Fillariaiheiset työpaikat

^Ihan totta, ajattelen ja tulkitsen samoin. Luin tuon siun ensimmäisen lauseen väärin.

Osuuskunnan ja osakeyhtiön erot riippuu siitä, miten ne on järjestetty. Osakeyhtiökin voi jakaa omistuksensa vaikka tasan kaikkien työntekijöiden kesken, mikäli niin halutaan. Teknisiä juttuja, tietty niillä on laissa määrätyt perusominaisuudet, mitkä tekee erot. Meinaan, itsessään mikään ei ole hyvää/huonoa vapauttavaa/sulkevaa.

Ratkaiseviksi tekijöiksi nousee se kuka/ketkä firman laittaa pystyyn ja millä ideologialla sekä se, miten ja keitä palkataan tai otetaan mukaan.

Crusty - 15:49, 4.11.2013 » Joskus puhuttiin tämmösestä, mielessä että voisi järjestää kotiinkuljetuksia luomukaupoista ja liikkuva pyörienkorjausta, ei päästy sen pidemmälle. Vähän epäilyttää nä hommat kun näihin hommiin tuppaa omasta mielestä lähtemään semmosta porukkaa mukaan kuka nimenomaan halua tehdä hommia kun tuntuu siltä eikä sitten välttämättä nappaakaan tehdä enää kun olisikin "pakko". Tottakai aina kannattaa yrittää ja itseäkin tämmöinen osuuskunta kiinnostaisi mutta pitäisi vaan löytää hyvät tyypit.
Yritin joskus tässä pajalla vähän puhua samanmoisesta aiheesta mut se jäi jotenkin hyvin epämääräiseksi.

ja rengasmiehen kanssa on ihanpikkasen juteltu toiminnan laajentamisen mahdollisuuksista

Osuuskuntatoimintaan liittyy muuten semmoinen kiva bonus, että jäsenyys yli (vai olikohan vähintään tasan?) 7 jäsenen osuuskunnassa ei vaikuta työttömyysturvaan. Eli voi olla työtön työnhakija ja saada päivärahaa ja samalla toimia osuuskunnassa.

Olisin kovasti kiinnostunut jossain tämmöisessä toimimisessa. Ja ihan sillä meiningillä, että työtä tehtäis eikä vaan juotas kaljaa ja parannettas maailmaa. Varsinkin kun olen tässä hankkiutumassa epäsäännöllisiin duuneihin, jotka mahdollistais toisen samanmoisen.

osuuskunnat tosi jees, mutta väärät tyypit mukaan niin sen osuuskunnan lopettamistouhun päätöskokous kannattaa pitää heti perustamiskokouksen jälkeen putkeen. eli kantsii katsoa että mukana on vaan tekijähenkilöitä joilla ei oo tapana pakoilla vastuuta tai muuttaa mieltään. jos vähänkin epäilyttää niin itse miettisin moneen kertaan että onko järkeä ottaa riskiä.

e: muistaakseni juurikin 7 hölöä tai enemmän niin ei vaikuta työttömyysturvaan. jos mikään ei ole muutamassa vuodessa muuttunut.

Riskihän tuossa on pienempi kuin firman pystyyn pistämisessä (ei tipu yrittäjästatuksen takia turvaverkkojen ulkopuolelle). Mut ihan totta, pitäs olla kaikkien saman tason tekijöitä. Koska muistaakseni tuo työttömyysturvan säilyminen vaatii myös sen, että osuustoiminan tulot pistetään tasan jäsenien kesken. Kovin kauaa ei varmastikaan huvittas maksaa sille tyhjäntoimittajalle samaa kuin vastuunkantajille.

Täähän on käsittääkseni tosiaan suunnilleen ainoa suoraa sosialismia tukeva hommeli yrityslainsäädännössä.

heti editin jälkeen tuli myös mieleen: freelancetouhut + laskutus osuuskunnan kautta(esim eezy).

käsittääkseni työttömyysturva säilyy, ei tartte ite tehdä muuta byrokratiaa kuin laskutus ja sit vastapainona ottavat kivan siivun laskujen loppusummasta vaivanpalkaksi.

(tätä kirjottaessa onkin tullut pari postausta aiheeseen liittyen)

tohon crustyn “tottakai aina kannattaa yrittää” (hieno slogan muuten tänä startupien luvattuna aikana) vielä:

Osuuskunnassa itseäni kiinnostaa juurikin suhteellisen pieni kynnys yrittää. pyöräkompleksin toiminta olisi todennäköisesti sen verran yksinkertaista, että riittäisi esim liiketilan vuokraaminen ja pyörien huoltoon ja esim lähetti/kuljetustoimintaan tarvittavat perusjutut. Eli ei vaadi suurta sijoitusta.

Ja juurikin RTZ:n mainitsema parempi työttömyysturva tarkoittaa ettei tarvitse heti pelätä nälkäkuolemaa ja velkavankeutta

peltsip - 16:19, 4.11.2013 » heti editin jälkeen tuli myös mieleen: freelancetouhut + laskutus osuuskunnan kautta(esim eezy). käsittääkseni työttömyysturva säilyy, ei tartte ite tehdä muuta byrokratiaa kuin laskutus ja sit vastapainona ottavat kivan siivun laskujen loppusummasta vaivanpalkaksi.
Ton siivun ottamisen lisäksi ongelmaksi monelle muodostuu se, että jos laskutusta on vähän, työttömyysturva köhii pahasti tollaisessa "osittain työssä" tilanteessa. Käytännössä pitäs olla n. kuukauden-puolentoista toimeentulon verran puskuria, että vois odottaa sitä, että vois nuo laskutetut toimittaa liittoon/Kelaan ja ne sitten laskevat alennetun päivärahan. Eli sitä byrokratiaa joutuu pyörittämään työvoimaviranomaisiin päin ja se on hiton hidasta byrokratiaa se.

Tein siis pari vuotta sitten opettajan sijaisuuksia, ja ensimäisen kahden kuukauden ajan talous vain huononi, kun kaikki korvaukset viivästyi ja liksat oli kuitenkin sen verran pieniä.

Mutta siis, jos joku tällaista osuuskuntaa aikoo ruveta virittelemään, niin pistäkää ihmeessä PM.

Pelago rekryää apua suunnittelutiimiin:

Tiedoksi niille keitä kiinnostaa tai ei kiinnosta osuuskuntamainen työskentely yrittäjyysvaihtoehtona. Sähköpostiini tipahti Itä-Suomen yliopiston tutkijan kysely aiheesta. Kyselyä pääsee täyttämään täältä.

"Osuustoiminta yrittäjyysvaihtoehtona-kyselyn vastausaikaa on jatkettu tämän viikon perjantaihin 22.11. asti.

Arvomme kyselyn palkinnot vielä ennen joulua, joten kyselyyn vastaamalla sinulla on mahdollisuus voittaa itsellesi mukava joululahja. Kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan 1 kpl 100 euron ja 1 kpl 50 euron S-ryhmän lahjakortteja. Lisäksi jaossa on 100 kappaletta kesän 2014 Osuuskaupparock-lippuja (á 45 euroa) sekä 50 vuosikertaa Pellervon julkaisemaa Osuustoiminta-lehteä (á 57 euroa)."

Erik - 16:39, 19.11.2013 » Tiedoksi niille keitä kiinnostaa tai ei kiinnosta osuuskuntamainen työskentely yrittäjyysvaihtoehtona. Sähköpostiini tipahti Itä-Suomen yliopiston tutkijan kysely aiheesta. Kyselyä pääsee täyttämään [täältä.](http://www.webropolsurveys.com/S/B55E0802FA8A8F3C.par)
Ainahan se osuustoiminta on mielessä, mutta tuon kyselyn täyttäminen kosahti jo kohtaan kolme, kun en ole yhdenkään mainitun oppilaitoksen opiskelija.

Ai kato. Siinä oli joku rajaus.

Kyselyn voi siis täyttää mikäli opiskelee seuraavissa oppilaitoksissa:

Pohjois-Karjalan Ammattiopisto
Karelia Ammattikorkeakoulu
Itä-Suomen Yliopisto.

Ehkä nyt tuli väärälle foorumille… Sori, innostuin jo.

Todetaan kuitenkin sen verran aiheeseen, että ajattelin itse jatkaa fillariaiheisessa työpaikassa osa-aikaisesti myös ensi vuonna. Fillariduunit kiinnostaa.

Larun pyörään haetaan keväälle/kesälle työntekijää. Omat kokemukseni viime kaudelta olivat kyllä varsin positiivisia (olin kasauksessa ja toisinaan huollossa). Fiksijuttuja tuolla ei oo ja päällystöltäkin tulee fiksihommista (hyväntahtoista) naljailua, mutta plussapuolena pääsee sit hiplaamaan kymppitonnin Cerveloita yms. hipojuttuja. Toisaalta viime kesänä duunissa taisi olla about kuusi foorumilaista, joten vähän in the closet -meininkiä havaittavissa.

Mut joo, hakekaa ihmeessä, jos kiinnostaa.

http://www.mol.fi/tyopaikat/tyopaikkatiedotus/kevyt/tiedot.htm?ilmoitusnumero=8379801&indeksi=1&ankkuri=1

Tuskin mitään uutta asiaa, mutta eräässä nykykirjallisuuteen keskittyvässä osuuskunnassa työskennelleenä ajattelin lyöttäytyä mukaan keskusteluun.

Osuuskuntahan on yritysmuoto siinä missä muutkin. Ja niitä toiminnan painopisteitä ja orientaatioita on sitten loputtomasti. Tuollainen työosuuskunta, jonka kautta voi laskuttaa toimenkuvaan liittyviä töitään, on varmasti hyvä konsepti, koska toisin kuin yksityisyrittäjän usein, ei osuuskunnan jäsenen tarvitse uhrata koko elämäänsä sen systeemin pyörittämiseen. Eli byrokratia sun muu asiaan nähden ulkokohtainen toiminta voi olla jaettu ja siten minimoitu.

Ymmärtääkseni osuuskunnan toimenkuvan voi ilmoittaa patentti- ja rekisterisysteemeihin aika avoimena/laajana, jolloin aika monenlaiset touhut mahtuu siihen toiminnan piiriin.

Moro,

Me tarvitsemme keväälle huoltoon ja myyntiin jeesiä. Joten koodia vaan.

terveisin

Velobia.

E: puhuttelurivin neutralointi.

Velobia - 15:30, 28.1.2014 » Jäbät
?

e. quote

Jäbä ainakin monen helsinkiläisen suusta on ihan unisex ilmaisu. Ainakin ite kuulen tota jatkuvasti käytettävän sekä mimmeistä että kundeista.

Ei kai saatana TAAS tuota keskustelua!

Mut en ole kuullut helsinkiläistenkään käyttävän esim. “mimmiä” kuvaamaan kaikkia henkilöitä sukupuoleen katsomatta. Työpaikkailmoituksessa toivoisin vähän enemmän sensitiivisyyttä tuollaisten ilmaisujen suhteen, varmaan kovinkaan moni naishenkilö ei samaistu Jäbään. Just sayin.