Hiuksien halkomista, ero harjoituskilpurin ja kilpurin välillä?

Iteasiassa miun pyörä on 56.5cm C-C, joten tässä nähdään miten nuo putket vaihtuu… Siun pyörä on sit sitä “isompaa” mallia. Oletan, että tuota isommat on kaikki sit SPX-putkea.

jiima - 18:55, 24.9.2010 »

[quote]

Iteasiassa miun pyörä on 56.5cm C-C, joten tässä nähdään miten nuo putket vaihtuu… Siun pyörä on sit sitä “isompaa” mallia. Oletan, että tuota isommat on kaikki sit SPX-putkea.

Jep, näin on. Siinä lienee sitten Olmoilla n. parisataa g rungon painossa eroa SLX:n ja SPX:n välillä.

JT

JT: Itse pidän kyllä esim. 80-luvun Olmon, Colnagon ym. paremman ( = kalliimman pään )
pään malliston maantiepyöriä ihan oikeina kilpapyörinä SM-, kunto, yms. kansallisen tason ajoissa.

Ja niin kyllä pidän minäkin. Ehdottomasti. Pois minusta sellainen, että edes ajattelisin jotain muuta.

Rokpete: kai se on gios nakattava paalattavaks, ei kai tommosta slx-runkoa voi 85kg poika ajaa?

Jaa-a… 190 senttinen Mario Cipollini painoi 78 kiloa… jos olet edes hiukkaakaan lyhyempi, niin ihan sen Gioksen tähden ehkä pitäisi rutistaa se kymmenen kiloa pois ? 8-P

(Tässä sanomisessa on nyt tosiaan kieli poskessa, kun itsellä on vielä 118, alaspäin kuitenkin menossa koko ajan.)

===

Harjoituskilpuri on minusta aina hyvä pyörä, mittasuhteiltaanhan sekin on “oikea”, ja kestää siis omistajallaan sitä jatkuvaa ajamista. Kerrassaan järkipeli. Minulle - huom. minulle - sellainen kapistus on tuo rungoltaan 2,7 kiloinen ja haarukaltaan 900 grammainen 92316 “herrcykel” ja minun “kilpapyöräni” on tuo huomattavasti kevyempi 92318 “träningsracer”. Rungoltaan tuota jälkimmäistä enää 150 grammaa kevyemmät Merckx Corsa Extrat maksavat näemmä käytettyinäkin sen 3000 euroa, tai semmoisia summia niistä ainakin pyydetään. Ehh… taidanpa jättää väliin.

Kaikissa noissa em. pyörissä on kuitenkin sama geometria, ja samaltahan ne siis silloin myös tuntuvat ajossa. (no 61 senttistä Merckxiä en ole sattuneesta syystä ajanut.) Hyvää kevyttä kiekkoa alle vanhaankin peliin, ja modernisoi vain niitä vaihteita ihan haluamallaan tavalla.

Hyvä ja jäykkyydeltään (huom. se on se varsinainen “juttu” siinä, eikä se suurin mahdollinen vetolujuus) … ja mitoiltaan omistajalleen sopiva runko on aina arvokas omistajalleen, ja siihen kannattaa kyllä ripustaa vaikka aivan uudetkin osat. Uusia tuollaisia runkoja ei oikein tehdä enää, ja ne vanhat hyvät rungot kannattaa kyllä aina panna talteen ja säästää. Pöljin mahdollinen juttu on taluttaa ne räystään alle ruostumaan piloille.

Osasarjoja saa 400-600 sataan, ja ne + vanha pyörä satasen hintaluokassa + lujasti vaivaa, niin saa todella hienon pyörän. Hyvässä lykyssä kahvat + siirtäjät + uusi takanapa saattavat riittää täyteen modernisointiin. - Tuosta on kyllä lyhyt matka ihan täyteenkin uuteen osasarjaan. Silleen oudosti ne irralliset osat ovat hinnoiteltu. Vanhassa pyörässä yleensä se pienempi etulätkä on sökö. Yksi ratkaisu vanhaan pyörään sopiviksi uusiksi kammiksi on minusta esim. tuossa:

-Kestävät teräsrattaat vieläpä. Ja hinta on varmasti sangen sopiva. Oletan (huom. oletan) tuon olevan 113 / 43,5 (siis 41 ja 46 mm) etäisyys suhteella.

===

Niistä muutamasta sadasta grammasta tai jopa kilon tai edes kahden erosta ei kannattaisi minusta edes kauheasti keskustella. Vanhasta pyörästä voi tehdä mukavasti palapelin, ja vaihtaa siihen aina parempaa osaa, kun sopivaa tulee vastaa. Vanhaa voi muokata, ja siihen viitsii vaihtaa osia niin että se oikeasti sopii käyttäjälleen, toisin kuin johonkin uuteen, mihin valmistaja on pistänyt sävy sävyyn niin satulan kuin renkaatkin. Kynnys vaihtaa itselle sopivammat osat silloin siihen uuteen pyörään on jo aika korkealla.

Minulla ovat kaikki omat pyörät “herrainpyöriä” tai “harjoituskilpapyöriä”, ja hyvin noillakin pääsee. Mikään niistä ei ole edes alle 10 kiloinen, ja uusimmatkin ovat vuodelta 1991. Träningsracer 92318 painaa 1300 grammaa enemmän kokonaisuudessaan, kuin tuo edellä mainittu Merckx Corsa Extra. Sen eron kanssa voi kyllä elää. Tai minä ainakin voin. Minä en siis puhu “oikeista kilpapyöristä” mitenkään syvällä rintaäänellä. Enhän minä edes omista ainuttakaan. Minulla vain ikä tuo sitä perspektiiviä noihin vanhoihin kilpavehkeisiin, kun niitä jo '70 luvulta saakka aloin tajuavana subjektina himoitsemaan. (Olen syntynyt 1963) …Pelkästään jo isolaippainen “kilpa napa” oli tuolloin se todella kova juttu. - Nyt noitakin on roskalavoilla.

Ehdottomasti on niin, että aikakautensa parhaimpia pyöriä voi ja pitää pitää aitoina kilpapyörinä. Minä ihan oikeasti ajattelen näin. Halusin korostaa sitä, että on myös aivan ehdottomasti ja oikeasti olemassa se vähän tukevampi luokka pyöriä, joita pitää (ylpeästi) nimittää “harjoituskilpureiksi” ja nimenomaan ajatella ne pyörät sellaisella tavalla, että ymmärtää niiden olevan kilpapyörän mitoilla olevia pyöriä, jotka ovat mitoitettu kestämään se vuosittainen 30 000 ajokilometrin määrä. Jopa monta vuotta peräkkäin. Näillä pyörillä ei kuitenkaan kannata aivan tosissaan kilpailla, koska silloin on jo lähtötilanteessa antanut edun sille vastustajalle. Tosi kilpailija - kilpailija joka kilpailee voittaakseen - ei koskaan tee niin.

Minä en aina osaa ilmaista itseäni oikein selvästi. Kiireellä kirjoittaa muiden asioiden lomassa ja laiskana ei aina edes lue sitä, mitä on tullut suoltaneeksi. Oikeat pahoitteluni tästä asiasta. Minusta kuitenkin jako “kilpapyörä” - “harjoituskilpapyörä” on aivan selvä asia. Ja minä ajattelen, että jos näkee sen vaivan, että oikeasti esim. tänä päivänä menee ja kilpailee, niin ainakaan minä en menisi sinne lähtöviivalle kovin paljoa painavammalla pyörällä, kuin nykyisin on se sallittava minimi 6,8 kiloa. Minusta silloin jo jokin 8 kiloa lähentelevä pyörä on “harjoituskilpapyörä”. Luultavasti aika hyväkin sellainen, jos se vain omistajalleen aivan täydellisesti sopii. Se “harjoituskilpapyörä” nimityskin on muuten todella haastava, se tarkoittaa sitä, että se nimitys pitää ansaita sillä ehdottomalla kestävyydellä, lujuudella ja luotettavuudella. Harjoituskilpapyörä ei ole mikään synonyymi huonolle tai halvalle kilpapyörälle. Oikeasti se tarkoittaa huomattavasti vahvempaa ja tukevampaa pyörää, jonka mitoitus on täsmälleen sama, kuin siinä aidossa kilpapyörässä.

Tuure

-.-

Ehkäpä 2000 -luvun pyörien kanssa on käynyt niin, että ne kaikki ovat jo kestäviä ja luotettavia. Silloin on sitten näin. Mutta vanhoissa pyörissä tuo jako päti, ja se pätee yhä tänäkin päivänä samalla lailla kuin se päti 20-30 vuotta sitten, kun nyt edelleen niistä vanhoista pyöristä välillä aina puhutaan.

Ja kun aivan uusista pyöristä puhutaan… kyllä minä vähän nihkeästi ainakin itse puhuisin oikeasta kilpapyörästä, jos se paino nyt kovin paljoa on suurempi (jokainen päättää tästä erosta itse) … kuin on se nykyinen sallittu minimipaino.

Onko nimityksessä urheilupyörä tai harjoituskilpapyörä ihan oikeasti jotain erityistä vikaa ? Ainakin tuo nimitys “harjoituskilpapyörä” on minun silmissäni ansaittava aivan helvetinmoisella kestävyydellä ja luotettavuudella.

Mä olen monesti myös pohtinut tätä, lähinnä huutoa tai kelpöä penkoessa hakusanoilla kilpapyörä, maantiepyörä ja harjoituskilpapyörä. Kilpapyörä siis on tämän myötä nyt tullut varsin selväksi, ja todella hyvin perustelluksi, kiitos Tuure. :slight_smile:
Entäs sitten maantiepyörä? Harjoituskilpapyörän nimessä kun harjoitus viittaa siihen, että sillä treenataan aktiivisesti, ja juurikin usein kisoja varten. Entä maantiepyörä, millainen se sitten käytännössä on, siis jos nyt pysytään vanhoissa teräsrungoissa. Itse ainakin miellän aikalailla synonyymiksi harjoituskilpurille.

Liian lyhyt tiedetään, mutta:
Merckx Corsa Extra

Mikäs sitten olis keski-ikäisen keskikehonrakentajan valinta 100km lenkille? Meneekö Zen jos muhvirunko ei ole kolmoisohennettu?

Käsittääkseni harjotuskilpapyörät ja kilpapyörät mitä tässä ketjussa käsitellään on nimenomaan maantiepyöriä. Kapeat, sileät renkaat, harjotuskäyttöön tottakai avorenkaat, ja hiukan ajosta riippuen esim droppitanko, tai jos maantiellä sotkee esim. triathlonia niin tottakai joku aerobar.

Joka tapauksessa, maantiepyörän nimestähän voi päätellä paljon.
Ei joustoa, mahdollisimman vähän kitkaa, kulmat on käsittääkseni 72 asteen luokkaa?

Tätä nyt vähän hävettää myöntää, mutta oon kerran tehnyt sen virheen että menin maantiepyörällä paikkaan, jonne se ei ole tarkotettu. Puolustaudun sillä että käytin läheistä hölkkärataa, velolle kun on matkaa (muutenkin, vaihdepyörä) ja mitään järkevää maantielenkkiä en ole keksinyt.
Kuitenkin, tiellä jolla sotkin oli hiekkaa. Ei edes irtohiekkaa, vaan sellanen perus polku. Eka kierros lopuillaan, alamäki, jonka jälkeen s-koukkaus, pikkasen jarrutusta, ja huomasin liukuvani sammalikkoa pitkin pää edellä puuta päin. Kypärä nyt onneksi oli päässä. Hävetti, vitutti, onneksi ei ollut silminnäkijöitä. Lisäksi oli vieläpä 32-milliset nakit alla, eli huomattavan leveät maantielle.

Pyörä sentään säilyi ehjänä

Joo, eli siis varsin sateenvarjotermi, noin vähän ajattelinkin. Mä olen itse ajanut jonkun verran tuollaisia mainitsemiasi hölkkäradan ja hyvien metsäpolkujen tapaisia hiekkateitä, fiksillä jossa 23-milliset kumit, ei kovin fiksua, mutta pystyssä oon pysynyt. Kyllä silti oikeestaan aina, jos on vähänkään hiekkaa niin tulee mietittyä että miksi nyt ajan tässä.

Mutta se offtopicista.

Mikäs sitten olis keski-ikäisen keskikehonrakentajan valinta 100km lenkille?
Meneekö Zen jos muhvirunko ei ole kolmoisohennettu?

No nyt istui tangolle piru… kyllä menettää zenin vielä sillä kolmoisohennetullakin putkella. Se ei vain riitä täydellisyyteen. Näin on näreet.

Triple butted tarkoittaa suurin piirtein samaa, kuin double butted, mutta niin, että se toinen pää on karvan verran eripaksuinen kuin toinen pää. Double butted = 0,9-0,6-0,9. Triple butted = 0,8-0,6-0,9.

Tosiasiassa se tuurna lähtee helpommin irti “triple butted” putkesta sieltä avonaisemmasta päästä, ja se putki on tuotantokustannuksiltaan jopa vähän halvempaa kuin puhdas double butted.

Koska putki menettää hehkutettaessa sitä lujuuttaan, ja siksi se pää jätetään vähän paksummaksi juottamista varten, ja jotenkin tuntuu siltä, että niitä molempia päitä kyllä hehkutetaan aivan samalla lailla, niin triple butted putken etu jää vähän noin niin kuin hämäräksi teknisessä mielessä. Ehkäpä triple on kuitenkin sanana noin 50% parempi ja enemmän kuin double ? :sunglasses:

Keski-ikäinen konjakkia juova herrasmies keskikehonrakentaja - siis mies joka purjehtii aina vain myötätuuleen, ettei synny turhaa sähläämistä - ei voi saavuttaa autuutta ilman täydellisyyttä, ja se täydellisyys löytyy vasta “quad-butted” putkesta, jossa lujuusopillisesti oikeaoppisesti putki on keskeltä hiukan paksumpaa tyyliin 0,9-0,6-0,7-0,6-0,9. Vasta tällä irtoaa se “zen”, ja sitä myöten se yhtyminen maailmansieluun. (tai huureihin)

Tuure

-.-

Zen on uskonto, ja ko. uskonnossa nimenomaan vastustetaan älyllistämistä ja selittämistä. Auts. Mitä vikaa on siinä selityksessä, joka on tieteellisen tietämyksemme mukaan jopa myös totta, että kaikki ON energiaa, ja vain sen eri muotoja ja tiivistymiä ? Siitä sitten syntyy abstrakteja rakenteita, jotka ovat yhtä pysyviä kuin meren aallot. Aallot sitten vaipuvat takaisin mereen aaltoiltuaan tarpeeksi. Siinäpä se. Occamin partaveitsi.

Pidän älykkäistä ja kauniista naisista, purjeveneistä ja viinasta. Otan mielelläni aivan kaiken. Voin silti elää säädyllisesti, asiallisesti ja oikeudenmukaisesti. Ko. käyttäytymismuodot kun voi myös ihan vapaasta tahdostaan valita. Ei siihen mitään rangaistuksen pelkoa tai lupausta uusinnasta tarvita.

-.-

Olipa muuten hienokuntoisen ja edullisen oloinen Merckxin runko. Tai no ei edullinen, mutta sanotaanko että vielä ostettavissa, jos tuollaisen oikein kovasti haluaa.

tle88 - 0:03, 26.9.2010 » > Mikäs sitten olis keski-ikäisen keskikehonrakentajan valinta 100km lenkille? > Meneekö Zen jos muhvirunko ei ole kolmoisohennettu?

Keski-ikäinen konjakkia juova herrasmies keskikehonrakentaja - siis mies joka purjehtii aina vain myötätuuleen, ettei synny turhaa sähläämistä - ei voi saavuttaa autuutta ilman täydellisyyttä, ja se täydellisyys löytyy vasta “quad-butted” putkesta

Kyllä se sitten näillä näkymin on niin, että vedän ihan vesijohtoputkella ja otan ohennukset sitten lenkin jälkeen konjakin kanssa ;)

Hmmm… Mielenkiinnolla tulee kyllä luettua noita Tuuren juttuja. Melko noobina kyselen, että mikäs siihen on syynä, että kun tuo teräs on niin pitkään ollut mitä mahtavin runkomateriaali, niin mikä on saanut runkovalmistajat siirtymään hiilikuituisiin komposiittimateriaaleihin? Esim nyt tuo Tuurenkin mainitsema Dogma 60.1 on valmistettu jostain hyvinkin erikoisesta materiaalista. Nimeltään 60HM1K with Nanoalloy… Tietoa noista ihmemateriaaleista ei hirveästi löydy tai sitten ne on vaan nimetty hämäykseksi jollain “hienolla” nimellä. Torayacan sivuilla on kyllä tavallisista hiilarimatskuista ihan kattavat tiedot http://www.torayca.com/techref/index.html

Mitäs noissa hiilarirungoissa on käytetty toisena materiaalina? Muovia, alumiinia, titaania? Onko näissäkin jotain eroja kaupallisten ja mittojen mukaan tehtyjen kilpapyörien välillä? Taisin tuosta Ishiwatan katalogista bongata jonkun CFRP (carbon fibre reinforced plastic) rungon, mutta se oli kuitenkin muutama vuosikymmen sitten. Oliskohan jo keksitty vuorata ohennettua alumiiniputkea hiilikuidulla? Itselle tuli sellainen kuva tämän ketjun luettuani, että hiilikuitukomposiittirunko mahdollistaisi sen intensiivisen treenaamisen ja kisakäytön samalla fillarilla. Tämäkö on syy miksi kuitua on alettu käyttää? Jotenkin luulisi, ettei tuo kisatalleille kovin kalliiksi tulisi teettää noita triplaohennettuja teräsrunkojakaan nykypäivänä sellaista kasaa, että niistä riittäisi jo pari kipaletta treenaamiseenkin. Mielellään kuulisin Tuuren mielipiteen hiilikuiturungoista kisapyörissä.

Ja jos joku on löytänyt matskua kisapyörissä käytettyjen hiilarirunkojen materiaalisista ominaisuuksista, niin mulle voi heittää YV:tä. Kiinnostaa kovasti! Olis todella hyvä aihe yhdelle koulutyölle, materiaalin valinta kurssille.

nobiossi - 5:35, 29.9.2010 » Melko noobina kyselen, että mikäs siihen on syynä, että kun tuo teräs on niin pitkään ollut mitä mahtavin runkomateriaali, niin mikä on saanut runkovalmistajat siirtymään hiilikuituisiin komposiittimateriaaleihin?
Koska teräs se on painavaa ja joustavaa.
Esim nyt tuo Tuurenkin mainitsema Dogma 60.1 on valmistettu jostain hyvinkin erikoisesta materiaalista. Nimeltään 60HM1K with Nanoalloy... Tietoa noista ihmemateriaaleista ei hirveästi löydy tai sitten ne on vaan nimetty hämäykseksi jollain "hienolla" nimellä.
Hämäys on osa brändinrakentamista. Fillarialumiineissa on vaikka mitä materiaalinimiä, mutta kuitenkin siellä maalin alla on käytännössä aina 6061:tä tai 7004:aa. "Nanoalloy" meinaa sitä, että kuidun sekaan on upotettu pienenpieniä kapseleita, jotka kuidun hajotessa rikkoutuvat ja vapauttavat sisällä olevan liiman, joka korjaa rikkoutunutta kuitua jossain määrin. Ihan en ole kartalla tässä teknologiassa, mutta luin tällaisesta innovaatiosta jokunen vuosi sitten. Kertokaa, jos tiedätte lisää.
Mitäs noissa hiilarirungoissa on käytetty toisena materiaalina? Muovia, alumiinia, titaania?
Toisena materiaalina? Runkohan koostuu ohuenohuista hiilikuitusäikeistä, jotka on kudottu kankaaksi jotka on vielä liimattu toisiinsa. Toinen materiaali on siis se liima (epoksi, tms). Puhe hiilikuitukomposiitista on teknisesti täysin oikeaoppista, mutta siinä mielessä ehkä harhaanjohtavaa, että se hiilikuidun ja epoksin komposiitti tunnetaan nykyään yleisesti "hiilikuituna."

Tosin… hiilikuiturungoissa käytetään usein alumiinia tai titaania paikoissa, joihin kiinnitetään mekaanisesti muita osia (keskiön kierteet, vaihtajankorvakkeet, haarukanpäät, jne). Kaikkein kalliimmissa kilpapyörissä nämäkin kohdat ovat hiilikuitua. Siinä kai edelleen harjoituskilpurin ja täysverisen kilpapyörän ero.

Onko näissäkin jotain eroja kaupallisten ja mittojen mukaan tehtyjen kilpapyörien välillä? Taisin tuosta Ishiwatan katalogista bongata jonkun CFRP (carbon fibre reinforced plastic) rungon, mutta se oli kuitenkin muutama vuosikymmen sitten.
CFRP on ikivanha termi, jota ei juurikaan käytetä enää. Se tulee ajalta, jolloin GFRP (glass fibre reinforced plastic eli lasikuitu) oli uutta ja hienoa. Nykyään sanotaan suoraan "carbon" tai "carbon fiber." Plastic viittaa siihen epoksiin, jolla kuidut on liimattu yhteen.
Oliskohan jo keksitty vuorata ohennettua alumiiniputkea hiilikuidulla?
Halvoissa osissa kyllä aikaa sitten. Esim. Langsterissa on alumiininen hiilikuituun kääritty satulatolppa. Samoin mun Bontrager Switchblade haarukan jalat ovat hiilariin käärittyä alumiinia.