RTZ - 13:55, 27.5.2014 » Joo. Toimii varmaan sillä jollain [150 jäsenen](http://en.wikipedia.org/wiki/Dunbar's_number) pienyhteisöllä, jossa kaikki vähintään tietää toisensa. Mutta mites näillä nykyaikaisilla yhteisöillä.Kyllä ei-valtiolliset yhteisöt, tai yhteiskunnat, toimivat paljon suuremmassakin mittakaavassa kuin vain 150 henkilön pienyhteisöissä. Paljon suuremmat kokonaisuudet ovat säädelleet, ja edelleen säätelevät, esimerkiksi maankäyttöä ja keskinäisiä suhteitaan varsin rauhanomaisesti ilman meille tuttua valtiokoneistoa (tai osana sellaista, mutta tilanteessa, jossa valtio on niin hyvässä kuin pahassakin varsin perifeerinen toimija).
Tästä on kirjoitettu vaikka kuinka paljon ja usein elämä näissä yhteiskunnissa on monin tavoin hyvin vapaata: ihmiset tulevat ja menevät sekä järjestävät päivittäiset asiansa varsin vapaasti. Toisaalta usein yhteisöissä, jotka eivät perustu pakkoon ja käskyvaltaan myös yhteisöjen sisäinen paine on usein (ei tietenkään aina) varsin kova, joskus tavoilla, jotka voivat tuntua esim. kaupunkielämään tottuneelle aika rajoittavilta.
Väkivaltaa, ahneutta ja sortoa tietenkin esiintyy tietenkin myös näissä yhteisöissä, mutta toisaalta yhteisön rakenteet ohjaavat myös aika paljon sitä miten nämä asiat ilmeenevät. Vastaavasti ei käskyvaltaan perustuvissa yhteisöissä voi olla hyvinkin kehittyneet mekanismit konfliktien ratkaisemiseen.
Eli olen kyllä Ghazgarin kanssa sikäli samoilla linjoilla, että yhteiskuntia voi - ja on kautta historian - järjestetty hyvin eri tavoin ja itsestäni tuntuu oudolta olettaa, että nykyinen järjestelmä olisi automaattisesti paras tai sen luonnollisempi kuin joku muu. Moni nyt itsestäänselvyytenä pitämämme asia on vaikuttanut vielä täysin utooppiselta melko vähän aikaa sitten.
Kuten muistaakseni twitterissä totesin, ei itselläni ole mitään periaatteellisia syitä vastustaa valtiollista järjestäytymistäkään - siinä on tiettyjä etuja, etenkin nykytilanteessa, jossa valtio voi toimia laaja-alaisena tulonjaollisena ja haitallista toimintaa rajoittavana ja samaan aikaan demokraattisesti toimivana instituutiona. Toisaalta huonot puolet kyllä liittyvät myös nimenomaan tähän samaan “mittakaavaetuun”, eli vain valtioiden kontekstissa on saatu aikaan viime sotien kaltaista laajamittaista tuhoa.
Jäi nyt vähän raakileeksi tuo, mutta mieluusti kyllä jatkan keskustelua Kai pakko taas palata töiden pariin…