Sitten tuli kevät ja hormoonit tai joku paha voima…
…Sai mut taas…
…ottaan ne välineet esiin. En tiedä miksi säilytin niitä.
Jotenkin luulin että kun mulla on yks annos vaihteita jemmassa…
…en ala haluta niitä enään. Äitini piti tupakkiaskia kaapissa ainakin 3 vuotta kun lopetti polttamisen.
Koko kesä on mennyt vuoristorataa. Välillä pystyn olemaan ilman monta päivää, viikonkin. Sitten taas avaan Pandoran lippaan…
… Pahinta on että vedän nykyään ihan sekaisin. Alotuskirjotuksessa selitin jo MTB-Road mixeistä. Nyt mukaan on tullut todella vanhanaikaiset peukkuvaihtajat ja itsekehitellyt systeemit. Olen niin heikoissa finansseissa jatkuvan säätämisen ja osien vaihtamisen kanssa että ei ole varaa edes vaijerin päätynippoihin. Tänään lähti 1X9:stä sekakäyttämallista takavaijeri purkautumaan…
… Meinasin nuolla ja imeskellä sitä ja pistää huuleen.
Mutta ajattelin että menen vaihtamaan sen puhtaaseen. Vaijereita ei saisi käyttää kahta kertaa, ei ainakaan useamman vaihdeveikon kesken.
Vaihteet pyörässä on ihan hölmö keksintö. Kokoajan joku jossain rikki tai vaijerit rispaantumassa. Ja ku on vapaaratas ni pitää olla jarrutki. Ja niissä kuluu jarrupalat. Ja lisää rispaantuvia vaijereita. Hyi
On ihan hyvä olla parit jarrut varalta. Jotenkin niitä alkaa yhtäkkiä tekeen mieli kun on vetänyt vaihteilla.
Mutta kannattaa varata jotain vähäkalorisia jarruja, ettei rupee lihoon, varsinkin jos vetää vaihteilla usein.
Huh huh. Kitkoilla kun vetää vaihdetta, pitäis mennä aina oikeeseen lokeroon, mut mulla on nyt eilen ja tänään ränkänny siälä pienillä rattailla. Toivottavasti ei mee väärään osotteeseen, siinä voi vaikka sydän pysähtyä kuulemma.
Vaihdepyörät. Hemmetti ne on kuumottavia. Menee eteenpäin vaikkei polkis. Hasardeja vermeitä. Silti sitä ainaa lankee. Se käy jotenkin niin, että jossain böndetiellä tai kunnon alamäessä alkaa miettiä, että hitto kun ois vaihteet… Ja sitten paria päivää myöhemmin sitä on kyhännyt jonkun ihme vaihdevirityksen laatikon jämäpaloista. Ja sitten sitä keksii ruveta laskeskelemaan pakan speissereiden mittoja ja miettimään miten saa viriteltyä jotain indeksi hommeleita arkaaisille vaihtajille. Ja kun on ajellut niillä vaihteilla aikansa ja tulee taas johonkin tusinatason ylämäkeen, niin siinä pyöritellessä alkaa hiipiä mieleen ajatus, että oispa nyt se vanha kunnon kiinteä välitys.
(Ja jossain vaiheessa sitten muistaa, että näissä vekottimissahan on jarrut… ja sitten ne vanteet alkaa kulua. Ei jarrupalat mitään, mutta vanteet. Se on kova paikka.)
Mut kyllä mä selviin. Ei tää ole vielä paha. Sitten vasta on toi eestaas vaihde-fiksi akselilla venkslaaminen livennyt kunnolla käsistä kun alkaa miettiä 5-pakka/fixed flipflop kiekon kyhäämistä, takavaihtajan korvaketta pikalinkulla ja ketjua kahdella lukkolinkillä, jotta voi vaihtaa tienpäällä lennossa heti kun alkaa cravingit hiipiä.
Vuonna 2012 hankin 8-vaihteisen läskin. Vaihdevipuu tuli napsuteltua niin paljon, että peukalo kipeytyi ja oli useemman kuukauden jotenkin vaivainen. Olishan mun jo silloin pitänyt nähdä vaaran merkit, mut ei. Sit kun mä ajoin sinkulalla, niin olematonta vaihdevipua tuli harottua monta kertaa, varsinkin ylämäessä. Sit seuraavassa vaihdepyörässä olikin jo 9 vaihdetta. Kesällä ostin cyclocrossarin jossa oli 2x10 vaihdetta. Otin etuvaihtajan pois, koska ajattelin että etuvaihtaja kerää vain turhaan kuraa talvella ja että kyllä 40 - 11/32 -välityksillä pärjää ihan hyvin. Nyt oon kuitenkin huomannut, että napsuttelen joskus ajossa myös vasenta kahvaa…