Päädyin kokeilemaan pomppiksessa tubelessviritystä kyllästyttyäni renkaista kuuluvaan sihinään kesken parhaiden polkutrippien.
Renkaina sb8 32mm ja vanteina a23 ja stanin konversiosetti. Alkuun litkua tihkui reijistä renkaan kyljessä, mutta alkoi pikkuhiljaa tiivistymään.
En tosin alkuun saanut edes puoltatoista baria pumpattua ennenkuin kyljestä taas singahti suihkuna lientä( ymmärsin tässävaiheessa miksi paketissa horistiin suojalaseista).
No, loppujenlopuksi yön yli tiivistyttyään rengas piti sisällään noin kaksi ja puoli baria(jalkapumpun mittarista katottuna) lähdin lyhyelle testilenkille polkuja kokeilemaan. ilmat pysy ja paine oli ihan ok polkuajeluun, mutta duunimatkoille kaipais kovempia kaluja. Ilmaa taas lisätessäni singahti kyljen parista isommasta reiästä ilmaa taas huithelkkariin, eli ei oikeen kestä isompia noin kolmen barin paineita.
Kysymys siis onkin mitäs tehdä? Lisätä litkua vaan vai paikkailla rengasta sisältä. Tai molemmat. Vai onko tollanen ei tubeless rengas pidemmän päälle toimiva ja ostaako vaan Heti uusi välttyen mahdollisesti turhalta sotkulta.
Niin reikä oli sellanen, että kuljestä pilkotti valkonen litkunjyvä ja kun kynnellä raapas, sai taas paskat naamalle hohohoo
Hesekiel - 20:18, 24.5.2015 »

eipä joo, uudet hommaan kyl syssyyn mennessä. Etunen viel sisurilla ku sitä on jo ajettu yli vuos kaikenlaisessa skeidassa. Voi olla jo vähän heikompi pitämään mitään sisällä
Edit.Kiitti pikasista, kokeilumielessä testaillaan vielä tota kumiliiman käyttöä Vai skulaiskohan ihan vaan sisurinpaikka siinä? Faija paikkas kumppareitaan niillä joskus
Sisurien paikkaamiseen tehdyillä kamoilla voi auttaa tilannetta, mutta noi kylkien reiät ei-TL-renkaissa on vähän Mikki Hiiren luutia: yhden paikkaat, löydät kaksi.
Ekat tubeless-konversiot värkkäilty: rallirane ja contin race king (molemmista kevyimmät versiot) DT XR425 -kehille, tesan teippiä pari kierrosta ja venttiilit vanhoista sisureista. Apuvälineenä tyhjä jauhesammutin. 'ranen kanssa jännä juttu oli että ekan noston jälkeen riitti pelkkä rennkompressor, vaikka rengas oli välillä kokonaan pois vanteelta.
Ekan noston jälkeen rengas on paremmin muodossaan kuin myyntitaittelusta avattuna.
Mä oon pyöritelly painetta mittaillessa venttiilin vähemmän litkuisaan asentoon ja täpännyt sormella venttiiliä suhauttaakseni litkut pois. En tiiä vaikuttaisiko toimintaan, mutta en halua kokeilla.
RR oli ollut jo sisurin kanssa vanteella, mutta silti tuntui olevan huomattava ero ekan sisurittoman pumppauksen jälkeen. Hyvä ja ilmeinen pointti tuo venttiilin tyhjennys.
Menee ehkä vähän ohi, mutta kysellään kuitenkin kun litkuhomma. Eli toimiiko noi tubelesslitkut tuubien paikkaamiseen eli jos saa jonkun pikkureiän esim hiekasta tms, niin saako sellaisen vielä umpeen?
Jiima ilmeisesti ihan tyytyväinen Joe’s tökötteihin. XXL:stä näyttäs saavan setin 35 eurolla nauhoineen, venttiileineen ja litkuineen joten voisi melkein itsekin viimein testata mistä on kysymys.
Ennen kuin lähden puuhastelemaan, kiinnostais kuitenkin tietää, kuinka nuukaa se on noiden renkaiden suhteen? Mielessä kävi kokeilla Ellipsejen ja (käytettyjen) gatorskinien kanssa, mutta jos on aivan toivoton prognoosi niin samalla vaivalla voinee hakea vaikka Schwalben Onet?