Mukaan kynä, valot, lukko, laukku yms. mitä nyt kokee tarvitsevansa. Pari euroo järjestäjän kassaan ja startti alustavasti 18.00 (saa ehdottaa mielestään parempaa) sieltä perinteiseltä paikalta, eli Ratinan sillan alta Eteläpuiston puolelta.
Sitten muistellaan hieman historiaa.
Tampereen aktiivien eka tapaaminen oli särkän parkkiksella 23.10.2008, paikalla oli minä, Markymarkus ja Roboto. JeeJee oli kipee, eikä täten päässyt paikalle. Keli oli jo kylmä, joten tumput kädessä juotiin olutta, puhuttiin pyöristä ja varmaan koitettiin pakitella kokonaista ympyrää.
Tätä ennen elokuussa 2008 oli kumminkin jo ajettu kilpaa paikallisissa maisemissa, mikkovee järkkäs ja Jeejee voitti etelän vetelät ajamalla kilarilujaa. Itse pelasin tuolloin vielä siinä toisessa jengissä, joka meni puntalaan katsomaan Adolescentsia.
Keväällä 2009 toiminta lähti sitten kunnolla käyntiin viikottaisine pooloineen ja lälläreitäkin ajettiin melkein kerran kuussa pitkälle syksyyn ja vielä joulun välipäivinäkin.
Edit: Tuotakin ennen on muuten ajettu jo lällärin tapaset. 2007 ilmeisesti 3.11 ajettiin Urban Ride, joka oli jotenkin kytköksissä Oululaisiin. Ne oli eeppiset jos mitkä.
JeeJee - 14:54, 15.10.2012 »
Wöörd. Mukana.
Edit: Tuotakin ennen on muuten ajettu jo lällärin tapaset. 2007 ilmeisesti 3.11 ajettiin Urban Ride, joka oli jotenkin kytköksissä Oululaisiin. Ne oli eeppiset jos mitkä.
Ainii tuo unohtuikin, oot kyllä tuosta tapahtumasta tainnut joskus puhuakki. Eikös siellä juostu Hervannan laskettelurinnettä ylös pyörän kaa tms. ja vastaavaa aktiviteettia ympäri Tamperetta? Olikohan tuo kuinka vaihde/yksivaihde painotteinen tapahtuma?
Spinnig on seuraavallakin viikolla ja kyllä tossakin hiki tulee.
Hyvä askopee, hyvä kertaus! Ja tosiaan tuo 2007 tapaus oli ehkä enemmän seikkailu-urheilua, vaikka taajama-alueella kyllä ihan lällärikonseptilla mentiin. Vaihteellisia tais kalusto olla suurimmaksi osaksi. Fiksi oli kyllä ihan ässäpeli niissä karkeloissa. Edellisenä yönä satoi ensilumi ja kasettiin kuseminen kävi varmaan monella mielessä.
Startissa saa lapun (manifestin) käteen jossa on kasa osoitteita (keikkoja), joista pitää käydä hakeen vastauksia kysymyksiin. Eka maalissa, jolla on kaikki oikein voittaa.
Tervetuloa vaan mukaan, aikasempaa kokemusta ei tartte, sillä joskus aina ensikertalainenkin on voittanut.