkevan kokoisia karttoja joutuu ostamaan useita liikkuakseen taalla. Pelkastaan Luxemburgista Reimsiin paastakseen jouduimme ostamaan kaksi 1/200 000 mittakaavan karttaa. Naissa Michelinin maantiekartoissa ei jostain syysta nay leirintaalueita, ydinvoimalat yms. hassua kyllakin. Myos maet ja kukkuloiden korkeudet on kartoissa esitetty. Silja on erityisen kiinnostunut laskemaan kartoista makia. Leirintaalueet on kuitenkin loytynyt aina vahakin suurempiin kaupunkeihin saavuttaessa ja opasteet alueelle ovat oleet kiitettavaa luokkaa. Leirintaalueellamme on lataan lisaksi ihan ok ravintola, johossa iltaisin syomme laiskuuttaamme. Ravintolassa on parikymppinen ranskalaismisukka toissa tarjoilijana ja hanen edesottamuksiaan on hauska seurata. Ura hanella taitaa olla viela aika alussa, silla skumppa pullojenkin korkin han avaa viinipullon korkinavaajalla. Tuon suorituksen seuraaminen aiheutti ihan myotahapeaa tuntemiksia. Teki mieli kayda opettamassa muutapia tarjoilun perusteita, mutta yhteisen kielen puuttuessa jatin opastuksen valiin. Niin mimmi ei tosiaan puhunut englantia nuoresta iastaan huolimatta.
Kotopuolesta Jarilta pukkasi viestia, etta muistitikulla jolle siirsimme valokuviamme Brysselilaisessa sisalsi jotain kolkyt troijalaisvirusta. Ei hyva tuo. Pienen taistelun jalkeen Jarski sai troijalaiset selatettya ja kuvat pelastettua, huh! Joo ja koska lomaa on enaa jaljella kuukausi ostettiin Siljan kanssa jo lennot kotiinkin. Sita mista aiomme lentaa en kerro viela. Kilsat 4,75. Saa helteinen.

3.7. Verdun oli nyt nahty, joten seitsemalta aamulla tsekkasimme itsemme ulos leirintaalueelta ja jatimme hyvastit varjoisalle telttapaikalle ja keidasmaiselle uimaaltaalle. Otimme suunnan kohti Chalonsia. Ranskan puolella olemme tormanneet ajoittain todella karkeaan asfalttiin, joka taristaa ikavasti kaposilla renkailla. Tuo tarina pidemman paalle vasyttaa kammenet. Meikalta puhkes ekaa kertaa eturengas. Itse ajossa ei muuten kummenpaa ollut. Todella lamminta oli taas ja hikea meni silmiin ja repun olkaimet muuttuivat jalleen hiesta valkoisiksi. Leirintaalue Chalonsissa loytyi helposti. Kaupunki oli ihan normi: hilliton katedraali keskella kaupunkia, ymparilla vanhoja rakennuksia ja kauempana lahiota. Noita kauniita kirkkoja ja katedraalejakin on jo sen verran nahnyt talla reissulla ettei juurikaan enaa savaytya, vaikka pikkukaupunkienkin kirkot ovat verrattavissa Pariisn Notre Dameen.
Iltasella tehtiin viela tasmaisku paikalliseen italiaiseen ravintolaan/kauppaan, jonka mainos oli kaupingin ilmaiskartan laidassa. Huippupaikka taasen. Oli isot annokset ja seka pennepasta etta lasagne olivat ensiluokkaisia ja ravintoloitsija seta selitti raaka-aineista ja kaikesta suurella intohimolle meille. En tajunnut mitaan, silla se ukkeli puhui ranskaa. Savis sai syodakseen parasta tiramisun korviketta ikina. Joku jatskikahvihardelli se oli. Hyva ettei lahtenyt koko Savis sen italialaisen ravintoloitsija matkaan, sen verran hyvaa oli kuulemma. Kilsat 102,8, rengasrikkoja yksi, saa helteinen. Yksi saalittava sadekuuro tuli.

4.7. Lonkkaa Chalonssissa. Reimsiin ei ollut viela mikaan kiire, joten otimme taas vahan lonkkaa, luimme kirjoja ja katsoimme tietysti Touria leirintaalueen telkkarihuoneessa. Edellisiltana telkkarihuone oli ollut taynna Saksan futismatsin vuoksi. Touria saimme katsoa ihan kahdestaan, mutta ei se vaarin oo. Kaikki ei vaan tajuu. Rotterdam-Bryssel etappia oli erityisen mukava seurata siksi, etta maisemat olivat osoittain tuttuja talta meidan reissulta. Esimerkiksi Antwerpenissahan me just oltiin Jarin kanssa ja siitahan ne Armstrong, Schleckit ja Contador ajoivat just meidan puskayopymispaikan vieresta. Teltat ois nakyneet hienosti ilmakuvissa, jos olisivat viela olleet samoilla paikoilla kuin 17.6. Kahdella viimeisimmalla leirntaalueella telttailijoillekin on osoitettu selva oma “tontti” johon teltta on laitettava. Onneksemme saimme sellaisen tontin, jolle teltan sai varjoon aamuauringolta. Varjon ansioista pystyimme nukkumaan teltassa kymmeneen asti aamulla ilman tuskan hikea. Tama tietysti edellytti nukkumista teltan ovet auki, erittain vahaista maaraa vaatteita seka makuupusseista kaukana pysymista. Mainitsen viela sen, etta jos Damin leirntaalueella haisi spliffi joka paikassa koko ajan niin taalla Champagnen maakunnaassa vai mika taa nyt on myydaan shampanjaa leirntaalueen respassakin ja skumppapullojen korkit vaan poksahtelee telttojen edustoilla, mut ei se vaarin oo. kilsat 8,4 saa helteinen.

5.7 Nykaisimme iisisti Reimsiin. Taalta olimme varanneet kahden tahden hotellin etukateen. Tourikuume alkaa jo nousta ja hotellihuoneessa tuli tsekattua toinen etappi. En ala tassa hihkumaan etapin kaanteista, silla te joita kiinnostaa niin tiedatte itsekin homman nimen. Se on sanottava, etta Reimsin turisti-infon tati oli vahan nihkee, kun yritin kysella Reimsin meiningeista Tourin tiimoilta. Jotain olinaa tuli ranskaksi, mutta tuon kielen ymmarrykseni on edelleen heikko. Olin toivonut englanninkieliseen kysymykseen englanninkielista vastausta asioinhan turisti-infossa. Kiitin kuitenki pinnistamalla kaiken ranskan osaamiseni ja sanoi merci poku. Tourin kisareitti Reimsin keskustassa on kuitenkin saatu jo selville ja huomenna 6.7 ois tarkoitus kayda tsekkaamassa tuleva maalialue ja hyva katsomisspotti reitin varrelta. Keskustan alueellla ei taida olla mahdollista ajaa karjen rinnalla fiksilla niin kuin jengi teki ekan etapin patkilla Hollannin puolella, harmi. Pinkki takakiekko ois voinut nakya ihan kivasti telkussa.
Leffaankin menoa illan mittaan pohdittiin, mutta snadisti arsyttavaa on se, etta kaikki leffat on dubattu ranskaksi. Pelkka tekstitys antaisi mahdollisuuden ranskaa osaamattomienkin nauttia paaasiassa jenkkileffoista koostuvasta elokuvatarjonnasta. Samoin kaikki telkkuohjelmatkin ovat vain ja ainostaan ranskaksi dubattuja. kilsat 57, saa helteinen.

102

http://lh5.ggpht.com/_e_5lwS1n-Zs/TDdLTHtB7BI/AAAAAAAAA68/mAVJdf2gJ7I/langster.jpg

Aika jännäksi meni Langsterin ajo-ominaisuudet, kun latasin kokeeksi laukut täyteen tiiliskiviä.

103

^ hyvältä näyttää! Itse olen nyt vedellyt jokseenkin samanlaisella kombolla (gangsteri fixipuolella+etujarru+tarakka+ ungefär 8 kiloa kumassakin laukussa) pari päivää pitkin Ahvenanmaata. Melko rauhallisesti on kyllä menty, kun emäntä on
matkassa Jopolla. Alamäessä tulee vähän matkustaja-olo, mutta muuten ei ole ollut ongelmia.

104

Tässä kartta meidän viikonloppureissusta. Tarkoitus oli ajaa toisena päivänä Kisakeskuksesta Turkuun, mutta vaimolla oli vielä flunssan jäljiltä voimat vähän lopussa, joten toisena päivänä ajettiin Fiskarsin kautta Karjaalle, josta vaimo jatkoi junalla kotiin ja minä toin tavarat pyörällä. Voimien ehtymiseen vaikutti kyllä myös se, että Google Mapsin 90km olikin oikeasti 100km ja koko matkan oli pirullinen helle ja kevyt vastatuuli. Noita kannattaa kyllä ottaa huomioon, kun miettii päivämatkoja. Satasen lenkkihän ei normaalisti olisi ongelma, kun puolet ajasta ajetaan myötätuuleen…

Reitti helpottuisi, jos Kirkkonummelta menisi heti 51:n varteen. Tuolla Överbyntiellä on paljon lyhyitä ja jyrkkiä nousuja ja laskuja. 51:llä on muuten todella leveät pientareet. Siinä mahtuu kaksi pyöräilijää ajamaan hyvin rinnakkain. Autojen meteli vaan on sietämätön.

Pohja kannattaa kiertää. Pieni ja ruma pitäjä ilman palveluita, joka kuolee pikkuhiljaa, koska kaikki turismisatsaus menee Fiskarsiin. On siellä Varuboden ja apteekki, mutta ei juuri muuta.

105

Vittu että mä muuten halveksunkin sitä patsasta. Ne lapsennussijat siellä belgiassa hehkuttaa jotain säälittävää vaahtosammuttimen kokoista kikkaretta jossain talonnurkalla joka ei kiinnittäis kenenkään huomiota ellei siinä olis jotain miljoonaa turistia huutamassa että “HOOOOOOOOOOO HAADOGEE” ja räpsimässä kuvia jostain… No SAATANA jostain vitun seinästä.

106

6.7. Kahden tahden hotellissa aamiainen voi olla kokemus, yleensa negatiivinen. Ainakin Reimsissa Hotel Nord tarjosit allaisen kokemuksen. Yhdeksan eron aamiaoselta voisi jo joyain osottaa, mutta nain ei ollut talla kertaa. Taalla mannereuroopassa nyt muutenkin nayttaa olevan vihannukset harvinaisuus aamiaisella, mutta jos leikkeleet ja jukurtitkin ovat sen nakoisia, etta ovat seisseet poydassa jo viisi tuntia katoaa ruokalahu helposti. Njaah, eipa kummosempia tuona paivana paitsi futiksen katsominen hotellihuoneessa oli hauskaa, koska pidimme ikkunoita auki kuumuuden takia ja ikkunamme alla oli vilkas ravintolakatu jossa myos seurattiin jalkapalloa. Ravintoloiden telkkarit vain olivat viisi sekunttia meidan lahetysta jaljessa mika aiheutti hauskan aika viiveen meidan nakemamme tilanteiden ja kadun yleisokuohahdusten valille. Naureskelua ja ilveilya ei voinut valttaa. kilsat 10 saa helteinen.

7.7 Suuri paiva Jounille normi paiva Lancelle. Tourin oli maara saapua Reimsiin, jossa olimme, iltapaivalla. Eilen olimme jo kayneet katsomassa kisareittia kaupingissa? mutta kadut olivat aivan normaalissa kuisissa lukuunottamatta autojen pysakointikieltoja Tourin takia. Tanaan aamupaivalla kadut olivatkin jo taynna myyntikojuja, aitoja ja kisaturisteja. Touri oli saapunut kaupinkiin AUUU! Odottamani myyntikojut tarjosivat tsygalippiksiksia kuolaus ja ajotrikoita kaikkien tallien vareissa. Myos keltaista, vihreaa, valkoista ja punataplaista paitaa oli tarjolla. Harmi vain ettei villaisina versioina. En lahtenyt noihin keinokuitutsygapaitoihin, kun ei niita mulla tule kuitenkaan kautettya. Villaisia paitoja oli muutamia ei minkaan tallin vareissa. Lippikset kuitenkin nostattivat pulssia ja kukkaroa oli raotettava. Veikkasen tallin lippis ja yksi vanhempi malli saivat hyvan kodin. Mikas tuo Veikkasen rooli muuten on taman vuoden kisassa, kun ei ole miesta satulassa viela nakynyt?
Itse h-hetkeen oli viela useampi tunti kisapaikalle saapumisestani. Katsastin 1,1 kilometrin maalisuoran ja kavin kaupungin laidalla neljan kilometrin paassa maalista. Maalisuoralla ihmiset alkoivat varailla paikkoja jo viisi tuntia ennen pyorailijoiden saapumista maaliin. Me ei Siljan kanssa moista poustailua jaksettu vaan vetydyttiin kebbelle parin kilsan paahan reitin varteen. Keebanapaikka olikin varsin loistava loyto, silla ravintolan sisalla naimme telkkarista suorana Tourin ja vain silmia hieman liikuttamalla naimme ulos kisareitille. Kun pyorailijoiden edessa kulkeva karavaani alkoi lipua ohistemme luovuimme kebbemestan telkkarista ja siiryimme helteiseen ulkoilmaan suoraamaan karvevaalia. Kopottelimme reitin vartta kolmen kilometrin kohdalle ja jaimme siihen aimistelemaan tulevaa. Tuossa karavaanissa joka kulkee pyorailijoiden edella mainostettiin kaikkea pyykinpusujauheesta olueeseen. Tuon viela jotenkin sulatti, mutta kun mainosautoista heitettiin hirmuinen maara tuotenaytteita ja roinaa, joka oli niin halvalla tehty kiinassa etta hyva etta kasassa pysyi. Ihmiset tietysti menivat aivan pahkinoiksi tasta roinasta ja kerasivat sita itselleen vain heittaakseen kaiken roskiin kotona. Ei hyva tammoinen toiminta ollenkaan. Ahisti. Muutoinkin pohdittiin Siljan kanssa sita autojen ja moottoripyorien maaraa, jotka karavaanissa ennen pyorailijoita kulki. Jokaista pyorailijaa kohti, kun oli mopoja ja autoja arviolta kolme. Pyorailijoita kun jo vajaa pari sataa niin siitahan tulee melkoinen maara moottoriajoneuvoja. Poh! No lopulta tulivat itse sankaritkin ja onneksi en rapayttanyt silmia vaaraan aikaan? silla melkoista haipakkaa ajoivat ohitse ja kaikki yhes koos. Harmiksemme talla lyhyimmalla ja helpolla etapilla ei suuria irtiottoja ollut nakojaan tapahtunut. Tuon silmanrapayksen jalkeen yleiso katosi yllattavan nopeasti koteihinsa ja kadut olivat jalleen autiot, kuten edellisena iltana. Itse maalialueella hulinaa kuitenkin riitti pidempaan, mutta en jaksanut harrastaa ryysaamista vaan siirryin hotellille seuraamaan telkusta Tourin yhteenvetoa.
Iltasella ostimme taas lahikaupasta shampanjaa, jota taalla Reimsissa myydaan kuin appelsiinimehua Suomessa. Reimsin illat ovat osoittaneet, etta shampanja toimii aika hyvin niin mansikoiden ja suklaan kuin sipsienkin kanssa kalsareisillaan tellua katsellen. Ei se vaarin oo! Kaikki oli siis varsin mukavasti lukuunottamatta pyorani vasenta kapea, joka oli alkanut naksumaan. Kilsat 17,45 saa helteinen.

8.7. Reims oli niin nahty ja hotelliaamiaiseen oli niin petytty, etta lahdimme matkaan. Tavoitteenamme oli ajaa Chateau-Thierryyn vaan siella ei ollutkaan leirinta aluetta. Siksipa ajoimme viela hieman ja Paadyimme Charly-sur-marneen. Saa oli jalleen tietysti helteinen ja opin sen ettei suklaata voi kuljettaa yli kolmenkymmenen asteen helteessa sen sulamatta. Voitte tata itse kokeilla siella Suomessa, jossa pitelee ilmeisesti myos saita. Se on mukavaa etta Harmassakin on keleja. Joiduin siis jattamaan Tobleronet syomatta ja jattamaan ne teltan viereen yoksi. Toivoin hartaasti, etta ne muutuisivat jalleen kiinteaksi materiaaliksi yon aikana ja niinha oli kaynytkin. Kuudelta aamulla oli syotava suklaat pois ettevat ne aamuauringossa jalleen valahtaisi likviidiksi.
Ajon tauolla kavaisimme ravintolassa nauttimassa hieman virvoketta. Taalla reissussa on tullat vaikka minka kokoista joumaa poytaan. Esimerkiksi 0,2 litran Fanta on lahinna naurettavuus pitsan kanssa. Siksi tilasimme talla kertaa isot vedet. Poytaan tarahtikin litran pullot vetta. Hinta oli mojova, joten kaikki oli juotava. Kuumuudesta kertoo se ettei litran veden juminen ollut homma eika mikaan. Kaikki meni eika kusihata edes vaivannut tuon jalkeen. Kilsat 86 saa helteinen.

9.7 Edellinen paiva oli kuljettanut meidat hyviin asemiin ajatellen tata perjantaita. Olimme hyvin lahella Disneylandia. Tuo Disneylandi tupsahti reitillemme vahan salakavalasti, mutta halusin sen nahda ainakin ulkoapain, kun en ollut enne nahnyt. Savishan tuolla oli teinina kaynyt kaksitoista vuotta sitten. Paaportille paastaksemme oli hieman nahtava vaivaa. Ei ollut oikein opasteita pyorailijoille. Mahtaako olla ettei pyorailijat ole Disneylandin kohdeyleisoa? Tie pukkasi kokoajan muuttumaan moottoriliikennetieksi. Lopulta isompia ja pinempia teita ajettuamme saimme Prinsessa ruususen linnan nakokenttaamme. Kavimme puiston edustalla olevassa turisti-infossa hieman kyselemassa, etta onks Vainoo nakyny ja sitten menimme Starbucksiin kahville. Siina se sitten syntyi lapsenmileen tarve paasta seikkailemaan Aku Ankan, Buzz Lightyearin ja Pinokkion kanssa. Silja tarjosi piletin mulle synntarilahjaksi ja hymy oli herkassa. Jee! Disneyland poikkeaa ns. tavallisista huvipuistoista siina ettei sen suurin vetonaula ole hurjat vuoristoradat ja vispilat joissa silmat irtoaa kuopistaan ja kivekset vetaytyvat takaisin ties minne vaan visuaalisuus. Laitteita on itseasiassa aika vahan, mutta niiden rekvisiitta on aivan huippua. Big Thunder Mountain-vuoristorata oli lavastettu kaivokseksi, jossa oli kaikkea vanhoista vinsseista lapioihin ja henkilokunnalla oli kaivosmiesten ja lankkareiden asusteet yllaan. Tuota visuaalisuutta oli kylla pakko arvostaa. Huvipuistossa ryntaily aiheuttaa nalantunnetta vatsassa ja sanat “all you can eat” aiheuttivat vastustamattoman mielikuvat nalkaisten pyorailijoiden mieliin. Pizza Planet ei kylla aivan yltanyt legenraadisen Rax pitsapuffeen tasolle, mutta nalka kylla saatiin taltutettua. Harmillista oli vain se, etta kesken ruokalilun paikkaa alettiin sulkea. En tieda saiko Pizza Planet varoituksen suuresta syomarista interpolilta vai miksi systeemia alettiin ajaa alas juuri silloin, kun aloin paasta vaihtiin. Pikaisella santsauksella saimme kuitenkin aiheutettua huomattavat tappiot Pizza Planetin ruokavarastoon ja maha olikin tuon aktin jalkeen niin pinkea, etta hieman havetti kulkea kireassa urheilupaidassa pitkin ja poikin puistoa, kun keissi pompotti kuin pahimmalla amerikkalaisturistilla.
Pari laitettakin nousi ylitse muiden ja niihin oli paastava pitkan paivan lopuksi uudelleen. Nuo olivat Buzz Lightyear laser blast, jossa ammuttiin laserpyssyilla liikkuvasta vaunusta pahisroboja. Aivan mahtava konsepti jota en ole ennen huvipuistoissa kohdannut. Tuo vehje saa paatuneimmastakin ukosta pikkupojan esiin. Toinen oli tietty vuoden -86 3D-leffa Captain EO, joka oli otettu takaisin ohjelmaan Michael Jacksonin kuoleman jalkeen. Kysseessa oli siis hyvinkin kasari 3D-leffa, joka oli varmasti aikanaan edella muuta elokuvatekniikkaa ja tosi pop. Nyt tuo pop tuli lahinna nostalgiasta ja tietysti itse popin kuninkaan roolisuorituksesta. Ne jotka Savista hieman tuntevat tietavatkin, etta tama kapteeni EO puri tyttoon melko vahvasti o/
Kaikki kiva loppuu aikanaan ja nain oli aika lahtea Torcyn leirintaalueelle. Olimme budjetoineet reilun tunnin noin kymmenen kilometrin matkan suunnistamiseen. Ilta alkoi kuitenki hamartya eika 1:200 000-karttamme tarjonnet tarkkaa reitta leirintaalueelle. Kylien ja kaupunginosien nimien avulla suunnistimme kohtu Torcya. 22.'à totesimme olevamme eksyksissa ja leirintaalueen check innin sulkeutuvat kahdenkymmenen minuutin paasta. Tuolloin ilmestyi skootteriseta, joka oli ajanut meidan ohitsemme jota aikaisemmin illalla, ja tarjosi apuaan. Han oli paikallinen ja hanskasi englannin kielen. Tuo srta kysyin matkamme maaraa ja tarjoutui auttamaan. Han soitti leirintaalueelle kysyi sen tarkan sijainnin ja viimeisen saapumisajan. Vastoin meidan tietoja leirintaalue oli auki puoleenyohon saakka. Seta soitti viela vaimolleen ja kertoi muohastyvansa yopuulta, silla han lahtisi nayttamaan tieta leirintaalueelle kahdelle suomalaiselle pyorailijalle. Sitten vain seurasimme sedan skootteriaz pimeassa lahiossa kuuden kilometrin matkan. Oli kylla tuunnustettava, etta ilmna setaa yosta olisi tullut hikisen nihkea puskayo. Seta kertoi tyoskennelleensa metsatuollisuuden parissa ja kayneensa Suomessa montakertaa. Kerroimme vahan reissustamme ja seta pyysi vastapalvelukseksi meilta sahkopostia reissumme paatyttya onnellisesti. Lupasimme moisen ja sitten otettiinkin jo kaveri kuvia leirintaalueel portilla. Suikun kautta telttaan, joka oli edelleen vain sisateltta helteen vuoksi, ja nakemaan unia Iineksesta. Kilsat 67,9 saa helteinen.

107
jouni - 12:26, 13.7.2010 » Saa oli jalleen tietysti helteinen ja opin sen ettei suklaata voi kuljettaa yli kolmenkymmenen asteen helteessa sen sulamatta. Voitte tata itse kokeilla siella Suomessa, jossa pitelee ilmeisesti myos saita. Se on mukavaa etta Harmassakin on keleja. Joiduin siis jattamaan Tobleronet syomatta ja jattamaan ne teltan viereen yoksi.
Kandee satsata suklaapatukoihin, joissa on ilmatiivis kääre. Ne voi helteellä vetää napaan energiageelin lailla. Suuhun jää muistoksi mieletön fiilis.
108
pieni merenneito - 13:55, 13.7.2010 » Lisäksi vielä pari sanaa kumeista: Lasketellessa rennosti suoraan T-risteykseen päättyvää karkealla asfaltilla päällystettyä alamäkeä tukka hulmuten kylässä nimeltä "Sasi" voi syntyä epäilys, josko vauhti hidastuisi rivakammin mikäli renkaissa olisi jonkinlainen kuvio ja ehkä jopa kosketuspinta-alaa. Sitä kannattaakin miettiä.
Wanha, mutta se Sasintie on öljysoraa ;)
109

Emilian kanssa kamat kohta pakattu ja aamulla lauttaan. Suunnitelmissa Tallinna - Riika - Krakova - Budapest - Sarajevo - Dubrovnik ja sitten rannikkoa ylös Triesteen. Puola skipataan junalla ja paluu hoidetaan lentäen. Kuusi viikkoa olisi aikaa, ja rahaa sen verran ettei ihan joka yötä tarvitse olla puskassa.

Saapa nähdä.

Raportoidaan syksyllä viimeistään. Hyvää kesää…

110

Hyvää reissua Kare ja Emilia! Postatkaahan päivittäistä raporttia villisikatilanteesta jne.

Jouni, nuo sun raportit antaa yksivaihteelle syyn elää!

111

^+1

112

10.-15.7. 26 euroa edellisesta yosta on jo lahella kipujaraa telttayopymisesta, viela kun leirintaalueen veski yritti heittaa huuhteluvedet jaloille ellen olisi ollut valppaana. High season is expensive season. Olimme suunnitelleet olevamme Pariisissa myoskin leirintaalueella, mutta aamupaivan aikana aloimme puhumaan hotelleista ja Ibiksesta. Kun sitten reilut kymmenen kilsaa ennen Eiffelia tuli Ibis-viitta vastaan, paatimme kayda kysymassa huoneen hintaa. 65ekii oli kohtuu hinta yosta, joten kaupat syntyivat koko Pariisissa olomme ajaksi. Olihan hotellihuoneen telkussa menossa Touri. Huoneeseen paastyamme ja Touria katsellessa taivas repesi ja kunnon sade huuhteli maisemaa reilun kahden viikon yhtajaksoisen kuivankauden jalkeen. Saa ei juurikaan kylmennyt, mutta vesisade oli silti tervetullut. Tourin ja paikkareiden jalkeen yritimme viela kayda pyorahtamassa Pariisin keskustassa, mutta sinne loytaminen ei ollutkaan ihan helppo makkara. Kuningasajatus oli seurata jokea, joka pian muuttuisi Seineksi ja taten johdattaisi meidat Pariisin keskustaan. Emme vain huomanneet kartasta, etta joki tekee hevosenkegan ennen Pariisia. Ajoimme joen vartta kakskyt kilsaa auringon pyoriessa ymparillamme ja todellisuudessa olimme paasseet vain viisi kilometria lahemmas Pariisia. Turhautuminen oli valtavaa ja palasimme noyrina hotelille. Paatimme yrittaa huomenna varovasti uudelleen. Takaisku oli melkein yhta suuri kuin eilinen juomapullojen polliminen pyoriemme telineista silla valin, kun olimme Disneylandissa. Juomapullot ovat naemma taallapain haluttua tavaraa ja niista taitaa saada kanissa hyvan hinnan, koska tama oli jo toinen pullo joka multa lahti. Meikan pullo oli talla kertaa kertakayttoiseksi tarkoitettu urheilujuomapullo, jossa oli kolmasosa ei niin hyvan makuista vesijohtovetta. Toivottavasti sinne oli hulahtanut viela vahan sylkea mausteeksi nipalle.
Silja kysyi respasta varovaisesti aamiaisen laadusta. Tarjolla oli kuulemma iso aamiainen ja paatimme pelata eika pelata. Aamiainen isoittautui paremmaksi kuin edellisessa hotlassa. Lisaksi tama kahden tahden hotellihuone oli varustettu puhallikonvektorilla, joten viileytta oli tarjolla databeissisamme. Miinukseksi huoneen varustelussa laskimme kuitenkin baarikaapin puutteen. Ei siksi, etta olismme juoneet ylihinnoiteltuja brandyja vaan siksi ettemme voineet jaahdyttaa omia juomia kaapissa. Pariisin kaupan kylmakaapista ostetut oluset kun tahtoivat lammeta matkalla lahiohotlaamme Nogenttiin eika lavuaarissa voinut vesijohtovedella juomia jaahdyttaa, kun hanavesi oli jaahdytettya hotellihuonettamme lampimampaa.
Pariisi tuo vahvalla imagolla varustettu rakastavaisten kaupunki, jossa haisee kesaisin kusi ja on jengia niin paljon etta toisten hikiset kasivarret miltein hinkkaavat omiin. Pikaisesti olen taalla kaynyt helmikuussa muutama vuosi sitten. Tuolloin oli hieman vahemman jengia. En tieda onko koti-ikava jo liian suurta, mutta ihan hirmuista savaytysta Pariisi ei talla kertaa ole saanut aikaan. Totesin taalla, etta Keski-Euroopan sisamaakaupunkien ehdoton puute on hiekkarannat. Helsingilla on kymmenia biitseja, mutta taalla ei yhtaan. Helletta ei kaipaa bussin takana pakokaasupilvessa jattimaisessa liikenneympyrassa pyoraillessa samalla tavalla kuin vihrean Itameren rannalla makoillessa. Puistoja taalla on muutamia, mutta ne ovat paaasiassa niin kansoitettuja, etta nurmi on aneemisessa kunnossa ja pieru haisee naapurin aanuksesta ikavasti sampylaa syodessa. Emme myoskaan tajua ihan naita paikallisa ravintoloiden aukioloaikoja. Jos kello on kuusi illalla ja ravintolan ovet ovat auki ja pihalla on menu esilla niin onko ravintola tuolloin auki? Kysynpahan vaan. Vastaus on, etta ei ole ja sen saa kuulla joskus jopa ihan englanniksi. Mutta sitten viereinen vastaava tapaus onkin auki, hah. Ihan ei aukee ei tai jos aukee niin se onkin kiinni. Myos tyokea palvelu syo turistin mielta taalla. Silja sai tuta taman ollessaan ostoksilla kenka- ja vaatekaupoissa. Palvelua ei vain saa, myyjat jattaa huomioimatta ja lopulta palvelu on hidasta ja tylya. Ei kiva. Oma lukunsa ovat katukauppiaat ja -taiteilijat. Mukavaa seurattavaa on, kun Eiffelin juurella tsygapoliisit jahtasivat pitkin nurmikoita juoksevia Eiffelin pienoismallien myyjia. Viihdyttavaa oli myos istuskella Sacre Coeurin portailla ja seurata virtuoosimaisen jalkapolloilijan temppuja, kuten lyhtypylvaaseen kiipeamista futis tikun paassa suussa pyorien ja naisklovnin taiteillessa ilmapalloista miekkoja pikkupojille, jotka eivat ilmapallomiekkoja halua. Sitten keskelle vakijoukkoa pystytti viela muuan intialainen mikkitelineensa ja alkoi laulamaan gunnareiden knocking on heaven’s dooria. Ymparilla kahdeksan intialaista myyvat bissea vesiampareista turistiryysikseen ja laulajan kaveri tulee lurauttamaan loistavalla aanellaan biisin no woman no cryn ja rastafarat yleisosta laulavat kuorossa kertsin. On myonnettava, etta Pariisissa on kylla hetkensa, mutta ne on loydettava ja ne haihtuvat nopeasti, kun taas joku kanssaturisti pieraisee ja on poistuttava henkea pidatellen takavasemmalle.
Pariisilaiset spuget ovat aiheuttaneet myos kohtauksia meille. Hyvaksymme viela sen, etta pyoriamme voi katsella hyvinkin lahelta niiden ollessa lukossa Starbuksin vieressa meidan ollessamme terdella kahvilla, mutta jos pyoramme yrittaa ottaa kantoon vaivihkaa, kivahtaa Savis nopeaan ja ottaa kierroksia. Oli jo lahella, ettei pariililaishommespuge ottanut koteloon Savolaisen toimesta. Meika vain ehti terden poydassa pudistelemaan paheksuvasti paata. Vastaavaa toimintaa harrasti vatsakas spurgu Siljan ollessa yksin kaupungilla ostoksilla. Sipskun lukiessa karttaa liikennevaloissa pyoran kanssa kavi tama mr. vatsa kopeloimaan parikassista suomalaisneidin leninkiostoksia, mutta onneksi Savis kivahti taasen nopeaan ja alkoi jo arpomaan, etta kumpaan silmaan kumauttaisi. Talloin hommevatsa rakaisin nauruin luopui kassin kopeloinnista ja alkoi kuulemma jalleen lihomaan.
Keitaaksi Pariisin sykkivan ruuhkan keskelta nimeamme Siljan kanssa Pink Flamigno-pitserian Sacre Coeurin portaiden vieresta. Vaikka pitseria onkin turistirysakirkon laheisyydessa ei sinne eksy suuria ihmismassoja, vaikka aihetta olisi. Pitsalistalla on mm. Obamaa, Afroditea ja Cheta. Pitsat ovat mimensaveroisia ja funkkaavat mukavasti hiphenkisessa ravintolassa tetrasta kaadetun punaviinin kanssa. Ravintolan vessakin, kun tarjoaa lvi-inssille insinooripornoa jalkapolkimella toimivan vesihanan muodossa niin ei voi muuta kuin kiittaa oreganon muruset hampaiden valissa hymyillen. Toinen keidastittelin ansaitseva paikka on Kabaree Crazy Horse. Vahan kabareeta shampanjan kanssa antaa paljon anteeksi Pariisille.
Paikallinen kuulemma paras fiksikauppa taas jatti skandinaavin kylmaksi. Cyclope ei tarjoa perusneonvaripalikoiden lisaksi kummempaa. Kyselyihin vastataan ranskaksi ja Loctitea ei tunneta. Olisin moista tarvinnut kampiini, jotka jostain syysta loystyvat nyt jatkuvasti. Lieneeko syyna mahtavat reiteni vai vasyneet kampien pultit. Myoskaan Sramin kettinkia ei ollut tarjolla. Tarjolla ollut Izumi on ihan hyvaa ketjua, mutta en siita tohtinut kahtakymppia alkaa maksamaan. Uuuden ketjun tarpeessa kylla olisin, silla pian loppuu dropouteista pituus, kun ketju on jo niin paljon venynyt. Aerospokea paasin seltaan livena hiplaamaan, mutta juuri muuta on tasta Cyclopesta kostunetkaan. Putiikki jai kauas Damin Pristinen palvelualttiudesta ja positiivisesta ilmapiirista.
Ja siiten steroetypisoidaan taas suomalaiset autoilijat yhdeksi ja haukutaan niita. Pariisissa asuu 2 miljoonaa ihmista ja Suur-Pariisin alueella 12 miljoonaa. On siis selvaa, etta autojakin on runsaasti ja tiet ovat isoja keskustassakin ja niilla ajetaan viittakymppia, kuten Helsingissakin. Silti pyoralla paasee liikkumaan pelkaamatta Hameetie-efektia, jossa bussi tai joku muu sekapaaautoilija yrittaa tappaa. Taalla pystyy ajamaan kahdeksankaistaista Champs Elyseeta ja valtavia liikenneympyroitakin pyoralla ja autoilijat huomioivat. Pyoratieta on niukasti joten pyoralla ajetaan muun liikennevirran seassa. Usein olen kuullut, etta Riemukaaren ymparilla oleva liikenneympyra on kaaos, mutta Pariisi on taynna noita valtavia liikenneympyroita ilman ryhmitysmerkkeja tai kaistaviivoja. Ympyroissa mahtuu ajamaan miltein kymmenen autoa rinnan ja silti sinne uskaltaa menna sekaan fillarilla. Tama kertoo liikennekulttuurin eroista jotain Suomen ja Ranskan valilla. Mahtuuhan Pariisiinkin muutamia naita ilokaasutuningautoamisjatkia, mutta onneksi he uskaltavat ulos vain oisin ja ovat selkea poikkeus valtavirta-autoilijoiden keskuudessa.
Siljan lento kotiin lahtee tanaan 15.7. taalta Pariisista. Jatan haikeat hyvastit hetkeksi Savikselle ja lahden tavoittelemaan omaa maaranpaatani. Kevennan taakkaani lahettamalla Siljan matkassa kotiin: kahdet bokserit, kaksi matkamuisto t-paitaa ja lippista, pitkahihaisen ajopaidan, pitkat juoksutrikoot, yhden urheilut-paidan ja avaruuspeitteen. En tieda tunnenko rajani vai enko usko itseeni, mutta paljon kutkuttaneet ja himottaneet Alpit aion jattaa rauhaan. 48-18 kiinteavalitys olkoon tekosyy tuohon. Suuntaan etelaan!
10.7. rengasrikkoja kaksi, saa helteinen, kilsoja 45,2. 11.7. saa helteinen, kilsoja 38. 12.7. kilsoja 42,4 saa helteinen, mutta ajoittain sateinen. 13.7. saa helteinen, kilsoja 34,8. 14.7. saa suomalaisen raikas ja sateinen kilsoja 32.

113

Jesjes, Saksaan pyöräilemään kuukauden päästä. Rostock - Berliini - (Elben vartta) - Travemünde. Toivottavasti kelit suosii ja on muutenkin mukavaa.

Tällaisella systeemillä:
http://sphotos.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-snc3/hs319.snc3/28627_409529988500_642493500_4253128_5148973_n.jpg

Morsmaikulla on sitten alla Cross-Check tai Long Haul Trucker riippuen vähän siitä mitä bike-componentsin yllätyspaketti tuo tullessaan. LHT:n runkoa on odoteltu lokakuusta asti, nyt muka Hannoverissa tulossa. Hätävaraksi tilattu CC kuitenkin on toimivaksi myös todettu.

114

jouni: pariisi ottaa sen n. 9-10pv ennenkuin sinne pääsee kunnolla sisään. ja ite ei pari kesää sit kyl koettu tuota palveluhostiliteettiä oikein missään jostain syystä. hienoo stoorii, saa jatkaa! =D

115

Pyöräiltiin viime viikon lopulla Mänttä-Vilppulaan ja myöhemmin Kuhmalahdelta Orivedelle samalla suunnalla.

Ensin taideasiat vanhaan ketjuun viitaten (Taiteen havainnointi pyöräilevän yksilön maailmankuvassa. - Pyöräily - Yksivaihde.net). Mäntän Kuvataideviikkojen näyttely oli laadukas kattaus nykytaidetta. Mäntän Kaupungintalolla muutama hieno valokuvapohjainen nykytaideteos. Göstä Serlachiuksen taidemuseo opettaa paljon Suomen taidehistoriasta. Piste.

Sitten se pyöräpuoli:

Helle verotti polkuhaluja. Turvauduttiin VR:n paikallisjunaan Tampereen ja Juupajoen välillä. Ihminen 7,5 euroa, fillari 10 euroa.

http://farm5.static.flickr.com/4082/4795687203_c54b8998ec.jpg
http://farm5.static.flickr.com/4074/4795688097_4f364062e4.jpg

Muttamutta. Menomatkalla kaksi fillaria 5 eurolla. Konnaria suoraan lainaten:
“Hienoja muhvipyöriä, joten pistän halvemmalla. Osaan nääs arvostaa. On ittellä 23 vuotta vanha Pinarello. Maksoi aikoinaan Ladan verran, mutta ostin.”

Tarkempi haastattelu selvitti, että konnarin Pinarello on edelleen jatkuvasti ajossa.

Valtatie 58 Oriveden ja Mäntän välillä ei ollut mukavin mahdollinen pyöräilyyn. Nopeusrajoitus 100 km/h, reilusti liikennettä, täysin olematon piennar pyöräilijöille. Ei mitään taukopaikkoja tai erityisiä maisemia tuolla välillä.

Alueen pienemmät tiet (346, 347, 348) olivat selvästi parempia ajella. Vilppulan ja Mäntän väli oli mukava pistellä pyörätietä. Sitä väliä tulikin sahattua reilusti kun museoiden ja majoitukseen valitsemamme Peltolan Luomutilan välillä oli 10 km.

Mäntän museoiden kahvilat ovat lähes parasta, mihin Suomessa törmännyt. Tyylillä toteutettu alusta loppuun, tarjoilut viimeiden päälle, hinnat tietty Helsinkiä pienemmät, jne. Pelkästään niiden takia kannatti alueelle polkea. Hienot jykevät pyörätelineet monen museon pihassa.

Meidän mielestä pyöräilysäässä oli ihmeen vähän eroa sillä oliko ulkolämpötila +26 vai +33. Kuuma kun kuuma.

Mäntästä saa muuten hyvän Jopon alle, jos ei ole oma mukana. Museoilta lainattavissa.
http://farm5.static.flickr.com/4141/4796320016_66cbaf7e17.jpghttp://farm5.static.flickr.com/4121/4796321310_ae7ba3358b.jpg

116

Mäntän ongelma on se, että sieltä ei saa syömäkelpoista ruokaa. Pekilon vieressä Klubilla pääsee nauttimaan ainutlaatuisesta 1970-luvun restauraation hengestä, mutta hinta 100e/2 henkee ei houkuttele verestämään muistoja vuosittain, jos joku vaan on kuvataideviikkojen avajaisten jäljiltä ajokunnossa. Pitää pitää luomutila mielessä.

117

paikallislehdestä bongattu
http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/viihde/rokkimuistot_haastoivat_pyörämatkaan_6354111.html

118

15.7. Padapim padapum! Tippahan siina taas linssiin tuli, kun lahti Savikselle saatille Gare du Nordille. Nyyhkis. Saatin jalkeen oli kaannettava pyoran keula kohti etelaa yksin ja kliksauttaa Siljalta lainassa oleva matkamittari kiinni omaan fillariin. Jeps ekaa kertaa matkassa niin, etta mittari on kiinni omassa pyorassa. Kavin viela kysymassa Pariisin keskustan lapi ajaessa yhdesta pyorakaupasta Sramin pc ykkosta, mutta ei ollut. Oli vain joku kahenkympin kettinki joka ei sanonut mulle yhtaan mitaan. Kauppoja ei syntynyt. Sen sijaan toisesta kaymastani kirjakaupasta sain ostettua kaksi uutta Michelinin maantiekarttaa. Niiden avulla voisin ajaa Lyoniin saakka.
Itse Pariisista paasin ulos vaivatta, mutta Pariisin lahiot jalleen noyryyttivat mua. Kaikki oli mukavasti kun etelaan vievalla N6:lla oli piennarta ja osan aikaa jopa pyoratie. Vaan sitten tuli se pelatty pyorailykieltomerkki ja jouduin lahioiden hellaan huomaan. Tuosta huomasta sainkin sitten rimpuilla irti pidempaan ja lopulta luulin joytaneeni oikealle tielle, mutta se tietopiden takia ajattikin mut moottoriliikennetielle. Siina ei ollut pyoraily kielletty, joten ajoin sinne. Toottia alkoi tulemaan muuten niin lauhkeilta ranskalaisautoilijoilta. Pian tie muuttui moottoritieksi ja kaannyin seuraavasta liittymasta pois. Se ei vain auttanut, silla liittyma voi toiselle motarille. Onneksi sielta paasi takaisin lahioon parin kilometrin ajan. Tuon suorituksen aikana pyora kulki kummasti melkeen neljaa kymppia ja arrapaita paasi muutama. Ei kovin rentouttava kokemus. Lopulta paasin Meluniin ja siella sain kartan luvun jalleen haltuun ja jatkoin pienempia teita Montarlotiin, jossa oli pieni lampi johon toivoin paasevani uimaan. Lampi loytyi, mutta sen ymparilla oli hurjasti puskaa ja ainoa varteenotettava kohta josta olisi voinut paasta uimaan oli yksityisomistuksessa. Virkistaytymiset jaivat siis valiin ja konysin hikisena telttaan, jonka pystytin pienen metsaautotien laitaan. Evaat ripustin hieman kauemmas puuhun villisikojen varalle. Nukuin hyvin huonosti. Se oli varmaan monen tekijan summa: eka yo reissussa yksin, hikiaurinkorasvamarinaadi ja jatkuva puskien rapina ja viereisella tiella kovaa ajavat autot. Kilsat 121,2, saa helteinen. Kolme tuhatta kilometria tuli tayteen.

16.7. Huonosti nukutun yon jalkeen oli psyykattava itseaan taas taistoon. Makuupussi oli kostunut jakopaasta yolla ja niskat olivat jumissa. Aamulla oli saanut hieman unta palloon ja karavaanin sain liikkeelle hieman ennen yhdeksaa. Aurinko jo valmisteli helletta tuolloin taivaanrannassa. Kuumaa tien paalla tosiaan oli. Hikea (eileista ja taman paivaista) pukkasi silmiin koko ajan ja viiden minuutin valein jouduin kuivaamaan otsaa ja silmia nenaliinalla. Pohdiskelin etta olisi napparaa, jos olisi sellainen laskettelukeskuksen hissilippujojo stongassa kiinni ja sen paassa kangasliina. Isossa ylamaessa jouduin jalkautumaan. Olin ihan poikki, vasyneempi kuin kertaakaan aikaisemmin tai no kerran olin ollut yhta vasynyt. Se oli silloin 31.5. kun tehtiin Jarin kanssa kiukulla matkaa Berliiniin. Vasen polvikin alkoi taas kipuilla. Se oli huono juttu. Yritin keskittya polkemistekniikkaan ja muistelin Santun ohjetta kantapaan kaantamisesta sisaanpain. Viela ennen suunniteltua taukopaikkani tieta oli korjattu piella ja sepelilla. Helteessa tuore piki oli tietysti aika likviidia ja tarttui renkaisiin. Pikiset renkaat taas kerasivat sepelia hurjat maarat. Voi halavutun halavuttu, kun sita sepelia roiskui joka paikkaan ja reket ohittelivat ja hikea meni silmiin ja siina rytakassa oikea jalkakin kramppasi ekaa kertaa elamassani. Ennen en ollut kramppeja kokenut. Sita sepelia sain pyyhkia kammenilla renkaista useaan otteeseen ennen kuin paasin ajamaan taas puhtaalla tiella.
St. Florentinissa pidin taukoa. Siella oli turisti-info, josta ajattelin kysella tulevien kylien leirintaalueista. Olin todella suihkun tarpeessa. Info oli kuitenkin keskipaivan aikaan kiinni. Yritin loytaa aukiolevan ravintolan, jossa soisin lounaan odotteassani infon aukeamista. Loysinkin restaurant Batmanin, joka oli pitseria. Taalla pain kuten Saksassakin pitsat paistetaan usein puilla lammitettavassa uunissa. (Pariisissa nain muuten pakettiauton, jossa oli tammoinen puulammitteinen pitsauuni integroituna ja takaa myytiin tietty pitsaa) Ravintola ei ollut muutenkaan mikaan aivan rakaisin. Suorastaan havetti astua sinne sisaan hikisen ruskeassa (paidan oikea vari on ollut valkoinen) kalsaripaidassa joka oli aivan marka. Hajukin lienee ollut jonkinmoinen. Veskissa rain sentaan pestya suolakiteet ja aurinkorasvat ja paskat kasistani ja naamasta. Tilasin pitsa Batmanini, joka oli kokin erikoinen. Pitsa oli hyvaa ja parempi ruoka sai paremmalle mielelle. Jalkkariksi tilasin viela ison kahvin. Laskua maksaessani sanoin kokille, etta belissimo, it was very goog ja jatin pienen pinon hiluja tipiksi. Turisti-info kertoi Tonneressa olevan leirintaalueen. Tonnere oli juuri sopivan paivamatkan paassa, joten tieto ilahdutti minua. Kiitin englantia puhuvaa virkailijaa ja hyppasin taas satulaan. Sita ennen otin kolminkertaisen annoksen magnesiumia ja omega kolmosta.
Tonneressa leirintaalue loytyi helposti ja oli maltillisen hintainen eli 5,50,-. Siina oli huomattavat ero Torcyyn, jossa kaksi henkea maksoi 26,-. Respassa telttapaikkaa maksaessani tein kaupat myos kolmesta kylmasta Heinekkenista. Oli aika juhlistaa kolmea tuhatta ajettua kilometria. Lahimarketista ilta-/ aamupalaa hakiessani huomasin marketin melko kattavan pyoravarustehyllyn. Poistin hintaan 5,40,- KMC:n ketjun, jonka laitoin illalla teltan vieressa paikoilleen. kilsat 120, saa todellakin helteinen.

17.7. Heratys oli soimassa viidelta aamulla. Paatin lahtea hyvissa ajoin, jotta valttyisin paivan kuumimmalta paahteelta. Eilin oli viela tureessa muistissa enka halunnut uusintaa. Hampaiden pesulle otsalampun turvin ja kamat kasaan. Aamiaisen soisin tien paalla sitten, kun pitaisin taukoa, vaikka evaat olivatkin jo ostettu. Puolilitraa vetta vain naamaan ja satulaan. Sita on melko hyvissa asemissa, jos ennen yhdeksaa on ajanut jo 65 kilsaa. Pian alkaisi se hurja paahde ja Tommi Lantisen Via Dolorosa alkaisi raikaamaan. Mutta tama paiva olikin erilainen. Aurinko pysyi pilvessa pitkaan ja Tomppa joutui pakkaamaan jo virittamansa banjon takaisin laukkuun. Jokaisen paivan ei nakojaan tarvinnutkaan olla karsimysten tie. Oooo - Via dolorosa Oooo - Kärsimysten tie!!
Pariisista ostetut kartat olivat jo tarpeen, silla olin jo paassyt sen verran kauan maan paakaupungista etta karttaa oli vaihdettava. Ranskassa kayttamiemme karttojen etu on ollut se etta ne ovat pehmea kantisia ja lahtuvat taitettuna hip pouchiini. Montbardin olin ohittanut huoletta jo jokin aika sitten, kun eteen tuli tietoista johtuva kietotieilmoitus. Kietotiessa ei sinansa ollut mittan pahaa, koska se ohjasi minut mukavemmalle pikkutiella, joka ei kuitenkaan kietanyt liikaa. Huonopuoli oli vain siina etta tuon pikkutien varrella ei ollut ravitsemusliikkeita lainkaan ja nalka alkoi ollu kova, ku mittarissa oli jo kahdeksankymmenta kilometria ja mahassa vain aamiaispatonki. Laskin kartasta kilometrit Dijoniin ja jaoin ne kahdella. Samin tein jaljella oleville evailleni. Saannostely oli oloitettava. Soin banaanin, omenan ka kourallisen karkkia heti. Myohemmaksi jatin energiageelin, proteiinipatukan ja loput karkit. Pienesta kylasta nimelta Verrey loytyi kuitenkin kauppa. Ostin pari purkkia sailykepapuja, omenamehua ja kitkatteja. Nakaysin nama napaani juna-aseman penkilla ja kellistyin penkin viereen tirsoille. Oli niin viilea, etta vedin takin ylleni. Kylla Lantista mahtoi harmittaa.
Tuosta oli hyva jatkaa ja lahdin keulien kohti Dijonia. No ok en keulinut, kun en osaa. Dijonia kohti tie nousi pystyyn. Tuo tunnetaan myos ylamakena. Meikan ylamaki voimat on kylla ehtyneet. Kitkuttelemalla paasin ylos maet ja sen jalkeen olin tiedossa serpentiinialamakea useampi kilometri. Polvi alkoi taas tuossa alamakisessiossa kipuilemaan, vaikka jarru oli jatkuvassa aktiivikaytossa. Aidille, joka kuulemma myoskin tata lukee tiedoksi, etta Sveitsiin en jaksa lahtea, koska siella pn isoja makia. Ne maisemat jaavat toiseen kertaan. Dijon olikin jo onneksi alamaen juurella ja sinne paasin artyneella polvellakin. Dijonissa on jarvi. Sanoin JARVI! Aikamoista. Tietysti kun tammoinen uimakelpoinen hiekkarannalla varustettu jarvi tulee kohdalle on Lantinen lakossa ja aurinko pilvessa. Menin kuitenkin uimaan. Rannalla oli oikein suihkutkin. Olisi ollut vaarin olla kayttamatta naita fasiliteettaja ja menna leirntaalueelle. Siista uinnin jalkeen menin kylille ostamaan hammaslankaa ja evaat ja suuntasin puskaan Dijonin etelapuolelle. Ok puskan loytamisen jalkeen laitoin teltan pystyyn seitseman maissa ja kasilta olin jo pitkallaan. Kellon laitoin soimaan viideksi aamulla. Kilsat 140,9. Saa aamulla ja paivalla pilvinen iltaa kohti kirkastuvaa, reilut kakskyt astetta.

119

Jouni on mun sankari.

120

On kyllä huikeeta rapsaa. Niin kuin joku jossain vaiheessa tokaisikin: “parasta Yksivaihteessa”.