40km aamulenkki mukavassa syksyn kelissä
aamusella joku naispuolinen pyörähenkilö siirtyi pinkillä mixtellään rauhallisesti ajoradalle, kun tuli pohjoisen suunnasta Hämeentietä kurvin tietämille, eikä jatkanut jalkakäytävälle moinen muiden tapaan.
teki mieli käydä halaamassa!
Useampana päivänä olen jo nähnyt kun nuori naishenklö painelee perus naistenpyörällä Mäkelänkatua autojen seassa ja kaistakin vaihtuu tyylipuhtaasti käsimerkkiä näyttämällä vasemmalle ryhmittyessä. Iso hatunnosto!
Eilen, mahtava keli; ilma kuin kesällä, pudonneet lehdet ajotiellä ja pyörä kulkee kuin unelma - täydellistä!
Steamrollerin ja uutukaisen yybervaihdecx:n ( parin toivottavasti huomenna tänne myyntiin ilmestyvän rungon ja ison osaläjän lisäksi, kiillotukset vielä vaiheessa, maantiepyörä meni jo vaihdossa )lisäksi on taloudesta menneen viikon loppupuolesta lähtien löytynyt Felt track 2-ratapyörä Michen kiekoilla sekä rullat. Hoidin ratatykin nimenomaan rulla- ja velokäyttöön eli mahdollisten Olympiavelodromikokeilujen lisäksi sillä ei tulla ulkona ajamaan.
Mutta toi rullilla ajaminen… Ihan mielettömän päräyttävää toimintaa! Tasapainossa pysymiseen täytyy ainakin näin alkuvaiheessa keskittyä aivan tosissaan, olen käyttänyt peiliä apuna ja pyöritellyt ovenkarmien välissä tai seinän vieressä että jostakin saa tukea jos lipsuu. Parit sisäpannut on tullut vedettyä, ilman suurempia fyysisiä tai materiaalisia vahinkoja kuitenkaan. Ainoastaan kylkeen tuli seinässä olleesta naulasta pari raapaletta ja viidenkympin ajopaitaan reikä.
Fiksillä on tullut ajeltua reilut neljä vuotta, vapaaratas ja vaihteet palasivat elämääni viime keväänä ja kesänä. Olen ajanut ympäri vuoden, kaikenlaisilla alustoilla, jarruilla tai ilman 6000-10000 kilsaa vuodessa. Kaikesta ajamisesta huolimatta rullat tarjoavat aivan uudenlaista haastetta tsygäharrastukseen ja elämäntapaan.
Otin fiksin uudestaan käyttöön 4 kk:n sinkula- ja maantiejakson jälkeen heinäkuussa. Jarruttomilla lenkeillä hämmästelin että vaikka yleisesti kaikki fikseihin liittyvä filosofointi oli ruvennut tuntumaan naiivilta tai pelkästään urpolta alkoi päässä silti pyöriä juurikin sitä shittiä. Ne läpät vaan tulivat todeksi uudestaan.
Nyt olen rullien myötä päässyt käsiksi johonkin aivan totaaliseen kokemukseen. Tyhmää tai ei mutta fiksin pyörittely rullilla on pahimman alkuyskinnän jälkeen alkanut tuntumaan eräänlaiselta pyörän ja rullien avulla toteutettavalta meditaatiolta. Zen-paskaa?
Olen 35-vuotisesta elämästäni soittanut rumpuja 25 vuotta. Rullilla ajamisessa on hirveästi samaa kuin soittotekniikan treenaamisessa, kumpikin on jonkin näennäisesti yksinkertaisen asian loputonta toistoa mutta joka todellisuudessa vaatii täyttä keskittymistä, kehon kuuntelua ja tiedostamista sekä hallittua rentoutta. Ehkä tämän ja kestävyysliikuntaan taipuvaisen luonteeni tähden olen rullailusta niin liekeissä.
Rullilla ei oikein pysty repimään liikaa ilmanvastuksen, pinnanmuotojen ja muiden luonnonvoimien puuttuessa. Sen sijaan " paikallaan liikkuminen " tuo hommaan omat vaikeutensa ja hienoutensa, tasapainon ylläpitämisen ollessa tärkein tekijä. Silti isolla välityksellä ja kadenssilla pyörittäessä hommaan tulee kyllä hikeä ja vauhdin hurmaa. Tunnin jälkeen tietää liikkuneensa mutta maitohapot loistaa poissaolollaan ja energiaa on vielä muuhunkin. Olo on virkistynyt.
Tämä tekee rullilla ajamisesta eräänlaista feng shui-pyöräilyä joka harjoittaa tsygäämisen syvempiä ja hienostuneempia puolia kuten em. tasapainoa sekä absoluuttista pyöritystä. Tärkeintä on kuitenkin keskittymisen ja monotonisen toiston tuoma mieletön flow jota ei dynaamisemmasta ulkona ajamisesta samalla tavalla saa.
Tämmöinen pitkähkö avautuminen oli pakko suoltaa parin tunnin pyörittelyn ja venytyksien jälkeisissä endorfiinipärinöissä. Valuuttaa on kyllä palanut mutta… Totaalisen erinomaiset pöhinät, suosittelen kaikille lämpimästi!
Rauhaa, R.R
oh, joku toinenkin “palikka” - itellä taitaa olla 26. vuosi meneillään, mut silti.
la-su +1200km / hel-oulu-hel, hyvä pistokeikka Oulusa, eri hyvä fiilis. torstaina taas lisää.
rokpete - 5:23, 27.9.2010 »Heheei, lostavuutta. Tunnustamme siis aseveljeyttä kahdessa lajissa. Tää menee nyt offtopicin puolelle mutta suosittelisin Lapinlahden Lintujen metodia pistokeikkoja suurella hajonnalla myyviin ohjelmatoimistoihin: Houkutelkaa keikkamyyjä autoon sisälle jollakin konstilla ja pistäkää tyyppi raudoilla autoon kiinni. Toimii ainakin legendan mukaan.oh, joku toinenkin “palikka” - itellä taitaa olla 26. vuosi meneillään, mut silti.
la-su +1200km / hel-oulu-hel, hyvä pistokeikka Oulusa, eri hyvä fiilis. torstaina taas lisää.
Onko sulla kyseessä oman musan soittaminen vai all-around syöksyily? Itse toimitan nykyään päivätöitä ja soitan parissa projektissa omaa kamaa. Jonkinlainen ällöttävä paluu juurille-tyyppinen agenda siis. Duuni antaa rahkeet myös kunnianhimoisempaan musan kanssa touhuamiseen ainakin noin aikataulujen puolesta, muu keikkailu on hyvinkin satunnaista.
Markus Kajo sanoi joskus hienosti rumpujen soittamisesta ( pätee mielestäni kaikkeen muuhunkin soittamiseen ) että se on vähän kuin herpes, kun sen on kerran saanut niin se ei ikinä mene pois. Pulpahtelee välillä pintaan ja veressä pysyy aina.
kyl se lähinnä on sitä et päivätöissä käydään että saadaan rahaa harrastaa mm. soittamista. nykyään aktiivisin bändi on tommonen epäkaupallista undergroundrockia soittava Nazca (www.songsfornazca.com). nimekkäintä historiassa on varmaan tuo Mana mana, Enter (joka vieläkin sinnittelee), Kätyrit (kanssa vielä ainakin teoriassa olemassa). Rumpujen lisäksi opetellut nyt viimeksi kontrabasson (Ampiaistehdas).
Keikkamyyjää ei voi syyttää pitkistä ajoista kun ei semmosta ole 
Aaaaa, Mana mana noista vanhastaan tuttu onkin. Sehän on ihan legendaarista settiä ja hieno bändi, täytynee tsekata muutkin. Itse jyllitän hiljattain uudelleen aktivoituneessa takavuosien indiebändissä Weepikesissa jonka kanssa väännetään uutta äänitettä.
Toinen prokkis on sekin indien ja punkin maastoissa kohkaava Meinhof Valentine-kokoonpanon raunioista kasattu uusi ja toistaiseksi nimetön ryhmä. Weepikesin vanhat sinkut ( joissa eri rumpali ) ja Meinhofin kesken jääneet taltioinnit löytyvät Myspacesta jos kiinnostaa.
Olen aina soittanut ja laulanut, musan parissa touhuaminen on mulle semmosta hengittämiseen verrattavaa toimintaa enkä siksi tykkää puhua harrastamisesta. Uskallan kuvitella että sulla on vastaavaa kokemusta? Kitara, basso ja tietysti perkussiot ovat mulle rumpusetin ulkopuolelta luontevimpia härpäkkeitä laulamisen ja muun ölinän lisäksi.
Opiskelin musaa ja soittamista joitakin vuosia ja tein kaikenlaisia keikkoja sivu- tai päätoimisesti. Siihen osastoon väsyinkin sitten ihan totaalisesti, totesin siivoavani mielummin vaikka vessoja kuin soittavani tuntemattomien takatukkien kanssa Jumalanseläntauksen urheiluhallissa ammatikseni sysihumppaa ( mitenkään disauttamatta niitä jotka ammatikseen näitä toimittavat ).
Nykyään olen sitten palannut lähtöpisteeseen eli rockmusaan ja biitin mahdollisimman ankaraan jyystämiseen. Satunnaisia keikkoja tulee edelleenkin soitettua mutta aina hyvässä seurassa, vanhojen frendien kanssa. Mainos-, tv- ja leffamusaa tekevälle broidilleni tulee soiteltua raitoja silloin tällöin.
Kesällä pääsin räpeltämään vibrafonia dokkarin ääniraidalle johon kaverini oli säveltänyt musat. Yllättävän haastavaa ( en ollut vuosiin koskenutkaan malletteihin ) vaikka teemat olivat ukko-nooa tasoa simppeliydessään. Kun tämmösiä juttuja pääsen tekemään tunnen olevani siellä missä viihdyn ja saavani siitä ihan kauheasti.
Omaa tekemistä ja treenaamista vaan on kauhea ikävä ja näiden puutteen tuntee nahoissaan soittaessaan ja kuulee taltioinneista. Livekeikkoja saisi myös olla paljon enemmän, se nyt vaan parhammillaan on jotain käsittämättömän siistiä! Kaikki korviketekeminen ( kuten rullilla ajelu ) on jo käytössä.
Niin ja kollektiivinen anteeksipyyntö postien totaalisesta lipeämisestä, en tee sitä enää koskaan.
Otin pari hyvää bissee, poljin kotiin vitun täysii.
Aikaisemmin päivällä: Kuulas syysilma, ei liian kylmä eikä liian kuuma, välillä aurinko hieman pilkisteli pilvien takaa, renkaissa sopivasti painetta ja juuri asennettu uusi tankoteippi tuntui mukavan pehmeältä. Mikkeli-Otava-Korpikoski-Mikkeli lenkki meni fiilistellessä ja välillä lehmiä ihmetellessä.
Tulin kiertotietä töihin: Huopalahdentie, Tukholmankatu, Mannerheimintie, Reijolankatu, Nordenskjöldintie. Ajoradalla autojonojen välissä täysii klo 08:00. Oli kivaa.
Edestä 25mm Ultra Sport hiiteen ja 20mm (oikeesti 18mm…) Grand Prix tilalle. Tuntuupa silkkiseltä, ainakin maantiellä. Tosin tuntuu hölmöltä kun menee eturengas kuistin lautojen välistä läpi.
Tänään paksussa sumussa pyöräily nahkasilla perushanskoilla ja kevyt laukku selässä
Syksyn eka pimee maastolenkki valoilla mainiossa säässä 
lamppu päässä, pimeässä metsässä ja merenrantapolkuja rullaten. Lopuksi trialia turansiltojen uusissa liuskoissa ja portaissa, kaiken huipuksi raatinkentän portit auki ja asfaltoitu ratakierros, hyvät fiilikset yeah baby!
Tulimpas sitten myyneeksi Jiimalle S-kokoisen rungon M-kokoisena. Runkoa ei koskaan ollut kasattu pyöräksi ja kaikkien mahdollisten muistikuvien mukaan olin ostanut rungon kokoa M. Tarkistusmittasin, vaan en tarpeeksi huolellisesti eli efektiivinen vaaka jäi mittaamatta, vahvasti slouppaava Karate Monkeyn vaaka ei mun silmälle näyttänyt hälyttävän lyhyeltä.
Jiima kävi mestoilla, poisti rungon ja osia. Rungon hän maksoi heti ja osat sovittiin hoidettavan tilisiirrolla, kaupoista jäi hyvät pöhinät molemmille. Vajaan tunnin kuluttua kaverilta tuli kuitenkin ymmärrettävän mustasävyinen viesti rungon väärästä koosta. Soitin jätkälle hämmentyneenä samoilta jaloilta.
Pahoittelin tapahtunutta ja varmistelin että mittoja oli verrattu oikean vuosimallin mittoihin. Kaikki mitat vakuuttivat ja totesin itse tyrineeni mittaamisen kun en ollut mitannut efektiivistä vaakaa. Tarjouduin myös ottamaan rungon takaisin ja suorittamaan kaverille hinnan vastaavasti.
Tämä aivan yyber reilu jätkä kieltäytyi ja totesi että olisi itsekkin voinut mitata rungon ennen ostamista. Hän myös totesi ettei runkoa ole järkeä roudata edestakaisin ja sanoi pistävänsä sen foorumille myyntiin samoin tein. Lupasin hyvittää tapahtunutta osien hinnassa ja annoin luvan tulla etsimään mieluinen lelu osavarannoistani.
Hattuni nousee todella korkealle tämänkaltaisesta mutkattomasta meiningistä! Varsinkin kun kokemuksesta tiedän kuinka kaikkeen uuteen pyöräkamaan liittyy tietty lapsi jouluaattona-asetelma ja vitutuskäyrä saattaa kohota huomattaviin korkeuksiin kun homma ei natsaa jonkun toisen tyrimisen takia. Jiima ei tehnyt asiasta minkäänlaista numeroa ja kaiken vielä mulle, eli tyrijälle mahdollisimman helpoksi.
Eli vituttaa tapahtunut mutta täytyy osoittaa isot rispektit tyypille reilusta ja hyvästä meiningistä!
Ice Cube -It was a good day.
Aurinko paistoi, tuuli oli myotainen, kahvi hyvaa ja taksit antoivat kohteliaasti tilaa.
Itamerenkadulla audi halusi kovasti kaantya alle, muttei sit lopulta uskaltanutkaan vaan jarrutti viime hetkella. Harmi sinansa, mun ellipset kun eivat valttamatta nae ensi kesaa joten olisi ollut oiva tilaisuus paivittaa kiekot uudempiin.
Keskareille lahtiessa tormaan alakerran naapuriin, sanoi vaihtaneensa duunia ja aloittavansa amerilla. “kerro jos tarttet jotain mavicin skeidaa”.
Paskemminkin vois asiat olla
Eilen oli vain aamupäivällä menoa, joten puoliltapäivin maantielle. Tuuli oli kevyt ja myötäinen, aurinkokin paistoi ujosti, vaatteita oli sopivasti, syksyiset saaristomaisemat nättejä, pullakahvit maistui ja pyörään tehdyt pienet hienosäädöt oli osunu kohdalleen, nyt on palpakin jotakuinkin yhtä mukava kuin rolleri. Taisi siinä reilu viisi tuntia vierähtää. Eikä tullu flättiäkään, niinku kahdella edellisellä lenkillä.