Joo, itsellä autolla tulee sen verran vähän kilsoja, että määräaikaishuollot määräytyy aikaperusteisesti ja juoksevar kulut kuten vakuutukset yms maksetaan jokatapauksessa eli vaikea laskea noita mukaan. Toki jotain kuluvia osia menee ajan kanssa enemmän, mutta pienet on kilsat.
Potkulautoihin liittyen HSL:lle tulisi toki lisäkustannuksia tarjota sellaista palvelua, mutta jos käyttäjämäärät kasvaisivat parantuneen palvelutarjonnan takia niin homma voisi parantua tulopuolella.
No vaikka ihan ensimmäiseksi oman mielenterveytensä ylläpitämiseksi.
Toi oli kyllä kaiken kaikkiaan niin typerä kommentti, et olis varmaan parempi kun en edes vastaisi.
Sun kommenttisi myöskin sisältää oletuksen, että ihminen on omasta halustaan ja vapaaehtoisesti työtön.
Tää on ihan super hyvä! Itellä just kilsa asemalle ja toisessa päässä kaks ja puol kilometriä. Ilman junaa matka olis varsinkin talvella omaan makuun liian suorittamista. Matka-aika autolla olisi n.25 min, julkisilla minimi kävelyllä 40min mutta pyörä+juna on ehkä vaan minuutin tai pari hitaanpi kuin auto. Lisäksi ei tarvitse etsiä parkkipaikkaa. Tälläisessä käytössä sähköpotkulaudatkin ois ihan hyvä korvike autolle jos niitten käyttöön ei liittyis niin paljon muita ongelmia.
Fillari junaan ei oo kovin kätevä, jos kaikilla tai isolla osalla olis sama mieltymys. Luulen myös että sähköpotkulautojen kanssa nykyisellään esiintyvät ongelmat voisivat jäädä vähän pienemmiksi jos homma olisi hsl:n pyörittämää eikä esimerkiksi tarvitsisi sietää nykyisten firmojen mahdollisimman alhaisia kustannuksia tavoittelevaa toimintaa, missä laudat lojuvat sielä sun täällä.
Nojoo. Onhan joku sähköpotkulautakin käytännössä ilmanen kulkupeli jos semmosen sattuu valmiiksi omistamaan eikä huomioi hankintakustannuksia tai huoltoja ollenkaan. Sähkötkin voi vetästä työpaikalta sitten.
Oon kyl teidän kanssa eri mieltä. Auto on aika monella ”pakko” olla koska lapset ja julkinen ja sukulointi ja ym. Ja kun auto siinä pihassa on niin ei siihen matkan kustannuksiin lasketa kuin bensat ja niitä sitten vertaillaan julkisen hintoihin.
Ja ongelma on se että auto on varmaan 95% tapauksissa halvempi kuin julkinen, VAIKKA AJAISI YKSIN, jopa halvempi kuin kuukausiliput kuten joku tossa yllä laski. Oma auto vie 10-12€/100km.
Tampereella julkisen vuosilippu on ainakin niin halpa (n. 400 €/v), ettei sillä rahalla meinaa saada lähiöstä vuokrattua edes parkkipaikkaa.
Ilmaista joukkoliikennettä on kokeiltu kansainvälisesti joissakin kaupungeissa, mutta se on todettu aika tehottomaksi toimenpiteeksi, sillä se houkuttelee lähinnä korvaamaan lyhyitä kävelymatkoja julkisilla ja syö liikenteen järjestämisen rahoitusta, jolloin palvelutason parannuksia on selvästi vaikeampi poliittisesti hyväksyä. Ei nykyisinkään julkisen suurin ongelma ole hinta vaan koko matkaketju huomioiden pitkät matka-ajat ja aikataulusidonnaisuus.
Ei tartte kato laskea mukaan kun ne menee aikaperusteisesti. Kato jos ajais vaan vähän kilsoja autolla niin ne menee näin. Mä tykkään tälläsestä excelöinnistä, otan heti käyttöön, tippuu kulut ihan sikana, pääsee jo varmaan loppuvuodesta ostaan vähän lisää pyöräkamaa kun on ihan sikana rahaa säästetty.
eiku se auto on jo ostettu nii ei se vaikuta kilsojen hintaan ja sitä ny kuitenki joutuu jotain välillä huoltaan ja maksaan vakuutuksia nii ei niitäkää tarvi laskee ku ne ny joutuu maksaan siihen autoon ku sellanen jo on
Huvittaa kyllä suomeksi sanottuna tuo josbansen tapa suhtautua autoilun kuluihin noin ylimalkaisesti, kun muuten jaksaa kyllä insinöörimäisellä tarkkuudella funtsia asioita ja tehdä siitä toisinaan numeron. Tämä humanisti on aika tarkkaan ottanut selville, mitä autolla ajo maksaa, ja siihen Exceliin tuli kyllä bensan lisäksi kaikki muutkin asiat, joihin rahaa menee. Ja rahaahan tosiaan menee aivan hävyttömät määrät, kun käy 62km päässä töissä, vaikka välillä saakin kimppakyydeillä kuoletettua kustannuksia vähäsen.
Oispa duunit lähellä, tää 30tkm vuoteen syö aikamoisen loven lompakkoon (ei taida viis tonnia vuodessa riittää) ja ihan henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin myös.