Olisi tuossa selvästi Pyöräliitolla valituksessa avustamisen paikka. (Toisaalta se menisi Itä-Suomen hovioikeuteen, fuhgeddaboudit.)
Jos pystyisin, niin kaataisin autoja lähes jokaisen kärkikolmion kohdalla.
Mihin kertasinko ajon ajaksi?
Joutui… yllättäen
Tieliikennelaki: ajoneuvo on kyettävä pysäyttämään tien näkyvällä osuudella.
Mitä iso eellä, sitä pienet perässä. Kiva ennakkotapaus tässä. Ja aika ekoteko ettei kuormassa olevan tartte jarruttaa koska haastavaa ja menee löpöäkin jos pitää raskaan ajoneuvon uudelleen kiihdyttää. Hyvät syyt sössiä.
Toivottavasti tää ei jää tähän.
Oon itseasiassa ajanut kerran tuon tien Juankoskelta Kaaviin. Mutta siis ihan yleisesti on tiedossa, että autoilijat lähtevät ohittamaan pyöräilijää monesti ihan järjettömissä paikoissa. Vitostiellä Rukalta pohjoiseen viimeksi kokemusta, kun rekka lähti mutkassa ohi ja vastaan tuli kuin tulikin toinen auto. Hihaa viistäen sitten pääsi ohi, vaikka olin pientareen puolella. Asia erikseen sitten ne juntit, jotka lähtevät ohittamaan edelläajajaa kun pyöräilijä on vastaantulevien kaistalla.
tästä tuli mieleen joskus VT6:sella lähellä Joensuuta, kun autoja tuli vastaan kolme rinnakkain - siten että uloin tuli sitä itsekin ajamaani piennarta pitkin vastapalloon… saatoin vähän huitoa.
Oon joutunu kerran (toistaiseksi) elämässäni ajamaan pyörällä suoraan ojaan, kun rekkakuski päätti ettei anna yhtään tilaa ylämäen alkaessa. Paikalla ei ollut piennarta oikeastaan ollenkaan, ja ylämäessä oli lisäksi kaide. Peilistä näin että kuski ei anna yhtään tilaa sivusuunnassa, vaan lähti ohittamaan ylämäessä missä keltainen viiva / ohituskielto. Ehdin ajaa ulos tieltä ja ojaan juuri ennen kuin kaide alkoi. Rekka ei tehnyt mitään liikettä sivusuunnassa, todennäköisesti olisin rusentunut rekan ja kaiteen väliin jos ei ois ollu peiliä ja hoksottimet pelannu, viime hetkellä sitte tein peliliikkeen ja ajoin sinne ojaan ulos tieltä.
Voin sanoa et olis tehny mieli murhata se rekkakuski jos siihe olis ollu tilaisuus. Jos en olis tilannetta tajunnu, niin tuskin olisin enää hengissä. Rekkakuskia ei kiinnostanu selkeästi tippaakaan, kun olis joutunu hidastamaan kun ei näe ylämäessä ja ohituskiellon voimassa ollessa tuleeko vastaan liikennettä.
Samalla reissulla seuraava ohittanu raskas ajoneuvo taasen hidasti selkeästi kun ei ollu näkyvyyttä, ja ohitti mut kokonaan vastaan tulevien kaistalla sitten kun siihen oli oikeasti sopiva paikka. Ihan niin kuin sen ensimmäisenkin olis pitäny tehdä…
Blockquote
Pyöräilijä kiisti syyllistyneensä liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Omasta mielestään hän ei ajanut keskellä tietä. Lisäksi hän huomautti, että tie oli kapea ja mutkikas, alueella oli ohittamiskielto ja näkyvyys vastaantulijoiden varalta oli heikko.
Piennar oli olematon, mikä naisen mukaan pakotti hänet ajamaan keskemmällä ajoväylää.
Melkoista. No nyt päästään varmasti hoviin ja korkeimpaan määrittelemään mikä on “riittävän lähellä kaistan oikeaa laitaa”, että voidaan “turvallisesti” ohittaa ohituskieltoalueella…
Tän kauden body count avattu… voi hevon vitun perse näitä
Sentään “autoilija” eikä “auto”…
Tää on hyvin samanlainen tilanne ku itselleni 15 vuotta sitte käynyt, ainoa kerta kun auto on törmännyt (toistaiseksi, koputan puuta). Odotin Sörnäisten rantatiellä et valot vaihtuu vihreeksi ylitykseen, katsoin liikkeelle lähtiessä et yks pakettiauto lähestyy risteystä ja hiljentää vauhtia, joten lähdin ylitykseen.
Ja sitte tajuan että ei se pakettiauto ookkaa pysähtymässä, vedän jarrut kiinni ja ehdin ajatella et nyt saatan kuolla. Auto törmää, mut just haarukan etupuolelle kiekkoon, ja kiilastemmi pettää niin et kiekko pääsee kääntymään. Lopulta en edes kaadu, ja jalat täristen taluttelen tien yli. Autoa ajanu vanhempi mies jää paikalle myös, oli selkeesti järkyttynyt itsekin. Sanoin että ajoit punasia päin päälle.
Hän selitti et aurinko häikäs niin pahasti et hän hidasti vauhtia (tulkitsin väärin pysähtymisaikeeksi) ja katsoi tien yläpuolella olevia liikennevaloja, eikä siksi nähnyt edes minua ollenkaan. Eikä siis pysähtynyt varmuuden vuoksi valoihin joiden tilaa ei kyennyt näkemään häikäistymisen takia. Tai edes katsonut eteensä tielle.
Tää on kyllä aivan absurdia. Se on todella huono juttu että Suomessa ei ole laissa määriteltyä minimi-turvallisuusetäisyyttä sivusuunnassa ohitettaessa.
“Heh” tästäpä tulikin Mieleen viime kesä, menin fillarilla Jukolan viestiin. Meitä ajoi siinä lopulta kaksi tyyppiä samaa matkaa, kellonaika oli jotain illalla ja keli valoisa, mulla oli valot päällä pyörässä. Toisen tyypin valoista ei muistikuvia.
Kutakuinkin linkin kohdassa takaa tuli paska-auto (siis ihan kirjaimellisesti, se oli menossa tyhjentämään bajamajoja) ja lähti ohittamaan. No eikös vastaan tullut auto → paskakuski kiilas meidät ojaan. Ei osunut. https://maps.app.goo.gl/fRi5T8kY7u9suBKC7
Uutinen päivitetty. Pyöräilijä kuoli. Molemmilla palo vihreet ja auto kääntyi pyörän eteen.
Kylmäks vetää. Tulee aika usein itsekin tuosta mentyä.
"Polkupyöräilijä kuoli Turun keskustassa maanantaina iltapäivällä jäätyään suojatiellä kuorma-auton alle, kertoo poliisi. Pyöräilijä kuoli poliisin mukaan onnettomuuspaikalla. Hämeenkadun ja Kerttulinkadun risteyksessä tapahtuneella onnettomuudella oli lukuisia silminnäkijöitä. Onnettomuus tapahtui noin kello 13.40.
Pyöräilijä ajoi Hämeenkatua keskustan suuntaan. Kuorma-auto kääntyi Hämeenkadulta oikealle Kerttulinkadun suuntaan. Molemmille paloivat vihreät valot. Kuorma-auton kuljettajaa ei epäillä rattijuopumuksesta. Alustavasti poliisi epäilee häntä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä kuolemantuottamuksesta.
Paikalla oli poliisi ja ambulanssi. Poliisi ei tiedota tapahtumista tässä vaiheessa enempää."
On kyllä järkyttävää. Ei kai täs auta muuta ku odottaa aina niin kauan että kääntyvä auto pysähtyy täysin ennen kun lähtee ylittää tietä. Kännykkää ne kuitenkin katsovat. Voisko poliisi välillä pitää jotain risteysratsioita, saisivat nopsaan päiväpalkkansa tienattua. Turhaan ne jossain motarin 80 alueella istuu niinku koko ajan Skanssin liittymän alla.
Tää on taas semmosta dadaa et ei saatana.
Lukiessa palautuu mieleen eräs Alfa-Romeo, lumiset puhdistamattomat ikkunat ja bisnesmiehen kiire palaveriin töihin, joka päätty siihen että ajo suojatiellä mun postikärryn tuhannen paskaksi tippaakaan jarruttamatta, itse ehdin juuri ja juuri hypätä taaksepäin pois alta. Ja sitte tilannetta selvitellessä rupee kyselee et voisko hän tästä lähtee, kun töissä olis tärkee palaveri ja kiire ja kaikkea, et ei oikein ehtis poliisia odotteleen tässä.
Kun henkilöauto oli ajanut päin postinkantajaa, jatkoi auto matkaa läheisen kerrostalon etupihan poikki vielä noin 70 metriä, kunnes törmäsi isoihin koivuihin ja pysähtyi.
Autoa ajoi vuonna 1961 syntynyt kouvolalaismies.
Käräjäoikeudessa ilmeni, että auton nopeus oli ollut noin 70 kilometriä tunnissa, vaikka alueella on 40 kilometrin nopeusrajoitus.
Käräjäoikeuden istunnossa selvisi, että postinkantajan päälle ajanut mies oli juuri ennen onnettomuutta saanut rajun yskänkohtauksen.
Kohtaus oli miehen mukaan niin raju, että häneltä alkoi vuotaa silmistä vettä ja lopulta se vei häneltä tajunnan. Tämän seurauksena syytetyn jalka oli painanut kaasua, mikä oli aiheuttanut auton kovan nopeuden.
Syytetty kiistää syyttäjän vaatimukset kuolemantuottamuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Kovia yskänkohtauksia miehellä oli ollut jo kahden viikon ajan. Esitutkinnassa syytetty oli myös kertonut, että hän oli joutunut kävellessään toisinaan pysähtymään ja yskimään kädet polvia vasten. Myös vettä oli tullut silmistä.
Syyttäjän mukaan syytetyn olisi pitänyt tiedostaa, että hän ei ole ajokykyinen.
Puolustuksen mukaan yskä ei kuitenkaan ole sellainen tauti, minkä takia yleisesti pitäisi olla lähtemättä liikenteeseen. Miehellä ei ollut kuumetta, joka olisi ehkä estänyt autoilemaan lähdön.
Syytetyn oikeudelle toimittamien lääkärinlausuntojen mukaan on mahdollista, että raju yskänkohtaus voi aiheuttaa tajuttomuuden ja olisi sellaisen voinut tässäkin tapauksessa aiheuttaa.
Yllättävä tilanne
Oikeudessa syytetty kertoi, että aluksi hän ei edes ymmärtänyt ajaneensa kenenkään päälle. Myös kuljettajan luokse heti onnettomuuden jälkeen tullut todistaja kertoi, ettei aluksi ollut käsitystä siitä, että joku olisi jäänyt auton yliajamaksi.
Syytetty vetosi oikeudessa myös hänelle onnettomuuden jälkeisiin seurauksiin. Hän on paikkakunnalla tunnettu ihminen, minkä takia hän on mielestään kokenut syrjintää ja kärsimystä. Ihmiset ovat hänen mukaansa muun muassa kävelytiellä siirtyneet tien toiselle puolelle.
Joo. Onhan se nyt aivan kohtuutonta et ku on tappanu jonkun nii ihmiset kattoo pahasti! Voi mielipahan määrää!