Kyläsaaren pyörämesta

Vastapäätä motoristibunkkeria, takapihalle ison tiilipytingin porttikongista kierrätyskeskuksen eri myymälöiden välistä (siinä käytävässä on joku moottorisahalla tehty puufillariskootteriveistos), vasemmalle verkkoaidasta sisään ja peremmälle rakennustarvikkeiden ohi.

Edit: eli mun ohje kulkisi vasemmalta päin tuossa kuvassa.

thanx pitää käydä huomenna shoppailee mummissatulaa

Nyt oli takapiha taas ihan täynnä romua, ja muutenkin. Perussettiä eli sitä itteensä mutta kyllä sieltä säkällä jotain kivaakin voi löytyä. Maastorautaa tietysti tarjolla: pienehkö Muddy Fox, perus muhvi-Rossin, joku kuppanen Kona…noi jäi niinku ehkä laadukkaimpina mieleen 20 eken puolelta.

Syrjäkorvalla kuulin kun kylillä puheltiin semmosia että parin viikon päästä siirtyis tattikselta kuorma kaupungin kaduilta kerättyjä aarteita kyläsaareen. Jotta kintaat mukaan ja kimppuun, pukinkontti täyteen vanhaa rautaa. Innostava ajatus. Olen tosissani.

Kyllähän Kyläsaaren pyörämestaa leimaa aika pahasti se, että 98 prosenttia suomalaisista ajaa jollain satasen markettihybridillä. Usein olen käynyt, erittäin harvoin löytänyt mitään käyttökelpoista. Ei just koskaan ole ollut tarvetta kampiseteille niitatuilla rattailla tms. palalle.

niin, tämä nyt menee taas tähän samaan keskusteluun miksi ei kannata sitä halpaa paskaa ostaa vaan juttuja kannattaisi kelailla.

Muutamia vuosia sitten kun tuota pyörähommaa tuolla kyläsaaressa alkoi tuossa muodossaan olla oli tarjolla paljonkin hyvää kamaa. Vanhoja teräsrunkoja ja ihan fiksua osaa pitkälti kasarilta ja ysärin alusta. Näitä tarvitsi vain kunnostaa ja käsissä oli pyörä jolla paljon hyviä vuosia edessä.

Nyt muutamia vuosia myöhemmin romu on muuttunut markettipaskeeksi jotka on uutena ajettu ulos kaupasta joskus 2010–> Sama määrä paskaa romua ja osia, mutta näistäpä ei oikein mitään kiinnostavaa enää saakaan.

Älkää siis ostako sitä halpaa kuraa. Edes niitä hassuja Colusseja tms.

^Kolusseja tilatessahan voi vaan voittaa. Huonossa tapauksessa saa kierrätyskelpoisen aluraamin, jonka voi sellaisenaan dumpata kierrätykseen. Hyvässä tapauksessa saa ajokelpoisen vispin. Markettikompliitti jossa kaikki osat paskaa päätyy usein vaan jätteeseen.

mites tän Kyläsaaren aukioloajat on? Voisin lähteä kohtapuoliin osahankinnoille, jos tietäisi olevan auki?

^ http://www.uusix.fi/5

Kyläsaarenkatu 8 J (käynti takapihalta)

ma-pe 8.00-15.45

(aukioloajoissa saattaa olla poikkeuksia jotka kerrotaan tuolla sivuilla, esim. 25.11. Uusix-verstaiden takapiha (Rakennusosien kierrätys, Fillari ja PC-Shop) suljetaan klo 13.45)

Porteur - 10:00, 24.11.2014 » ^ [http://www.uusix.fi/5](http://www.uusix.fi/5) Kyläsaarenkatu 8 J (käynti takapihalta) ma-pe 8.00-15.45 (aukioloajoissa saattaa olla poikkeuksia jotka kerrotaan tuolla sivuilla, esim. 25.11. Uusix-verstaiden takapiha (Rakennusosien kierrätys, Fillari ja PC-Shop) suljetaan klo 13.45)
Kiitti, tällä kierroksella ei löytynyt niitä osia mitä hakusessa oli.
Crusty - 11:16, 11.11.2014 » Ne mitkä on aidan takana ei ole myynnissä kun niistä kunnostetaan myyntipyöriä. Että ei varmaan ole viimeinen kerta kun tulet tuon kuulemaan.
eikö tuolta oikeasti voi ostaa jotain raatoa ja kunnostaa sitä itse? siellähän on joku 500 romua piikkilanka-aidan takana. ei kai ne työntekijät niistä kaikista saa ikinä kunnostettua yhtää mitään ku jatkuvalla syötöllä tulee uuttakin romua? kummallista menoooo

onko uusixella joku eksklusiivi sopimus talonyhtiöiden kanssa, vai kipataanko pyörät talonyhtiöiden toimesta jonnekin, mistä muutkin niitä voisi hakea ennen kuin päätyvät piikkilangan taakse ruostumaan vuosiksi?

Kyllähän sellasesta kunnostusta ja/tai ruostetta odottavistakin raadosta voi tehdä aina tarjouksen. Pari ihan hyvää ja isoa muhvirunkoa tiedän liikahtaneen rojuineen päivineen jokusella kympillä. Kai se riippuu pyörästäkin että suostuvatko myymään suoraan.

Konversiotyypit huom: Kyläsaaren uusixilla oli pari laatikollista (satoja kappaleita arvaisin) käyttämättömiä Weinmannin etujarruja mallia 947 jarrupaloineen. Ehkä siellä jossain on takajarrutkin jos kaivaa. Nopeesti mitaten längillä on ulottuvuutta plusmiinus 70-90 mm uhhuh just sun Tunturiin. Hinnan tiedätte eli pärstäkertoimen ja ostosmäärän funktio. Tollaset.

http://i.imgur.com/CoEk9sXl.jpg

Pakko taas nostella kun tässä viikolla törmäsin niin helmiin komponentteihin Uusixilla. Suunnilleen muuttolaatikollinen oli tällasia Philco central pulleja ja mun nähdäkseni käyttämättömiä vähän hapettuneita kyllä. Steam punk tai kuole.

http://i.imgur.com/Q3bQ5BDl.jpg

Sitten siellä oli muuttunu systeemit niin että sälämyynti on parakissa PC-shopin vieressä ja rahaliikenne periaatteessa uusix-kaupan kautta. Helpompi ratkaisu tulee mieleen jos on tullakseen.

Jep, sälämyynti siirtynyt parakkiin ja periaatteessa tavarat helpommin löydettävissä. Välttämättä ei kaikille penkoville rasvanäpeille parannus.

Rahaliikenne ei ollut ihan vielä selkeytynyt, mutta jäin sitten lopulta myös käsitykseen että haluaisivat maksut periaatteessa uusix-kauppaan. Vähän sekavaa oli vielä, lomatunnelmat jo eilen :slight_smile:

947 Weinmanneille oli laatikkoon ilmestynyt hinta 3€. Ja reach on noissa kyllä “järkyttävä”.

Takapihalla joku keltanen tunturi matrixx.

Osaako joku sanoa mitään pyörämestan kunnostetuista pyöristä. Tartteis saada nopeasti pyörä ja paikan aukioloajat on toimistotyöläiselle vähän huonot. Ei ole itsellä tiloja tai aikaa alkaa kasailee.

Ei viitsis nimittäin töiden jälkeen lähteä kiireellä tyhjän takia ihmettelee. Puhelimitse voisi kai kysyä mutta se on vaan pelkkää puhetta.

Vissiin aika hyvin oli suurin osa kyläsaaren pyöristä jo myyty. Myymälässä on joku 6-8 maasturia vielä sisällä, siis ihan kierrätyskeskuksen puolella joka auki kasiin arkisin. Ja kierrätyskeskuksen verkkokauppa kannattaa tsekata

Oliks tääl viel semmost miljoonalodjupuolta?

On siellä varmaan paremminkin lajiteltuja osia mutta ainakin helvetillinen kasa pyöriä ja niiden osia ulkosalla. Viime viikolla kävin hakemassa 12-tuumaisen takakiekon. En ole aivan varma ostinko koko fillarin vai vain takakiekon femmalla mutta joka tapauksessa lähdin vain kiekon kanssa himaan. Lenkkiavaintakin lainasivat irrotukseen.