Kävi silleen tymästi, että olikin hyvä ilma ja siitä irvileuat saivatkin ammuksia.
Kostoksi kävin ajamassa reitin läpi ja katsastamassa.
Avattakoon tekstiversiona vähän.
Ensteksi, Kirkonmäen ajamisen jälkeen ei ajeta Kiialan kartanolle ja sille pellolle (vältetään parit flätit).
7-tien kohdalla kiertoliittymän kohdalta käännytään vasemmalle ja jatketaan suoraan kunnes alitetaan 55-tie (Mannerheiminväylä) ja käännytään oikealle Helsingin suuntaan. Melkein heti käännytään taas oikealle ja alitetaan 7-tie ja ajetaan kohti Kuninkaanporttia.
Käytännössä kun seuraa kylttejä Kuninkaanportin suuntaan kestopäällysteellä (paitsi sitä joka ennen tienalitusta osoittaa metsän läpi) löytää perille, mutta tuossa kohdassa ollaan luultavimmin isommassa letkassa vielä, joten en epäile etteikö löydettäisi kotiin päin.
Seuraava uudempi homma ajettiin jo viime vuonna eli Kuninkaanmäen päälle ajetaan ja käännytään vasemmalle Kuninkaanmäentielle alas ja jatketaan sitä kunnes käännytään vasemmalle Merkkipolulle josta yhden mutkan jälkeen vasemmalle Merkkipuuntielle. Isompi risteys tulee sitten vastaan josta käännytään vasemmalle Pohjolantielle (oikealle käännyttäessä tie on Itäinen Valkoisenlähteentie).
Siitä eteenpäin onkin vanhastaan tuttu reitti KehäIII jne.
Tehdään siten että otetaan letka kasaan Kuninkaanmäentien päällä ja mennään kimpassa siitä, itsellekin tuo kohta on vielä hieman mysteeri, koska tie kulkee vahvasti asuntojen kyljissä. Nyrkkisääntönä ilmeisesti on ettei käänny tai aja tuossa vaiheessa kovin ylämäkeen.
Tuosta voi ihailla Strava-jälkeä
Oli hyvä ajaa tuo taas etukäteen ja muistuksena tuli menomatkan myötätuuli tai ainakin ajokoirien liikkuvat jalat ja paluumatkan ylämäki-alamäki-vastatuuli -kombo.
Eli paluumatka Kuninkaantietä on lähtökohtaisesti vastatuulinen ja ylämäkeen ajetaan välillä pitkästikin eli pitäkää ajojalat reservissä menomatkalla.
Klassiset pysähdykset ja jollain lailla jengin kasaanottamiset tulevat olemaan Södiksessä, Porvoossa, Sipoon rajalla sen yhden piiiiitkän ylämäen puolivälissä kun rata on ylitetty, Nikkilä, Palmén, risteys Jokivarren tieltä takaisin Kuninkaantien reitille Vanhalle Porvoontielle ja nyt vielä Kuninkaanmäen päällä.
Reitti oli hiekaton jos ei laske alikulkuja ja osittain Vanha Porvoontie on uudelleen päällystetty.
Toivotaan että 7.5. natsaa