P: Airisto

Noniin! Eli laitetaas tähän vähän kattavampaa rapsaa. Meikäläisillä on 15 vuotta sitten mikonkadun kesportin poistettu elektran tandemi, joka on kyllä nähnyt kovasti ajoa, ja jolla on retkeilty ulkomaita myöten:

Kuten kuvasta näkyy, niin pyörä ei kuitenkaan ole mikään raketti, ja soveltuu ergonomiansa puolesta paremmin jäätelökioskille pyöräilyyn kuin mihinkään muuhun. Näinollen kampe on jäänyt vähemmälle ajolle, ja randot ja lenkit on tehty viime vuosina muilla vehkeillä kuin tandemilla. Viime syksyn kalifornian retkellä tuli kuitenkin muistin virkistämiseksi vuokrattua tandem muutamaksi päiväksi ja tämä muistutti taas mukavasti siitä miten hienoja kamppeita ne ovatkaan.

Näinollen pitkään taka-alalla kytenyt ajatus tandemin rakentamisesta viime syksynä konkretisoitui senverran, että tilasin tarvittavan putkitavaran nurkkiin odottamaan. Ranchin parissa puuhastelu, ja verstaan rakentaminen veikin tämän jälkeen kaiken vapaa-ajan lähes vuodeksi ja projektin toteuttaminen viipyi. Nyttemmin verstas kuitenkin valmistui, ja uuden jyrsimen hankkimisen myötä kynnys madaltui kriittisesti että otin muutaman päivän ihan oikeaa lomaa runkoprojektille. Tandemissa olennaista on että ainakin kapteenin keskiö on ebbi, jotta synkkaketju on mahdollista kiristää. Pelagon uudessa mallistossa hangot ja airistot ovat ebbeillä, ja sieltä ystävällisesti sain käyttöön rungot joista oli mahdollista kierrättää etu- ja takakolmiot tandemprojektiin. Rungossa oli tarkoitus säilyttää airiston alkuperäinen, mielestäni onnistunut geometria.
Tämän perusteella santtu teki piirrokset, jolla stokerin toptubeksi tuli riittäväksi katsomani 72cm, ja muita rajoitteita olivat stokerin ja kapteeniin standover 2"/27.5" rengastuksella. Boomtube oli suunnteltu olemaan 44mm kromoa ja toptubet 31.8mm kromosta. 29mm OD seattubeilla 31.8mm toptubet oli mahdollista porata suoraan läpi niin että putket jatkuvat ehjinä rungon matkan, mikä tekee rakenteesta kiertojäykemmän, ja näyttää esteettisesti mielestäni mukavammalta.

Rakentaminen alkoi siitä, että noudin santulta cargo-jigin, koska omassani mitat eivät riittäneet kahden seattuben ja emäputken kohdistamiseen.

Tämän jälkeen jigiin piti askarrella kiinnikkeet ebbille ja toiselle seattubelle.

https://imgur.com/a/Wptof4Q.jpg
https://i.imgur.com/T2bGUgC.png

Tämän jälkeen silppusin rungot tarvittavilta osin, ja puhdistin maalit juotospinnoilta. Etummainen runko on L-koon airisto, josta hyödynnettiin emäputki, viistoputki, keskiö ja satulaputki, ja taimmainen runko oli m-kokoa, ja siitä käytettiin takakolmio sellaisenaan.
Myös etummaisen rungon emäputkea lyhennettiin viitisen senttiä.

https://i.imgur.com/RbaIqki.jpg

https://i.imgur.com/N28iy1d.png

https://i.imgur.com/OaeJ0Rk.png

Putkien mitoitus aloitettiin sovittamalla reikäsahalla kapteenin seattube alempaan toptubeen, ja sitten emäputkeen:

https://i.imgur.com/q17178E.png

https://i.imgur.com/96djD6a.png

https://i.imgur.com/uou8ktq.png

Sitten sama temppu toistettiin ylemmälle putkelle:

https://i.imgur.com/pzicJCm.jpg

Näin sain haastavimmat mitoitukset ensimmäisenä tehtyä, ja irrallinen takakolmio mahdollisti enemmän pelivaraa putkien takapäiden mitoittamisessa. Airiston alemmat seattubet jätetään vielä irti tässä vaiheessa, koska toptuben juottaminen stokerin seattubeen ja sen siistiminen on helpompaa ennen kuin takaputket on taivutettu kiinni toptubeen.

https://i.imgur.com/rBEDpcM.jpg

Ennen kiinnijuottamista putkiin lisättiin pullotelineet:

https://i.imgur.com/bkGwKWN.png

Kun toptubet oli mitoitettu, juotin ne kiinni:

https://i.imgur.com/DouC7Xn.jpg

Filletit odottavat vielä sitä että kaikki saumat on täpätty kiinni, ja otan rungon pois jigistä. Kun toptubet oli saatu kiinni, mitoitin vielä boomtuben, ja lähdin viikonlopun viettoon:

https://i.imgur.com/V29lxS9.jpg

Proggis toivottavasti nytkähtää taas tällä viikolla hieman eteenpäin.

Boomtubeen laitoin ennen kiinnijuottamista kierteet vaijerikiinnikkeille, sekä sisäisen viennin takavalon johdolle, tähän juotin rosteriprikat reikien vahvikkeiksi.

https://i.imgur.com/SHx6UMM.png

Tämän jälkeen on näemmä kuvailtu vähän laiskemmin, mutta seuraavaksi laitettin runko kiinni jigiin käytettiin pitkää vipuvartta siihen että tehtiin keskimmmäisille seatstaylle coldsettaus muotoon joka mahdollisti niitten juottamisen kiinni toptubeen. Kun nämä oli täpättu kiinni, tämän jälkeen juotin boomtuben kiinni.

https://i.imgur.com/TMa2B4s.png

Näinollen runko oli saavuttanut lopullisen muotonsa, ja ohjelmassa oli enää fillettien tekeminen kovajuotosten päälle, sekä saumojen siistiminen.

https://i.imgur.com/aWI8bcR.png

Kun saumat oli saatu puhdistettua, oli runko tarkoitus laittaa soaktankkiin lillumaan, mutta koska olemassaolevaan tankkiin mahtui keskimäärin neljäsosa rungosta kerrallaan, päätin liottaa rungon peräkärryssäni.

https://i.imgur.com/zFE22Yn.png

Tälläinen siitä nyt tuli:

https://i.imgur.com/DOOQL86.jpg

Seuraavaksi: pintakäsittely.

NP: Loiriplukari

Kova!

subscribed

Miten se menikään? Helpoin tapa vähentää pyörien lukumäärää tallissa on hitsata kaksi yhteen…

Paristo.

SanttuT - 10:03, 15.7.2020 » Miten se menikään? Helpoin tapa vähentää pyörien lukumäärää tallissa on hitsata kaksi yhteen...
Juuri näin! Paristo eteni tänään senverran pitkälle että toptube ja diagtube tuli miitteröityä etukolmioon, huomenna sama takakolmion osalle. Santun erinomainen piirros, ja uusi jyrsin reikäsahoineen teki puuhastelusta varsin jouhevaa.

https://i.imgur.com/hBeTNWQ.png

IG:ssä käyttäjän murhakontti storiesista löytyy videomateriaalia verstaalta, laittelen huomennissa muutaman kuvan lisää myös tänne. Nyt beer.

Noniin, päivittelin vähän lisätietoa/kuvia projektista aloituspostaukseen.

Tekijät tekee, hemmetti.

Runko valmis. Huomenna lisää kuvia/turinointia rakentelusta.

:o on hieno

Voipi olla jo käsitelty toisaalla, mutta mikä sorvi ja mikä jyrsin ranchilla käytössä?

Myös: aivan mahtavaa sisältöä!

airistöö

jeppis - 8:11, 24.7.2020 » Voipi olla jo käsitelty toisaalla, mutta mikä sorvi ja mikä jyrsin ranchilla käytössä? Myös: aivan mahtavaa sisältöä!
Jyrsin on optimumin BF20, eetu saattais muistaa mikä se sorvi oli

Huhhuh! Taattua Odielaatua.

Aika huonosti oon näemmä stillikuvia muistanut ottaa eilen, mutta aloituspostaukseen päivitetty lisää vaiheita. Ja mainittakoon että hetken aikaa mietin myös pinion-voimansiirtoa, mutta rajansa se on minunkin typeryydelläni.

https://www.bikerumor.com/ezoimgfmt/bikerumor-wpengine.netdna-ssl.com/wp-content/uploads/2019/09/Co-Motion-Java-Pinion-tandem_internal-Pinion-gearbox_Gates-carbon-belt-drive_S-and-S-coupler_Adventure-travel-touring-tandem-bike_complete.jpg

Ois menny noihin remmeihin ja pylpyröihin varmaan viissataa eikä riittäskää

Uijuijui hyvää tulee kun Airistot jalostuvat Ari-Ristoksi <3

lnstj - 9:49, 24.7.2020 » Ois menny noihin remmeihin ja pylpyröihin varmaan viissataa eikä riittäskää
Toi Pinionin kammen tilalle tuleva syöttöratas olisi pitänyt koneistaa itse, aikalailla tässä vaiheessa loppui kiinnostus. Tulin siihen tulokseen että vaikka pinion hyvä onkin, niin rohloff sopii tandemiin paremmin. Tähän tulee ainakin aluksi 1x11 voimansiirto, koska sellainen hyllystä löytyy, mutta koska ebbi myös takana, voi sopivan rohlon kävellessä vastaan helposti vaihtaa sellaisen tähän.

Hattua päästä tälle projektille. Pyörät pitenee kun ikää tulee lisää. :smiley:

Jumalauta että on hieno runko! Tästä on vaikea olla pitämättä, vaikka en oikeastaan ole ikinä tällaisista perustanut. Tästä tulee vielä hieno! Onneksi olkoon!