Pyöräkolari uutisissa

Joo. Eihän se törkeä liikkenneturvallisuuden vaarantaminen ole, jos vain yksi ihminen kuoli.

E: tuon saman muuten saa ylinopeudestakin.

Ajatelkaa jos päältänajettu olisi ollut joku avoauto.

Tahmatassu - 18:03, 27.5.2020 » Ajatelkaa jos päältänajettu olisi ollut joku avoauto.
Kivempi olisi ollut pelkkä pyörä.

Kyseisessä risteyksessä on kaiken muuan lisäksi tosiaan sekin ominaisuus, että kevyeliikenteen valot vaihtuvat eri puolilla liikenteenjakajaa tuolla puolen eri aikaan. Jälkikäteen voi olla ilman kameroita vaikea todistaa, mikä valojen tilanne oli onnettomuushetkellä, kun ei niiden tilan havainnointi tunnu livenäkään monilta onnistuvan. Synkkää, jos tämän kautta yritetään kiemurrella irti vastuusta.

Jep nihkee paikka kyl on - Ajan tosta vierestä nykyään päivittäin

Tällästä tänään, tässä rikosilmoituksen tiedot :

Ajoin pyörällä Bodomintietä etelään. Alamäestä tullessani ajoneuvo rekisteritunnuksella - kääntyi vastakkaiselta kaistalta suoraan eteeni. (Henkilö kääntyi vastaantulevan kaistan yli pihatielle joka yhdistyy bodominkujalle.) Ajoneuvon kuljettaja kääntyi suoraan eteeni, joudin tekemään polkupyörällä äkkijarrutuksen jonka vuoksi kaaduin. Housut repesi, sukat repesi, lonkka on vertavuotavan auki ja käsi on vertavuotavan auki. Kyseinen henkilö EI jäänyt selvittämään tilannetta, vaan ajoi tiehensä. Todistaja kertoo että henkilö katsoi taustapeiliin kun makasin maassa, mutta ajoi pois. Kyseinen henkilö syyllistyi liikennerikkomukseen sekä liikennepakoon.

Edit. Vähän kieltämättä sydämistyin tilanteesta. Onneks oli todistaja ja mukava mies. Vauriot on kosmeettisia, aka bibist repes ja kengät ja pedalit naarmuilla. Tankoteipit repes.

Mites tämmösten korvausasiat? Kandeeko hakee suoraan vakuutuksesta? Tiedän ton tyypin osoitteen mut antaa poliisin hoitaa.

voi hemmetin hemmetti!! paranteluita. sukan repeäminen sai kyllä mutkin vähä repämään.

Ai saatana, itel kyl ois varmaan kilahtanu ja lähteny adrenaliinipaukuissa perään jos kerran pihatielle ajo

Poliisin arvion tilanteesta tietää jo etukäteen: ei osunu joten autoilijan osallisuus vähäinen, ja pyöräilijän tilannenopeus oli liian suuri.

Iso hatunnosto siitä, että oot jaksanu rikosilmoituksen tehdä. Moni muu antais vaan olla koska tyhjän saa pyytämättäkin.

Miksi teit rikosilmoituksen jos rekkari eli koti-osoite on tiedossa? Poliisia ei kuule kiinnosta vaikka sun päältä ajettaisiin ja saisit kallomurtuman ja muuta.

Työkalut käteen, riistakamerat kohteeseen ja hmm…

ps. noissa tilanteissa ei saa missään nimessa sanoa että ajoit pyörällä, mielummin sano että olit liikkeellä kävellen.

Haha. No joo iteki vielä aika kuohuissa. Se dude ajo johoki piiloon, kävin kyl ettii sitä ton jälkee mut ei näkynyt. Se pihatie yhdistyy tosiaa myöhemmin tonne bodominkujalle et se on saattanu mennä sinne piileksimään.

Edit. Ja hätäkeskuksessa ne oli et tyylii juu palataan.

Vittu mitä vastuuta pakoilevia vässyköitä tämäkin maa puolillaan. Tähän toki poliisi toiminnallaan oikein kannustaa kun ei näistä pakenemisista mitään lisäsanktioita lätki. Ellei nyt satu pakenemaan poliisia baikka sen jälkeen kun on vähän kierroksia nostanut moottorissa ja kiihdyttänyt kahden metrin päästä ohi seisovaa poliisia. Silloinhan sitä saa syyyteen murhan yrityksestä ja vaikka mistä muusta.

Joo kyllä tossa oli ainekset pahempaannkin. Oisin voinu väistää suoraan allekki, ns omaan ojaan päin. Paska viel et tossa on se kaartuva alamäki siihe golfkentän suoralle et huono näkyvyys varmaanki. Tässä tapauksessa laskin sitä mäkee polkematta mut nopeushan siinä kasvaa silti alastullessa.

Hui kauhiaa. Onneks et kuallu. Onhan sulla sen todistajan nimi ja puhnum?

e. ai saakeli tää on kyl iha väärä topsu ny.

Juu kyl! Ne laitettii siihe ilmoon kans… nyt kiinnostaa et korvaaks vakuutus noi reikäset kamppeet… :frowning:

Edit. Niimpä onki! Didnt hit the news

Vielä tohon Hertsikan surmaan liittyen…

Pari viikkoa sitten ajelin Myllypurosta kohti Latokartanoa, suoraa kelviä ja vieressä suoraa ajorataa, aamulla ja aivan tyhjä tie. Mulla on aina takana päällä Hopen District+, melkoisen kirkas punainen valo joka näkyy satojen metrien päähän päivälläkin. Edessä kanssa semmonen reippaan tehokas mettävalo.

Takaani tuli rekka joka ohitti minut vasta hiukan ennen risteystä ja oli kääntymässä vasemmalle, pyörätien yli. Mitään muuta liikennettä ei ollut havainnointia haittaamassa. Kattelin tossa vaiheessa et tottakai se kääntyy pokkana eteen, ja rupesin jarruttamaan vauhteja pois, ajatellen et pysähdyn keskikorokkeelle. Siinä kun oon jo melkein korokkeella, rekka vetääkin hätäjarrutuksen niin että koko vehje heiluu ja kolisee, pysähtyy just ennen pyörätien jatketta. Kiitin kädenheilautuksella ja jatkoin yli.

Tossakin tilanteessa rekkakuskin on täytynyt tehdä kopissaan jotain ihan muuta kuin liikenteen seuraamista - tuli pitkän matkaa takanani jolloin ois helposti pitäny nähdä, mutta jostain syystä - veikkaan kännykän räpläämistä - ei mukamas huomannut, ennen kuin varmaan sivusilmään osunu se etuvalo siinä ja astunu hätäseen jarrupolkimelle.

Herttoniemen läpi ei tuu nykyään ajettua ellei oo pakko mennä käymään Hi5ssä, on sen verran kamalaa pätkää kaiken kaikkiaan. Autoja parkissa koko tien matkalta ja koko ajan pihoja joista voi joka välistä ajaa joku kattomatta eteen. Ja jos on pakko, niin yleensä ajoradalla, minne joku saattaa erehtyä katsomaankin.

En enää käy hi5:ssa juuri tuon autojuntti-alueen vuoksi, oikeastaan koko itä-helsinki on semmoinen paikka jonne en mene vaikka maksettaisiin, vanhakaupunki ja vallila kakkosena.

Itse olen jo kymmenen vuotta pyöräillyt Hertsikaa, Roihikaa ja Roihupeltoa. Onhan siellä ikäviä paikkoja (Itäväylän liittymät ja Roihupellon ympyrät), mutta kokonaisuutena tuntuu varsin turvalliselta tienoolta kuskata lapsia istuimessa ja kärryssä ruuhka-aikaan.

Ymmärrän tietysti että Tahmikselle ihan liian vaikeaa.

Sama, Sahaajankatu vähän harmittaa kun se on sellainen lastausalue.

^^+1 Munkin mielestä itähelsinki kyllä yleisesti erittäin turvallinen alue.