Ensiaputopikki. Eli entäs jos / mitäs kun? Ja pitäisikö jotenkin varautua..?

Pave - 2:54, 23.12.2013 » Muinoin ku kävin mettässä ajelee, ni oli aina kakskymppinen pieneks taiteltuna parktoolin pikapaikkarasiaan. Jos sattus sattuu ni sillä pääsee taksilla himaan. Tai lekuriin.
Ommuute pikapaikat iham superpaska keksintö.. aikaa menee kuitenkin about saman verran kuin perinteisillä paikoilla ja takeita ilmanpitävyydestä ei ole.

Mutta asiaan, jostain syystä kun urbaania aluetta ajellaan, en ole kantanut ea-jutskia mukana, mutta kun ajellaan kauemmas on mukana rokpeteltä pummattu miniea. Ei onneksi ole tarvinnut käyttää.

kaikkein paras ensiapu on kun muistaa, ettei lähde mitään ultimate-hölmöilyjä tekemään yksin vaan on aina mukana joku toinen. esimerkiksi maastossa ryskääminen äärirajoilla yksin ei ole se kaikkein fiksuin veto. siinä ei paljon puhelimet tai pakkaukset jeesaa jos on kykenemätön niitä itse käyttämään ja siihen, että joku sinut löytää voi mennä aikaa.

zykkeli - 8:24, 23.12.2013 » kaikkein paras ensiapu on kun muistaa, ettei lähde mitään ultimate-hölmöilyjä tekemään yksin vaan on aina mukana joku toinen. esimerkiksi maastossa ryskääminen äärirajoilla yksin ei ole se kaikkein fiksuin veto. siinä ei paljon puhelimet tai pakkaukset jeesaa jos on kykenemätön niitä itse käyttämään ja siihen, että joku sinut löytää voi mennä aikaa.
Jep, tuo meinaa välillä unohtua, samoin ei muista mainita kellekään (esim. vaimolle) lähtevänsä ajamaan, saatikka minne on menossa. Tai maininta jää tasolle menen metsään/ajan maantiellä. Metsähommista ja varustautumisesta senverran, että kuten lumi-ukko joskus mainitsikin, lasit olisi metsässä hyvä muistaa pitää päässä silmiä suojaamassa.. Olen yrittäny skarpata tässä, mutta tuppaavat perkeleet huurtumaan.

Mulla on vaan kassissa perus laastarit, leukotape ja jotakin isompaa kaavasidosta.
Vois olla jeppis siderarso/särkylääke/puhdistusaine kombo lisäksi.
Samoin kassissa aina kulkee kääntöveitsi ja tehokas piene flikkari, hyödyllisiä nekin.

pitäisköhän järkätä yv ea 2014? rokpete suhmuroi tarjoushinnan?

Jokohan taas olis vaihtunut elvytysohjeisto. Ainakin neljästi tullut käytyä EA1 ja joka kerta eri ohjeet. Ei sillä, että muistaisin mitkä ne viimeisimmät on, mutta tärkeintä taitaakin olla nopea rytmi (joskus annettiin, että staying alivessa on asiaan kuuluva tempo) ja sit puhalluksia väliin.

Joku kurssi olisi hyvä. Mulla on pohjalla vain EAlapinjärvi vm. 01, ja edes vastakäyneenä en luottanut kauheasti ensiavustajan taitoihini sen pohjalta…


  • jotta ei nyt mene syyttelyksi, niin ei mekään finninaamaisina siviilipalvelusvelvollisina ihan kauheasti skarpattu aina
Odie - 8:38, 23.12.2013 » ..lasit olisi metsässä hyvä muistaa pitää päässä silmiä suojaamassa.. Olen yrittäny skarpata tässä, mutta tuppaavat perkeleet huurtumaan.
Jokaiselle pakkoskarppaus tässä kohtaa, kaksi kertaa kaveria auttanu t-keskukseen/sairaalaan näönlähdön pelko perseessä. Huurtumattomat lasit ei kuitenkaan niin paljoa maksa, etteikö jokainen olisi sitä valmis maksamaan jos vaihtoehtona on loppuelämä yksisilmäisenä.
varolevy - 10:35, 23.12.2013 » Jokohan taas olis vaihtunut elvytysohjeisto. Ainakin neljästi tullut käytyä EA1 ja joka kerta eri ohjeet. Ei sillä, että muistaisin mitkä ne viimeisimmät on, mutta tärkeintä taitaakin olla nopea rytmi (joskus annettiin, että staying alivessa on asiaan kuuluva tempo) ja sit puhalluksia väliin.
Ns. maallikkoelvytyksessä ei enää ohjeisteta puhaltamaan ollenkaan, koska keuhkoihin menee niin pieni määrä happea, ettei varsinaisesti vaikuta. Eli hyvällä tahdilla paineluita saavutetaan paras tulos ja ylläpidetään verenkiertoa.

Silmävammat eivät muuten ole käyneet mielessäkkään maastoajossa. Skarppaan.

tutam - 10:56, 23.12.2013 » Silmävammat eivät muuten ole käyneet mielessäkkään maastoajossa. Skarppaan.
Ei se tuu mieleen ennekuin eka tikku käy silmäkulmassa, itelläkin kesti pitkään tajuta et näinkin vois käydä..
varolevy - 10:35, 23.12.2013 » Jokohan taas olis vaihtunut elvytysohjeisto. Ainakin neljästi tullut käytyä EA1 ja joka kerta eri ohjeet. Ei sillä, että muistaisin mitkä ne viimeisimmät on, mutta tärkeintä taitaakin olla nopea rytmi (joskus annettiin, että staying alivessa on asiaan kuuluva tempo) ja sit puhalluksia väliin.
nauratti kyllä kun vuos pari sitten kävin viimeks ja totesin että sekä elvytysohjeet että myös kylkiasento oli mennyt uusiks. mikä se muuten on se uusin? 5 tuuppausta ja 1 puhallus?

^viis tuuppausta ja tuijotus

DanielBraun - 11:30, 23.12.2013 » ^viis tuuppausta ja tuijotus
Ettei mene ihan mutuiluksi niin pannaas [SPR:n elvytysohjeet.](http://www.punainenristi.fi/ensiapuohjeet/elvytys)

Samaa olin koodaamassa, noi kuullostaa enemmän pe/la-illan puuhilta…

PPE-menee vähän eri rytmillä
Aikuiselle 30-2 ja lapselleensin happea, sitten painelut ja puhaltelut, näin turvataan että lapsen keuhkoissa on happea, aikuisella kuulemma aina vähän paremmin on ko.tilanteissa.

Odie - 11:37, 23.12.2013 »
DanielBraun - 11:30, 23.12.2013 » ^viis tuuppausta ja tuijotus
Ettei mene ihan mutuiluksi niin pannaas [SPR:n elvytysohjeet.](http://www.punainenristi.fi/ensiapuohjeet/elvytys)
Mun "mutuilu" oli lähinnä paska huumoriassosiaatio tosta tuuppaus termistä.

juu tohon silmävammaan täytyy kyl sanoo et ei ois tullu kyl itelle mieleenkään vaikka oonkin yhden sarveiskalvo haavauman kärsiny pimeessä metsässä oksaan juosseena. sillä kyseisellä silmällä nähny mitään pariin muutamaan päivään ja toisenkin silmän suki pitäminen sattu siihen kipeeseen silmään ilman lappua ku joutu siristeleen. Yritä siinä sitten, ees löytää veke sieltä metästä jos satut olee yksin.

Onnettomuuksien ennaltaehkäisy on hyvä juttu, samoin varautuminen niin, että sellaisen sattuessa saa minimoitua vahingot.

Ennaltaehkäisynä käytän ajamista järjen ja kavereiden kanssa. Yksin ajaessa en kokeile rajojeni ylittämistä ja kerron jollekin, mihin olen menossa.

Suojalasit maastoajossa. Toki jos reitillä ei ole oksia, riski on pienempi, mutta voi silmään muutakin lentää. Viimeisimmän kerran jälkeen ajaisin maastossa ennemmin ilman kypärää kuin laseja. (Kuitenkin kumpiakin käytän.)

EA-pakkaus on hyvä juttu, mutta todella moni unohtaa tutustua sen sisältöön ja osaa käyttää kaikkea, mitä siitä löytyy. Kantsii skarpata tämän kanssa.

Jos on jotain diabetesjuttuja tai lähiomaisten numeroita, ne kannattaa laittaa laminoidulla kortilla lompakkoon ja/tai taskuun. Jos käy pahasti, kännykkä voi olla rikki ja auttajilla vähän muuta tekemistä kuin pin-koodin arvailu. Veriryhmämerkki on toki kolee lätkäistä kiinni, mutta veriryhmä ristataan kuitenkin ennen verensiirtoa, joten oikeasti sillä ei kuulemma ole merkitystä.

Joo itselläkin tuli tää aihe mietintään kun näki pari päivää sitten ton Cedricin hönön näkösen kaatumisen jonka seuraukset oli aika hurjat. Ne jotka ei oo videota nähny, Video: Cédric Gracia's Bloody Crash - Pinkbike
Siinä on sit verta aika paljon.
Itellä tulee fillaroituu aika paljon yksikseen tuolla vuorilla, siks tää video pisti miettiin aika lailla

Mulla on aina ajolaukussa (ts reppu tai lähettilaukku tai maastoreppu) Ortliebin keskikokoinen ea-laukku. Siel on laastaria, desinfiointipyyhkeitä, pari rullaa sideharsoa, pari haavataitosta, kangasteippiä, kumihanskat ja pinsetit noin suunnilleen. Lisäks mukana on muualla terävä veitsi ja pienet pihdit jos tarvii isompia kappaleita kiskoa ruumiista irti. Talvella myös avaruushuopa kuivapussissa varavaatekappaleiden kanssa, siel mm pari buffia (toimii myös sidetarpeina tarvittaessa), paksu pipo ja varahanskat. Ja mm varakengännnauha josta saa myös kiristyssiteen tjsp. Varaosapussukassa on myös neula ja lankaa, ja harkinnassa on ostaa apteekista haava-ompeleisiin soveltuvaa lankaa myös, ihan vaan paskimman varalta.

Toistaiseksi ei oo reissussa tarttettu muuta kuin pihtejä (isomman tikun irrotukseen ja sillon ei oltu ajamassa :wink: ja laastaria sekä desipyyhkeitä. Sormi murtuneena on joskus ajettu veke mettästä (yhdellä kädellä koko matka). Tää oli kans näitä “vielä tää viiminen lasku”-juttuja - viimeseks pätkäks ennestää tuntematon kivikkoinen alamäkipolku missä tupladroppiin ihan liian hiljaa, keula edeltä tokaan droppiin, siitä otb naama ja kädet edellä kivikkoon. Pahemminkin ois voinu käydä. Ja tietenkin yksin matkassa - fiksusti olin kuitenkin valinnu kotona fullfacen, sääri-ja kyynärsuojat skedepotan sijasta. Muuten ois oltu plastiikkakirurgilla naamaa laittamassa ja polvikin olis ottanu kipeää melko varmasti.

… Ajolasit tosiaan kannattaa aina olla, kerran oon ottanu ne veke päästä kun huurtu kesken alamäen, ja heti perään ajoin kuusenoksaa päin niin et hetkeen ei nähny mitään ja kuvittelin jo silmän valahtaneen poskelle. Onneks ei kuitenkaan. Nykysemmin suht hyvin huurtumattomat Oakleyt aina mettäs silmillä, ja huurtumista vielä vähentää antifog-sumutekäsittely linsseille säännöllisesti.

Maastossa ajaes harrastan kans kevyitä sääri-polvisuojia ja kyynärsuojia, jotka todetusti on vähentäny haavoja aika lailla :wink: