Pyöräliikkeet ja asiakaspalvelu(!)

Mun musaopebroidilla oli häähumppakeikoista täysin sama havainto. Käytti tosin biisiesimerkkinä Hölmöä rakkautta.

1 Like

Miksi (tai pikemminkin, minkälaisen) pyöräliikkeen tarvitsisi lainata työkaluja :thinking:

En ole ite myymälässä ollu ekstramielissäni, kun joku on tullu sinne haukkumaan sitä toista varustepuotia Konalassa. Vuosia sitten vanhalla paikalla muistan ettei myyjiä siellä aina löytäny mutta se puoli on kauan sitte saatu kuntoon. Jos asiakkaalla on joku ongelma – vaikka sitten se ettei muut osannu auttaa – niin se kyllä jättää tapaukset mieleen positiivisina, jos ite lopulta on se joka saa autettua. Vaikka sitten neuvomalla kolmanteen liikkeeseen.

Mites? Vieläkö Annankadulla vanha äkäinen ukko myy fillareita ja osia?

1 Like

Khyl kai. Oli viimeks aika hyväntuulinen. On tästä jo vähän aikaa mutta ei nyt ihan hirveesti.

Itselleni vähän yllättäen larunpyörä osoittautui sellaiseksi paikaksi hankkia pyörää jälkikasvulle, että saatan hyvinkin asioida useamminkin.

Olin netistä taas kahlannut käypästä yleismaastopyörää 3lk 140cm henkilölle.
Larunpyörässä näkyi olevan ihmeen hyvin valikoimaa tuohon segmenttiin, jopa ihan euroopan nettikauppojen vertaisesti ja varsin kohtuulliseen hintaan.

Käytettyjä ei oikein meinannut tarttua, niin mentiin sit lauttasaareen katsomaan.

  1. Sai ihan kaikessa rauhassa tutstua valikoimaan ilman, että kukaan hönkii niskaan
  2. Pyörät oli hyvin esillä, verrokit oli helppo löytää
  3. Sellaisiakin pyöriä löytyi myymälästä, mitkä netin mukaan oli loppu
  4. Speksit löyty netistä, jos tarvi jotain tarkastaa
  5. Kun oli päästy valinnassa siihen vaiheeseen, että viimeisiä varmistuksia tarvitaan myyjältä, sai apua heti, kun alkoi pälyillä ympärille sen näköisenä, että jeesiä tarvitaan.
  6. Vastaukset tuli heti ja ne oli uskottavia
  7. Sovittiin kaupat, myyjä kysyi kerran tarvitaanko mukaan, lokaria, soittokelloa, valoa tms ja kun vastasi, että ei ole tarvetta, vastaukseen tyydyttiin, eikä mitään väkisinlisämyyntiä.
  8. Laput kuntoon, rahastus, pyörä kainallon ja menoksi.

Miellyttävää ja sujuvaa.

9 Likes

Liian harvoin tulee suitsutettua, joten: Hertsikan Hi5Bikes eli yläfemma hoiti jälleen erään takuuasian niin hienosti, että vieläkin hymyilyttää.

Kiitos erityisesti mekaaniko(i)lle ja suositus ko. lafkalle.

Ps. Yläfemma on muuttamassa tän kuun lopulla ja siel oli hyvän näköistä tavaraa muuttohintaan.

5 Likes

Eräästä kivijalkakaupasta halusin tiedustella varaosan saatavuutta. Eivät vastanneet puheluun, varmaan kova kiire näin kevätaikaan. Ymmärrettävää. Mikäs on palstalaisten konsensus: kuinka paljon pitää antaa aikaa vastata sähköpostitse esitettyyn tiedusteluun ennen kuin luopuu lähikaupan tukemis-ajatuksista?

No jos nyt oikein tukipäissään on ni max 24h imho.

Mun mielestä 0 h. Myytävä tavara on nettikaupassa ja tilaustavaran välikätenä toimiminen ei ole LBS:n tehtävä.

Tai siis en mä siitä luopuisi mut LBS on tällaisessa yks vaihtoehto muiden joukossa.

Martin Pyörähuollolle Maltsussa loppujen lopuksi peukku. Kiekot piti saada rihdattua ja varauduin siihen, että kaikkialla on nyt täyttä. Soittelin tuonne eilen, sanoivat että tuo kiekot tänään aamulla ja he ehtivät sen tehdä samana päivänä. Viedessä sovittiin nouto iltapäivälle noin kolmeksi. Menin varttia yli paikalle ja selvisi, että eivät olleet kiireessä muistaneet ottaa kiekkoja käsittelyyn. Rupesivat heti hommiin ja puolen tunnin päästä oli valmista.

1 Like

Roihupellon uus Hi5 Bikes myymälä:

  • Iso halli, enää ei tarvi vetää vatsaa sisään ku toinen asiakas tulee vastaan.
  • Hemmetisti hanskoja seinällä.
  • Paljon henkilökuntaa tai sitten jonkin verran henkilökuntaa ja lisäksi joitakin asiakkaita, joilla täsmälleen sama lookki ja ote elämään.
  • Nolla pyörätelinettä, mutta nää on varmaan vielä toimituksessa brändipunaisina…?

Himottais nähdä kaupungin uusin ja modernein pyörähuolto, mutta ovet pysyivät kiinni.

Arvostan myös sijaintia täsmälleen Criterium Cupin kuoleman kurvissa

https://www.instagram.com/p/BHRimSVDnjD/?igshid=YmMyMTA2M2Y=

5 Likes

Itse itselleni vastaten:

Kivijalka vastasi sähköpostiin 45 tunnin kuluttua oikein asiallisesti ja ystävällisesti ja ilmoitti että kysymääni osaa ei valitettavasti ole hyllyssä mutta on mahdollista tilata.

En siis taida luopua tukemishankkeista jatkossakaan. Kyseessä Velosport. (Niillä on siis olemassa kattava valikoima Campan varaosia ihan myytävänä mutta ei niistä verkkokaupassa ole luonnollisestikaan kuin murto-osa, siksi pakko kysyä.)

mun mielestä on ihan järkevää olettaa ettei kukaan vastaa sähköpostiin ja että puhelimeen vastaavat jos ehtivät.

1 Like

Miks se on järkevää?

Eihän se järkevää ole, vaan olosuhteiden pakosta johtuvaa. Ei fillariliikkeiden kevätruuhkan aikaan yksinkertaisesti ehditä vastata joka puheluun tai sähköpostiin. Kaikki aika menee liikkeeseen tulleiden asiakkaiden palvelemiseen, fillareiden huoltoihin ja kasaamisiin, nettitilausten lähetykseen, hyllyjen täydentämiseen yms. Silloin on pakko priorisoida ja usein sähköposti ja puhelin jää muiden hommien jalkoihin.

Voihan se olla että en ehkä muistanut kertoa että kyseisen liikkeen sivuilla lukee näin:

Kiireisimmän sesongin aikana palvelemme myymälään saapuneet ensisijaisesti, joten emme aina ehdi vastaamaan puhelimeen. Paras tapa tavoitella onkin sähköposti, johon pyrimme vastaamaan mahdollisimman pikaisesti!

Ei oo myöskään harvinaista että soittaessa pyydetään lähettämään asiasta sähköpostia koska sillon casea helpompi viedä eteenpäin ja selvitellä asioita jne. kun tiedot on mailissa tallessa.

Kyseisessäkin pyöräliikkeessä työskennelleenä pidän spostia tämmöisessä asiassa ehkä parhaimpana lähestymistapana jos ei ole kauhia kiire. Kahden tai kolmen arkipäivän vastausaika varsinkin asioissa jotka vaativat mahdollisesti vanhojen tai erikoisten varastojen kaivelemista on mielestäni hyvä. Puheluihin ei kaudella kerkeä vastaamaan. Paikalla jos käyt ja osaa ei meinaa löytyä niin ei ole järkeä antaa asiakkaan odottaa ja muiden jonottaa, vaan otetaan asiakkaan tiedot ylös ja pyritään palaamaan asiaan mahdollisimman pian. Tämä voi sitten olla sen 1-3 arkipäivää mikä olisi myös sähköposteille tavoitteellinen vastausaika.

6 Likes

Kiinnostavaa, että joku tällainen asia voi olla kahdelle ihmiselle luonnollinen ja päivänselvä tarkalleen päinvastoin.

Asiaan saattaa toki liittyä joku osien luettelointia vaikeuttava Campa-aspekti tai sisäpiirinlämpöinen ajatus liikkeen arvoisista asiakkaista, en tiiä. Mulle tuotteen jättäminen verkkokaupan ulkopuolelle on vähän niinku myymälässä vetäisi verhot jonku hyllyn eteen. Että pitää osata kysyä. Tällä systeemillä kai torjutaan tupakkatuotteiden myyntiä, en tiiä sen tehosta mutta muutakaan ei tullu mieleen.

5 Likes