Oon aika fiiliksissä nuista rajoja ja “sääntöjä” rikkovidya muunnoksista
Epäonnistuneista muunnoksista harmittaa vieläkin se kun kerran yritin saada aikaan vitsiä muunnoksesta punaset sissit → siniset pussit. Mutta eihän se toimi. Vähän kuin kokkelipiimä. Niin lähellä, niin kaukana.
Vitsin pohjustus olisi ollut viidakkoon piiloutuneista vapaustaistelijoista, joiden ansiokas ja uskossaan puhdas johtajakenraali pitää niin kovaa kuria, ettei edes itsesaastutus tule kuuloon.
Tunnusluvun paljastuminen ei huoleta, jos muuttaa pinistään vähänkin. Koodin varvausta, joku voisi sanoa.
(Kun sääntöjen mukaan on helppo tehdä, miksi niitä pitää rikkoa?)
Velkaiset kotitaloudet seuraavat nyt sohvillansa niistä vitun isoista telkkareistaan talouden uutisointia erityisellä mielenkiinnolla. Enpä enää tiedä, mahtaisiko edes sellainen spesialiteetti kuin lyhyehköjalkaisen koiran ja napaketun Marko-niminen risteytys kiinnostaa, nyt kun lyhennyksiin on ilmaantunut muutakin maksettavaa kuin pelkkä prosenttierä ja korkomarginaali.
Piti vielä sellainen disclaimer lisätä että c ja k ovat kumpikin tosi hienoja kirjaimia.
No nyt tarjoili Mikko maustetta jätevesisäiliöstä, mutta selvishän se siitä, kun hetken pähkäili.
Kansallismuseossa säväytti eniten Gallen Kallelan “Kalman Kukka”. Valitettavasti seei ollut esillä keskihallissa.
Vakallinen reginoita, ihan loppuun kulutettuja. Mittasin myös pakoistakin millit. Lopussa kaikki.
Vanha kunnon.
Ja täällä sitten saamme kuunnella hänen valitustaan.
Kun käy koiran kanssa lenkillä voi sattua mitä tahansa. Viimeksi se innostui nuolemaan naapurin Ollia ja Pasia.
Ääneen lausututtuna ja kasuaalin puhekielen seassa myös “tonteille ajo sallittu” voi herättää kysymyksiä kieltojen ja niiden voimassaolon poikkeusten mielivaltaisuudesta.
Voisi helposti ajatella, että foorumiltakin tuttu He-man vihaisi u-lukkoa
Vaihtoehdot ovat: paskaa lokarissa
Jos vain pysyisi piharampilla, eikä kävisi kuluneella vallilla. Voisi tuoltakin välttyä.
Muusikoiden harjoittelusta ja käsitöistä kyselisin. Jos kirjailee vitsin tauluun, saako
sillä kehitettyä paremman tatsin viuluun?
Justiinsa tajusin, että meillä on aamupalalla vaihtoehtona omppua tai banaania.
Aura-auton kuljettaja sai varoituksen kortinpelaamisesta työajalla.
Kävin pyhiinvaellusmatkalla Taavetin vallikujalla. Harmikseni kummastakin päästä tienviitat oli poissa. Syyllinen, suksi kuuhun! Toivottavasti Tirvan kyltti on pysyvä.
^yksi harvoista oikeasti hyvistä koko topsussa.