Imo parasta taidetta on readymade. Siin on niin kova “haista vittu” -asenne, etten voi muutakun tykätä. Jengi maksaa naurettavia summia tavarasta minkä vois hakea melkeen lähikaupasta, marketing done right.
E: Tietty täs on kans artefaktius viety aikalailla maksimiin.
Reaktioiden heräämisestä. Oon lueskellut yhtä 60-luvun oppikirjaa nukkumaanmenon alle, koska siitä tulee hyvä ja levollinen mieli. Tämän kuvan näkemisestä tuli aivan poikkeuksellisen vahvat fiilikset ja pystyin heti tuntemaan, haistamaan, kuulemaan ja näkemään kuvaillun tilanteen. Täyttää kaikki relevantit taiteen tunnusmerkit:
kid_scientifik - 15:12, 25.2.2015 »
mitä on taide?
oma versioni: maailman kontingenssista - eli toisin tekemisen ja olemisen mahdollisuuksista - informoimista.
Minusta informoiminen on hankala käsite tähän kohtaan. Siitä tulee mieleen, että taiteilijalla olisi jokin viesti, jonka hän haluaa vastaanottajan ymmärtävän ja teos vain väline tuon viestin välittämiseen.
Kuva on tosiaan onnistunut. Jo ensisilmäys aiheuttaa jotain jännää tunnetta että kaikki ei ole kohdallaan. Sen lisäksi että lastukierre ei ole luvassa kierre, se on kiertynyt yläpäästään väärinpäin. Hauskasti häiritsevä niinkuin ne päättymättömät portaat.
totta, konnotaatio on väärä. kyse on - tässäkin - merkityksen muodostumisen prosessista, joka ei ole (täysin) “taiteilijan” hallittavissa.
taide avaa maailman kontingenssia eli maailman nykyisyys avautuu ei-välttämättömyytenä taiteen kautta. näkemys taiteesta jopa maailma(a)n kontingenssin tuottamisena ei välttämättä ole liioittelua.
En ihan tiedä mihin topsuun tää parhaiten sopis, mutta laitan tänne. Perusteluina semmonen, et arkkitehtuuri ja kaupunkisuunnittelu on yks perinteisistä taidemuodoista. Lisäksi tää käsittelee tilaa, joka on mun mielestä 2010-luvun kuvataiteessa varsin oleellinen juttu. Tuli siis katottua tämmönen kelpo dokkari, suosittelen lämpimästi:
Mittapuuna ihminen Dokumentti kyseenalaistaa käsityksemme nykyaikaisesta kaupungista ja katsoo, mitä tapahtuu, jos lähtökohdaksi valitaan ihminen.
Kesto: 56 min