Taiteen havainnointi pyöräilevän yksilön maailmankuvassa.

Homma lähti liikkeelle tästä:

http://img406.imageshack.us/img406/4448/huffy.jpg

Minusta tuo on kammottava, ja edustaa juurikin sitä vastenmielisintä valitsevaa nykysuuntausta, jossa ihminen, jolla ei ole lahjoja eikä mitään itsekritiikkiä, alkaa väkisten tekemään jotain omasta mielestään “taiteelliselta näyttävää”. Tuo Huffy on nimenomaan juuri tuollaisen “wannebe” taiteilijan kötöstys.

Antiikin suurimpia filosofeja ei ollut Aristoteles, joka lähinnä pönäkkänä käveli ympäriinsä ja ampui alas itseään fiksumpien nuorten ajattelijoiden ajatuksia, tuhoten lähinnä tekniikan kehittymisen noin 15 vuosisadaksi kirkon myöhemmällä avustuksella, eikä se ollut myöskään vastenmielinen Sokrates, joka vääräleukaisena lähinnä vain väänteli toisten sanomisia ja vittuili vastaan aivan kaikesta ja kaikille. Sanokaapa yksikin Sokrateen oma ajatus ja selitys maailmasta ? - Negatiivisia paskoja molemmat. Noita on aina riittänyt. Tekee mieli repiä vaatteensa ja pukeutua säkkiin ja tuhkaan, kun näkee Aristotelesta mainostettavan antiikin suurimpana filosofina. Juuri sitä hän nimen omaan EI ollut. - Vain historiankirjoja pusailevat humanistit saattoivat käsittää asian noin väärin.

Antiikin aikoina jopa kuun kiertäminen maan ympäri selitettiin oikein, mutta kiitos Aristoteleen ahkerien ponnistelujen asia saatiin vaipumaan unohduksiin. Noilta ajoilta jäi elämään Protagoraksen ymmärrys siitä, että melkein kaikki asiat ja käsitteet ovat tosiasiallisesti ihmisen luomia ja siis hänen ajatuksistaan muodostuneita.

Nykytiede pystyy selittämään ihmisen oikeastaan aika tarkastikin, vaikka kaikki eivät sitä vieläkään tiedä, lähinnä kai siksi, että selitys on ns. kovaa fysiikkaa. Pistän lyhyen johdannon:

Aine ei sisällä energiaa. Aine ON energiaa. Tarkkuudella, joka on 1/2000 osa yhden ainoan kvarkin halkaisijasta, joista kolmesta sitten muodostuvat niin protonit kuin neutronit. => Me olemme siis sumussa kulkevia sumuolentoja, ja kaikki mitä on, koostuu tuosta samasta sumusta. Pelkistä rakenteista, jotka ovat kuin projektioita tasolta toiselle. Kun syntyy projektio, se on sama, kuin siirrettäisiin vektori järjestelmästä pilkku järjestelmään pilkku pilkku. KUKAAN ei voi väittää, etteikö projektio ole totta, jos on olemassa joku taho, joka kykenee ko. projektion näkemään ja kokemaan.

Silleen jokaisella sumuolennolla virtaa päässään rakenteita, joista hän kasaa mielensä rakenteen ja illuusion itsestänsä, ja äärettömien jatkuvien mahdollisten tapahtumien sulkeutumisen takia (todellisuus on siis ura, josta sulkeutuvat pois valintojen myötä kaikki ne tapahtumat, jotka eivät tapahtuneet - tuota asiaa sanotaan dekoherenssiksi) hän pystyy epätarkkuuksien rajoissa illusioimaan itselleen käsitteen “vapaa tahto”.

Kuitenkaan kukaan, joka meren aaltoja on katsellut, ei voi tehdä muuta kuin päätelmän, että aallot eivät ole a) itsenäisiä b) eivät muodosta mitään vapaata käsitettä, vaan että aalto voi syntyä vasta kun toinen aalto on vaipunut mereen, ja pääpiirteissään aallot ovat myös sidoksissa toisiinsa. Yksittäinen vapaa aalto voi ehkä muodostaa aallon sisällä illuusion, että on jollain lailla “vapaa tahto.” Jos se on totta, se totta vain epätarkkuus periaatteen verran. Ja asia pätee siis lähinnä tuon aallon sisällä.

Kauempaa katsottuna aallot ovat vain aaltokenttä, ja vuorovaikuttavat toisiinsa perusperiaattein, jotka ovat epätarkkuus pois lukien ennustettavissa ja laskettavissa. Heisenbergin epätarkkuus periaatteesta voidaan sanoa, että se on eräs malli siitä, miksi mitattaessa ei ole mahdollista saavuttaa todellisuutta. Kyseessä ei ole yksittäisen mittauksen epätarkkuus. Yksittäinen mittaus voidaan tehdä rajattoman tarkasti. Tarkkuudella ei ole mitään teoreettista ylärajaa. Vain samanaikaisesti mitattavien kahden eri parametrin tulon tarkkuudella on se yläraja. Se on epäyhtälö joka määrittelee sen suuremmaksi kuin h/4*pii. Eli kun mittaat saat ulos “vaikutus-kvantin” joka rassaa sen toisen samanaikaisesti mitattavan suureen tarkkuutta. Kun mittaat nopeutta niin sijainti on epävarma. Kun mittaat sijaintia niin nopeus on epävarma. Kumpikin mittaus voi itsessään olla lähes äärettömän tarkka.

…Planck: hv*0…Heisenbergin epäyhtälö
Kaava-------->Mutkikkaampi kaava-------->Todellisuus.

Heisenbergin epätarkkuusperiaate on siis kaava, joka ei osallistu todellisuuteen, vaan on sitä kuvattaessa käytettävä funktio. Tuossa kohtaa universumissa siis mahdollistuvat käsite taide, vapaa tahto, hyvänsuopaisuus ja se, että vanhat Crescentit ovat hyviä pyöriä ajaa.

Onko Teillä vielä jotain muuta kysyttävää ? :sunglasses:

Toivon runsasta keskustelua ja osallistumista aiheeseen. Heitin vain aiheen avaukseen semmoisen yleis-alustuksen.

Tuure

-.-

Maailmaa voi muuten AINA perustella fysiikalla, koska maailma on tosiasiallisesti pelkkää aaltoja ja kohinaa.

Esimerkkinä vaikka se tilastotieteilijöiden vitsi, että yleinen väärä korrelaatiokäsitys on se, että jäätelönsyönti aiheuttaa hukkumista. Sanotaan viisaasti, että kymyksen asettelu on väärä, ja että valistuneempi arvaus on se, että molemmat saattavat johtua ja riippua vuodenajoista. <- tuo omahyväinen ja itseriittoinen “arvaus” on nykyisen tieteen ja filosofian ja opin kaiken olevaisesta nykyinen vallitseva taso. Ei hyvä ei.

Useimmat aikuiset hyväksyvät tämän, ja jättävät kaiken enemmän pohdiskelun sikseen.

Minä en. Minusta tuo ei vain riitä.

Oikeasti hukkuminen syklisesti ajan funktiona johtuu perimmältään siitä, että maan akselilla on kulma siihen ratatasoonsa. Tuo on se todellinen syy, ja kaikki muut em. asiat juontuvat vasta tuosta oikeasta perimmäisestä syystä, ja loput… ne ovat sitten sumuolentojen jorinaa ja lähinnä pöhköjä selityksiä.

Mitäpä sanotte ? - Joskus tuntuu, että koko ihmisen kulttuuri johtuu lähinnä vääristä tulkinnoista. Vääristä projektioista sumuolentojen sumuisissa aivoissa, ja niille perusteiltaan sumuisille vektoriprojektio tasoille. Tämä koskee niin talouselämää (jatkuva kasvu), kulttuuri idioottien luulosta, että he tehdessään ns. työpäivän luovat jotain muka oikeasti jaettavaa ja esim. virkakunnasta, joka tekee ympäristövaikutus selvityksiä ja pohjatiedoilla, jotka perustuvat lähinnä jonkin liikeyrityksen tilaamaan muka riippumattomaan “tutkimukseen”… Ympäristöministeriön teettämät YVA selvitykset ovat lähinnä vitsi.

Jopa suurin osa virallisesta kouluopetuksesta ei tosiasiallisesti pidä edes paikkaansa, jos sitä analyyttisellä aikuisen järjellä ajattelee. Koulukirjat ovat kirkasotsaisia tulkinnoissaan kuin ideaali pestystä ja puetusta pikkupojasta, joka leikkii kiltisti poikatovereidensa joukossa pihalla, ja se poika todellisuudessa onkin kädellinen uros nisäkäs, joka kaipaa valtaa laumassa, johtajuutta, hallintaa, ja naaraiden alistumista hänelle heti, kun hän on päässyt teini-ikään. Sivistys on pojan mielen keskellä oleva hentoinen “esitettävä olotila”, jota lähinnä pidetään yllä, kun epäillään, että muut tarkkailevat. Heti kun kontrolli hellittää, motiivit ja toiminta kaikessa ja kaikilla tasoilla on kohtalaisen ennakoitavaa melko yksinkertaisilla pohjaoletuksilla.

Koska itse on jo keski-ikäinen, sitä toivoisi elämältä ehkä jotain muuta. Merkityksellisyyttä. Sitä kai se on. Uskonnot eivät enää kelpaa, kysymys mikä on elämän tarkoitus on irrelevantti. Se sisältää sen, että elämällä on jokin tarkoitus, se on hukassa, sen voi löytää ja maksamalla kysyjälle sen voi myös saavuttaa. Uskokoon ken tahtoo.

Lista korniudesta on loputon. Loputon. Ja täällä seassa vain on pakko elää, kun Marssiinkaan ei pääse muovikuvun alle persiljaa kasvattamaan… ei pääse pakoon tästä kaikesta. Ei millään.

Minä haluaisin löytää sen kahvan, mistä ihmisyyttä voisi edes yrittää nostaa ylöspäin. Enkä minä löydä sitä. Voi perkeleen perkele, muuta ei voi enää pohjoisen jätkä sanoa, kun akateeminen naamio säröilee jo sivuista. Ja uskokaa… minä olen ihan liian terävä jätkä tullakseni edes hulluksi. Minä en lääkkeitä tarvitse. Minä tarvitsen vain sen tarkoituksen.

Kuulento, Nasa, Mars projekti, vittu edes JOTAIN… joka vie eteenpäin ja ylöspäin.

Onneksi on huono taide, jota voi aina vähän ärtyneenä sohaista ja ne vanhat Crescentit, joilla pystyy sentään ajamaan. Ja tämmöinen outojen olentojen foorumi, jossa voi joskus vähän vaikka verbaalisesti oksentaakin. Yritän ankarasti pidättäytyä siltä jatkossa, tai ainakin pitää sen hyvin vähäisenä. Pysyy homma edes joten kuten säädyllisenä. Nettietiketissä on ideaa.

Kiitos kuitenkin Teille.

Minä projisoin kauneuden käsitteen taiteen sisällöksi. Se on minun oma projektioni tästä sumu virtauksesta minun sumutasoilleni. Jos jokin on jollain tavoin kaunista esteettisesti tai matemaattisesti tai muuten vain, niin että minä näen asian kauniina, niin minä tulkkaan sen asian silloin taiteeksi. Ja jollei asialla ole mitään positiivista arvolatausta tuottavaa minun pääni sisäisille sumutasoille heijastuessaan, niin se on sitten huonoa taidetta ja oikeammin ei taidetta ollenkaan.

Tuure

-.-

Minun maailmankuvani lähtee siitä, että kuka tahansa ei yksinkertaisesti voi ryhtyä taiteilijaksi ilmoittamalla puhelinluetteloon ammatiksi “taiteilijan.” Hitsaajan, tietokoneohjelmoijan ja muiden rinnalla se on ammatti, joka vaatii taitoa ja kouluttautumista (koulussa, oppipoikana tai raa-asti kantapään kautta).

Maailmaa ei rakenneta diplomeilla, vaan ainoastaan lopputulos merkitsee. Siksi minä en laske esimerkiksi tuon arvostetun taiteilija Malevitšin “Mustaa neliötä” taiteeksi. Vaikka minä maalaisin koko ikäni pelkkiä mustia neliöitä, ei minulle pystytetäisi patsaita Moskovan toreille. Triviaalien asioiden tekeminen ei ole juhlinnan arvoinen saavutus.

ei pisuaarin tuominen galleriaan ole nykyisin mikään taideteko eikä SE siten ole taideteos. Aikoinaan Duchamp toi kuitenkin sen galleriaan ja taiteelle tyypillisesti siinä rikottiin jotain sovinnaisuuteen liittyvä. Heräsi keskustelu taiteen syvimmäsätä olemuksesta, aivan kuten tällä palstalla. Pisoaari ei ole taideteos Duchampin pisuaari sen sijaan on. Sama pätee Malevitsin mustaan neliöön. Taide on eri asia kuin estetiikka.

Jos tarkkaan luet, niin mun kriteerit eivät käsittele estetiikkaa lainkaan.

Mutta miksi Duchamp toi pisuaarin galleriaan? Oliko hänen alkuperäinen tarkoituksensa herättää keskustelua taidepiireissä? Oliko sen pisuaarin funktio siis olla taidetta lainkaan?

Olen itsekin pohtinut taiteeseen liittyviä asioita viimeisen viikon aikana. Kävin sunnuntaina katsomassa Ateneumissa Herra Picasson tuotoksia, ja kokemus oli hämmentävä.

Minulle kaikkein suurin yllätys näyttelyssä oli se, että Picasso oli oikeasti hyvä maalaamaan ja piirtämään. Kuitenkin, uskoisin että tietoisesta valinnasta, hän päätti jättää taitonsa käyttämättä melko suuren osan ajastaan ja tuherteli mitä sattuu. Näyttelyssä oli suuri määrä teoksia, joilla ei olisi mitään asiaa ensimmäiseenkään galleriaan missään päin maailmaa, jos niissä ei lukisi jossain “Picasso”. Näyttelyseurani, ala-asteen erityisluokanopettaja, sanoi että näiden töiden jäljennöksiä näkyy joka päivä siinä suuressa ja tunnetussa Taidekoulussa, joka Mikkolan ala-asteenkin nimellä tunnetaan.

Picassosta tuli väistämättä mieleeni satusetä Andersenin eeppinen kertomus “Keisarin uudet vaatteet”. Jäin miettimään, mikä on se joka saa taiteen arvioijat preferoimaan näitä Picasson tekemyksiä enemmän kuin vaikkapa Mikkolan ala-asteen nimekkäiden taiteilijoiden töitä. Mikä on se tekijä, joka estää sanomasta, että merkittävä osa Picasson töistä ei ole kaksisia, vaan lähdetään etsimään syvempää selitystä Taiteen Mystiikasta? Picassossa halutaan nähdä joku syvä ulottuvuus, suurempi merkitys, ja sitä ollaan valmiita etsimään jostain hyvin kaukaa maalipinnan takaa. Entä jos pohtisi aihetta hieman toiseltakin perspektiiviltä. Entä jos Picasso lähtikin huumorimiehenä etsimään alhaisinta nimittäjää, jolla kriitikkoväki vielä suostuu kutsumaan töitä Taiteeksi, eikä sitä nimittäjää koskaan löytynytkään? Näin toimimalla hän loi vitsin, joka syvenee ja syvenee eikä sen loppua näy, koska vitsin ydin on hukkunut ja vitsistä on tullut tosi.

Jäin myös pohtimaan tuota taiteen määrittelyoikeutta, jota kirjoittaja marlon tuossa suvereenisti käyttää todetessaan, että “Taide on eri asia kuin estetiikka”. Myös kirjoittaja Kare_Eskola käytti samaa määrittelyoikeutta litistäessään kirjoittaja asb:n tulkinnan taiteesta toisessa keskustelussa toteamalla, että “Harva osaa kristallisoida tuulipukukansan keskeiset harhakäsitykset ja ennakkoluulot noin etevästi!” Tässä on nähtävillä kuilu, jonka on synnyttänyt Taiteen mystifiointi. On valaistuneet, jotka sisäsyntyisesti tietävät mitä Taide on, ja tuulipukukansa, joka on Väärässä. “Taide kuuluu kaikille”, sanoo Helsingin juhlaviikkojen julistus. Silti sama väki sanoo implisiittisesti, että Taiteen määrittelyoikeus kuuluu harvoille ja valituille. Samalla, nähdäkseni, he julistavat suuren osan ihmiskunnan historian aikana tekemistä taiteen töistä arvottomiksi, koska se Tuulipukukansa, joka siis on Väärässä, ymmärtää niitä.

Mikä on se Taiteen syvä ydin, jota niin kovin pyritään mystifioimaan? Mikä on se perustavaa laatua oleva syy, jonka takia Taiteen tulisi herättää, marlonin sanoin, “keskustelu taiteen syvimmästä olemuksesta”? Onko taide kuin joidenkin mystikkojen Jumala, jonka voi määrittää vain sitä kautta, mitä se ei ole?

Olen maksanut nähdäkseni tuon mustan (sekä punaisen) neliön, kuten myös Duchampin fountainin. Olivat mielenkiintoisia kumpainenkin, eivät kontekstista irroitettuina “mustana neliönä” tai “pisuaarina” vaan nimenomaan teosten syntyhistorian, ajankohdan kulttuuri-ilmapiirin jne huomioiden.

jotkut von Wright-veljesten lintu- ja maisemamaalaukset on teknisesti taidokkaita ja anatomisesti täydellisyyttä hipovia teoksia mutta ei ne taas mua puhuttele pätkääkään. Jos ei ole mitään sanottavaa niin imho ihan sama onko tekniikka hallussa. Bob Dylan ei osaa laulaa mutta aika moni diggaa sen lauluja.

(Modern) Art = I could do that + Yeah, but you didn’t

Duchamp toi teoksen esille salanimellä (R.Mutt), ilmeisesti kokeillakseen mikä menee taiteen määrittelevällä instituutiolla läpi. Samalla hän ohimennen loi readymade-art-suuntauksen. Eihän tuommoinen enää nykypäivänä aiheuta kuin välinpitämättömiä olankohautuksia, mutta fountain esitettiin ekan kerran 1917. Se on melkein sata vuotta sitten, silloin kun isoisoisä oli pikkupoika.

…Onhan toi tuon genren nykyisten edustajien (Koons, Hirst, jne) meininki kieltämättä aika älytöntä, mutta edelleen sen kritisoijille voi sanoa tuon “Yeah, but you didn’t”

Taidetta on kaikki se ja vain se, jonka minä koen taiteeksi. Joka ajattelee toisin on väärässä. Joka ajattelee samoin mutta kokee eri asiat taiteeksi on myös väärässä. Näin subjektivistina.

Toki myös subjektivistina tunnustan, että tämä oikeuden ja vääryyden käsiteavaruus esittyy näin yksinomaan tästä tarkastelupisteestä ja mistä hyvänsä muualta tarkastellen asiat saattavat olla toisin.

Joka tapauksessa pidätän itse itselläni oikeuden määritellä itselleni mikä on ja mikä ei ole taidetta ja vieläpä mikä on hyvää ja huonoa taidetta.

Nimekkään taiteilijan nimellä tosiaan on varmasti kokeiltu sitä taidekynnyksen korkeutta ja jotenkin tarkastellen tästä voitaisiin muodostaa funktio, jossa taideteoksen taiteuden lisäksi muuttujana on myös nimen taidevakuuttavuus ja pari muuta tekijää kuten tarkastelijan hatun suohuopaisuus ja syödyn hk sinisen määrä.

Itse en tähän sorru vaan käytän lahjomatonta ja hetkessä elävää intuitiota riidellen ajoittain eri aikamuotojen itseni kanssa. Olenhan aina oikeassa.

(niin ovat kaikki muutkin, muttei siitä sen enempää)

Haluaisin myös huomauttaa, että käytän vain pyöräilykäyttöön suunniteltua huomioväristä ultrakevyttä kuoritakkia. En siis lukeudu tuulitakkimieheksi.

Huikeata, pakko osallistua.

asb - 6:41, 6.11.2009 » Jos tarkkaan luet, niin mun kriteerit eivät käsittele estetiikkaa lainkaan. Mutta miksi Duchamp toi pisuaarin galleriaan? Oliko hänen alkuperäinen tarkoituksensa herättää keskustelua taidepiireissä? Oliko sen pisuaarin funktio siis olla taidetta lainkaan?
Onko tekijän intentio siis sama kuin taideteoksen funktio?

Marlon on oikeassa, konteksti ratkaisee taideteoksen paikan. Jotta voisi arvioida jonkin taideteoksen merkitystä, eli “arvoa”, kuten insinööri asian ilmaisisi, pitäisi tuntea taiteen kenttää laajemmin, jotta osaisi suhteuttaa teoksen muihin kaltaisiinsa.

Taide on kuten mikä tahansa ihmisen luoma entiteetti, se pakenee staattisia määrittelyjä. Aina voidaan luoda taideteos, joka kyseenalaistaa taiteen määritelmän. Ratkaisevaa ei olekaan se mitä katsomme, vaan miten katsomme. Käyttöesinekin voi olla taidetta, jos kykenee katsomaan miltä se esine näyttää, eikä keskity siihen miten se toimii tai miksi se on olemassa.

Onko tuo Huffy taidetta? Siihen en kykene vastaamaan, mutta kun katson tuota kuvaa näen esineen, jonka pinta on viimeistelty ja joka on yritetty tehdä houkuttelevaksi heleillä väreillä. Kuka tahansa polkupyöriä sen paremmin tuntematonkin näkee, että tuossa on yritetty suojata ajajaa vastaaan tulevilta töyssyiltä, mutta lopputuloksena on huonosti, jos ollenkaan, toimiva kokonaisuus, jossa on paljon tarpeetonta. Nämä vaikutelmat tekevät Huffysta ennemmin kuvan tietynlaisesta maailmasta kuin polkupyörän.

Wau. Tämän ketjun aloitusviestit sisältävät huomattavan määrän informaatiota, jonka todenperäisyyden ja oikeudellisuuden arviointi onnnistuu luotettavasti vain, mikäli on aiemmin perehtynyt aiheeseen. Maallikon silmin käytetyillä perusteluilla ei ole paskankaan vertaa tekemistä aiheen kanssa ja suurin osa ketjuun vastanneista ei kommentoi lainkaan käytettyä ilmaisukeinoa, vaan kommentoi sitä asiaa, minkä itse on tulkinnut ketjun todelliseksi tarkoitukseksi.

Tästä ketjusta on muodostunut hieno allegoria taiteelle ja taiteen tulkitsemiselle. Mikäli Tuure tiedosti tämän seikan aloittaessaan ketjun ja tällä tavoin puolustaa vaikeasti tulkittavaa ja toisinaan vahvastikin parjattua modernia taidetta, on hän nero, joka vain tietoisesti ylläpitää “tuulipukukansalaisen” teryleeniryijyä harteillaan.
Mikäli Tuure ei tiedostanut tätä ja valitsi aloitusviestin ilmaisukeinon, koska se hänen mielestään oli luonteva ja tälle palstalle soveltuvin aloitus, on kyseessä harvinaisen paha virhetulkinta ja ketjuun kirjoittaminen on vain “taidekeskustelu”-nimisen peikon ruokkimista.

Kuka tahansa polkupyöriä sen paremmin tuntematonkin näkee, että tuossa on yritetty
suojata ajajaa vastaaan tulevilta töyssyiltä, mutta lopputuloksena on huonosti, jos ollenkaan,
toimiva kokonaisuus, jossa on paljon tarpeetonta. Nämä vaikutelmat tekevät Huffysta ennemmin
kuvan tietynlaisesta maailmasta kuin polkupyörän.

Ei. Tuossa ei ole yritetty oikeasti tehdä ei niin yhtään mitään.

Haluat hyväntahtoisuudessasi vain yrittää nähdä tuon Huffyn polkupyöränä. Se ei ole sitä, eikä sitä todellisuudessa ole edes yritetty tehdä toimivaksi. Senhän näkee tuosta. Se on vain romusta pusattu kötöstys. Vale taidetta, jolla viekas tekijä yrittää saavuttaa itselleen taiteen tekijän aseman ja taiteilijan tittelin. Tai sitten se tekijä vain vittuilee ja on siis ns. vittuilija. Kumpikin noista vaihtoehdoista on motiivina matala, eikä tekijä ansaitse ei sen enempää ymmärrystä kuin sääliäkään. Selitys siitä, että tekijä olisi ns. syyntakeeton kehitysvammainen ei sekään päde, koska kohtuullisen tasoinen viimeistely estää tuonkaan yltiöpäisen hyväntahtoisen tulkinnan. Viimeistelyn taso tulee kyllä maaliruiskusta ja tiksotrooppisista itsekseen siliävistä maaleista, ja olen varma siitä, että taiteilijan omien hitsausten laatu silputtujen rungon osien välissä on luonteeltaan tekijänsä näköistä. = Täysin kelvotonta työnlaadultaan.

Huffy on vain ja ainoastaan vastenmielinen kötöstys, ja niin on luultavasti sen taiteilijaa esittävä tekijäkin. Ainoastaan muisto äitini antamasta kohtuullisesta kotikasvatuksesta estää minua jatkamasta asian ruotimista tämän lennokkaammin sanakääntein. Mielipide kai jo kävi selväksi?

Näin minä tuon asian näen, ja näin minä luulen sen asian todellisuudessa olevan.

Tuure

-.-

Minusta jokaisen taiteesta pitävän suoranainen velvollisuus on ampua alas tuollaiset taiteen taivaalla kaakattavat puiset ankat. Katsokaa miten on käynyt, kun edes alkeellistakaan laulutaitoa ei enää pidetä reunaehtona sille, että lähes kehitysvammaisen asteelle jääneet nuoret ihmiset yrittävät laulutähdiksi ko. olemattomalla laulutaidollaan. Se, että noista sitten tehdään koosteita ja näytetään niitä vielä ihmisten naurettaviksi, on sekin minusta aika ilkeää. Maailma näyttäytyy silloin julmana.

Ei, minä en ole nero. Minä oikeasti inhosin tuota Huffya hyvin syvästi. Ja tämä ei ollut myöskään trolliksi tarkoitettu.

Editti: Johdanto oli vain minun näköiseni.

Tuure

-.-

Jatkakaa.

tle88 - 8:16, 6.11.2009 » > Kuka tahansa polkupyöriä sen paremmin tuntematonkin näkee, että tuossa on yritetty > suojata ajajaa vastaaan tulevilta töyssyiltä, mutta lopputuloksena on huonosti, jos ollenkaan, > toimiva kokonaisuus, jossa on paljon tarpeetonta. Nämä vaikutelmat tekevät Huffysta ennemmin > kuvan tietynlaisesta maailmasta kuin polkupyörän. Ei. Tuossa ei ole yritetty oikeasti tehdä ei niin yhtään mitään. Haluat hyväntahtoisuudessasi vain yrittää nähdä tuon Huffyn polkupyöränä.
Nimenomaan en yritä.

Äsh. Ei pitäisi osallistua, mutta Solidworks on niin huono ohjelmalla taiteen tekemiseen, etten viitsi opetella. Ai miks? No isot pojat sano.

Mä olen saattanut missata jotain, mutta mistä päätelmä, että Huffyn tekijä on halunnut tehdä taidetta, on peräisin?

Joo, hyödytön kapistus. Hauskan näköinen kuitenkin. Ja ihan sama. Se on todennäköisesti koottu romusta ja tehty -naivisti kuvittelisin- tekemisen ilosta. Sen tekemisestä aiheutunut haitta on minimaalinen. Miksi ihmeessä siihen pitäisi suhtautua “vastenmielisenä kötöstyksenä”? Asiahan liikuttaa kiviäkin, mutta sumuolennon kuvittelisi suhtautuvan harmittomiin hökötyksiin jotenkin muuten kuin vihalla?

Se on voitu tehdä osittain vanhasta Cressusta. Then again, miksi ei. Vanhoja Cressuja ei tehdä enää, totta. Mutta resursseja sellaisen tekemiseen on tästä ikuisuuteen. Siis meidän ikuisuuteemme.

basti - 8:29, 6.11.2009 » Mä olen saattanut missata jotain, mutta mistä päätelmä, että Huffyn tekijä on halunnut tehdä taidetta, on peräisin?
Onko sillä nyt ylipäänsä mitään väliä, onko tekijä yrittänyt tehdä taidetta vai ei. Kyllä sitä pystyy taiteena katsomaan ihan siinä kuin likakaivon kanttakin.

Jep, mutta sen tuomitseminen “huonona taiteena” tai “ei-taiteena” sisältää helposti oletuksen tekijän motiiveista. Koko keskustelu perustuisi siis saivarteluun.

NKOTB - 8:32, 6.11.2009 » Onko sillä nyt ylipäänsä mitään väliä, onko tekijä yrittänyt tehdä taidetta vai ei. Kyllä sitä pystyy taiteena katsomaan ihan siinä kuin likakaivon kanttakin.
Tietynlaiset ihmiset haluavat nähdä taidetta joka paikassa, myös siellä missä sitä ei ole. Nostavat itseään sillä tavalla sivistyneen ihmisen jalustalle. Minusta se on säälittävää, mutta ei se sinänsä minua haittaisi, ellei se johtaisi taiteen halventamiseen ja siihen, että jos jonkinlaiset diletantit täyttävät sonnalla taidemuseot, jonne kaltaisiani taiteen ystäviä sitten huijataan tuhlaamaan aikaa jonninjoutavuuksien sekaan.

Olin dissaamassa Chain Thugia elitismistä, kun hälle ei kelpaa triviaalisti taiteeksi luokiteltavat von Wrightit, mutta minähän tässä selkeästi se elitisti olen.

basti - 8:41, 6.11.2009 » Jep, mutta sen tuomitseminen "huonona taiteena" tai "ei-taiteena" sisältää helposti oletuksen tekijän motiiveista. Koko keskustelu perustuisi siis saivarteluun.
Jos sen haluaisi tuomita huonoksi taiteeksi tai ei-taiteeksi, se pitäisi pystyä perustelemaan jollain muulla tavalla kuin tekijän intentiota arvuuttelemalla.

Jos olisin nykyaikaiseen veistostaiteeseen suuntautunut taiteenystävä, löytäisin varmaan jotain perusteluja mielipiteelleni jotain perusteluja taideteoksen arvosta.

Just näin minäkin näen asian. Lisäksi on olemassa se ahdistunut katsojakunta, joka määrää (lue kuvittelee määräävänsä) mikä on taidetta ja mikä ei. miksi toisten tekeleisiin pitää suhtautua vastenmielisellä asenteella varsinkin kun ei edes tunne tekijää tai ymmärrä taidetta tai taiteilijaa. tunnen hyvin erään tamperelaisen taitilijan jonka teoksista en saanut mitään tolkkua, kaveri itse kertoi eräästä yksinkertaisesta maalauksesta mitä se esittää niin hurjan tarinan, että ilman sitä asiaa ei voisi todellakaan tajuta. se kokonaisuus eli maalaus ja liittyvä tarina yhdessä on mielestäni taidetta.

aina se ei ole taidetta tekijältään, jos jotain laittaa vaan esille tai sitten kaikki eivät näe sitä taiteena vaikka tekijä sen näkisikin taiteena. itse arvostelen taidetta oman näkökantani kautta eli pidänkö siittä vai en. tekijälle koko prosessi saattaa olla taidetta tai se, että syntynyt tuote herättää ajatuksia. omasta mielestäni tuo Huffy on luonut niin paljon keskustelua että se on jo taidetta, (filosofiaa ja tiedettä.)

itse pidän matemaattisesta ja kubistisesta taiteesta. niitä löytyy kotoa paljon. jokainen, voi ajatella mitä ihmettä näen esim noissa kolmessa keltaisessa ruudussa (timo aho). niiden taiteellinen sijoitus on laskettu matemaattisen kaavan avulla, mikä oli 70 luvulla tyypillistä yhdistää taiteeseen matematiikka (kopteff, aho, hautala).

http://kuvaton.com/k/JrG.jpg