…toinen kasaa uusista osista täydellisyyttä hipovia hitec-fillareita ja ei voi kuvitellakkaan tekevänsä runkoja itse.
Tuossa on kai se ongelma, että hän ei oikein usko itse pärjäävänsä siinä kisassa tehdä se hipo-runko. Ja hipo-miehethän tulkitsevat sen rungon olevan nykyisin jo hiilikuitua. Sekin vielä. Minussa itsessäni on valitettavasti myös vähän tätä samaa vikaa, hienoista uskon puutetta, vaikka uskonkin teräksestä syntyvän yhä edelleen sen parhaan rungon. (siis minulle.) Se pahuksen Bianchin runko vain kummittelee tuolla tallissa ilkeänä verrokkina kaikelle tulevalla tekemiselle. Ja lisäksi noiden '90 -luvulla tehtyjen Crescenttienkin työnlaatu on tosiasiallisesti aivan moitteeton. Niissä on jopa se satulaputken halkiokin jo poraamalla päätelty(!!) Niissä vain ei ole niitä takarungon poikkiputkia “trumpetisoitu” päistään, tai muutenkaan juuri sitä nimenomaista liitosta mitenkään vielä erikseen vahvistettu. - Pieniä ovat siis kuitenkin ne “kauneusvirheet” niin Crescenteissä kuin tuossa Bianchissa. (mitä nyt keskiöissä liki täysin kuollut ranskalainen mitoitus tai enää vajaalla 10% osuudella tuo italialainen kierre mitoitus Bianchissa.) Se, että olen valinnut itselleni juuri nuo rungot erikoisen tukevasta ja raskaasta päästä teräsrunkoja on vain valinta, samoin kuin se, että ajokenkäni ovat numeroa 51. Tarkoittaen tuolla siis sitä, että vehkeet valitaan siten, että ne sopivat nimenomaan itselle, eivät niin miten joku muu niitä on arvostellut. - Huomaan näiden asioiden joskus hämärtyvän, kun jotain testataan. Kohteen hyvyyshän riippuu sen testaajan koosta ja painosta, ja tätä ei koskaan huomata sanoa. Tuo testaajan painon ja koon pois jättäminen on testaamisessa todella paha metodi virhe, ja vie pohjan pois koko siltä testaamiselta. Mitäpä olette mieltä siitä, että jossakin 6000 - 8000 euron Pinarellossa on “liian jäykät ja epämukavat kiekot” ja tämän viisauden loihee lausumaan testaaja, joka muissa toisaalla olevissa lehden numeroissa ja jutuissa paljastuu alle 60-kiloiseksi? - - - No se.
Huomaan taas poikkeavani sivupoluille… jatketaan niistä rungoista…
Voisin kuvitella tekeväni hyvästä putkesta dekadi kertaluokkaa noita Crescenttejä tukevamman rungon ihan vain uteliaisuudesta, halusta tietää minkälaiselta semmoinen tuntuu ajaa, ja niillä vehkeillä jotka jo omistan, eli hitsaamalla. Muhvejahan tuollaiseen paksuputkiseen monsteriin ei ole olemassakaan valmiina. Pitää muuten ihan väliin tässä mainita, että tuo Eeron siro luomus kyllä puhutteli minua kovasti. Olin jotenkin ajatellut, että se haarukka pitää ostaa valmiina jonain tukevana cyclocross mallina, mutta senkin siis voi ja se ehkä tavallaan pitääkin siis tehdä itse. Olin vain ajatellut hankkivani suoraa metritavaraa ja käyttää sitä samalla tavalla, kun käyttävät nämä titaanirunkoja tekevät pikkupajat. Niilläkään eivät ne putket ole kartioita eivätkä suurimmalla osalla myöskään edes ohennettuja, ja hienoina niitäkin silti pidetään. Haarukkana niissä on järkiään hiilikuituhaarukat. Olin ajatellut vain vähän litistää niitä suoria putkia kylmänä, tai miksei lämmitettynäkin, minulla kun on valuteräksestä (ei siis valuraudasta) tehty ruuvipenkki, jossa on 20 senttiä leveät leuat. Laite pystyy “suostuttelemaan” liki mitä tahansa. Pidennettyjä apuleukoja käyttäen litistän vaikka runkoputket ovaaleiksi koko matkalta. Olen käyttänyt tuollaisia itse tehtyjä pidennettyjä apuleukoja pellin särmäämisessä. Menetelmä on kätevä. Taitetun kulman voi vielä vasaroida alasimen reunaa vasten hyvin pienen pyöristyssäteen jyrkäksi taitokseksi.
Takaisin paksuputkisiin pyöriin…
Olen seurannut tuota pienen merenneidon “ebayn kiina-ratarungosta perustsygää” juttua suurella mielenkiinnolla (kiitos kovasti tuosta jutusta, arvostan sitä kovasti.) ja jotenkin ajatellut, että kyllähän tuon näköinen laite tosiaan teräksestäkin syntyy. Millin paksuisista rautaruukin form 800 putkista, halkaisijoiltaan luokkaa 40-50 mm ja pystyputkiksi sitten 32 millistä millin tavaraa. (=> sisä = 30 mm ja tuohon saa niin satulaputken kuin ohjainlaakerinkin kaupasta.) Sen tuhoutuneen (romuna Laukkaselta ostettu osineen 20 eurolla) KuningasKulkurin pitkäputkinen etuhaarukkakin on yhä tuolla tallissa. Jos taas emäputken tekisi törkeään 1,5 tuuman ylikokoon, niin siihen saisi adaptereilla näitä 1 1/8 tuuman hiilikuituhaarukoita. Ja alamäkiajoon suunnitellun etulaakerin. Jos sellainen hiilikuituhaarukka cyclocrossia kestää, niin kai se kestää yhden tanakan miehen maantieajamisetkin. Paksun hiilikuituhaarukan ulkonäkökin sopisi paremmin yhteen paksujen runkoputkien kanssa.
Joku teräspuristi ehkä nyt kavahti, mutta kyllä minä voisin ajaa “tee-se-itse” runko + valmis hiilikuitu haarukka hybridillä. Ainakin nyt ensi alkuun. - Kyllä, minulla on yhä vielä joustava mieli. - Ei teräsrunko ole mitenkään suojeltu kohde. Päin vastoin, se kaipaisi kovastikin kehittämistä. Ne muhvit tulevat aikakaudelta, jolloin ainoa kestävä putki oli '30 -luvulla kehitetty mangaaniteräs, ja se on sen verran vaikea materiaali, että se oikeastaan ihan vaatii muhviin juottamisen. Muhvit kehitettiin siis syystä, eivätkä sen kauneuden takia. Nyt ovat ajat toiset, ja on kehitetty hitsausmenetelmiä, joilla hyvinkin anarkistiset rakenteet ovat mahdollisia. Ja on myös hoksattu tehdä se lyhyt vahvikerengas siihen hitsaussauman taakse. Se loppurakennehan on sitten tavallaan jo se “keskeltä ohennettu” putki. Putki menettää luujuuttaan juotettaessa. Se on se tosiasiallinen syy, miksi ne päät ovat paksumpia. Rakenteissa jännitykset myös kerääntyvät kulmiin, mutta se on minun järkeilyni mukaan ehdottomasti toissijainen syy putkien päiden paksuntamiselle. Vahvikerengas voi olla valinnaisen pituinen, ja eri nurkissa sen pituutta voidaan vielä vapaasti muuttaa. Halkaisee vielä sen vahvikkeen sitä päätä, mikä tulee keskemmälle päin, niin putkeen ei tule tarkkaa rajaa sille joustamiselle ja juuri se kohta ei rasitu niin paljoa, mihin sisävahvike loppuu. Kun itselleen nypertää, niin millään tuotantokustannuksilla ei ajankäytön suhteen ole yhtään mitään väliä.
Ajattelin siis nopeaa ja rumaa projektia, jota en kyllä kehtaisi kovin helpolla esitellä, mutta jonka kanssa voisin tehdä vähän rakenteellista experimenttiä. Josko näin tulisi vastaan pyörä, joka myös putkelta seisten ja mutkitellen ei sitten yhtään värisisi… Jopa tuo kohtalaisen raskas ja jäykkä 2,7 kiloinen Crescentin kilpurinrunkokin vähän värisee, mutta ei onneksi kovin paljoa. Istualtaan se ei tee sitä ollenkaan. Painoa on ehkä kertynyt minulle vähän enemmän kuin kilpureiden suunnittelijat yleensä olettavat… siihen voisi vastata tuollaisella 40-50 millin putkella tyyliin “kaivoi ojat nelinkertaiset” (viittaus on Runebergin runoon Saarijärven Paavo - kai Teitä on sillä kiusattu?) = Lisätään paksuutta ja sitä kautta jäykkyyttä niin kauan, ettei värise.
Yleisesti ajatellaan putken “lommahtamisriskirajan” olevan noin luokkaa 1 suhde 50 :een, joten millin seinämällä vielä 40 tai 50 millinen putki olisi teknisesti ihan käypäinen rakenne.
Sovitaan myös heti, ettei myöskään puhuta siitä rungon painosta mitään. Fysiikan lakien mukaan minun pitää tuottaa energia, joka vie eteenpäin sekä sitä runkoa että minua. Vaikka kilon lisäys siihen runkoon ei vaikuta ei edes yhtä prosenttia siihen meidän yhteiseen kokonaismassaan. Ja jokseenkin kaikki vastus sillä lenkillä koostuu ilmanvastuksesta, joka siis ei muutu yhtään mihinkään. Voin hyvillä mielin tulla siltä lenkiltä noin 3-7 sekuntia myöhemmin kotiin. Tai vaikka 10. Maantiellä pyörän paino ei ole kovin merkittävä asia.
Jos tuota runkoa ajaessa hiki lentää kuvitteellisesti enemmän, otan sitten sen toisenkin oluen janooni.
Pannaan tähän nyt hymiöitä. 
===
Tuosta hitsauksesta:
Tig hitsaus on metodi, joka varmasti tuottaa sen kaikkein “puhtaimman” liitoksen juuri sen takia, että suojakaasu on inertti jalokaasu ja se tikku voi olla melkein mitä tahansa. Ei kukaan tee esim. titaani lankaa miggiin (tai ei ole ainakaan itselläni vielä tullut vastaan) mutta puikkoina semmoisia erikoislejeerinkejä kyllä voi ostaa. Puikkoina kun voi ostaa melkein mitä tahansa. Niitä puikkoja on helppo tehdä ja laatuja löytyy joka lähtöön. Kyllä tiggi varmaankin on juuri erityisen kätevä silloin, kun kohde on vähänkään tuntematonta metallia ja siihen sitten valitaan vain puikoksi jokin yleismuotoinen runsaasti seostettu ja lisäaineistettu puikko. Lisäksi jos tiggi on huippukampe, niin virtaa voi ohjailla jalkapolkimella ja sen semmoista, mitä osaava ammattilainen osaa varmasti arvostaa. Lisäksi se ei sotke, ja mitään ei siis tarvitse lopuksi siitä hitsausalueelta edes siivota pois. Mutta: Ne kulut pelkästä siitä ilosta, että ne laitteet ovat edes omassa tallissa saatavilla, ovat vain jo sitä luokkaa, ettei homma enää edes kiinnosta menetelmänä. - Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista sanonta saattaa ehkä nyt sopia tähän… - Pakko myöntää. (Yleensä on motto kyllä tässä elämässä, että mitään en tunnusta.)
Minulla on ollut sangen lyhyen aikaa tuo puikkokone. Ostin kuitenkin niin ison, että silläkin pystyy edes vähän alumiinia hitsaamaan. Minimi koko alumiinille on semmoinen noin 160 ampeerinen, ja isompi on aina parempi. Alumiini vaatii runsaasti virtaa, ja sen puutetta ei voi millään ilveellä korvata. Pitäisi vain löytää niitä tasavirta puikkoja vähän halvemmalla, kuin K-raudasta 5 euroa / kappale. Kyllähän sen maasturin rungon tietenkin noillakin tikuilla korjaa, tai sen rikkoutuneen perämoottorin evän. Onnistuneen korjaamisen jälkeen tikut varmaankin tuntuisivat oikeinkin edullisilta. No, asiasta viidenteen… Talvi ja lumi tekivät tuhojaan puutarhassa tuollaisen pressukatoksen rungon kanssa. Päätin kokeilla korjata sen magin sijasta tuolla puikkokoneella. Alkuun homma tuntui jotenkin hankalalta, mutta vaihdoin puikon tyypin toiseen ja vieläpä uunitin ne puikot ennen käyttöä. (se suojapinnoite imee ilmasta kosteutta, ja se kosteus pitää ehdottomasti ihan erikseen poistaa siitä puikosta) Kylläpä homma muuttui aivan toiseksi, valokaari syttyi ja sammui kuin ajatus, ja syntynyt palko oli suoraan sanoen jopa kaunista. Kun kuonan rapsautti irti, niin alla oli hyvin eheä ja jopa kaunis paksu palko. Ehdottomasti ihan asiallinen. Ja kohde oli siis ruosteinen millinen kiinalainen noin tuuman paksuinen putki, jonka vain rälläköin kiiltäväksi. Lastoitin taittuneet runkoputket toisen putken säleillä, jota hain kierrätyskeskuksen roskiksesta olevasta putki hässäkästä, joka kai oli ollut jokin uskomattoman muinainen massiivinen printterivaunu. Pätkin putket sopivan mittaisiksi ja halkaisin putket pituus suuntaan puolikkaiksi kouruiksi. Käytin kokeeksi kahdenlaisia puikkoja, 1,6 millisiä ja 2,0 millisiä. Kummallakin pystyi täysin hitsaamaan kohdetta, jonka pohjapaksuus oli noin 1 millimetri. Niin paljon tuo invertteri ja sen nykyaikainen automatiikka auttaa, muuntajalla homma olisi ollut jo paljon hankalampaa. Ilmeisesti on niin, että muuntajalla (lue: vaihtovirralla) lämpökuormitus menee suhteessa 50/50 alustan ja puikon välille, ja tasavirta koneessa ja invertterissä se on ehkä luokkaa 70/30 sen puikon hyväksi. Päättelen sen siitä, että tigissä (lähde:wallius) tuo lämpösuhde on seuraava: 30% jää siihen mistä ne elektronit hyppäävät ja 70% päätyy sinne, mihin nuo elektronit hyppäävät. Kai se sama asia on puikkohitsauksessakin. Samoin keikauttamalla napaisuuden päälaelleen kahvan ja maadoittimen kesken se taas auttaa alumiinin hitsaamisessa, koska siinä taas se kohde vaatii paljon sitä lämpöä. Oli miten oli, invertterillä on helppo hitsata ohuttakin putkea ja läpi se ei pala, ellei valokaarta jätä yhteen paikkaan ja ala ihan ihmettelemään sitten asiaa puikko pysähdyksissä. - Tiedän, että jotkut jopa leikkaavat levyä ja putkea vähän hitsauskoneilla, mutta minä en tee niin. Kyllä se on syntiä. Se rassaa sitä konetta ja aika pahasti. Tuollainen on työkalun huonoa kohtelua. Lisäksi kone kannattaa aina ylimitoittaa, ja jos tietää mitä aikoo hitsata, niin käyttöaika suhteen pitäisi valitulla puikolla ja virralla olla aina sata prosenttia. Pienelläkin koneella voi hitsata paksummalla puikolla, mutta silloin koneen pitää aina välillä antaa jäähtyä ja jos se sitä ylimääräistä jäähtymisaikaa tarvitsee, niin se tosiasiallisesti tarkoittaa, että kone on vähän liian pieni. - Tämä on siis minun mielipiteeni siitä asiasta. Isompi on parempi. Tuokin asia on oikeastaan aivan itsestään selvää, kun sitä hetken ajattelee. Mutta - tämä oli siis johdantoa tähän: Ohueen kohteeseen ja ohuella puikolla riittää sangen pienikin kone. On pari nyrkkisääntöä aiheeseen oikea puikon paksuus ja kuinka suuri virta sille tulee löytyä siitä koneesta:
40A x puikon paksuuden milli. Esim. 2,5 mm puikko x 40A = 100A
60A x (puikon paksuus miinus yksi millimetri siitä) 2,5 mm -1,0 mm x 60A = 90A
Jotain tämmöistä siis. Kun ajatellaan kohteena olevan jokin pyörän rungon tapainen esine, niin ohuinkin saatavilla oleva puikko (ilmeisesti 1,6 millinen ?) on tarpeeksi isoa, jopa ihan yläkanttiin, siihen noin yhden millin paksuiseen kohteeseen, ja sitä ohutta puikkoa polttaa kyllä mikä tahansa aivan pikkuinenkin invertteri. - Nuo virrat ovat siis se minkä se puikko vaatii palaakseen kunnolla mitä tahansa alustaa vasten. Minä muistaakseni hitsasin noita kiinalaisia ja siis pyöränrungon mittoja muistuttavia katosputkia kokonaisuudessaan noin 40 ampeerin virralla. (noin neljäsosalla siitä, mihin kone pystyi.) Ja hyvin paloi puikko. Sangen pienikin kone olisi siis kelvannut tuohon, kaikista kai noista uusista inverttereistä ainakin 100 ampeeria irtoaa. Koska pieniä invertteri koneita irtoaa jo vähän reilulla satasella, niin en tosiaankaan enää suosittele, että kukaan ostaa enää minkäänlaista muuntajaa. Se on laitteena ja käyttöominaisuuksiltaan nyt vähän samaa, kuin se Campagnolo Cambio Corsa, se ensimmäinen tangolla ohjattu vaihteisto. Kiva kapine, kunhan se on vitriinissä. (tämä oli myös aasinsilta taas takaisin pyöräilyyn)
Tähän väliin nyt pitää heti sanoa, että ei ole ehkä hyvä ajatus ollenkaan sellainen, että menenpä ja ostan pienen invertterin ja turaan sillä pyörän rungon kasaan tuosta noin suit-sait-sukkelaan. Olisi ehkä hyvä päästä kokeilemaan hitsausta jossakin, ja olla siitä hitsaamisesta ensin muutenkin kiinnostunut. Jopa aika kovastikin. Sitten tuo voisi onnistua noinkin, siis pelkällä invertterillä ja siis niin, että se lopputuloskin olisi myös hyvä. Se kiinalainen maaseudun köyhyyttä paennut nuorimies ei hänkään luultavasti saa kovin kummoista opetusta sen hitsauskoneen käytöstä, kun hänellä aletaan teettämään sitä pitkää päivää sen koneen varressa… (siltä se jälki kyllä joskus näyttääkin.) - Kuitenkin: Kyllä länsimaisen koulutuksen saanut ihminen oppii aivan varmasti hitsaamaan, kunhan se asenne vain on oikea. Ettei nyt ihan ensimmäisen 30 sentin jälkeen ala ihmettelemään, että miksi se sauma ei ole niin loistavaa, kun se tekijä on muutenkin niin kaikin puolin pystyvä mies… Kyllä se asia kuitenkin vähän enemmän harjoittelua tarvitsee.
Jos jonkin romupyörän siivuttaa katkaisukoneella (lue: rälläkälle on tehty pidike, jossa se rälläkkä vain pystyy niiaamaan) lyhyiksi sentin kahden pätkiksi, ja nämä hitsailee takaisin toisiinsa kiinni käyttäen vaikka noin puolet semmoisesta 5 kilon ja 20 euron hintaisesta paketista niitä ohuita puikkoja, niin takuulla se valokaari syttyy ja sammuu sen jälkeen juuri silloin kuin haluaa, ja käsi osaa siirtää puikkoa sopivassa tahdissa. Ei tässä nyt sentään mistään elämää suuremmasta taidosta ole kysymys. Fiksu lukee kirjatietoa ensin, ja yrittää juuri tuollaisen hitsausvirhetaulun kanssa myös vähän ihmetellä niitä omia tekosiaan. Tämä on sen verran kaukana jostain fysiikan perusopinnoista, että tämä on aivan oma maailmansa, mutta ilmeisesti se hyvä teoria- ja koulupohja kuitenkin auttaa. Se ei vain ihan riitä. Pitää lukea myös ne käytännön ohjeet hyväksi havaituista hitsaus metodeista ja säälimättä koko ajan arvostella ja kritisoida sitä omaa saumaa.
http://www.esab.fi/fi/fi/support/upload/Hitsausvirhetaulu.pdf
Piti tuokin nyt pistää ihan uudestaan tuohon. Pyörää (sitä yleensä pyöreää esinettä siis) ei tosiaankaan tarvitse kenenkään enää keksiä uudestaan. Nuo neuvot kun tajuaa, niin tajuaa jo hitsaamisesta aika paljon. - Sanotaanko vaikka, että omaan käyttöön ihan riittävästi. Tietoa ei saa mistään suomi24 palstalta, eikä sitä tästä asiasta pidä myöskään edes yksivaihde.netistä ottaa, vaan se oikea tieto hankitaan kirjoista ja hitsausväline valmistajien dokumenteista.
Migmaggi menetelmä ja se hiilidioksidia käyttävä mag hitsaus on kuitenkin se menetelmä, joka on oikeasti tarkoitettu ja kehitetty nimenomaan juuri ohutlevy hitsaukseen. Se on sitä asiaa varten tehty ja tuotteistettu menetelmä. Kaupasta saa 0,6 millin lankaa ja se jos mikä on kuitenkin se oikea laatu jollekin millin paksuiselle pohja-aineelle. Minä yritin vain kertoa, että kokematonkin puikkohitsaaja ja harrastelija pystyy hitsaamaan myös puikolla putkia. Ja ohuitakin sellaisia, kunhan ensin vähän harjoittelee. - Mutta maggi on se laite, mitä minä suosittelen siihen hommaan, kun se on juuri siihen hommaan varta vasten tehty. Ja sen kaasu… kunhan selviää siitä koneen ja pullon ostosta, niin tosiaan: 5 tunnin jatkuva sauman paahtaminen maksaa siis pullon täyttönä 20 euroa. Se on hinta, jonka kyllä kestää. Nimittäin: kaasun virtaaminen kahvasta pysähtyy heti kun kahvan painaminen loppuu. Se viisi tuntia ei ole paja-aikaa, vaan se on tehollista aikaa kun se kone sylkee sitä lankaa ja valokaari palaa. Se on pitkä aika se 5 tuntia silloin.
Sananen vielä siitä migmagista: joissakin halvemmissa koneissa on aina virrat päällä siinä kahvassa. Koneesta puuttuu silloin esine nimeltään kontaktori. Se on kuin käsite rele, mutta vielä isompi ja vahvempi esitys siitä aiheesta. Kaikkiin koneisiin joista tuo kontaktori puuttuu, se voidaan kuitenkin niihin itse lisätä. Tuloksena on siis se, että lankaan tulee jännite vasta kun sitä kahvan liipaisinta painaa. Silloin saa rauhassa mallailla jo sovitella sitä tilannetta ensin. Osa ei ole edes kallis, kympistä kahteen ostopaikasta riippuen. Sen puuttuminen on taas liki idiotismia laitevalmistajan taholta. Tämmöistä tämä elämä kuitenkin on. 300 euron kone maksaa tehtaan portilla ulos myytäessä satasen, ja kun tehdaskin ottaa voittoa ja siellä on ihmisiä töissä, niin ne materiaalit maksanevat enintään 50 euron luokkaa. Siinä osapinossa se säästetty viitonen siinä kontaktorissa on voittoa sekin. Näin se menee. - Ja asiakas ihmettelee.
Polttimesta ja nestekaasusta: tuon pitkän polttimen ideana on juuri se, että kaasu palaa putken suojassa, sen sisällä, ja liika ilmansaanti ei turhaan jäähdytä palamisprosessia. Venturi muotoilu vain vielä parantaa sitä virtausta. Kuten ensimmäisen kirjoittamani viestin linkeistä näet, niin paranneltu tehopoltin mahdollistaa vaikka ahjohitsauksen nestekaasulla. Se on aivan eri sarjassa oleva poltin, kuin tavallinen tohosuutin. Käy katsomassa niitä linkkien takana olevia sivustoja. Minä vilpittömästi uskoisin, että tuolla tehopolttimella se juottaminen kyllä onnistuu. Siksi minä sen viestin ja linkit laitoin näkyviin.
Tuure
-.-
Yritin oikolukea tätä… jotenkin sitä vain herpaantuu… luin tuon edellisen viestin kuitenkin uudestaan: Se 0,5-1,0 millinen putki on ongelmallisempi asia kuin on millinen tai sitä paksumpi putki. Minä hahmotan kaikki omatekeleet tästä aiheesta alkaviksi noin yhden millin paksuudesta. Aivan… joku humu haluaa siis vaikka 0,5 millistä putkea. Minä luokittelen tuollaisen aineen joulumakeisen päällä olevaksi folioksi… öhh… nyt on pakko sanoa, että minä en osaa sanoa noin ohuiden putkien liittämisestä yhtään mitään. Valmiista sarjasta ja siis valmiista muhveista olisi kai turvallisinta aloittaa. Nestekaasu toho on halpa, ja vaikka (kun) ostaisi tuon kaupallisen hybridi polttimen, niin hinta laitteistolla on edelleen hyvin kohtuullinen. Suoraviivaisinta on yksittäistä yhden kerran ja projektin käyttöä varten vaikka ostaa ne Bauhausin kovajuotto välineet ja edetä kertakäyttöpullojen kanssa. Yksi pullopari opetteluun ja toinen pullopari jo siihen itse varsinaisen rungon juottamiseen. - Kannattaa kuitenkin perehtyä noihin tehopolttimiin. Joku muuten tuo sitä jo maahan tännekin, mutta hinta ilmeisesti tuplaantuu jenkkihintaan nähden. Onhan siinä tietenkin se rahti ja tullimaksu ja luultavasti myös alv. välissä… ehkei se hinta olekaan sitten ihan niin mahdoton. Katso:
Tuossa ketjussa on myös yhteydenottotiedot. Se poltin vaikuttaa minusta oikeasti ihan pätevältä laitteelta. Asiallinen homma, että nyt noita on siis jo Suomessa saakka.
Äkkiä sanoen se sähköhitsaaminen ei ole oikea menetelmä, jos kohde on reilusti alle millin paksuinen. En oikein uskalla suositella hitsaamista tuollaiseen. Millistä ylöspäin se hitsaaminen kyllä menee, ja vahvikerenkaan kanssa aivan varmasti. Lisäksi täytyy varoittaa, että mangaaniteräkselle (kuten Reynolds 531) on vielä omat niksinsä, mitkä se aine vaatii ihan siinä hitsaamisessakin. Kromi-molybdeeni on käsittääkseni paljon helpompaa hitsata, mikä on johtanutkin sen yleistymiseen.
Anteeksi, en muistanut tätä painojuttua ja sitä, että se pätee tietenkin myös toisinpäin. Minä tosiaan ajattelin rungon heti millin paksuiseksi vähintään ja päädyistään kahden millin paksuiseksi sen vahvistamisen takia. Menipä hukkaan pitkät kirjoittamiset…
-.-
Sulla on vielä (oikeasti) paljon annettavaa näihin keskusteluihin.