En tiedä mitä tyylipoliisit sanoo, mutta talvipyöräilyn ehdoton varuste on “säärystimet”. Eli mulla on sellaset tavallaan villasukkien varret. Ei ahista kengät, nilkat pysyy lämpimänä ja niihin saa sipastua lahkeen. Aijai.
Eilen annan ja uudenmaankadun risteyksesssä kuului kova-äänisestä setä poliisin ohjeistus: “Punainen valo koskee myös pyöräilijöitä”. Vilkutin ja jatkoin matkaa - ei pysäyttänyt.
eki - 7 minutes ago »
Eilen annan ja uudenmaankadun risteyksesssä kuului kova-äänisestä setä poliisin ohjeistus: "Punainen valo koskee myös pyöräilijöitä". Vilkutin ja jatkoin matkaa - ei pysäyttänyt.
Kas.. minä kuulin samankuuloisen ohjeistuksen toissapäivänä pitkänsillan kupeessa, kaisanimenrannasta tullessani. Poliisiauto oli vastakkaisella puolen risteystä. Huvitttavaa sinällään, että olin siinä vaiheessa jo trackstandissa, kiltisti odottamassa valojen vaihtumista.
ajelin uudenmaankatua kohti erottajaa keskellä kaistaa kun musta SUV ohitti mut mielenosoituksellisesti todella läheltä. sama auto jäi sitten tietenkin erottajan ja espan kulmassa valoihin. ajelin rauhallisesti kiesin eteen siinä valoissa ja näytin kuskille kansainvälistä käsimerkkiä, joka oli - tietenkin - typerää ja moukkamaista käytöstä osaltani.
Olin saman tien jo lähdössä jatkaman matkaa kun takaa kuului jotain ihme mölinää. tein u-käännöksen nähdäkseni mitä siellä oikein tapahtuu ja näin kuinka kyseisen katumaasturin kuski, sellanen 30-40v tavallisen näköinen kaveri, oli astunut puoliksi ulos autostaan kadulle ja heristi mulle nyrkkiä karjuen samalla jotain hurjasti venäjäksi .
En voinut muuta kuin revetä ja jatkaa matkaa. Tapahtuma piristi kummasti mieltä mutta pakko myöntää että kun ajoin eteen päin etelä-espaa niin hetken kyllä pelkäsin että jos se kaveri suuttu ihan oikeesti niin se kaahaa perään ja lanaa mut katuun sillä jeepillään.
eki - 44 minutes ago »
Eilen annan ja uudenmaankadun risteyksesssä kuului kova-äänisestä setä poliisin ohjeistus: "Punainen valo koskee myös pyöräilijöitä". Vilkutin ja jatkoin matkaa - ei pysäyttänyt.
Harjoitteleekohan ne tuota poliisikoulussa, koska täällä Joensuussakin olen sana tarkasti saman lauseen kuullut.
eki - 58 minutes ago »
Eilen annan ja uudenmaankadun risteyksesssä kuului kova-äänisestä setä poliisin ohjeistus: "Punainen valo koskee myös pyöräilijöitä". Vilkutin ja jatkoin matkaa - ei pysäyttänyt.
Onko tullu joku uus sääntö, et punainen ei koske busseja? Eilen Siltasaarenkatua posotteli 71 Hakaniemeen päin eikä hiljentänyt yhtään punaisiin. Viittillöin siinä keskellä tietä väistäessäni valoihin, niin kuski näytti peukkua.
Aamulla bussin oli pakko lähteä punaisista ennakkoon ja ajaa se kosla kokonaan Kaivokavun kevyenliikenteenväylän ja puoliksi autokaistan päälle poikittain. Ei vaan malttanut odottaa siinä omalla paikallaan.
Kotiinpäin keskareista ja steissillä joku dösä päätti muuttaa kulksuuntaansa ilman ennakkovaroitusta minulle epäedulliseen suuntaan jolloin joutui hieman jarruttamaan. Pari metriä ehti skidata kunnes kuului melko kovaääninen pamaus:
Schwalben Blizzard ja 8 bar. Sinänsä ihan mielenkiintoisesta, että renkaassa ei ollut yhtään skidpatchia.
Tänään Kustaa Vaasan tietä ylittäessä 17 aikaan spottasin ahkeran työntekijän joka otti siestaa kopissa palkan juostessa. Kuva on iLuuri laatua joten kuljettajaa ei ihan herkästi näe. http://dl.getdropbox.com/u/425760/tyomaa.jpg
Aamu alkoi hyvin autojen pysäköintiä koskevalla asialla. Eka oli leipomon kulmalla Volvo 1,5m keula suojatiellä, vieläpä nerokkaasti metrin irti kanttarista. Lasten on turvallista ylittää katua. Laitoin lapun ikkunaan (saattoi kyllä nähdä, koska lähti 15sek sen jälkeen). Noh sitten kun koirat oli kusetettu ja itselle haettu sämpylä niin huomioin erään naishenkilön peruuttelevan farmarillaan kadun toisella puolella. Muutama onnistunut eteen-taakse vatkaus ja lopulta kun auto oli ruudussa niin piti vielä pussata vetokoukulla takana olevan rekkaria. Meikkituokion jälkeen nousi ulos ja lähti kävelemään. Kävin sitten kysymässä, että huomasitko antaneesi pienen pusun vetokoukullasi ja ajattelitko käydä katsomassa vahingot? Ei mua muuten kiinnosta noi, mutta sattui olemaan oma auto vastaanottavana. Eikä silti kiinnosta pikku kolhut rekkarissa joten toivotin oikein hyvät päivän jatkot.
^ Pysäköinnistä tulikin mieleeni. Kaikki turkulaiset ovat varmaan huomanneet Ratapihankadulla tuollaista toistuvasti hauskaa pysäköintiä kevyenliikenteen väylälle. Siinä on joku etnisten ruokatarvikkeiden myymälä/tukkukauppa ja lähes poikkeuksetta myymälän kuormuri käyttää kevyen liikenteen väylää lastausalueenaan. Yleensä ne yrittää jättää jonkun pienen ihmisen mentävän tilan kuormurin sivustalle - joskus taas ei sitäkään. On ehkä muutaman kerran meinannu hihat palaa, mutta ei just silloin ole näkynyt ristin sieluakaan, johon olisi voinut raivonsa purkaa.
Sen verran totaalisesti on kyllä se pätkä omittu liikkeen käyttöön, että en tiedä tekevätkö sitä ihan luvalla vai vain vuosien tottumuksesta. Vai olenko vain tiukkapipo?