Kävin ostamassa naapurikylästä tommosen Tunturi Cobran sivuprojektiksi. Kuvan perusteella näytti just sopivan kokoiselta, ja paikan päällä varmistui. 43cm pystyyn, kuviteltu vaaka 53ish.
Kun saan ton fuckin keskiön joskus irti niin pääsen kunnolla speksailemaan, hyllyssä on kyllä jo yks droppitanko kahvoineen mutta katotaan nyt mihin päin mennään.
Luultavasti mennään ihan ebaymiehen paloilla, kun käytettyäkään ei tunnu löytyvän. 38-18 on magic gear, joten sellanen laitetaan.
Runko painaa tasan kolme kiloa keskiön kanssa, eli aika kevyttä terästä on kyseessä hintaansa nähden.
Koputtelemalla kuulostais aika ohuelta varsinkin keskeltä. Kaikenlaista tarraa on rungossa, kertooko noi jollekin jotain? Sinkitty ja ? Made in Finland.
Putket taitaa olla samaa rööriä kun Kayapossakin. Ei muuten ollutkaan. Muutenkin melko saman näköinen laite. Äkkiseltään silmäilemällä eroa on kuitenkin ainakin takahaarukan päissä ja keulassa (Kayapossa kierteetön). Lisäksi vaihdevaijerin vedot menee Kayapossa yläkautta. Kaiken kaikkiaan ihan kelvollisen biitteriaihio. Onko kaulaputki tuumanen vai 1 1/8?
Onko tosiaan muka Reynoldsin putkea? Ainakin kun pikaisesti googletin tuon Reynolds 500 niin kuvahakuun osui [tämän näköisiä](http://sarbici.co.uk/wp-content/uploads/2012/12/IMG_2514.jpg) tuloksia. Kiinnostaisi senkin puolesta että joskus aikanaan yritin etsiä netistä speksejä juurikin tuon Kayapon putkista huonolla menestyksellä (tarra oli samantapainen mutta tekstinä Ultralite).
En tiedä. Voi olla Tunturin lisensoimaa reiskaa tai sitten jotain muuta. Vaikka speksit osuivatkin kivasti yhteen, oli huono postata tuo reiskan spesifikaation kun kyseessä oli puhdas arvaus.
Mitään hipoputkea tuo ei kuitenkaan ole, oli kyseessä reiska tai ei.
Tommoseen kommenttiin törmäsin googlaillessa, totuusarvosta en tiedä:
“Itselläni on vuodelta 1996 oleva Tunturi Matrixx Kayapó, jonka runko on tehty Suomessa; plasmahitsattu CrMo-runko; Raahelaisen Rautaruukin putkesta.”
Pennzoil tarran alla oli sama matrixx teksti kuin muissakin tuntureissa. Tuskinpa niillä nyt montaa eri putkea oli hyllyssä. Osiltaan tuo oli kyllä ihan halvinta shittiä.
Runko oli kuitenkin niin huonossa kunnossa että päätin maalata.
Tarrojen poistossa olikin suurin homma, kun liima ei meinannut millään irrota, edes liuottimilla. Lopulta piti hioa ne pois.
Värivalinta tapahtui sillä perusteella mitä oli hyllyssä, ja maalausteema myös, koska musta ei riittänyt koko runkoon. Nyt on siis metalli mustasta tumman vihreään fade.
Lopputuloksen viimeistelin 5 kerroksella yllättävän laadukasta Lidlin kirkaslakkaa.
Väri ei oikein erotu hyvin, aurinkokuvia sit jos sellanen joskus näkyy.
Paino on aika tasan 11kg, eli mikään höyehn tämä ei ole, mutta tuntuu aika nopealta silti. Kiinalainen lähetti väärän kampisarjan, joten välitykseksi tuli 33-18. Se kyllä taitaa olla parempi kuin mitä alunperin suunnittelin.
Takanavassa on klappia, joten seuraavaks pääsen harjottelemaan vanteen kasausta.
Stemmistä puuttuu se muovi päälä, tossa on siis quill, näyttää ehkä hämäävältä.
Jarrut on hienot ja ihampaskat säätää. Luulis että 20 dollarilla sais laatusetin…
Siks ne on nyt noin kun ainoa tapa on laittaa ne vannetta vasten ja sit kireelle. Jos hermo kestää niin vois kokeilla laittaa ne vähän kauemmas.
baader - 16:09, 23.11.2015 »
Jarrut on hienot ja ihampaskat säätää. Luulis että 20 dollarilla sais laatusetin..
Siks ne on nyt noin kun ainoa tapa on laittaa ne vannetta vasten ja sit kireelle. Jos hermo kestää niin vois kokeilla laittaa ne vähän kauemmas.
Juuh. Jos "vähän kauemmas" meinaa, että toi jarrupalan tappi ei olis ihan noin syvällä tuolla längessä, niin suosittelen. Muita hommia vois olla palojen vaihtaminen Kool Stopin lohenpunaisiin ja ton vaijerinkuorihässäkän vaihtaminen [perinteisempään poikkivaijeriin ja "koukkuihin"](http://www.ebay.com/itm/SET-2-CANTILEVER-BIKE-BRAKE-YOKES-STRADDLE-BRIDGES-WIRES-CANTI-CENTRE-PULL-/391319239818?hash=item5b1c71bc8a:m:mlUFOYo77yb7b9mGKqZBw2w). (Mikäs toi yoke olis suomeksi?). Silloin pääset vähän enempi säätämään tota jarrujen mekaanista hyötysuhdetta.