soma wolverine "adopts more modern standards"

Hei ja kiitos palautteistanne

Ajoasentohommista. Noissa matalampikasaisissa kasauksissa pitkälti ajettaneen hupuilta, koska kompaktitanko ja steelemmät kahvat. Myös esillä olevaa satulatolppaa eli sisäjalkaa näyttäisi olevan aavistuksen vähemmän. Itse ajan pitkällä ja syvällä randotangolla sekä tangonpäävaihtajilla, ja pääasiallinen ajoasento on ajateltu niin, että ajan lähes aina dropeilta. Tällöin vaihdevivut ja jarrut löytyvät näppärästi läheltä kaupunkiajossa, mutta tarjolla on vielä lisäksi korkea selänlepuutusasento pitempiä matkoja ajatellen. Vastatuulessa voi sitten koukistaa kyynerpäitä tai mennä heinosen janin aerokyyryyn jos on tarve.

Totta että voisi kyllä hyvin slämmäillä puolet nykyisestä ja vaihtaa stemmin kulmaa, näin suositteli Toikkakin perustellen asiaa mm. laakerin tasapainoisemmalla kireydellä, kun mahdollisesti fleksaava ja epätasainen avaruudetinkasa + emäputki tuovat top capin jokseenkin etäälle yläkoolista. Vaihtoehto nykyiselle voisi olla slämmätä puolet, nousukulmainen stemmi, ehkä kompaktimpi droppi ja gevenallet, mutta tykkään nykyisestä oikeastaan ihan tarpeeksi.

Kävi mielessä jälkikäteen, että 60 olisi ollut parempi koko, koska se on käytännössä kolme senttiä korkeampi 58, mutta parempi vain esteettisesti (no ok ehkä isompi koko voisi plaanata paremmin mutta ei nyt mennä siihen). Muutama rymyäminen kepussa osoitti, että standoveria on ihan tarpeeksi, vaikka french fit onkin mielestäni aivan ihana ja best homma muuten.

Lähes-level vaakaputki liittyy mm. siihen, että Wolverine on monstercross-pyöränä nostettavissa olalle ruhjomatta kyynärpäätä viistoputkeen. Kare voi kommentoida tätä CX-näkökulmaa lisää.
Korkeampi vaakaputki mahdollistaa kans jonkinlaisen runkolaukun samaan aikaan juomapullojen kanssa.
Toki se näyttää kans kivalta ainaki omaan silmääni.

Itelleni noi rungon mitat on osunu aika kivasti kohdilleen sekä ergonomian että estetiikan osalta, jos nyt vähempi sojotus näyttäisi paremmalta. Ainakin talvella lyhyttä työmatkaa ajaessa saa olla tuommonen korkeampi asento, katellaan keväällä stemmin flippaamista. Talviturkin mukana ahma saattaa heittää lokarinsa kans ja lähteä poluille kirmaamaan.

Jos ostasin tälläsen, ni pitäs varmaan ostaa 58. 56 saattaa olla liian matala. Onneks näistä on tulossa koeajopäivä.

Kaikkien Ahmojen Omistajien sekä Fiilistelijöiden Yhteisen Päivän yksi tarkoituksista :slight_smile:

korkeemmalle jatkuva vaakaputki ts korkeampi emäputki samalla satulaputken c-c lukemalla vaan lisäis sitä tilaa siellä keskikolmion sisällä. Emt jos ois pakko saada vaakaan satula ja tanko harkitsisin joko isoa runkoa lyhyel ohjaamol tai sit jotain setätankoa (jones, butterfly, viiksi)

Ihan kivan näköinen pizzannoutopyörä.
kasa-stemmin kulma-ohjaustangon asento -akselikin näyttäis olevan kunnossa

soman porteur sopii aivan hyvin, totahan voi vielä tukevoittaa reilusti laittamalla ne nykyään noissa olevat lisäkiinnikkeet mid fork mounttiin ja jättää jarrureikään menevän halutessaan kokonaan pois…

Tuota juu sitä mie vaan että suosittelen kaikille korkeaa ohjaamoa koska sitten näkee maisemat paremmin mikä sopii soma wolverine polkupyörä elämäntapaan tosi hyvin

kyttyra - 18:57, 12.2.2017 » http://www.pedalroom.com/p/soma-wolverine-32130_1.jpg Ihan [b]kivan näköinen[/b] pizzannoutopyörä. kasa-stemmin kulma-ohjaustangon asento -akselikin näyttäis olevan kunnossa
Onko nyt siis niin, että kasasta riippumatta Soma Wolverine polkupyörän satulan kärjen pitää osoittaa kohti ohjaamoa, vai aiheuttaako Soma Wolverine elämäntapa valikoivaa sokeutta?

Alas sojottava satula on oire liian matalasta ohjaamosta, suosittelen lääkkeeksi limp dick stemmiä

^^mietinkin, milloin joku mainitsee satulan kulman.

A propos, mullahan on kaikissa kolmessa ajossa olevassa pyörässä satulat niin, että niiden kärki osoittaa lievästi alaviistoon. missä enemmän, missä vähemmän. tämä asia piinaa minua sillä tiedän sen olevan esteettisesti virheellinen ratkaisu ja mahdollinen implikaatio siitä että ajoasentoni ovat vääriä :frowning:

Toki etunojaan asennettu satula voi kieliä myös erittäin vahvasta kuskista, joka tarvitsee perälaudan voimakkaiden polkaisujensa tueksi :—)

Onhan palstalla vieraillut myös kirjoittajia, jotka ovat vihjanneet etuviiston satulan korreloivan kovan punnerruskunnon ja isojen kivesten kanssa.

Mut meinaatko kyttyra, että tuossa on satula “lievästi alaviistossa”? Aste–pari kai menee ihan estetiikka-ocd-diagnoisoiduissa piireissäkin vielä henkilökohtaisen variaation spektrin piikkiin?

onhan toi penkki aika jakarta

89 päivää tapahtumaan, jossa voidaan myös käydä läpi satuloiden asentoja sekä keskustella siitä miten yksittäisten kuskien ongelmia kannattaisi lähteä ratkomaan.

FF - 13:40, 13.2.2017 » onhan toi penkki aika jakkara 89 päivää tapahtumaan, jossa voidaan myös käydä läpi satuloiden asentoja sekä keskustella siitä miten yksittäisten kuskien ongelmia voitaisi lähteä ratkomaan.
Tässä on nyt hyvä paikka tuoda julki että aion osallistua tapahtumaan 89-valmisteisella Soma Wolverine-tribuuttipyörälläni.
RTZ - 13:36, 13.2.2017 » Onhan palstalla vieraillut myös kirjoittajia, jotka ovat vihjanneet etuviiston satulan korreloivan kovan punnerruskunnon ja isojen kivesten kanssa. Mut meinaatko kyttyra, että tuossa on satula "lievästi alaviistossa"? Aste–pari kai menee ihan estetiikka-ocd-diagnoisoiduissa piireissäkin vielä henkilökohtaisen variaation spektrin piikkiin?
No joo. Todnäk toi jakkara on päin persettä (sic). Toivon kuitenkin että kuvakulma vääristää ja se on todellisuudessa suoremmassa.

en kyllä osaa vastata siihen, pitääkö kasasta riippumatta Soma Wolverine polkupyörän satulan kärjen pitää osoittaa kohti ohjaamoa

mitä tulee taas valikoivaan sokeuteen, niin sellaista nyt aiheuttaa vaikka mikä - esimerkiksi vääräleukaisuus - eli en usko että sillä on varsinaista yhteyttä soma wolverine elämäntapaan :wink:

Odie - 13:44, 13.2.2017 »
FF - 13:40, 13.2.2017 » onhan toi penkki aika jakkara 89 päivää tapahtumaan, jossa voidaan myös käydä läpi satuloiden asentoja sekä keskustella siitä miten yksittäisten kuskien ongelmia voitaisi lähteä ratkomaan.
Tässä on nyt hyvä paikka tuoda julki että aion osallistua tapahtumaan 89-valmisteisella Soma Wolverine-tribuuttipyörälläni.
tämä on mukava kuulla sekä tuo varmasti lisäarvoa tapahtumalle.
FF - 14:00, 13.2.2017 »
Odie - 13:44, 13.2.2017 »
FF - 13:40, 13.2.2017 » onhan toi penkki aika jakkara 89 päivää tapahtumaan, jossa voidaan myös käydä läpi satuloiden asentoja sekä keskustella siitä miten yksittäisten kuskien ongelmia voitaisi lähteä ratkomaan.
Tässä on nyt hyvä paikka tuoda julki että aion osallistua tapahtumaan 89-valmisteisella Soma Wolverine-tribuuttipyörälläni.
tämä on mukava kuulla sekä tuo varmasti lisäarvoa tapahtumalle.
itse taidan pysytellä poissa ettei vaan synny vahingossa potentiaalikateutta, puolin tai toisin :)
FF - 14:00, 13.2.2017 »
Odie - 13:44, 13.2.2017 »
FF - 13:40, 13.2.2017 » onhan toi penkki aika jakkara 89 päivää tapahtumaan, jossa voidaan myös käydä läpi satuloiden asentoja sekä keskustella siitä miten yksittäisten kuskien ongelmia voitaisi lähteä ratkomaan.
Tässä on nyt hyvä paikka tuoda julki että aion osallistua tapahtumaan 89-valmisteisella Soma Wolverine-tribuuttipyörälläni.
tämä on mukava kuulla sekä tuo varmasti lisäarvoa tapahtumalle.
Mannisoitu 89 stumpjumper dirt dropilla kelpais #aah

Mulla oli ennen satulan kärki alaviistoon, koska muuten sattui enemmän jalkoväliin. Kyllähän se aiheutti eteenpäin lipsumista, mutta minkäs teit. Sitte hommasin sopivan satulan, eikä oo enää tarvinnu peitellä muualta aiheutuvaa ongelmaa toisaalla.