Ammattipyöräily sohvaperunoiden näkökulmasta

melkoinen pyöräilypäivä. kertakaikkiaan.

Kyllä. Varsin viihdyttävä sohvaperunailupäivä.

Ei voi välttyä vertaamasta Tommeen ajoa Cancellaraan. Ei ollut samanlaista musertavan ylivoiman tuntua, kuin Cancellaralla pari vuotta sitten. Ainoa, joka edes yritti taistella Spartacusta vastaan silloin oli juuri Boonen. Tänäänhän kisa kakkossijsta alkoi vasta 10km maalista.

Tosin takaa-ajava porukka oli kyllä tänä vuonna paljon isompi, joten suoritus on vähintään yhtä kova.

Hieno suoritus Boonenilta…Itse jäin kyllä kaipaamaan Cancellaraa.Belgialaisen kunto ja itseluottamus on tällä hetkellä niin kova,että olisi saatettu nähdä kunnon kaksintaistelu.Olisiko Boonen ajanut kenties varovaisemmin sveitsiläisen mukana ollessa ja odotellut tämän aloitetta vai tykittänyt itse,kuten tänään…?

edit:Muutaman kerran uudelleen katsottuani tuon keirinfinaalin,täytyy kyllä sanoa,että oli myös tähdet kohdillaan Hoylla.Ulkokautta ei ollut viimeisessä kaarteessa mitään saumaa ehtiä voittokamppailuun.Sisäkautta ainoa toivo yrittää ja sieltähän se väylä aukesi…Hienosti kyllä britti tilanteen hyväkseen käytti!

RandySpaniel - 20:12, 8.4.2012 » Muutaman kerran uudelleen katsottuani tuon keirinfinaalin,täytyy kyllä sanoa,että oli myös tähdet kohdillaan Hoylla.Ulkokautta ei ollut viimeisessä kaarteessa mitään saumaa ehtiä voittokamppailuun.Sisäkautta ainoa toivo yrittää ja sieltähän se väylä aukesi...Hienosti kyllä britti tilanteen hyväkseen käytti!
Siinä se lahjakkuus näkyy. Takakaarteessa 70 vauhtia,kun hän näkee sisäradan olevan vapaa. Ei lainkaan epäröintiä, vaan täysillä sinne. Saksalainen kuitenkin sulkee linjan juuri Hoyn edestä, mutta tämä ei hätkähdäkään, vaan vetää viime hetkellä ulkokautta ohi. Ja koko ajan maksimiteho polkimissa. Olisi kiva nähdä paljonko siinä jää renkaiden väliin tilaa.

Tuo on jotain sellaista, mitä ei voi oppia. Aivoista täytyy puuttua jokin itsesuojeluvaiston osa kokonaan… :slight_smile:

Juuri nyt on käynnissä Brabantse Pijl, eli kenraaliharjoitus Ardennien mäkisiin klassikoihin.

Päivityksiä kilpailun kulusta: http://live.cyclingnews.com/

asb - 15:52, 11.4.2012 » Juuri nyt on käynnissä Brabantse Pijl, eli kenraaliharjoitus Ardennien mäkisiin klassikoihin. Päivityksiä kilpailun kulusta: http://live.cyclingnews.com/
Thomas Voeckler lähti irti 30km ennen maalia ja ajoi raekuurojen saattamana yksin voittoon. Tämän olisin halunnut nähdä suorana! Onko Voecklerillä jotain ylläreitä ensi viikolle tai jopa heinäkuulle?

Urheilun suurkuluttajana voin sanoa että,lähes kaikista kansainvälisesti merkittävistä urheilutapahtumista,löytyy netistä kuvallista live streamia.
Löysin tuostakin kisasta hetkessä ranskan- ja flaaminkieliset streamit.Olisi saattanut löytyä englanninkielinenkin,jos olisin vaivautunut etsimään kauemmin…?
Kuvanlaatuhan ei yleensä normaalille tv-lähetykselle pärjää,mutta kyllä noita katsoo…

Kostean ja kolean näköistä kyllä oli!

edit: ehkäpä Voeckler ajatteli että,jos kerran tornado Tomppa pystyy irtoamaan,niin kyllähän minäkin:)

Hieno voitto Amstelissa, suosikkikin ajoi äijäkkäästi vaikka hyytyikin.

Mutta Cunego, mitä vittua?

Tänään alkaa Italian ympäriajo Pohjois-Italian tunnetusta maakunnasta Herningistä.

^Vissin parasta aikaa Eurosportilla, kestiköhän noin neljä tuntia.

Jep. Livekuvaa näkyy.

http://sports-livez.com/channel/ch-7.php
toimiva streami

Suomelle Olympiapaikka myös miesten maantieajoon!

!

Je!

Kohta! Fiiliksiä? Mietteitä?

Tässä kyttäilyn maailmanennätysyrityskisassa tapahtuu monesti niin vähän, ettei suuria ennakko-odotuksia ole. Toki pakka on Alperton puuttumisen takia enemmän levällään kuin aikoihin, joten yllätyksiä ja niiden yrityksiä voi tulla. Koska myöskään Andy Schleck ei ole paikalla, Fränkillä on harvinainen tilaisuus yrittää voittaa. Ei mene aikaa ja hyökkäystilaisuuksia ohi puolin ja toisin veljestä odotellessa.

Ellei tourissa tosiaan ala tapahtua, säästän tämän vuoden pyöräilynseurausinnostukseni vueltaan. Reitti vähintään vaikuttaa mielenkiintoisemmalta.

Tourin ekasta osasta:

jäljellä 25 km

täällä loput

Asioiden voi sanoa olevan hyvin, kun tuuletan Voecklerin voittoa Kreikkalaisella hiekkarannalla +36 selssiysasteen lämmössä. Kiitos Apple ja eurosportin nettistriimi. Pirun kova ajo Thomasilta.

ft. Kylmä mythos.