eiköhän ihan jo tämäkin (itse avaamani) ketju lukemalla selviä, etten todellakaan ole ollut missään vaiheessa sitä mieltä, että ranskalaismalliselle lukkorenkaan kierteelle tulisi laittaa millään toisella kierrestandardilla valmistettua lukkorengasta.
e. ja ettei esim. 1 1/8 -emäputki kestäisi? missäs moisesta on ollut puhetta? olen ajanut tollasella lähes päivittäin vuosikaudet. ei ole hajunnut.
kid_scientifik - 12:43, 24.8.2016 »
eiköhän ihan jo tämäkin (itse avaamani) ketju lukemalla selviä, etten todellakaan ole ollut missään vaiheessa sitä mieltä, että ranskalaismalliselle lukkorenkaan kierteelle tulisi laittaa millään toisella kierrestandardilla valmistettua lukkorengasta.
uskon tämän väitteen sillä en jaksa tarkistaa kuka näin sanoi. minusta se oli vitun sakia vinkki ja siksi kiinnitti huomioni.
Tää insidentti siis oli muistaakseni sellainen, että joku meni johonkin vitun naurettavaan paniikkitilaan nähdessään mavicin oman lukkorenkaan projulangassa ja tämän järkyttävän asian tilan korjaamiseksi ehdotti siihen joko D-A:ee tai Phil Woodia.
Tästä ei mielestäni edes ole kuin korkeintaan pari vuotta aikaa, mutta toisaalta olen myöskin juonut aivoni.
e. ja ettei esim. 1 1/8 -emäputki kestäisi? missäs moisesta on ollut puhetta? olen ajanut tollasella lähes päivittäin vuosikaudet. ei ole hajunnut.
ei kiinnosta / väärä topic / sinä et säätele tämän keskustelun sävyä / jne.
edit: löytyi kyllä että kidi on suositellu philin lukkorengasta michen navoille. se kuulostaa huomattavasti järkeenkäyvämmältä.
mutta näin ne asiat koetaan / totta tai ei kuvaa hyvin tilannetta.
aijon vielä sitkeästi ottaa selvää kuka tuollaista on väittänyt ja jos ei ole niin miksei ole väittänyt koska täällä on kyllä hullumpiakin väitteitä esitetty kuin että ranskiskierteille voi vääntää mitä huvittaa.
Mulla näki ensimmäinen takaellipse kesän verran katua, pysyi suorana kunnes auto ajoi kyljestä päin. Toinen takaellipse näki sit viimevuoden koffit, syksyn ajelut ja keväällä katuja, suorana pysyi kunnes meni seuraavalle omistajalle. Etuellipse oli kokoajan ajossa, pysyi suorana. Akselit noissa on paskaa, olen itse todistanut yhden akselin katkeamisen. Koffeissa eräs puhui, että myymistään uusista ellipseistä oli seuraavalla omistajalla melkein heti katkennut akseli. Itsellä meni ekasta takaellipsestä velokäytössä kierteet aika huonoon kuntoon vaikka rasvailin, akselista siis. Tokassa alko kanssa avaus-sulkemis homma kuluttaa kierrettä. Myös lukkorenkaat on varsin pehmeää kamaa, muutenhan sillä kierteen nousulla ei oo mitään väliä. Omat lukkorenkaat kesti yhdestä lovesta pari-kolme avausta/kiristystä. Kaikenkaikkiaan vois todeta, että navat on noissa aika paskaa, mutta rakenteellisesti pinnojen ja kehän osalta jämäkät ja katuajoa kestävät kiekot.
Vaikka oman Shimano haka-avain/ketjupiiskani varsi onkin pidempi kuin Hollowtech-keskiötyökaluni, en pidä tuota ollenpaan paskana keksintönä, sais yleistä enemmänkin. Helppohan noita ois kai alkaa jossain sorvissa työstämään normilukkorengaskierteellekin (eiks Phileissä ollu lukkorengas campa-kierteellä).
kermavirta - 17:27, 22.8.2017 »
Myös Ridea noita valmistaa, en sit tiiä/välitä kuka pölli idean ekana, hyvä se kuitenkin on.
[Esim vaikka Goldsprintiltä ostettavissa.](http://www.goldsprintshop.com/Ridea-Lockring-)
http://www.goldsprintshop.com/bilder/produkte/gross/Ridea-Lockring.jpg
Eikö tuo huuli ole sitä varten jos ratas tulee vähän yli omilta kierteiltä? Surlyn lukkorenkaan ohjeista:
“Notice the small lip on the lockring. In some cases (when using ’05 Surly cogs on Surly hubs, for example), a cog will overhang the lockring threads of the hub more than 1.5mm. The lockring should then be installed with the lip facing the cog. See Image 1. This increases the lockring thread engagement by 1.5mm vs. using a non-lipped lockring. When the cog overhangs the lockring threads less than 1.5mm, the lip should face away from the cog…toward the outside of the hub”
Markalla saa markan laatua(?).
Jarrutellessa pyörähti ratas auki. Tänään sitten oli ajatuksena kiristellä ratas ja lukkorengas uudestaan, niin sepä oli lukkorengas pois jengoiltaan ja kierteet rullalla. Sain lukkorenkaan takaisin kierteilleen, mutta ekasta jarrutustestistä pyörähti ratas taas ympäri. Pääsin polkemaan vähän matkaa kotiin niin korkkas kierteet myös rattaasta ja kävellen kotiin.
Onkohan syyllinen huono lukkorengas vai yleensä tuo halpojen komponenttien yhdistelmä (ratas/lukkorengas/napa)?
Kuvassa lukkorengas näyttää vinolta mutta alustalla testatessa oli kyllä suora.