How-To: Navan laakereiden vaihto - tehdaslaakerit

Tehdaslaakerit helpottavat navan kasaajan työtä ja ovat oikein toimiessaan loistavat. Laakerit myös toimivat hyvin, jos eivät likaannu, eivätkä kastu. Niin kummallista, kuin se onkin, hyvällä kelillä tai sisätiloissa velodromin kiertämiseen suunnitellut ratanavat eivät tykkää jatkuvasta ajamisesta suomen sateessa ja talvessa. Niinpä pitkällä käytöllä huonoissa oloissa seuraa, että pian laakerit liukuvat jossain vaiheessa yhtä sulavasti ja miellyttävästi, kuin junan vessapaperi takalistolla. Kun laakereissa tuntuu olevan hiekkaa seassa on tarpeen huoltaa tai vaihtaa laakerit - tehdaslaakereiden tapauksessa yleensä jälkimmäinen vaihtoehto.

Polkupyörän navan tehdaslaakerit näyttävät suunnilleen samanlaisilta, kuin rullaluistimien tai rullalaudan laakerit. Käyttäjälle yksittäinen laakeri navasta irrotettuna näyttää kahdelta sisäkkäiseltä, n. 0,5 cm leveältä metallirenkaalta, joita yhdistää muovinen tai kuminen rengas siinä välissä. Ne maagiset kuulat ovat siellä sisällä, eikä käyttäjän ole niitä tarkoitus koskaan nähdä.

Tehdaslaakereilla akselikaan ei ole samanlainen, kuin muilla. Ollin hienossa “pikalinkku normiakseliksi” ohjeessa on kuvia normaalilaakereiden irtonaisista kuulista, sekä pikalinkku- ja normiakselista. Tehdaslaakereiden kanssa käytettävä akseli puolestaan näyttää tältä:

Akseli on siis sorvattu sellaiseksi, että laakerit pysyvät hyvin kiinni akselissa ja pysyvät oikealla etäisyydellä toisistaan. Myöskin navassa olevat kolot laakereille on tehty sopivan nafteiksi, etteivät laakerit irtoa tai hölsky, jos niitä paikallaan pitävät mutterit löystyvätkin.

Itselläni tämä aiheutti päänvaivaa, kun kukaan ei tajunnut huomauttaa akselin olevan erikoisen mallinen. Netti lopulta auttoi ja muiden hommia helpoittaakseni kirjoitin tämän ohjeen.

Aluksi irrota laakereiden ympäriltä mutterit. Käytä oikeita työkaluja, eli oikean kokoista/kokoisia kiintoavaimia. Jakoavain ja siirtoleukapihdit eivät ole oikeita työkaluja.

Jotta laakeri mahtuu tulemaan ulos kupistaan tue napa laakerin ympäriltä. Eli esim. kuten kuvassa on tehty. Älä siis laita laakerin irtoamista estäviä esineitä navan alle sinisten viivojen väliin. Mikäli saat navan tuettua koko laakerin ympäriltä, niin aina parempi. Kovat tuet voivat naarmuttaa napaa ja liian pehmeät vievät tehon myöhemmin tarvittavilta iskuilta.

Ensin irrotetaan toisen puolen laakeri akseliin päähän lyödyillä, täsmälleen akselin suuntaisilla ,terävillä napautuksilla (kumivasara on hyvä.) Kun toinen laakeri irtoaa, irtoaa akselikin.

Kun ensimmäinen laakeri on irti, käännetään napa tuilla toisinpäin, sujautetaan akseli paikalleen ja naputetaan toinenkin irti.
Laakereiden irrottamista voi helpottaa, mikäli laittaa rasvanpoistajaa tai jotain muuta irrotusainetta laakerin ja akselin, sekä laakerin ja navan väliin. Mikäli laakereita on vielä tarkoitus käyttää, ei irrotusaineita kannata käyttää, ettei aineet mene laakereiden sisään tekemään töitään.

Nyt laakerit on irrotettu. Jäljellä on vain uusien ostaminen ja asentaminen. Laakeri saattoi olla todella napakasti navassa kiinni. Samoin voi uuden laakerin asentaminen olla työlästä. Mikäli laakeria joutuu pakottamaan koloonsa, pitää pakotus tehdä joka puolelta tasaisesti. Hommaa voi koittaa helpottaa jäädyttämällä uudet laakerit pakkasessa ja kuumentamalla napaa esim. hiustenkuivaajalla. Mikäli kuumentaa kuumailmapuhaltimella, pitää varoa kuumentamasta liikaa. Hyvä lämpö voisi olla sellainen, että napaan kestää koskea avokäsin. Itse laitan vielä vaseliinia navan ja laakerin väliin.

Mikäli jälkimmäistä laakeria pitää pakottaa paikalleen, kannattaa tämä tehdä esim puukalikan avulla niin, että kalikassa on juuri akselin mentävä reikä. Näin kalikkaa lyömällä voi lyödä laakeria joka puolelta tasaisesti.

Siinäpä se. Kiitoksia kärsivällisyydestä ja pahoitteluni huonolaatuisista kuvista.

2 Likes

hyvä ohjeistus! millä spekseillä noita laakereita kannattaa lähteä ostamaan ja mistä ja paljon maksaa?

Hyvät on ohjeet!

Laakereita vois varmaan kysellä siitä Aleksis Kiven kadun ja Sturenkadun kulman “laakerikeskuksesta” tms. Samassa kulmassa entisen Kultaisen Kulauksen kanssa. Speksaa “v***n herkät”, niin luulis löytyvän.

loistavaa! vielä kun teetetään metallimiehillä pari sopivaa tukijigiä yleisimmille navoille… :slight_smile:

laakereita saa laakerikaupoista, toi koko on jo lähes hyllykamaa. mallin tai mittojen kanssa kauppaan juttusille on varmaan paras. aleksis kiven kadulla on ainakin yks alan liike.

Miten paljon luulette, että laakereiden koot vaihtelee merkeittäin vai onko jotain standardikokoa?

Vaihtelee ihan miten sattuu. Asiallisilla valmistajilla usein on eri malleissa samanlaiset, mutta eri merkkien välillä on paljonkin eroja. Eipä tuo silti haittaa, laakerikaupasta saa laakereita, vielä en oo niin erikoista kaivannut ettei olisi viimeistään soittokierroksella löytänyt.

Kaikki navat ei tosiaan ole ihan samanlaisia ja esim. Michen Primato Pistoissa ei akselin avulla saa laakereita naputeltua irti. Paras apukeino on tollanen hieman pinsetin näköinen “Bearing Puller” joka työnnetään laakerin kolosta läpi jolloin se nappaa kiinni laakeriin navan sisäpuolella ja laakerin voi vetää ulos.

Michessä muistaakseni 6001-laakerit, tapauskohtaisestihan sen saa selville työntömitalla.

Ohjeita:
Bearings (Slowtwitch)

Bearing puller:

^in before previous

Onko akseleissa useinkin tuommoiset hilakkeet laakeria varten? Surlyn navoissa ei ainakaan ole.

Surly onkin yksi poikkeus, ideana just se, että voi käyttää ihan tavallisia akseleita. Omasta olenkin vaihtanut akselin, ihan kätevää. Niistäkään ei akselilla laakereita poisteta, pelkän akselin vaihdossa ei tosin edes tarvitse. Surlyn kaikissa navoissa on samanlaiset laakerit, siitä plussaa.

Noniin. Löytyihän tätä tietoa. En kyselemällä löytänyt, mutta internet auttoi. Aloitusviestissä toimenpiteet on tehty Bianchi Pistan etunavalle. Ohjeet on kylläkin sisällöllisesti samat, kuin täällä. + muualta napattu navan lämmitys. Laakereiden jäädytyksestä voi pienissä määrin tulla ongelmaksi lämpimämmästä asennus-tilan ilmasta jäisen laakerin pintaan tiivistyvä kosteus - mutta tämä on aika pieni juttu.

Surlyn laakerit pitää siis vetää tollasella laakerivetimellä vai?

Voiko laakerivetimen korvata ruuvimeisselillä skeittityyliin laakeria reiästä vääntelemällä?

Pari kommenttia ohjeisiin.

Irroitettaessa vanhoja laakereita akselin avulla, on sitä kyllä ihan hyvä lyödä tavallisella vasaralla, eikä kuminuijalla. Akselin päähän kiertää kierteiden suojaksi ylimääräisen mutterin, johon sitten naputtelee vasaralla.

Jos lämmitettäessä napaa siihen voi avo käsin koskea, niin voisin kyllä väittää, että tuolloin ei lämmityksestä ole juurikaan hyötyä. Kyllä ne laakerit sinne ihan vaseliinin ja naputtelun avulla menevät, kunhan sen laakerin sinne lyö suorassa.

Laakereita asennettaessa puukalikka on kyllä hyvä. Itse kyllä tekisin reiän sen verran isoksi, että se ei lyö laakerin sisempää rengasta. Konelaakeri on tarkoitus asentaa lyömällä sitä tässä tapauksessa ulompaan renkaaseen. Koska ulompi rengas pistää vastaan enemmän, lyö se puuhun nopeammin kolon, jonka jälkeen puu alkaa lyömään laakerin sisempään renkaaseen, joka ei ole haluttu tilanne.
Itse olen asennellut laakereita joko sopivan putken pätkän avulla, tai sitten yksinkertaisesti kiinto-/lenkkiavaimen avulla. Sopivan kokoinen kiinto- tai lenkkiavain laakerin päälle, ja vasaralla naputtelua päälle. Välillä toki tarkastaen, että laakerin menee sisään tasaisesti. Lopuksi on myös tarkastettava, että laakeri on asentunut tasaisesti napaan.

Korvaavan laakerin löytää joko kävelemällä laakerikauppaan mallin kanssa, tai ottamalla laakerista mitat ylös. Mikäli ei osaa ottaa oikeasti tarkkoja mittoja laakerista, niin ei kannata kävellä laakerikauppaan leathermanin kanssa mitatuilla mitoilla, tuolloin pääsee palaamaan kotiin monesti tyhjin käsin. Laakerin suojista pitäisi aina löytyä laakerin malli/mitat, joiden perusteella kyllä yleensä osaavat auttaa laakerikaupassa korvaavan laakerin kera. Mikäli mittoja ei löydy, tai ovat lukukelvottomia, on parasta kävellä kauppaan mallin kanssa, ja siis irroitetun mallin kanssa, koska laakerin leveydellä on myös merkitystä. :slight_smile:

Laakereita hankkiessa kannattaa muistaa, että konelaakereita on sitten useanlaisia. Suojauksen osalta on suojaamatonta, yksinkertaisella suojauksella olevaa ja tuplasuojattua. Suojauksia on myös eri materiaaleista, joka voi vaikuttaa laakerin hintaan. Suojaamattomassa on laakerin kuulat näkyvissä molemmilta puolin. Yksinkertaisella suojauksella varustetussa laakerissa on suojaus ainoastaan toisella puolen. Ja tuplasuojatussa sitten suojaus kummallakin puolella.
On myös muita ominaisuuksia joita laakereissa on, mutta niillä ei niin merkitystä nyt.

Wille - 15:19, 13.2.2009 » Kaikki navat ei tosiaan ole ihan samanlaisia ja esim. Michen Primato Pistoissa ei akselin avulla saa laakereita naputeltua irti. Paras apukeino on tollanen hieman pinsetin näköinen "Bearing Puller" joka työnnetään laakerin kolosta läpi jolloin se nappaa kiinni laakeriin navan sisäpuolella ja laakerin voi vetää ulos. Michessä muistaakseni 6001-laakerit, tapauskohtaisestihan sen saa selville työntömitalla. Ohjeita: [Bearings (Slowtwitch)](http://www.slowtwitch.com/mainheadings/techctr/maintenance/bearings/bearings.html) Bearing puller: http://www.jensonusa.com/store/imgWrapper.aspx?img=/tl/TL401B32SIL.jpg&type=3
Olisko jollain lainata tuota kyseistä vermettä tai vaihtoehtoisesti kertoa mistä noita sais ostettua suomen maalta. Pitäis saada laakerit vaihdettua ja samalla anodisoida toi takanapa mustaksi et istuis muuhun pyörään.

ai niin, DIY-jengille tiedoksi: Kyläsaaren Uusix-pyöräverstaalla on hyllyssä mm. kasa erilaisia akseleita.

johnjohn - 11:22, 25.3.2009 »
Wille - 15:19, 13.2.2009 » Kaikki navat ei tosiaan ole ihan samanlaisia ja esim. Michen Primato Pistoissa ei akselin avulla saa laakereita naputeltua irti. Paras apukeino on tollanen hieman pinsetin näköinen "Bearing Puller" joka työnnetään laakerin kolosta läpi jolloin se nappaa kiinni laakeriin navan sisäpuolella ja laakerin voi vetää ulos. Michessä muistaakseni 6001-laakerit, tapauskohtaisestihan sen saa selville työntömitalla. Ohjeita: [Bearings (Slowtwitch)](http://www.slowtwitch.com/mainheadings/techctr/maintenance/bearings/bearings.html) Bearing puller: http://www.jensonusa.com/store/imgWrapper.aspx?img=/tl/TL401B32SIL.jpg&type=3
Olisko jollain lainata tuota kyseistä vermettä tai vaihtoehtoisesti kertoa mistä noita sais ostettua suomen maalta. Pitäis saada laakerit vaihdettua ja samalla anodisoida toi takanapa mustaksi et istuis muuhun pyörään.
Meiltä saa Ajopyörästä, Turusta juuri samanlaisen 7 eurolla. Toi näyttää kuvassa valtavalta, oikeasti se on aika pieni, käy laakereille joissa 10-20 millin sisähalkaisija.
johnjohn - 17:07, 25.3.2009 » Olisko jollain lainata tuota kyseistä vermettä tai vaihtoehtoisesti kertoa mistä noita sais ostettua suomen maalta. Pitäis saada laakerit vaihdettua ja samalla anodisoida toi takanapa mustaksi et istuis muuhun pyörään.
Stadissa Hi5Bikesissä oli noita pari kappaletta hyllyllä. Joten jos stadissa päin vaikutat, niin sieltä voi kysellä.

danke, täytyy käydä katsomassa tuolta Hi5bikesista jos vkloppuna stadissa päin taas pyörähtäis. Oli kyl jo hiukan suunnitelmissa rakennella tuohon oma uloslyöntityökalukin kun se tod.näk aika iisisti onnistuis.

Me sinne haifaiviin, mä sen joudun kuitenkin tekemään… o_0

haaste?

Joo, tee sä. Mä ihailen sitä sit kun se on valmis…