Nyt kaivataan taas viisaampien apua. Eka oma projekti saatiin maalaamolta kotiin, mutta ongelmiin törmättiin heti kampien kasaamisen yhteydessä. Runko on vanha tunturi retki super ja keskiönä toimii joku ikivanha (veikkailisin valmistusvuotta 85-95) neliskantti, jossa on ennen ollu jotkut Aero Coronadot kiinni. Uusiksi kammiksi hommasin FSA Verot JIS-viisteelle. Oletin keskiön olevan yhteensopiva, sillä aloittelijallehan tottakai riittää että nasta on neliskanttinen.
Kammet kun tohon yrittää kiinnittää, niin ei uppoa ihan tappiin vaan jäävät noin puoli senttiä (?) ulommas kuin Coronadot jotka upposivat kunnolla loppuun asti. Väkivaltaa en ole pulttien vääntämisen kanssa vielä kokeillut, mutta ei varmaan kannatakkaan ettei kammet halkea. Hämmentävää on se, että jos kyseessä olisi ISO-keskiö, eikö JIS-kampien pitäisi upota vähän liiankin hyvin? Olisiko jollain tyhjentävää vastausta, pyörän valmiiksi saamiseen olisi kovat poltteet. Kiitosta jo etukäteen.
Ei sen kummempaa tuntemusta ko. tapauksesta mutta tietyt kammet uppoavat enemmän viisteeseen ja toiset todella vähän. Se puoli senttiä mikä jää akselista näkyviin ei ole ikinä minua haitannut. Kiristää kammet sopivaan momenttiin ja tsekkaa ketjulinjan. Jos natsaa niin natsaa, jos ei niin sit mietitään keskiön akselin pituutta.
Esim. Gipiemme Special Pista kammet + keskiö: akselin viistettä jää ~1mm näkyviin.
Dura-Ace 7600 kammet + keskiö: akselin viistettä jää 3-4mm.
Campa Record(se uusi Record) kammet + keskiö: all kinds of fucked up. (Samin verstaalla ihmetelty)
Jne jne jne…
Tuossa DA:n keskiössä käsittääkseni on hieman erilainen viiste kuin ISO:ssa, ellen ole aivan väärässä (?), mutta kammet kyllä toimivat ISO viisteisellä keskiöllä. Itselläni nuo ovat 111mm ISO viisteisessä Tokenissa kiinni ja toimii. Multa löytyy kyllä tuollanen DA:n oma keskiö myös, mutta tähän hätään en ehdi noita sen enempää verrata keskenään.
…Lyhyesti siis: toimii kyllä. 109mm vissiin se “oikea” pituus noille kammille, mutta 111mm pelaa myös.
Pohdinnassa siis ISO-kampi + JIS-akseli -yhdistelmä.
Muistaakseni ainakin Smurf täällä on raportoinut (ilmeisesti empiirisiin havaintoihin pohjaten) että kyseinen ristiinsovittaminen pilaa kammen.
Jos lähdetään siitä, että viisteen kulma on ISOssa ja JISissä molemmissa sama 2 astetta, niin onko tää kammen pilallemeno kiistaton ja väistämätön tapahtuma? Ja mistä se vois johtua? Siitäkö, että ISO-kammella on JIS-akselin kanssa vähemmän kontaktipintaa kuin samalla kammella olis ISO-akselin kanssa?
Ei kai se välttämättä pilaa. Mut kerran kun vetää ISOon kiinni, niin ei kannata enää JISsiä sotkea kuvioon vaan menee sit sillä ISOlla. Näin ainakin Sheldonin oppien mukaan muistaakseni. Ei omaa kokemusta.
mulla oli pari kolme vuotta kiinni Campan vanhat Super Recordit Shimanon JIS-akselissa. Saletisti aikoinaan ruuvattu ISOon kiinni. Ne toimi, huolsin keskiön muutaman kerran vuodessa ja irroitin siinä yhteydessä kammet.
Tätä nykyä ne kammet ovat eläkkeellä, vasurikampi halkesi kiristäessä, en tiedä johtuiko se viisteestä vai oliko kyseessä vain luonnollinen poistuminen. Joka tapauksessa ne toimivat. En mä oikein muuta osaa sanoa. En ehkä ite kehtaisi myydä kampia eteenpäin jos viisteet sekoitettu mutta jos ne jää omaan käyttöön niin mä oon vähän sitä mieltä että jos toimii niin mitäpä siitä sitten huutelemaan sen kummemmin että miten se on toteutettu. Joku on aina kuitenkin sitä mieltä että niin ei sovi tehdä.
ei ainakaan yhtään enempää siitä syystä, että ois viisteet sekaisin. Tai siis nitinää saattoi kuulua jos oli löysällä, kuten kammista noin muutenkin. Nykyään kyseisessä pyörässä uudet Campan Record Pistat ja niissä ISO-keskiö, ihan jo siksi että meni enemmän rahaa ja sitä myötä halusin minimoida “riskit” ja siis toisaalta ihan korvien välisen rauhan vuoksi. Samaten jossain retrokilpureissa joita löytyy niin oon ihan oman pikkutarkkuuden vuoksi laittanut asianmukaiset osat. Mutta jos kasaisin käyttöpyörää budjettiosilla niin en epäröisi laittaa jotain halpaa shimpan kasettia ja muutaman kympin kampia kiinni vaikka niissä ois eri viiste.
viistekeskustelun voisi ohjata tänne. Ylemmät akselit molemmat ISO, mutta ainakin omaan silmään sen verran eroa, etten kyllä heittämällä sanoisi kumpi on kumpi.
Mä melkein veikkaisin noita kahta viimestä jissiks ja eka vois sit olla iso?
E: perustelen rivini sillä, että noissa kahdessa viimesessä profiili näyttää aivan jissiltä, ja ennenkaikkea profiilit näyttävät hyvin samanlaisilta vaikka hieman eripituisilta, joka ei sinänsä vaikuta kunhan ei ole liian pitkä
E2: puutteellinen rajaus sais asian näyttämään siltä että 1 ja 3 olisivat kasettikeskiön ei vetopuolen viisteitä kun keskiötä näyttäs näkyvän?