Noniin. Kuten toisaalla tuli todettua, jäsen Salomon kuitukehä on roikkunut mun pajan seinällä luvattoman kauan. Kyse siis tästä potilaasta, jossa tuo alkuperäinen korjaus ei kestänyt kiinni. Vaikka joskus lupailin että avokehiin en rupea, niin rupesin kuitenkin.
Alkuperäinen korjaus näytti meille tullessaan tuommoiselta.
Vaikuttaisi että paksuhko kangas ei ole ihan reunojaan myöten kiinnittynyt alustaan tuossa tiukassa taivutuksessa, jolloin isku sopivaan kohtaan on saanut sen delaminoitumaan aika isolta alalta. Revin siis koko vanhan paikan pois ja sen alta paljastui tuommoinen.
Liimailin ensin itse kehän kasaan parissa vaiheessa. Ensin ulkoreunan Aralditella + puristuksella, ja sitten sivuseinän lotraamalla sisältä päin juoksevaa epoksia niin kauan että tirskui ulos halkeamasta. Porasin pari puolen millin reikääkin auttamaan imeytymistä.
Itse laminointi on tehty märkälaminaattina kahdella kerroksella 98g/m2 kangasta. Enemmänkin olisi voinut laittaa, mutta tässä oli idea tehdä pääasiallinen lujite sisäpuolelle.
Eipä tuon ohuenkaan kankaan taivuttaminen ihan helppoa ollut, varsinkaan siististi, mutta alipaine auttaa.
Laminoin ympäri koko kehän vaikka tiesinkin - salaa toki toivoin - ettei kangas tule taipumaan “hookin” pohjalle.
http://www.ahomaki.net/jako/salomonkeha/image5_export.jpg
Näin kuitenkin varmistin että saan tuon rengasuran kulman kiinni kolmelta kantilta. Varmemmaksi vakuudeksi sulloin tosiaan vielä sisäpuolelle nippelinrei’istä aimo nipun kuitua vahvistamaan haljennutta puolta.
http://www.ahomaki.net/jako/salomonkeha/image7_export.jpg
Putsauksen ja rengasuran viilauksen jälkeen näyttää sitten tuolta.
http://www.ahomaki.net/jako/salomonkeha/image6_export.jpg
Toivotaan että kestää. Jäsen Salomo raportoi tai on raportoimatta poikkeamista jos uskaltaa tämän vielä ajoon ottaa.