Arvelin että tää olis parempi lanka käydä vähän läpi näitä kuvaupotusten pulmia. Käytin tähän henk koht ihan vitusti aikaa ja seisotin uuden foorumin liveksi vetämistä viikkoja tästä nimenomaisesta syystä. Foorumisoftan valmiiksi rakennetuilla admin-paneelin toiminnoilla kaikkia kuvia ei saatu näkymään jostain tuntemattomaksi jääneestä syystä. Merkkarin kanssa kahlattiin discoursen lähdekoodia läpi ja etsiskeltiin sitä toimintoa, jotta oltaisiin voitu vaikka jokin skriptinpoikanen laittaa rullaamaan. Joitain tämmöisiä rustasinkin (ajoaika koko v1.0 viestimäärälle about vuorokausi), mutta käyttäjän näppäimistön näpyttelyn ja postauksen tietokantaan tallentamisen välillä tapahtuu melkoinen määrä eri vaiheita mutta käsipelillä niiden laukaisu ei tuottanut haluttua tulosta, koska ilmeisesti jokin oleellinen osa tapahtuu myös tuolla fronttikoodin puolella ja sitä ei tosta noin vaan pystytä käpistelemään bäkkärin kautta, eri ohjelmointikieletkin ja näin, sit oli myös epäilyjä tietoliikennepoliittisista syistä jotka erään toisen suuren maailman palvelun osalta aiheuttaa discoursen devaajille harmaita hiuksia, mutta tässä vaiheessa tarinaa joulun välipäivinä oli jo palanut suhteettomia määriä aikaa ja tupakkia (koodasin vanhojen postausten migraatioskriptiä vuoden), joten katsottiin fiksuimmaksi että paiskataan nyt koko v2.0 homma liveksi koska muilta osin oli homma kunnossa, ja katsotaan jos tämmöiset harmilliset mutta verrattain pienet hankaluudet saataisiin ratkaistua sitten ajan mittaan.
Asiaan on siis käytetty käsi sydämellä aikaa enemmän kuin mitä käyttäjällä menisi omien postaustensa läpikäyntiin. Yleensä noi kuvat lähtee näkymään kun vähän editoi viestiä ja lyö sinne vaikka vähän entteriä kuvalinkin jälkeen jolloin fronttikoodissa herää tämä onebox-toiminto joka sen kuvaupotuksen muodostaa. Myös uploadit sallittiin verrattain korkealla resoluutiolla, koska v2.0 isona agendana oli paitsi yli kymmenen vuoden tekninen velka, myös huoli v1.0 sisällön katoamisesta bittiavaruuteen kuten liian monelle 2000-luvun harrastefoorumille on käynyt. Voi olla että innostun vielä joku päivä kapuamaan konehuoneeseen tutkimaan tota html rebuildia uudestaan jos aikaa ja intoa riittää, koska olisihan se kiva saada tietokone leikkaamaan tukka ja menemään töihin ja itsellekin jokin henkinen päätös asiaan. Siihen asti meidän talkkarien tarjoamat työkalut saa piisata ja pallo on käyttäjillä, koska loppujen lopuksi käyttäjät tekee yhteisön, ei teknologia. Yes dig yes ride.
Vaikken tästä sun teknisestä jargonista erityisesti ymmärtänyt niin tämän kyllä ja kiitokset siitä
Ja kyse ei siis nyt ollut siitä että haluaisin että yksivaihde.net menee töihin puolestani vaan
se että perus_hemmetin_koodi joka on jo valmiina viestisisältönä ei vaan tööttää migraation jälkeen.
Usko pois, olen monesti avannut vanhoja viestejä editointia varten, lisäillyt jonkun kirjaimen tai pilkun jonnekkin tai tehnyt kokonaan uudet kuvatägit joko ton uuden pikapainikkeen avulla tai sitten ihan [img]-malliset mutta kun onnistumisprosentti on niin vaihteleva niin sen takia kyselen jatkuvasti sitä että konepellin alta saataisiin homma toimimaan. Sapettaa ihan helvetisti koska olen siis jo vuosia sitten tehnyt mainitsemasi duunit tägien ja toimivien kuvaosoitteiden kanssa ja pitänyt kuvia elossa.
Kiitos jokatapauksessa pitkällisestä selityksestä miksi, eiköhän tämä joku päivä järjesty jos on vielä sekin homma että devaajia pitäis saada aktivoitua.
joo, itse joskus tuossa kokeilin noi kaikki kikat läpi ja joissain tapauksissa toimi, joissain ei. todella vitun turhauttava ongelma kun ei tossa nyt sinänsä mitään merkillistä pitäis olla, mutta näin vaan atk pistää ihmisen kärsimään sättänä
Juu tämä on tietty vähän kiusallista että discourse-migraation myötä noi tägien kirjoitusasut elikkä syntaksit muuttui (keskeisimpiä bbcoden tägejä tuetaan pluginilla) joten vanhalla foorumilla nähty vaiva ei vältsiin siirry uudelle 1:1.
Sen verran vilkaisin, että flickrin share-nappulan takaa löytyvä bbcode-upotuskoodi näyttäisi toimivan täälläkin. Siis tämä joka on muotoa: [url=flickr.com][img]flickr.com/pista2017.jpg[/img][/url]
Mut joka tapauksessa suurkiitos ongelman tarkemmasta kuvailusta, koska saatoin löytää tosta nyt yhden johtolangan. Visainen pulma totisesti ja vaikka motivaatiobreikkejä onkin tarvittu niin ei me sitä työlistalta olla pudotettu kokonaan.
Pystyykö “This topic was automatically closed 90 days after the last reply.” topaasia herättämään uudelleen henkiin rivikäyttäjän toimesta? Yst. terv. nimim. artefakti-arkeologi.
ajateltiin että ehkä tommonen 90 day cutoff on hyvä kun ainakaan itse en jaksa siivoilla omia ostotopikkejani, mutta toki tää on sit se haittapuoli siinä että menee edelleen hommaamatta jääneet itemit entiteetin kitaan.
meille saa kyllä laittaa pm:ää tämmösistäkin jutuista, kun noiden availu on suht iisiä, tai sitten vaan tekee uuden topsun samoilla höyryillä
koska nämä eivät ole mitään kiveenhakattuja limittejä, kysästääs nyt vielä että onko muilla ollut vastaavia ongelmia?
Niin, ja samaan hengenvetoon, onko toiveita sen suhteen mikä olis myyntitopsujen mukaan käytäntö?
itse olen ns. yhden tai kahden postauksen myyntitopicit pistänyt arkistoon ja sellaiset, jotka näyttävät siltä että niihin lisäillään aina silloin tällöin uutta tavaraa tai joita käytetään uusiksi, jättänyt olemaan.