Tulevaisuudessa New Yorkin vapaudenpatsastakin mahtavampi ja kuuluisampi on Helsingin (ulko)kullattu Väyrys-patsas. Otsansa rypyssä luo se kriitiisen katseensa pitkin Katajannokan rantoja.
Kotimaan päivänpoliittisesta tilanteesta ja vuodenajasta riippumatta, aivan äkkiä ja huomaamatta, kuin itsestään patsaan takki näyttää kääntyvän aina toisin päin!
Tämän jälkeen patsas moittivasti heristelee valtioneuvoston linnan suuntaan, ja paikallaolijat jännittävät sanooko ikään kuin oraakkelin syvästä luolasta konsanaan kaikuva kumea ääni
“olen oppositiossa sekä hallitusta että oppositiota vastaan”
vai
“tiedän, että vaatimattomalla persoonallani on suuri huomioarvo”.
Joo, ite fiilistelin samaa!
Tän perusteella ristillisremokraatit on kaukonäköisyydessään iha ygöspossee.
Jää jopa pärssut kagoseks.
“Ilmastohätätilan julistamisen sijasta kaupungin tulee pitää huolta asukkaidensa hyvinvoinnista, Ebeling linjaa.”
Täsmennänpä tähän, että nyt alkaa olla niin kansanradiota tää touhu, että mun puolesta kuntavaaleja vois lykätä vaikka ihan siihen asti, että opitaan olemaan ihmisiksi.
Kävin äänestämässä (käyn aina vaalipäivänä, siinä on semmonen oma meininkinsä) ja vaalikaffit sit Myyrmannista mukaan. Vähän jännitti taas koska ”transhenkilö kohtaa satunnaisen valtiovallan edustajan” -tilanteet on aina kuumottavia, mutta ei tullut mitään urputusta passin ja naaman suhteesta.
Joo siis eihän tässä sinällään mitään järkeä oo! Paljon fiksumpaa olis käydä ennakkoäänestämässä, myönnän 100%. Mut jotenkin se rituaalisuus korostuu siinä vaalipäivänä äänestämisessä, ja kun vaikkapa nyt koronavuonna melkein kaikki perusrituaalit on riisuttu pois elämästä, niin kyllä tuntui hyvältä tehdä jotain näin ”tavallisella” tavalla.
No, tuskin se kehnompi on kun tää nykyinen. Jos esim. ite vaikka saisin tilaisuuden välillä näin pääkaupungin virkamiehenä pyörittää perustyötä eikä hypätä joka saamarin kehityshankkeessa, niinkuin nyt Fribergin aikana. Brrrh.
Ex-demari unohtui vielä epiteettien listasta. No, jos Vartiainen vaikka keskittyisi edeltäjänsä äksyilyn sijasta managementiin ja siinä sivussa vaikka saisi myytyä ruuhkamaksun kokdemille niin ehkä tämä vielä tästä. Borista siitä ei kyllä taida saada millään.