vähän kyllä sääliks käy postin työntekijöitä, miettii noita työnteon edellytyksiä kankeine prosesseineen ja sit kuinka joustavasti kuitenkin saa asioita hoitumaan kiitos työntekijöiden joustojen.
e: plus firman ainut motivointikeino ainakin uutisotsikoiden perusteella on perus pelolla johtaminen ja jatkuvat yt:t
Postin kanssa käy joskus tuuri. Olin joskus lähdössä Malesiaan ja tilannut jotain kamaa reissua varten netistä. Vartti ennen bussinlähtöä seisoin Tampereen Pääpostin tiskillä jono perässäni ja meuhkasin kun kama ollut Tampereella kolme päivää eikä löydy. Ystävällinen työntekijä seisautti aika pitkälti puolet koko toimistosta ja lähti kaivelemaan kaikkialta sitä pakettia ilman mitään laitteita vaan puhtaasti mun nimen kanssa. Se löytyi jostain aivan väärästä rullakosta pohjalta sen vartin jälkeen. Olin niin iloinen, että halasin sitä postineitiä. Aivan huippupalvelua. Sittemmin kuulin että se oli siskoni koulukaveri ja oli kokenut sen halaamisen aika creepyksi
Sitten taas DPD näytti kyntensä. Tilasin paketin megatarkkana extraspesifinä toimituksena itselleni tiettynä päivänä tiettyyn paikkaan tiettyyn kellonaikaan ennakkoilmoituksella. Siitä sai maksaa 40 euroa. Pääsin töihin niin paketti oli toimitettu edellispäivänä ilman ennakkoilmoitusta toimiston aukioloajan ulkopuolella (onneksi oli työkaveri töissä) eri henkilölle. Se henkilö on niin utelias että mun lootahan oli revitty auki koska “tää on varmaan jotain yhteistä kamaa”. No vittu olihan se mutta kaikki oli aika vitun sekaisin siinä vaiheessa (“mikä lähetyslista, ei niitä tarvitse lukea?”).
Jees omalla ajallaan hoiti varmasti tuon. Toivottavasti sain omilla kiitoksillani tilanteen ja päiväni pelastamisesta hänellekin hyvän mielen aikaiseksi.
Munarkki - 10:11, 12.2.2015 »
Sitten taas DPD näytti kyntensä. Tilasin paketin megatarkkana extraspesifinä toimituksena itselleni tiettynä päivänä tiettyyn paikkaan tiettyyn kellonaikaan ennakkoilmoituksella. Siitä sai maksaa 40 euroa. Pääsin töihin niin paketti oli toimitettu edellispäivänä ilman ennakkoilmoitusta toimiston aukioloajan ulkopuolella (onneksi oli työkaveri töissä) eri henkilölle. Se henkilö on niin utelias että mun lootahan oli revitty auki koska "tää on varmaan jotain yhteistä kamaa". No vittu olihan se mutta kaikki oli aika vitun sekaisin siinä vaiheessa ("mikä lähetyslista, ei niitä tarvitse lukea?").
No huh, pitää ihan eräänlaisena kollegana äimistellä. Tietty tuohon 40 erppaan liittyy aika paljon enemmän händläystä kuin mitä itse teen, mutta jos jostain veloitan 40 erp, melko lailla toimisin ohjeiden mukaan.
manuelkala - 21:59, 3.3.2015 »
Status from Tue, 03.03.2015 14:23
The shipment has been posted by the sender at the retail outlet
KESTÄÄKÖ PUOLASTA KAUAN
ei menny mielecissä, mackissa tai orlowskissa kauan. alta 5 työpäivää.
manuelkala - 21:59, 3.3.2015 »
Status from Tue, 03.03.2015 14:23
The shipment has been posted by the sender at the retail outlet
KESTÄÄKÖ PUOLASTA KAUAN
ei menny mielecissä, mackissa tai orlowskissa kauan. alta 5 työpäivää.
odottavan aika kuitenkin aina pitkä. :--D
joo näin on, ei voi mitata missään yksiköissä tätä
"Hi Jussi,
We are sorry to hear that your order has not arrived, your order was shipped Air Mail with Royal Mail on 11/02/15, this service normally takes 2-5 working days to reach you, however Royal Mail stipulate that we must allow up to 15 working days for delivery. If your order has not arrived quickly we apologise for any inconvenience you have been caused.
Npertj - 11:19, 4.3.2015 »
http://i7.aijaa.com/b/00125/13742356.jpg?d6e979c101c26e58c1fed490370147ce55552837619d7afa6fcd2793bc797c457a9079c19734ceb1f062877869eff1f1
mikä mättää kun ei paketti liiku moneen päivään
jussi - 10:43, 4.3.2015 »
"Hi Jussi,
We are sorry to hear that your order has not arrived, your order was shipped Air Mail with Royal Mail on 11/02/15, this service normally takes 2-5 working days to reach you, however Royal Mail stipulate that we must allow up to 15 working days for delivery. If your order has not arrived quickly we apologise for any inconvenience you have been caused.
. . .
Regards
Superstar team
Superstar Components LTD / Tibolts.co.uk"