Nelsoni
Tartsi
Juanita kiintsari, runko vaihtuu tosin diamondbackin ascenttiin
bmx
Nishiki ariel, vaihde 26"
Oulufixy
KUWAIT-paskaklunkkeri
Juna-asemamixte
Työn alla vaihdePaletti TOWNIE edelleen
Neo Karimos gears:
Olmo Sanremo konversio
Super rider
Pösö mixte
Helkaman citymaasturi, ei enää mixten myötä käytössä
Parhaillaan noita fillareita taisi olla tuossa kevään korvilla 9 kun meikäläisellä oli fiksi, maantievaihdepyörä, maasturi, bmx, mummis ja sinkula jonka korjasin ja myin pienellä voitolla eteenpäin. Emännällä oli myös nykyisen kokoonpanon lisäksi meikäläisen rakentama jopokopio, joka myöskin jäi käyttämättömäksi mixten myötä.
Omat:
-Nishiki roadmaster SS, - fixinä ja sinkulana kaikenlaiseen ajoon.
-Nishikin alumiinihybridi jostain vuodelta 2008 tjsp. - En oikein aja, mutta maastoon voisin viedä (vaiheet)
-Isoäidin äidin vanha teräsmummis 30-luvulta, keltainen, norjassa valmistettu. - Ei ajettu hetkeen, koska kumit loppuunajettu.
-Nopsan 3-vaihteinen naistenpyörä - kaupassakäyntiin, sekä huonolle kelille.
Puolison:
26 tuumainen naisten hybridi - Menossa vaihtoon, koska paksut renkaat, huono laatu ym.
Rossin Pista – seinäruusu. Keväällä tuli ajettua ahkerasti, nyt jäänyt muiden kiinteiden takia aivan liian vähälle ajolle.
LBS - tuntematon ratapeli Berliinistä. Piti tehdä biitteri Gipiemmen osasarjalla. Saisi oikeestaan mennä kiertoon, jotta ajaisin Rossinilla enemmän.
Giant Trance X – rahareikä metsään. Ajanut tällä viimeks juhannuksena, talvella tuli käytettyä ahkerasti polkuhurjastelussa. Liian kallis ja hyvä vaan seisotettavaksi.
Daccordi Turbo – konversio. Ehtinyt ajaan tällä noin 10km tänä vuonna, pitäis varmaan myydä pois.
Fausto Coppi – jännää putkea maantielle. Tänä kesänä ajanut yhden lyhyen lenkin tällä, polvi ei tykännyt enkä oo uskaltanu koskea sen jälkeen. Jos sitä syksyllä taas hommais rullat.
Rossin Purstöötti - uutukainen. Ajettu ahkerasti ensimmäiset pari viikkoa, tähän tulee menemään kaikki mahdolliset speksausrahat.
Mökillä joku Helkama tms. - kymmenen euron romu. Renkaat rikki, ei voi ajaa.
Puolison pinkki-valkoinen Cilo – sinkula.
Liikaa pyöriä, liian lyhyt kesä, (muka) liian paljon tekemistä – ei saa mitään aikaiseksi. Tälle vuodelle oli tavoite, että omia pyöriä olisi enää kolme – yksi maastoon, yksi maantielle ja yksi kiinteä. Ei tule toteutumaan, koska ainakin pursuitin verran on tingittävä tavoitteesta.
Tasan kymmenen, vaikka vaimoke kovasti yrittää karsia. Tajusin listaa tehdessä että meillä noi nuoremmat perheenjäsenet pyöräilee enemmän tän foorumin hengen mukaisesti kuin itse. Pitää yrittää korjata tilanne.
16” Joku perhosenkuva siinä on – mennee myyntiin lähiaikoina (1-v)
Bubling under
• Fiilistely-/koristesinkula/fixi - tämä on vielä piirustuspöydällä
• Talvimaastojäykkis - Salaa hankittu Rocky Mountain aluraami roikkuu jo varaston seinällä
• Pojalle ”oikea” maastopyörä – piirustuspöydällä
Omat ja vaimokkeen kulkupelit on rakenneltu, lapset joutuneet toistaiseksi tyytymään kompliitteihin. Oon muuten todennut erittäin haastavaksi rakentaaa 130 senttiselle lapselle 24” maastopyörää järkevällä budjetilla.