Valtio / Πολιτεία / res publica

(topic formerly known as Vaalit 2015 -keskustelu)

Mites muuten tämmöinen? Kaikenlaista muuta yhteiskunnallistakin keskustelua täällä on käyty, mutta tulevia vaaleja ei ole taidettu edes sivuta, vaikka aikaa niihin on vain reilu kuukausi.

Itselläni ei ainakaan ole hajua siitä, mikä numero lappuun pitäisi piirtää. Päinvastoin, pari vaalikonetta pikaisesti testattuani oon vain entistä enemmän confused. Olin aika varma, että sopiva ehdokas löytyisi taas Vihreät/Kokoomus -rajapinnasta, todennäköisimmin niiden muutaman viherliberaalin joukosta, mutta noi Ylen ja HS:n vaalikoneet ehdotteleekin nyt RKP:tä ja Kepua, joita en todellakaan olisi voinut kuvitellakaan äänestäväni. Enkä kyllä voi vieläkään. Tuntuvat kuitenkin vastausten perusteella ihan fiksuilta ja oikeasti varteenotettavilta vaihtoehdoilta. Vaikeeta. Ja sitten vielä toi Vartiainen loikkaa takavasemmalta [sic] sekoittamaan pakkaa.

Mitä olette asioista mieltä? Miksi? Onko täällä joku ehdolla? Tai tietääkö jonkun fiksun ehdokkaan? Keskustelua, perusteluja pls.

1 Like

Ajattelin eka että astun kepu-ansaan ja annan ääneni Sipilälle kunnes kuulin herran mielipiteet homo- ja aborttiasioista.

Itse en ollut Vartiaisen loikasta lainkaan yllättynyt. Lähinnä olen yllättynyt, että siinä meni näinkin kauan.

Ei sillä että se vaikuttaisi mun äänestämiseen mitenkään, ääneni ei mene sen paremmin demareille kuin kokkareillekaan.

Heilun (varmaan vähemmän yllättävästi) vihreiden ja vassareiden välillä joka vaaleissa. Näissä vaaleissa on kylläkin niin monta pätevää ehdokasta vihreistä, etten taida edes vilkuilla muita. Tällä hetkellä itselläni kärjessä Maria Ohisalo, Ozan Yanar ja Otso Kivekäs. Ehkä eniten olen kallellani Mariaan – päätöksenteossa kaivattaisiin enemmän huono-osaisten äänten esilletuomista, mihin hänellä köyhyyteen erikoistuneena tutkijana on edellytykset. (Ja lisäksi äänestän tasavertaisista ehdokkaista mieluusti nuorta naista.)

Muistakaa tämä:

äänestän kovinta mädättäjää, en ole vielä tehnyt konetta.

arvostus sdp:n wallgreniä kohtaan myös suuri vaikka en ihan kaikesta ole samaa mieltä

siis taas jotku vaalit

cool

Taitaa olla niitä jotka äänestää aina samaa, ja sitten niitä, jotka äänestää aina oppositiota kun ovat kyllästyneet kulloinkin hallituksessa olleiden törppöilyihin. Kuulun varmaan ensimmäisiin.

kaikki vaalikoneet antaa vihreitä mut en oo rikas ni äänestän vasemmistoo. peace

Koska Johtaja on kuollut jo 2003, ääneni saa Otso Kivekäs tai en tiiä

Jätän tän tähän.

http://www.jaanawessman.fi/blog/mutta-mistä-te-sitten-säästäisitte

ChainThug - 0:07, 9.3.2015 » Ylen ja HS:n vaalikoneet ehdotteleekin nyt RKP:tä ja Kepua, joita en todellakaan olisi voinut kuvitellakaan äänestäväni. Enkä kyllä voi vieläkään. Tuntuvat kuitenkin vastausten perusteella ihan fiksuilta ja oikeasti varteenotettavilta vaihtoehdoilta.
[D’Hondtin menetelmä](http://fi.wikipedia.org/wiki/D’Hondtin_menetelmä)

Jos nyt sattuisi käymään niin upeasti, että just se mun arvot jakava ehdokas menisi läpi, kuinkahan monta kertaa sillä on mahdollisuus äänestää kuten se haluaa?

Äänestäisin ehdokasta joka oikeasti on pien- ja yksinyrittäjän asialla, koska oma lehmä ja napa. Mutta tuntuu, että papukaijamaisesti toistelevat toistensa ideoita ominaan.

Toisaalta ehdokas, jolla olisi hyvä talous- ja ympäristöäly olisi kova, mutta niitä taitaa olla vaan dystooppisiissa ja utooppisissa unelmissa steampunk-höyryn keskellä.

Jos äänestää Jufo3:sta sais ainakin ropotteja.

…Mutta oikeasti, “kansa” voisi äänestää sellaisia ehdokkaita sinne päätöksen tekoon, että jotain päätöksiä saisi oikeasti edes aikaiseksi.

Viimeisen neljän vuoden aikana on lähinnä jahkailtu ja kumottu.
Kovimmat päätökset tulivat about samaan aikaan: tasa-arvoinen avioliittolaki, joka nähtävästi oli yhteiskunnallisesti niin tärkeä päätös, että siitä piti ihan kahdesti äänestää.

Samaan aikaan avioliittolain savuihin näppärästi sai jemisteltyä ei niin tärkeä päätös rakennuttaa seuraava Iisakin kirkko eli Rosatom-Fortum -split.

Nyt ei ole päätetty enää mitään, koska viimeisen parin kuukauden aikan on alkanut se “vaalikamppailu” ja kukaan ei ota kantaa mihinkään oikeaan, kun vaalityötä pitää tehdä ja koska “seuraava hallitus”

Kaikissa vaaleissa, joissa olen saanut äänestää, ovat Vasemmiston ehdokkaat vakuuttaneet eniten, joten heitä olen aina äänestänyt. (Paitsi viime kunnallisvaaleissa taktisesti Otso Kivekästä, koska halusin kaverin valtuustoon ja uskoin, että on mahikset mennä läpi, joten otin riskin ja äänestin yksittäistä ehdokasta.)

Näissäkin vaaleissa äänestän vasemmistoa. Helsingissä kovia ehdokkaita ovat ainakin Veronika Honkasalo, Dan Koivulaakso ja Heikki Patomäki. Uudeltamaalta Jaana Wessman tai Jussi Saramo saisivat ääneni koska vaan. Lapissa Anni Ahlakorpi.

Smurf - 8:03, 9.3.2015 » Äänestäisin ehdokasta joka oikeasti on pien- ja yksinyrittäjän asialla, koska oma lehmä ja napa.
Jos olisit keisari, minkälaisista asioista lähtisit parantamaan pienyrittäjän asemaa?

Täällä keskisuomessa on ongelmana se, että vasemmistoliitolla on kaksi nuorta koulutettua, mm. yliopistopolitiikassa meritoitunutta naista vähän syömässä ääniä toisiltaan ja pelkään että vasemmistoliiton istuva kansanedustaja menis läpi (tiaisen eila), ei oikeen itselle maistuisi. punavihermädättäjää kuitenkin äänestettävä, päätökset tekemättä yhä. vaalikone antoi vihreetä ja vasenta melko tasapuolisesti.

Hiton vaikeehan tää homma on, kun ei oikein osaa äänestää varsinaisesti kenenkään puolesta, eikä tiedä, kuka olis se, jota äänestämällä ois eniten ja oikeimpia tyyppilöitä vastaan… :stuck_out_tongue:

On ollu hauskaa huomata vastaavansa vaalikoneiden kysymyksiin “vanhasta tottumuksesta”. Vasta loppumetreillä miettii, että ehkä mä en oikeasti enää olekaan kaikista asioista samaa mieltä kuin kymmenen vuotta sitten.
Olisi hienoa saada seuraavalle kaudelle enemmistöhallitus kahden suuren (kenties apupuolueella höystettynä) puolueen kesken, jotta vältyttäisiin tämän vaalikauden katastrofilta.

Vaalikone tarjoaa kokoomusta ja ruotsalaisia. SKP:n kanssa ei mene ihan yksiin.

EDIT: Käytin alussa väärää konetta. Olikin aika EU-vetoinen!

mohnomishe - 1:29, 9.3.2015 » kaikki vaalikoneet antaa vihreitä mut en oo rikas ni äänestän vasemmistoo. peace
Tämä. Vasureista Veronika Honkasalo ja Heikki Patomäki ja vihreistä varmaan joko Ozan Yanar tai Maria Ohisalo olis ne kiinnostavimmat.

ChainThugille sinne alkuviestiin kommenttia: vaikken Keskustaa äänestä oon ollut positiivisesti yllättänyt että esimerkiksi puolueen nuorissa ehdokkaissa on ilmastokysymyksiin ja uusiutuvaan energiaan kiinnostusta. Esimerkiksi Riku Eskelinen vaikuttaa hyvältä tyypiltä sen perusteella mitä seurannut sitä mediassa ja nyt koordinoimassa politiikkatiimia Energiaremontti 2015 -kamppiksessa (jossa oon itse vapaaehtoisena.) Jännä todella laajan koalition kampanja muuten, koska esim siinä on jokaisesta puolueesta (jopa Persuista) joku ehdokas vaatimassa Suomen siirtymistä 100% uusiutuvaan energiaan 2050 mennessä.