TQHCFR esittää: ekskursio Raumalle.

Pitää kattoo miten duunia. Mut tod näk koko viikonlopun kiinni. Muuten messissä!

Lähtö? Varmaan joskus iltapäivällä. Itse olin ajatellut että sen verran aikaisin että ehtii Raumalle ennen iltaysiä ostamaan kaljaa.

Olisiko kivempi lähteä vähän aikaisemmin esim. puolilta päivin tai klo 13? Olisi vielä ennen nukkumaanmenoaikaa perillä.

Otin just vapaapäivän tätä varten, koska Raum is sorta like foreva Raum.

Pekan kaa samoilla linjoilla. Otin perjantain vapaaksi ihan sillä mielellä, et ehtis lähteen esim. klo11 tms jo. Toki sit kompromissia aina muiden mukaan. Tai voinhan mä lähtee matelemaan jo etukäteen, yhytän teidät sit jossain Laitilassa tms. Mullon tolle reitille ihan liian köykäset välit (44-17) ni voin taapertaa etumatkalle itekseni.

Noin 100km, jos taukoillaan ja ajellaan leppoisasti niin meneehän siihen 5h. Ja jos kelit suosii ni Rauma pe-iltana klo 17 on ihan blissiä.

Oon Pekan ja Matin tapaan suht varhaisen lähdön kannalla.

Liityn samaa mieltä olevien jengiin. Gradutapaaminen peruutettu (ties monennettako kertaa peräkkäin) ja iltavuoro myyty pois tätä varten. Eli aigainen lähtö kiinnosta.

hurraa, taas me pyöräillään!

Turku <3 Rauma!

vanttera - 0:54, 22.6.2012 » Mullon tolle reitille ihan liian köykäset välit (44-17) ni voin taapertaa etumatkalle itekseni..
Tuun tod.näk. myös 44/17 välityksellä, jos mulla on paljon kamaa ja en saa tuota nättipyörää kuntoon perjantaihin mennessä. Kyllä tollakin sitä reilua kolmeakymppiä päästelee, jos jengi haluaa ajella vähän nopeammin.
paageli - 21:09, 18.6.2012 » komisario. monelta olis lähtö sit turggusest ja oisko matin kainalos paikkaa vapaana? voisin iskee pykälää jos aikataulut vaa passaa.
Meitsin kainalossa? Totta kai on, tosin en tunnista nimimerkkiä et jos oot esim FIKSILLÄ AJAVA TYTTÖ ni et pääse. Vai onks muitakin matteja? Tä!

Mutjoosiis, edelleen oon ihan täysii lähdössä, jos juhannusajot ei vieny muista mehuja. Aattelin kyl todnäk tulla sit lauantaina BUSSILLA takas tai jotain.

Jos perjantaina lähtisi kello 11 vaikka Tuomiokirkon luota, onko OK?

Haluaako joku laittaa tuon Vantteran ilmoittaman reitin kännykkäänsä, ettei mun tartte printata jotain aataminaikuisia paperiversioita?

Ite varmaan lähden 48/17 -välityksillä jollen jaksa vaihtaa takaratasta, mutta kyl mun polvet kestää alhaisemmankin kadenssin. Jos parikin taukoa pitäisi matkalla ja ajettais rauhassa, niin neljän jälkeen varmaan oltaisiin Raumalla.

kyttyra - 15:03, 25.6.2012 » Jos perjantaina lähtisi kello 11 vaikka Tuomiokirkon luota, onko OK? Haluaako joku laittaa tuon Vantteran ilmoittaman reitin kännykkäänsä, ettei mun tartte printata jotain aataminaikuisia paperiversioita? Ite varmaan lähden 48/17 -välityksillä jollen jaksa vaihtaa takaratasta, mutta kyl mun polvet kestää alhaisemmankin kadenssin. Jos parikin taukoa pitäisi matkalla ja ajettais rauhassa, niin neljän jälkeen varmaan oltaisiin Raumalla.
Hyvältä kuulostelee. Eikös Kaktuksen Garminiin voinut tuon reitin tuupata? Voinhan reitin kännykkäänikin tallentaa, mutta mulla ei ole mitään pidikettä, jolla kartan saisi pysymään esillä.

^No jos/kun mä lähden kans, ni kyllä mä ton reitin muistan ulkoa, sen verran tullut ajeltua moottorivälineillä. On mulla sit puhelimessakin tarvittaessa karttameiningit.

Klo 11 Tuomiokirkko käy hyvin. Jaetaaks työkaluvastuuta vai ottaaks jokainen kaikki työkalut ja pumput ja varakiekot ja hitsivehkeet?

Jesh pääsee ajaan matkaa mullon semmosia kivoja pikkusia satulalaukkuja ja pullotelineitä ja ties mitä pyörään ruuvattavaa romua jesjes.

Kun garmini on kumminkin matkassa, niin lataan reitin siihen. Ja lähtö klo 11 passaa mullekin.

Mun ainakin täytynee ottaa täys setti työkaluja jne. mukaan, kun Turkuun olis tarkoitus palata kiertotietä.

Lauantaiksi lupaillaan näköjään sadetta.

yx kyssäri miten jäbät voi lähtee tollaa 11 REIKÄ REIKÄ huitelee tämmösel aikataulul arkipäivän OOTTEKO TYÖTTÖMIÄ

t. yx vaa

It a vacayton bitches.

^ jäbällä on kyllä parhaat videopostaukset hands up! Tääki räjäytti pankin ja pankin viereisen postinkin.

Mites se menikään

Paageli tarkoitti mitä ilmeisemmin meiän Matti-koiraa, mut älä Matti masennu. Mulle käy 11 hyvin ku on vapareita.
47-18 ja mungo. Voib olla et pitää taipuu riseriin ku menee kovin eteen toi ote noin pitkällä stemillä ja selkä voi revetä.
http://farm8.staticflickr.com/7255/7443128960_58aa239ea5_c.jpg

Ei oo välttämättömyys tai ehdoton vaatimus, mut ite ajelisin kovin mieluusti jotku palauttavat pyöräsuunnistuskilpa-ajot, jos joku rauman miäs hätäsesti pystys jonku mini-manifestin väsäämään.

Jykä, niinpä tietysti! Sehän oli/on hyvä koira. Tuanoi onks Raumalla siis jtn junailtua yösijaa vai otanko huoneen Kesähotellista? Aion olla aika kännissä eli mölyän ennen nukahtamista ja nukahtamisen jälkeen enkä aamulla halua puhua kenellekään mitään.

Venla, ooks hullu? PaDo (pakko dokaa) päälle ja Hoviin bailaamaan.

Ai niin, jotain taisi unohtua…

vanttera - 9:55, 26.6.2012 » Tuanoi onks Raumalla siis jtn junailtua yösijaa vai
könyänkö sillan tai veneen alle?