SanttuT - 9:06, 2.9.2014 »
Kaikki on voittajia, myös häviäjät.
myös kerettiläispaskiaiset joilla on liian leveät renkaat ja hybridi.
Juuri näin. VPCX:n juuret ovat ajaminen (väärin/tyhmästi), olut, räkätys.
Sijoitus, pisteet ja muu vastaava leuhkiminen on täysin toissijaista.
Viime vuoden kovin suoritus oli Möly-Paavolla, joka putosi mutajärveen kivikon koekierroksella.
Tutustumislenkille saanee tulla vaikka ei lauantain sunnuntain kisaan pääsiskään osallistumaan? Voisin tulla täpärimaasturilla katsastamaan lenkin, niin oppis Herttoniemen seudun polkuja lisää.
presta - 12:03, 4.9.2014 »
Tutustumislenkille saanee tulla vaikka ei lauantain kisaan pääsiskään osallistumaan? Voisin tulla täpärimaasturilla katsastamaan lenkin, niin oppis Herttoniemen seudun polkuja lisää.
Kisa on sunnuntaina, kuten esimerkiksi threadin otsikosta, kisakutsusta ja kaikesta muusta voi tarkkaavainen päätellä.
Saako esittää toiveita startin suhteen? Lähtö klo 13 helpottaisi mun osallistumistani merkittävästi, tai tekisi ainakin jatkosuunnitelmista helpompia. (Selailin keskustelun läpi, enkä huomannut vielä lukkoonlyötyä aikaa. Jos on jo päätetty, niin älkää huomioiko tätä.)
44-21 väleillä olen täällä idässä polkuja ajellut ja tuntuu ihan sopivalta. Toivottavasti sunnuntaina pääsee kokeilemaan, että miten soveltuu ajoihin.
mike d. - 13:52, 4.9.2014 »
Meikäläinen ei pääse tutustumaan rataan tänään. Katsotaan sitten sunnuntaina ajolinjat kohdilleen a.k.a. sovelletaan kisassa.
Tuun hinkkaamaan sunnuntaina kahdentoista aikoihin.
Hoi! Kammopannut vähän sen jälkeen kun oli porukka hajaantunut. Vasen poljin edellä kiveen, otb, (lensin*) polvilleen pari metriä tsygästä eteenpäin enkä käsillä jaksanu ottaa vastaan tätä ruhoa → Pää kiveen. Onneks oli potta päässä ja pehmeä alusta. Ainoat vauriot oli katkennut poljin ja lommo kypärässä.
Erikoiskiitos pumpun lainaajalle, kun tubeless blurppas. Jään kepun velkaa, ois jääny muuten nääkin ajamatta.
Toivottavasti myös muut kaatuilleet ovat kunnossa.
Tänään kun lenkillä oltiin kolmen ukon kanssa niin kattelin sitä menoa siinä ylämäessa joka juuri hetki ennen ajettiin hyvää vauhtia alas, ihan hyvä vaan etten lähtenyt tän päivän testilenkille. Sunnuntain kilpailusta en vielä osaa sanoa, voishan sitä ehkä koittaa ja pakkohan se on jonkun vika olla mutta tiedä nyt sitten.
E:Mä en Tompaxi sua ees nähnyt, tai en ainakaan tunnistanut. Mut juuh, hyvin sopi Jyrin konga sinne metsään.
Kiitokset Karella rataesittelystä, vinkeistä ja vaaran paikkojen konkreettisesta osoittamisesta. Kiitos myös Erkille tsemppailuista, vihdoin tuli ajettua se yksi paha juurakko jossa yleensä olen ottanut pyörän kantoon. Eri asia sitten tuleeko siitä ajettua sunnuntaina…
Rata oli melkein sama kun viime vuonna, hyppyrimäen nousun jälkeinen toinen ylämäki ja sen jälkeinen kuumotusalamäki oli poissa ja alun nyppyrän tilalla vähän lisää juurakkopolkua. Hyppyrimäkikin oli niin kuiva että sen sai ajettua ylös useammankin kerran. Jospa jokainen tuo omat mudat mukanaan?
Tipuin tosiaan eilen yhden kierroksen jälkeen ja lähdin kotia päin. Olin toki suoraan duunista tulossa syömättä ja romppeet kannossa, mutta huh huh. Ehkä tota jaksaa useemmankin kierroksen sunnuntaina ajaa jos ajaa puolet hitaampaa.
Läskin äässaver otti ja hävis testireissulla. Tod.näk. siihen juurakkohyndan jälkeen hiekkatielle, kun pysähdyin kääntää offilta onnille. Jos näkyy pm.
(Sori vähän aiheenvierestä)
Miten muuten läskipyörä toimi tuolla radalla? Ihan mielenkiinnosta kysyn kun en ole koskaan sellaisella ajanut.
En nähnyt pyörää ajossa, koska olit taempana letkassa, enkä älynny kysyä paikanpäällä.