Mulla jäi muutes varmaan oranssi retkipyyhe, mutta Vanttera saa tehä siitä itellesä vaikka ketjunputsaamiseen pyyhkeen tjsp.
Heh, aika synkkää kyl, flätti heti ja pannuja ja kaikkee. Syö motivaatiota aika rankasti, etenkin kun noi upottavat kuratiet vaatis siltä 100%.
Kunta oli Pyhäranta ja löytötavaroita ei jääny tai jos jäi ni herran haltuun niille. Otan talteen jos joskus tulee vastaan.
Hyvä video . Antaa osviittaa jos ei ole uskaltautunut tuollaiseen tapahtumaan aiemmin ,niin
Ymmärtää pysyä kaukana noista tulevaisuudessakin . Kiitos Smurf.
sheesh, lätsä nousee armottoman rehellisestä pätkästä. Kova veto tunkata eksyksissä pitkin provinsseja upottavalla pohjalla. Arvostan, vaikket maaliin päässytkään.
Tuska - 18:26, 9.4.2019 » Hyvä video . Antaa osviittaa jos ei ole uskaltautunut tuollaiseen tapahtumaan aiemmin ,niin Ymmärtää pysyä kaukana noista tulevaisuudessakin . Kiitos Smurf.+1
Kiitos kehuista ja tsempistä.
Tajusin tänään miksi korpeaa niin paljon: Viime vuonna ei ollut mitään hajua mihin joutui ja pääsi 50 km päähän maalista, maaliinkin olisin hyvillä mielin ajanut mikäli tekniikka ei olisi pettänyt. Tästä syystä oli nyt tekniikkaa joka ei varsinaisesti olisi pettänyt, mutta röyhelörinta oli niin pörheä että söikin kaikki voimat.
Kyllä edelleen vähän harmittaa.
Edit: Eilen ja tänään ihmettelin että mistä se tubeless-etunen oli losahtanut vaikka oli 6 kk pitänyt ilmoja passelisti sisällään. Ilmeisesti teippi oli pettänyt venttiilireikien kohdalta tasaisesti ja yksi sopiva kolaus aiheutti viimeisen niitin.
Oli kyl kova realistisen koulukunnan video.
Jumalauta Paulus :strong:
Olisin itte varmaan jättäny leikin kesken Serenan kohdalla jo ja ettiny lähimmän mäkkärin 
Onneks fiilis oli parempi sit illalla!
Kiitos myös omasta puolesta kaikille ja erityisesti Masalle saunasta ja eläimestä. Hyvä kisastudio saatiin aikaiseksi!
Lähin siitä aika haipakkaa sunnuntaiaamulla kun en halunnut jäädä vesisaateeseen polkemaan takas Turkuun.
Videota fiilistelinkin aamulla, ja jep, kovaa kampetta. Hattu päästä lähtee huumorintajun säilymisestä tilanteissa missä ite yleensä päreet palaa siihen malliin ettei videointi kävisi mielessäkään. Ehdottoman vertaistuellista.
Myös hyvää käsitystä minkä sorttista alustaa siellä on viikonloppuna ajettu, arvostukset koko ajoporukalle!
Kova video kyllä Paulukselta ei voi muuta sanoa. Draaman kaari pysyi hyvänä loppuun asti.
Kova reitti ja harhailu nyt tietysti lisänä sekoitti pakan aika hyvin. Sanoisin, että oikea päätös jättää tuossa kohtaa homma sikseen. Ei helppo päätös, mutta oikea.
Passion of the Smurffia on kauhea katsoa kun kaikki ne vitutuksen sävyt välittyy liiankin hyvin ja voi samaistua niihin muistoihin, kun itselläkin on navigointiongelmien ja muun säädön myötä meinannu korttitalo romahtaa tien päällä. Oon tosin onnistunu ryömien koska maalini on ollut paljon lähempänä kuin tuo vedetty reippaasti päälle 100 km.
Kiitti kuitenkin videosta! Haaveilin joskus osallistuvani tähän tapahtumaan, mutta tän koulutuksen myötä tiedän etten tee ajopäätöstä (pariakaan) viikkoa aikaisemmin.
Peukutan itsekin viteota. Toisella tapaa ihan yhtä kova veto lyödä noi fiilikset julkiseksi kuin ajaa tämmönen ralli maaliin.
Samaistuin kans / näin itseni ahdistumassa noista lisäsäädöistä: a) tajuat ettei gpssään voikaan luottaa, vaikka oot ns.valmistellu hommat, b) joudut pysähtelemään vähän väliä tsekkaamaan kännykästä ootko ajanut harhaan c) huomaat et tosi usein oot ajanu d) samalla pitäis keskittyy itse ajamiseen ja sen rytmittämiseen noilla reiteillä. Hyvä videointi ja respect.
edit. ja siis respect ihan kaikille, jotka ajoivat!
Olihan siinä jo painimista yhdelle illalle, pystyin samaistumaan.
Kun breveteillä ja Randoälläreissä kynnys on matala ja joustava, tässä halusin tehdä semmoisen haasteen, että kyse ei ole vain nopeudesta, vaan ihan perille pääseminen tuntuu jokaiselle saavutukselta. Mullekin. Eikä kaikki pääse perille. Onhan se melkoista turpaanvetoa ajaa tuommonen matka tollasta rimpuilua kerralla millään tavalla reippaasti. Ja niin pitikin. Vähä samassa hengessä kuin Barkley marathons tavallaan. Raskasta fyysisesti, mutta henkisesti ehkä vielä haasteellisempaa, kun etenee hitaasti ja aina sujuvaksi muuttuessaan on kohta edessä joku ansa. Samalla älyttömän siistiä myös, pyöräileminen on hauskaa ja reitti onnistui.
Avoimen dokkarin tekemiselle tosiaan arvostusta.
Itehän olen silleen hidas, että breveteillä tavoitteena on yleensä ollut maaliin pääsy ennen aikarajaa. Silti on tullut useitakin keskeytyksiä. Jokainen näistä on johtunut viime kädessä pääasiassa päästä. Ja jokaisesta olen oppinut jotakin uutta omasta päästäni. Jopa niin, että kun olen seuraavalla kertaa ollut samassa tilanteessa, olen osannut hanskata tilanteen - jos en hyvin, niin ainakin paremmin. Minkä jälkeen perille pääseminen on tuntunut sitäkin paremmalta. Tää tämän tyyppinen reissu olisikin sitten niin pitkällä omien kykyjen ulkopuolella etten oikein osaa edes kuvitella lähteväni.
Mulle tuli tuota varsin mainiota videota katsoessa mieleen, että olisiko mieli jaksanut pidemmälle, jos ei aktiivisesti olisi kameralle purkanut tuntemuksiaan vaan pyrkinyt ajattelemaan muuta ja sekoilun analysoinnin sijaan tsemppaamaan itseään sisäisesti?
Ruhaha mitä läppää.
Video sen sijaan oli vaikuttava, kiitos Smurf!
tnts - 15:34, 10.4.2019 » Mulle tuli tuota varsin mainiota videota katsoessa mieleen, että olisiko mieli jaksanut pidemmälle, jos ei aktiivisesti olisi kameralle purkanut tuntemuksiaan vaan pyrkinyt ajattelemaan muuta ja sekoilun analysoinnin sijaan tsemppaamaan itseään sisäisesti?Kameralle puhuminen oli jäävuoren huippu, melko pitkään positiivisella mielellä ajelinkin. Niiden pannujen jälkeen kun piti pikkaisen itkua tihrustaa, huomasin että se olikin fatiikki eikä vitutus joka sieltä pyrki ulos. Myös muutamia iisejä ylämäkiä taluttaneena pidin mielekkäämpänä keskeyttää kuin tehdä tästä selviytymistaistoa ja vihata tapahtumaa sen takia.
Diggailin rytkytellä menemään ja sorat sekä ympäristö todella kiva.
Mehu vaan nyt loppui jaloista.
Mulle heräs aika väkevät muistot tästä kestustelusta, viime syyskuulta
Pelkosenniemeltä kun oli aika lyödä tiskiin ne paskarukkaset ja jättää taakse ne ruskapakkaset. Olin niin väsynyt etten oikein mitään päätöksiä saanut aikaiseksi, edes niitä yksinkertaisimpia. Olin tavallaan jo todennut että homma jää varmasti kesken, mutta silti pienessä kyläkaupassa oli jotenkin vaikea valita, ostaako seuraavan etapin suklaapatukat ja banaanit vaiko repullisen kaljaa yhden ihmisen luovuttajabileitä varten. Lopulta sain ostoskoriin kaljaa ja sipsejä illan tarpeisiin ja juuri kassalla homma jotenkin konkretisoitui todellisuudeksi ja piti siinä alkaa parkua. Alla kuva sorakasasta kaupan takapihalta. Menin sen suojiin makoilemaan ja keräilemään itseäni hyväksi toviksi. Muistan hyvin soiton kotiin joka alkoi sillä etten pystynyt puhumaan ensin yhtään mitään kun hyperventiloin siinä sepelillä maatessa. Aika sekaisin sitä lopulta on siinä vaiheessa kun jaksamisen raja pääsee ylittymään.
Vedäthän ainakin kerran viikossa n.6h lenkin? Glykogeenivarastot kasvaa mitä useammin ne tyhjentää kokonaan. Itse vedän yleensä semmosen 5h lenkin veden voimalla ja vasta tossa 6 tunnin kohalla alkaa tangot seilaamaan tietä(suhaillessa en muuten syö), tietty silloin kun haluu vetää täysii niin tahmaa naamariin.