Pari kysymystä keulasta ja keskiöistä

Kasasin uutta pyörää ja netistä kattelin videoita ja ohjeita keulan kasaamiseen mutta silti ei ole jämäkkä. Eli heiluu ja nopean testilenkin aikana löystyi viä lisää. Onko mahdollista että on kasattu väärin tai osissa vikaa? Spaceritkin heiluu hieman siinä putken ympärillä vaikka on oikeankokoiset. Runkona siis Dolanin Pre Cursa mukana tulleella Alpinan haarukalla ja headsetillä.

Toinen juttu tuli keskiön ja kampisetin asennuksen jälkeen kun molempien puolien kammet jäävät vähän ulos. Tiedän ettei kampien ja rattaan pidä runkoon mennä kiinni mutta väliin jää melkein sentti molemmilta puolilta? Keskiönä Michen Primato.

Pistitkö ohjainlaakerin laakerit oikeille puolilleen? Tietämättä mitään dolanin ohjainlaakerista, niin siinä voi olla eri kulmilla olevat laakerit per pää, jolloin homma ei tietenkään toimi. Onko käpy kunnolla? Oothan ottanut välyksen pois keulaa kiristäessä?

Kammet aika harvoin nasahtaa ihan keskiömuhvin kulmiin, tärkein asia on ketjulinja, jonka pielessä olemisen voi jopa kuuntelemalla todeta. Onhan kammet kiristettyinä momenttiin? Voit yllättyä kuinka paljon runtua niille pitää antaa, että ovat oikeasti paikoillaan. Esim. D-A:n octalinkkiä kiristäessä tuntuu värkki kiristyvän jo, mutta kammet on helvetisti liian ulkona. Sitten vaan kiristetään momenttiin ja BEHOLD kammet nasahtaa kohdilleen.

Tää on näitä. Pura ja kokoa. Toi on niin simppeli vehje, että aika näppärästi testaa eri ongelmat.

Sellainen tuli mieleen että onhan alakooli (headset race) asennettu keulan kaulaputkeen? Precursassa on ainakin intterweban mukaan integroitu ohjainlaakeri joten sitä ei hirveän monella tapaa voi koota. Konkelin pointit kävystä ja välyksestä ovat tietty kans hyviä.

Tässä esimerkillinen tutoriali itegroidun ohjainlaakerin asennukseen (alakoolin asennus ajassa 0:30 eteenpäin)
http://bcove.me/bvbs7b8g

Toinen mikä tuli mieleen on se että onhan stemmin ja/tai spacereiden yläpinta korkeammalla kuin kaulaputken yläpinta jotta ohjainlaakerin saa kiristettyä? Puolisen senttiä ylempänä on passeli.

Joo tais olla siitä tällä kertaa kiinni ettei ollut tuota putken päähän tulevaa hattua ja käpyä kiinni ollenkaan haarukan putken ollessa vielä sahaamaton. aamuvuorot taitaa verottaa iltaisin kun ei aivot toimi kunnolla. nyt on haarukkakin sahattu niin pääsee kunnolla kasaamaan keulaa ja kiristämään mistä ilmeisesti oli kiinni. Mikäs tuo välys nyt on muuten?

Tälläinen setti siis kyseessä ja noi siniset palikat ilmeisesti on nuo koolit? Oikeissa paikoissa oli kyllä osat ja oikein päin eli tuo “loivennettu” kohta kaulaputken sisälle.

Pitää tuo keskiö- ja kampihomma vielä katsoa uudestaan kunnolla ja mittailla ketjulinjaa. Kiristellä vois kans vielä koittaa mutta eikös niissäkin jotain rajoituksia oo ettei rikki räsähdä?

Välys kunnossa: pyörii herkästi ilman klappia. Joidenkin laakereiden kohdalla sillekin on annettu momenttinsa.

Sun vikas oli ihan kiinni siitä, että käpy ei ollut paikoillaan, ilman sitä se härveli ei oo kunnolla paikoillaan. Sen jälkeen laakeri on asennettu oikein, kiristetty paikoilleen ja tsekattu että homma pelittää oikein, niin sit sen kävyn ja hatun vois PERIAATTEESSA heittää mäkeen, mutta on se varsin tarpeellinen kapistus.

Ja kuten sanoin keskiön ja kampien kohdalla: valmistajalta on takuulla jotkut momenttiarvot joihin se härveli kiristetään. Poski- tai tärinämomentti on VÄÄRIN.

Keskiön akseliin voi/pitää myös laittaa vähän jotain vassea/rasvaa, niin kammet kiristyy mukavasti paikalleen.

edit: kammet

Joo tuli itelläkin mieleen kun yritin netistä kaivaa vinkkejä, tollanen blue grease paste varmaan toimii hyvin? Samalla pistin keskiön paikoilleen.

EDIT: ja näköjään silmätkään ei toimi enää kun luin että puhuit keulasta. Eli rasvasin keskiön ennen asennusta.

Nostan tän nyt tässä kun ei kehtaa uuttakaan tehdä. ELi ois tässä talven/syksyn aikan tarkotus askarella paskarella pyörä osista, ja rungoksi on tulossa seuraavanlainen kapistus eli tuommoinen .
Varsinainen kysymys liittyy keskiöön jonka mainitaan olevan euro bb tuossa kuvauksessa, elikkä minkälainen keskiö on tämä euro-bb? mistä niitä saa ja eikös tuohon muka käy joku bsa systeemi kuitenkin?

jos joku viitsisi vähän avittaa niin en tilaisi hulluna täysin vääriä osia ja sit kaljapäissäni kiroaisi et saatana kun ei sovi jne.

Euro BB on tässä tapauksessa perus Britti/ ISO, eli 1.370" X 24 tpi, leveys 68mm. Eli yleisin.

edit. ja niitä saa kaikista pyöräkaupoista, akselin pituus pitää katella kampien mukaan. Tossa vielä keskustelua keskiöistä. Kammistakin on oma lankansa.

Kiitos vastauksesta, taistelu jatkukoon.

Lainataan tätä ketjua kun ei sopivampaa tule heti vastaan. Ruotoputki saatu vihdoin lyhennettyä… käpy, miten syvälle sitä pitäisi saada naputeltua, riittääkö että on niin syvässä että tulppa ei siihen osu kun ruuvilla kiristää vai pitääkö sulloa syvemmälle? Mitään tukeahan toi ei varsinaisesti tuo stemmin kiristyksen jälkeen.

Ninja-edit: pkks, tack -> ajoon.

Sehän riittää.