fillari ja julkiset kulkuvälineet

Kyseinen lippu ei ole voimassa ICE/EC/IC-junissa, joihin niitä varauksia ylipäänsä saa (tosin kaikissa kaukojunissa ei ole pyöräpaikkoja lainkaan). Mitä muihin juniin tulee, jossain Hampurin eteläpuolella on kyllä jo otettu käyttöön rajoituksia fillarin kuljetuksessa ruuhka-aikoina/viikonloppuisin (ja jollain reitillä kokonaan), mutta hiljaisina aikoina vähemmän suosituilla reiteillä sekaan pitäisi mahtua ihan hyvin. Berliinistä Itämeren suuntaan viikonloppuisin, fuhgeddaboudit.

1 Like

Hyvaa tietoa, laitan sieluun vahan teippia ja kurkistan

Luonnollisesti tassa on vahan hankala aikataulu mutta hyva tietaa. Oon lahjakas nukkuja joten pidempi bussimatka ei sinansa ole ongelma!

1 Like

Ic-junissa ykkösvaunussa on näköjään kunnollinen systeemi verrattuna siihen nelosvaunun ripustushimmeliin. Harmi, ettei pyörän paikkaa saa valita itse.

2 Likes

Yöjunissa on nykyään tällaisiakin #fattiesfitfine #gocargogo

5 Likes

Ompelin sen rinkō-bukuron vanhoista verhoista niinku oli idiksenä, oikein tyydyttävä lopputulos! Pohja ja päädyt on puuvillaista paneeliverhoo, kyljet on suihkuverhoo. Yllättävän kevyt ja pakkautuva siitä tuli vaikka materiaalit on tommosia. En tiedä kestääkö kankaat kovin hyvin, mut laskin et kuuden tunnin hommasta on tulossa jo syksyn aikana n. 300e säästöö kuopio-hki väliä viikottain sahatessa. =)

Toivottavasti VR:n konnarit suhtautuu suopeasti.




11 Likes

Voisko tollanen tuplata tarppina tms retkivarusteena?

Sikiöasentoon makaamaan tonne mahtuu, kävin kokeilemassa, ja suihkuverhot pitänee kuivahkona sateen sattuessa.

Mut emmäätiiä lähtisinkö just tollaseen hobosteluun. :cowboy_hat_face:

Pendolinojen matkatavaraväliköistä isoimpiin varmaan sopii hyvin (tosin niitä on eri kokoisia ja hyllyn joutuu ehkä kippaamaan pois tieltä), IC-junissa taas on hyvin tilaa isommille matkatavaroille nelosvaunun alakerrassa.

Mulla on olemassa ihan hard case -pyörälaukku lentomatkustusta varten. Se on aika perkeleen isokokoinen, mutta sekin on mennyt ihan hyvin ic-junien hattuhyllylle, kunhan vaan jaksaa nostaa sen sinne.

Tää oli arvokasta infoa tällaselle junamatkustusnöösille, kiitos!

Ekan matkan tunnelmat rinkomatkustamisesta VR:n kyydissä: täähän on mitä mainioin tapa matkustaa!

Saavuin laiturille kymmenen minuuttia etuajassa kun aattelin et fillarin niputtamisessa menee aikaa. Tästä ajasta käytin kolme ja puoli minuuttia itse asiaan ja kuusi ja puoli minuuttia munien kaiveluun.

En purkanu keulaa niinku kuivaharjotellessa koska runkosetti näytti jo sellasenaan “tarpeeks” kompaktilta, kiekot irti ja rungon kylkeen, ketju pysy hienosti eturattaalla ku toisen pään taitto piiloon vaakahahloon. Oli ollu sen verran ennakointia tähän et olin jynssänny ketjun puhtaaks ja laittanu uudet vahat nii ei haitannu käsitellä fillaria ja pysy kädet 95% sivistyneen näkösinä. Fiksin totesin rinkopyöränä ihan täydelliseks kun ei oo mitään ylimäärästä. Kolme voiléremmiä meni niputtamiseen eikä tuntunu et runkokaan vaati mitään lisäsuojaa, paketista tuli tosi tiivis ja ainoastaan kumit ja kiekkojen pinnat jäi kosketuksiin rungon kanssa. Kiekkojen akselit jäi hyvän matkan päähän putkista. Voiléremmit on muutenki ihan törkeen hyvä varuste mut täytyy tässä lajissa antaa niille viel erityismaininta etevyydestään: helppo pujottaa ja käsitellä eikä tartte räplätä mitään monimutkasia solkia, ja se pieni elastisuus pitää sopivan vedon päällä koko ajan ettei nippu pääse liikkumaan.

IC-junan neljännestä vaunusta varasin paikan @covfefe :n suosituksen mukaan, ei tarvinnu edes sitä vaunun avointa lattiatilaa käyttää vaan pussi fillareineen sopi just sentilleen matkatavarahyllyn alempaan osioon vaikka keula on kiinni.

Pendolinossa ei myöskään ongelmaa vaan sujahti helposti isompaan matkatavaralokeron hyllytilaan taittamatta hyllyä pois tieltä. Pienempään ei mahtunu, ilman keulaa ois saattanu just mennä.

Huoletonta touhua tämä vrt. fillaripaikkarumba. Stadin päässä kuuntelin jo vierestä kuinka joku parka ei ollu tienny varata etukäteen fillaripaikkaa, mut ystävällinen konnari anto sen jäädä junaan sillä ehdolla et seisoo fillarinsa vieressä koko matkan Kajaaniin. Toinen Kuopioon matkalla ollut fillarisankari joka ei myöskään ollu hokannu varata fillarille paikkaa sai kenkää Kouvolassa kun oli kaikki fillaripaikat täynnä. :frowning:

Kaiken kaikkiaan, lämmin suositus rinkomatkustamiselle!

6 Likes

Olen nyt muutamana vuotena käyttäny paikkallisjunaa Lahteen niin ei tartte ostaa pyörälle paikkaa, kunhan vain tilaa on. Mökiltä kun tultiin niin emäntä selvitteli matkalla, että Lahdesta pääsee paikallisbussilla Heinolan kirkonkylälle saakka ja bussiin voi ottaa pyörän kun kuski vaan sen sallii (eli tod.näk kunhan tilaa on). Tää menee varmaan testiin joku kerta.

Mäntyharju on VR:n suhteen vähän huono kun sinne menee niitä pendoja, ja bussi taas lähemmäksi myös huono kun bussiin ei saa pyörää, ja se yksi firma (onnibus) joka sen pyörän sallii niin se firma ajaakin hesasta mikkelin suuntaan niillä flex busseilla kaikki matkat ja noihin flex busseihin ei pyörää saa. Nyyh.

Terveisiä mökiltä Mäntyharjulta! Riippuen varmaan missä kohtaa kuntaa on mökki niin hyvä kombotus on vaihtaa vielä Lahdessa paikallisjuna O:hon joka menee Kouvolaan. Siinä pääsee vähän lähemmäs Mäntyharjua :slight_smile:

Tähän mennessä oon tullu Lahdesta asti polkien tai sit Mäntyharjulta, kesäkuussa ekaa kertaa kokeilin tuplalähijunaa ja se oli aivan varteenotettava vaihtoehto!

E: luin ensin edellisestä rivien välistä että kohteena olis Mäntyharju mutta ehkei olekaan niin. Yhtäkaikki ehkä jotakuta lähijunakombo hyödyttää

Joo, Mäntyharjulta vielä 20 kilsaa pohjoseen. Mut kiitos vinkistä. En ole aikaisemmin ajatellut, että Kouvolastakin vois ajaa pyörällä. Uusia reittejä paitti tourdemäntyharjun osalta ei.

Koska pyörien kuljettaminen joukkoliikenteessä kiinnostaa, kattelin noita nytja näyttäis olevan ainakin joinakin päivinä Helsingistä Mäntyharjulle/Vihantasalmelle myös Soisalon liikenteen busseja, joissa on matkahuollon sivuilla pyöräsymboli ja toisina päivinä yksittäisiä Kososen vuoroja, niiden omilla nettisivuilla lukee näin

  • Asiakas voi kysyä polkupyörän kuljetusmahdollisuutta suoraan yhtiöstämme puh. 015 541146, 0400 272829. Pyörän kuljetus matkustavan asiakkaan mukana maksaa 15€ ja lemmikin 10€. Maksu kuljettajalle.
1 Like

Itse asiassa tuo Kosonen oli mulla tiedossa, mutta aikaisemmassa tekstissä jäi puuttumaan se, että jos sen pyörän bussiin saa niin onko juuri se aikataulu sopiva omaan menoon. Sen takia laitoin, että ei natsaa. Kiitos kuitenkin, kaikki info auttaa aina!

Tku-Hki-välilläkin näemmä saavuttu nykyaikaan pyörän kuljettamisessa junassa

5 Likes