Mulla on kahden hengen taloudessa 2 autoa. Tehokkaampi harrastepeli ja ympärivuotinen farkku käyttis siitä 10kiloeuron hintaluokasta. Kilsoja tulee kahden hengen yhteisillä ajoilla ehkä joku 8-9000 vuoteen eli ei kamalasti. Lähinä tulee kesällä ajeltua harrastepelillä ja talvella ei oikein ollenkaan kun kesäauto pois liikenteestä eikä huvita ajaa tol toisella. Kesäsin pyörin pyöräilemään mut jos ei oo mahdollista niin en koe autoilusta huonoa omaatuntoa.
28
En omista enkä kuvittele ikinä omistavanikaan autoa, mutta tuleehan noita sillontällön lainailtua vähän sieltä mistä sellaisen sattuu saamaan. Työksenikin oon joskus ajanut ja on se ajaminen aina välillä ihan kivaa, mutta pääsääntösesti henkilöauton kuljettaminen on yksi vastenmielisimmistä asioista mitä tiedän ja uskon/toivon ettei se enää kauaa ole laillista.
Viimeaikoina oon autoillut esim saadakseni mökille ihmisiä jotka eivät oikein viitsisi kyseistä matkaa pyöräilläkään, mutta tandemin hommaaminen tietenkin mahdollisti pari kokonaan autotontakin reissua.
29
Ei autoo ei korttii. Mökille, kisoihin yms. ois varmaan helpompaa mennä autolla, mutta ei junailu mua harmita kun en paremmasta tiedä. Saa opiskeltua matkoilla. Arkipyöräily vahvasti ideologinen valinta, mutta jos ois kortti ja auto käytössä niin kyllä se mut nopeasti pilais. Ihan hyvä, ettei oo sitä mahdollisuutta edes olemassa.
En varsinaisesti tykkää autolla ajamisesta, mutta useampi sellainen on ollut kun asui hieman syrjemmässä Sipoossa. Tosin niinä vuosina tuli fillarikilsoja normaalia enemmän työmatka-ajelun vuoksi. Nyt vuosi takaisin stadissa, eikä ole ikävä autoa. Olen tosin tän vuoden kulkenut töihin veneellä, joka tarjoaa yksityisauton vaivattomuuden ilman liikennettä. Avoveneellä päivän keli tulee myös varsin selväksi. Kulut (vakuutus ja polttoaine) kilpailukykyinen HSL lipun kanssa. Talvikausi sitten fillarilla. Autolle olisi tarvetta pari päivää kuukaudessa. Joku kommunistikosla, jolla voisi kuljettaa tavaraa, eläimiä, kajakkeja, fillareita ja vetää venettä olisi paras. Neliveto ja paljon tilaa. Herttoniemen kimppa-autoilijat: ilmoittautukaa.
30
Seitsemän hengen perheauto. Kannan perimässäni agraarista taakkaa enkä usko, että voin koskaan autosta luopua. Autoton aikuinen on leikkiaikuinen. Kaupunkilaisjonne.
Jokaisen huoltolaskun kohdalla mietin millaisen pyörän tällä rahalla olisi saanut.
Sitikkaa lainaillaan ahkerasti tarvitseville lähi-ihmisille.
Töihin olen mennyt viimeisen neljän vuoden aikana noin kymmenisen kertaa.
E: jaa kato. Edellisestä kappaleesta puuttuu sana autolla.
Ja on mulla auto. En maininnut seitsemän hengen autoa hataran runollisuuden vuoksi.
1 Like
31
Kortti on, mutta auton annoin pari vuotta sitten pois. Oon huono kuski ja pelkään kartuttavani tätä tilastoa aina, kun joudun ajamaan.
32
Autoa/riittävää tarvetta ei ole ollut n. 15 vuoteen. Lainaamalla olen pärjännyt laiskojen nuoruusvuosien autoilujen jälkeen. Nykyään lähinnä ahdistaa autolla ajamisesta koituva vastuu = iso, kömpelö, painava ja saastuttava möhkäle, jonka sisältä on heikko näkyvyys…eli en istu ratin taakse kovin mielelläni. Tuntuu myös välillä että auto kulkee aivan liian kovaa omille aisteille eli matkanteko on liian hetkistä ja vaatii toisinaan erillisen palautumisen.
^^Kiinnostais kyllä tuon kuvaajan takana oleva “väkivallan” määritelmä.
Taitaa olla tää syksy kun nää molemmat autotopit on nyt näin aktiivisia…
Mut joo, mitä mä pelkään eniten siinä jos nyt hankkis auton olis se, että menis kokonaan pilalle eli arkiliikunta loppuis ja plösähtäis keski-ikäistyväks pullasorsaks :o
Rahanmeno tulee etäisenä kakkosena. Viimeisen kahden vuoden aikana kun on ollut sen verran erinäisiä rahareikiä että on jotenkin tottunut siihen D:
Tai sit vois tyytyä vuokraamaan jonkun koslan jos välttis tarvii eikä keltään saa lainaan.
Asiallisen näköinen keski-ikäistyvä pallomaha saa kyllä yleensä autokaupasta koeajoon jonkun auton kun tarvii.
Perintöauto tuli ja sotki kuviot. Kai se pitäs myydä mut en tiä huoliiko mikään liike enää 15v pikkuautoo enkä todellakaan jaksais mitään renkaanpotkijoita. Kilsoja viä hyvin jäljellä, katotaan josko tolla tekis viä jonkun reissun ja luopuis vasta sitten…
33
Oikestaan 25 ikävuoteen asti olin aina ottanu alle mieluummin fillarin ku auton. Lapsena menin mieluummin pyörällä kouluun vaikka autollaki olis joskus päässy, jotenki se vapaus tulla ja mennä ku itelle sopii. Ajoin sit kortin ku täytin 18 mutta aika vähän käytin porukoiden autoa vaikka aina käyttöön tarjottiinki. Jotenki ei napannu, pääseehän sitä pienessä kaupungissa nopeesti pyörälläki. Turussa jatko-opinnot ja muun kulkemisen hoidin pyörällä, viimesenä vuotena tosin bussilla ku pelotti jotenki talvikelit. Ei Turussa oikeen autoa tarvinnu omassa elämäntilanteessa.
Sit tuli eka vakinainen työpaikka, 15 kilsaa suuntaansa ja auto oli “pakko” hankkia. Olihan se vapauden tunne huikee, pysty lähtemään ihan mihin halus. Maailma avartu vähän. Ite rassasin kaikki auton viat kuntoon viikonloppusin, eli söi jonkun verran aikaa mutta oli sit halpa. Auton hankkimiseen loppu käytännössä kaikki pyöräily ja oikeestaan kaikki muuki kuntoilu. Ei “jaksanu”. Autolla mentiin aina kauppaanki vaikka matkaa oli reilu kilsa. Kolme vuotta ehin ajella autolla ja rapistua. Sit tuli idea että jos tän matkan voiski taittaa pyörällä. Oli siinä kaikenlaisia käänteitä mutta auto jäi kuitenki pois vaikkakaan ei ihan suunnitellulla aikataululla. Löyty uudenlainen vapauden tunne ku sain auton sit myydyks. Ei tarvinnu korjata lauantaina jarruja, miettiä kuukausia etukäteen mitä kantsis seuraavaks huoltaa, meneekö läpi katsastuksesta. Tai se pahin: mitä tekee jos auto hajoaa eikä sitä saa viikonlopun aikana kuntoon ja töihin pitäis mennä. Vastaushan olis aina ollu tosi yksinkertanen, olis vaan polkenu.
Olihan siinä autossa paljon kivaaki, yöajelut tyttöystävän kanssa ku kuunneltiin ylex:n parasta ennen -ohjelmaa, uimareissut, 1000 km road tripit kesäsin pitkin Suomea on parhaita muistoja. Nyt en silti enää näkis että ottais autoa omaa elämäänsä tukottamaan. Ehkä joskus jos on autotalli vois jonkun kesärassin tai mopon ostaa millä ajella ihan tuommosta huvimatkaa. Arkielämässä ei auto enää houkuta, enemmän tuntuu ahdistavan. Huomas semmosen oudon jännittyneisyyden tunteen auton ratissa ku joinaki muutamina yksittäisinä erikoistapauksina kulki vielä autolla töihin. Ei ollu sitä omaa rauhaa pimeellä pyörätiellä aamuruuhkan paahtaessa vierellä.
Joulun välipäivinä tulee vuos täyteen pyöräilyn jälleenaloittamisesta. Oli se valtava peikko silloin ekana päivänä harteilla kun auto jäiki odottamatta pois käytöstä mutta nyt kun on kaikki vuodenajat nähty, tuntee että on tehny hyvän suunnanvalinnan elämässään. Jollain tapaa paluu aikaan jolloin kaikki oli yksinkertaisempaa.
lnstj - 19:56, 23.11.2017 » Töihin olen mennyt viimeisen neljän vuoden aikana noin kymmenisen kertaa.Olen kade.
RTZ - 20:27, 23.11.2017 » ^^Kiinnostais kyllä tuon kuvaajan takana oleva "väkivallan" määritelmä.[Tuolta](http://penttimurole.blogspot.fi) Pentti Murolen blogista huomasin kuvan, kun yhdyskuntasuunnittelujuttua lueskelin. Ei ollut mitään lähdettä mainittu, joten oliskohan Penan omaa tekoa.
Tänäänon kulunut 17 vuotta siitä, kun ensinmmäinen, paperinen väliaikainen ajokortti poltteli taskunpohjalla.
Ensimmäiset seitsemän ja puoli ajokortillista vuotta vietin autotonta elämää. Sitten keväällä 2012 tarvitsin “työauton” ja sain appiukolta ilmaiseksi sopivan. Syksyn tullen ajoin auton anoppilan mökille ja laitoin seisontaan. Seuraavana keväänä diilasun sen omakustannehintaan pikkuveljelle ja ostin itselle ensimmäisen rahalla hankitun auton, joka kyllä valuutushinnottelusyistä laitettiin vaimon nimiin ja sillä tiellä ollaan. Auto vaihtuu, mutta pysyy.
Kesällä tein periaatepäätöksen, että töihin en enää omalla autolla mene. Pyöräkilometrejä kertyy nyt reilu 150/vko pelkistä työmatkoista.
Kaupassa käyn pyörällä tai kävellen, lapset vien/haen päiväkodista harvoin ja jos vuoro napsahtaa teen sen bussilla.
Ajan autoa viikonloppuisin, jos on asiaa jonnekin pidemmlle -ja onhan sitä. Ainakin jos vuotuisia ajokilometrejä katsomalla voi mitään päätellä.
31
Vaikka kognitiivinen dissonanssi, koska vanhemmilla on auto, jota joskus lainaan tavaroiden kuskaamisen ja paikkakuntien välillä liikkumiseen. Autot eivät ole ikinä oikein kiinnostaneet, ei lapsena eikä sen jälkeen, enkä ole ikinä ajattelut auton omistamista. Mikä ei tarkoita, että olisin päättänyt, etten sellaista ikinä omista, vaan sitä, että en edes tietäisi mitä auton omistaminen käytännössä tarkoittaa ja vaatii. Jos en Päähesalasta muuta pois, niin vuokrahommilla ja autokommunismilla kuvittelisin pärjäileväni.
Da3balin kanssa samaa mieltä siitä, että kortti on ihan kätevä olla olemassa, vaikka en sitä todellakaan minään kansalaisvelvollisuutena pidä.
32
Ja eipä ole kuin lasten liikennepuistosta saatu ajokortti.
35. (Korjasin laskurin takaisin raiteilleen ja jätin numeroa huudelleen autoilijan pois.)
Tykkään autoista ja autoilusta ite, mutta se on ilmiönä haitallinen ja osallistun siihen vain rajoitetusti. Rahojen säästäminen ja liikunnallinen hyöty painavat toki myös.
Omaa autoa ei ole. Tarvittaessa lainaan, harvemmin kuin kerran kuussa. Mökkimatkat taitetaan laina-autolla tai jos ei lainaksi löydy niin vuokraten. Melkeinpä voisi taksillakin mennä nämä ajot ja silti tulisi halvemmaksi kuin oman auton ostaminen ja ylläpito.
Perhe asuu Viikissä ja käsittää kaksi aikuista, koiran ja lapsen.
Bullittilla on kulkenut välillä aika isojakin esineitä mm. Ikeasta kotiin.
- Autoton elämä on helppoa jos satunnaiset mökkimatkat ja talviset laskuhommat ovat ainoat hetket kun kaipaisi autoa. Itse olen vuosia sitten päättänyt olla hankkimatta autoa ja onhan se helppo päätös niin kauan kun asuu suuressa kaupungissa ilman jälkikasvua. Tilanteet saattavat muuttua mutta olen melko varma etten tulevaisuudessakaan tule tarvitsemaan autoa. Vaimolle olen sanonut että hän saa hankkia auton jos joskus kokee tarvitsevansa.
Kortti löytyy mutta autoa ajan keskimäärin kerran 3 kuukaudessa. Muistan kun suoritin autokoulun kakkosvaiheen ja siellä kysyttiin paljonko kilsoja on kertynyt parissa vuodessa. Autokoulun tyyppi ei uskonut kun arvioin saldoksi sen pari sataa.