Projekti: Maverick K3

Kyllähän tää on jo nähty useampaankin otteeseen, mutta laitetaan silti projektilankaa kehiin, koska edelleen puolikuntoisena himassa ei ole muutakaan tekemistä.

Lyhyesti siis pyörän ajatus on tullä lähes yksinomaan velodromikäyttöön. En silti sulje pois mahdollisuutta räädistellä sillä hetkittäin myös kadulla. Ja joudunhan minä tietysti sinne velollekin ajamaan, ellen sitten tunge tuota Twingon takakonttiin pilkottuna aina käpylään mennessäni. Ajatus tästä ei oikein houkuta.

Laitos on periaatteessa ajamista vaille valmis, mutta takakiekko ja poljinhommat vielä vähän mietityttää. Levykiekkohan on kenties siisteintä mitä maa päällään kantaa, mutta ehkä se ei silti ole mun käytössä kaikkein paras vaihtoehto. Sillä kun ei juuri sitten kaduilla ajella, semminkin kun siinä ei ole lukkorengasta. Myöskin kaksipuoleinen napa voisi olla ihan kiva optio.

Lukkopolkimista minulla ei ole mitään hajua, koska en sellaisia ole ikinä edes kokeillut. Tästä syystä olen vähän pihalla siitä, millaiset minun kannattaisi tähän hankkia. Kenkinähän mulla on luonnollisesti kauden 2013 skenekengät, eli Mavic sössönsööt. Joku tietäväisempi voisi suositella tähän nyt sitten hyviä polkimia.

Sitten vielä pari olohuonekuvaa tän hetkisestä tilanteesta. Aiemmassa kuvassa esiintynyt Jaskalta testissä ollut kromihaarukka ei käynyt, koska liian lyhyt ruotoputki. Nyt siis originaalihaarukka taas kehissä. Vähän pienemmällä setbackillä varustettu tolppa olisi vielä hankittava, koska tämähän on mulle laskutavasta riippuen n.1cm liian pitkä. (tämä siis täysin ilman ajokokemusta ja muutenkin ihan mutu-tuntumalta)

Osalista tällä hetkellä hyvin sekalainen:
Runko/haarukka: Fausto Coppi - Maverick K3
Ohajaamo: Nitto B125/Nitto Pearl 9
Ohajainlaakeri: D-A
Keskiö: Shimano
Kammet/Ratas: D-A/FSA 48T
Takakiekko/Ratas: Cinelli Carbon Fiber/Campagnolo 16T
Etukiekko: Noname 4-spoke
Istuin/Tolppa: Selle Flite/Noname italo aerotolppa

Maverick K3
Nittot
K3 takaa

Kohtahan sitä jo velolle pääsee! Osista en sano mitään kun tulee varmaan vielä vaihtumaan moneen kertaan. Props.

Itse kommentoin sen verran, että toi ohjainlaakeri näyttäis olevan paskana?

Joo toi muovihärpäke on murtunut.

Edit. Mut eipä se tunnu ton laakerin toimintaan vaikuttavan. Ottaa varmaan paskaa sisäänsä aika paljon tuollaisena.

Vedän siihen pätkä sisuria päälle. Hieno pyörä!

Melko fiilis.

D-A:t tai punaset lookit kiinni kampiin, tankonauha alaotteelle ja ajoon.

Edit. ehkä siihen viimisimpään kokoonpanoon vielä fsa:n ratas vaikkapa D-A:han.

Onkohan kenelläkään kokemusta näistä? Hintansa puolesta houkuttelevat.

Hetkinen, sanoit että sulla on mavicin sgenekengät mut eiksne sgenepopot oo maastomallia vai lienenkö väärässä?

Raami on kyllä hemmetin siisti, ei voi muuta sanoa.

e. niinjajoo, jos ne tosiaan on maantiet niin Ismon tapaan ehottelisin punasia lookkeja.

onks tarkkoja tietoja geometriasta? haluun tietää kuinka paljon vituttaa ettei ole oma.

ei hitto tää on nätti. Nuo kulmikkaat putket toimii iha eri lailla tämmöses oikeesti vintagessa.

ite haluun koittaa hahmottamiskykyäni ja arvioin et 55 neliö, 74 satulakulma 75 ohjaus.

^Pystyyn 54c-t, vaakaan 53c-c Kulmista ei kyllä ole mitään hajua… Kokomerkintä keskiön alla 54.
En tiä onko sopiva, kun en oo kokeillut.

Ettei historia unohtuisi, kenen (mittatilaus?)runko Maverick alunperin oli.

^oooohh täydellistä

Mira olikin nyt jossain tosi-tv ohjelmassa taas naispuolisena hesan jethrona

Tyttöjen pyörä siis. Löytyykö vanhoja ajokuvia?

kiitos tiedoista, nyt voin hyvin. aivan liian pieni.

Tämä on kova. Välillä harmittaa, etten ostanut kun oli tarjolla.
Jos joskus sitten olet tästä luopumassa niin ilmoittele :wink:

Onks etuhaarukka terästä?

Yritin tuossa päivänä muutamana etsiä kuvaa jossa Mira ajaisi tällä, mutta tuloksetta.
Etuhaarukka on alumiinia.

Ootko kokeillut oikein magneetin kanssa?