Lähtötilanne
Periaatteena jo useamman vuoden on ollut, että uuden pyörän voi hankkia vasta silloin, kun varastoon on tullut lisätilaa noin kahdelle pyörälle. Henkilökohtaisessa käytössä olevien polkupyörien lukumäärä alkoi uhkaavasti lähestyä nollaa. Varastossakaan ei enää ollut kuin kolme itselle sopimatonta runkosettiä jäljellä. Jotain uutta voisi kokeilla, mutta mitä?
Junan ja pyörän yhdistelmä liikkuessa kaupunkien välillä tekee liikkumisesta joustavaa. Kaikissa junissa ei kuitenkaan saa kuljettaa tavallista pyörää. Pyöräily on kohdepaikkakunnalla lähes aina nopein liikkumismuoto. Taitettavan polkupyörän saa kuljettaa kaikissa junissa lisämaksutta. Tällaisilla argumenteilla lähdin liikkeelle etsimään seuraavaa harrasteprojektia.
Pyörän hankinta ja mainospuheet
Päädyin siis hankkimaan kolmisen vuotta käyttämättömänä olleen Dahon Mμ Uno -taittopyörän. Pyörällä oli ajettu sen verran, että omistaja oli todennut pyörän olevan omaan käyttöönsä turha. Hän kertoi valmistajan markkinoinnin mainospuheet pyörästä ja sen ominaisuuksista. Mainoksen mukaan Biologic satula on parasta, mitä tähän voi saada. Myös kädensijoiksi kannattaa samalla valita ergonominen Biologic-malli. Kurasuojat kannattaa ehdottomasti lisätä pakettiin, koska SKS-kurasuojien saatavuus oikeassa koossa jälkimarkkinoilta on haasteellista. Jos haluaisi kuljettaa laukkua, niin tavaratelinekin olisi hyvä olla olemassa.
Ah, mitä markkinointia! Kieltämättä SKS:n kurasuojat ovat laadukkaamman ja viimeistellymmän oloiset kuin tunnetun ruotsalaisen autovaraosaliikkeen lähin vastaava tuote. Biologic satula ja kädensijat tulevat valmiina valitsemassani mallissa. Tavarateline on ollut lisävaruste ja sitä ei ole.
Myyjä kehotti ajamaan lyhyen koeajon. Pääsin sopimukseen hinnasta ja maksoin. Kauppakirja tehtiin sähköisesti, paikkamaalipurkki ja käyttöohjekirjakin löytyivät.
Käytetyn pyörän kotimatka
Kotimatka meni varsin joutuisasti. Välitys oli sellainen, että noin 20km kotimatkaan meni mukana olevan mittarin mukaan 1h 4min sisältäen pysähdyksen Neste Malmilla, jossa tarkastin rengaspaineet 3,5 bariin. Keskinopeus oli 16,72 km/h, suurin nopeus 42 km/h, keskikadenssi 71 rpm ja maksimi 100rpm.
Pyörän huolto ja projektointia
Pyörässä oli kotimatkan perusteella niin paljon kaikkea outoa, että päätin tehdä pyörälle perusteellisen huollon. Purin pyörän osiin ja vahasin rungon. Tässä vaiheessa en kuitenkaan ryhtynyt paikkamaalaamaan rungossa olevia naarmuja.
Etujarru kuuluu mielestäni oikealla kaikissa kaksipyöräisissä kulkuneuvoissa. Etuhaarukan kruunussa oli erittäin asiallinen paikka vannejarrulle. Jostain syystä (alle kolmivaihteisissa [vanhaa tietoa]) pyörissä ei tarvitse olla kuin yksi jarrulaite ja etujarruahan tässä pyörässä ei ollut. Shimanon valmistama jalkajarrullinen napa ei vakuuttanut minua kotimatkalla. Päätin vaihtaa takapyörän toisenlaiseen, mutta jäin miettimään kiinteävälitteisen ja yksivaihteisen välillä. Kädensijat olivat jotenkin tahmaisen tuntuiset ja kaipasivat pehmeyttä. Poistin alkuperäiset lukkogripit ja sujautin jarrukahvan paikalleen. Ensimmäinen Biologic-varusteista poistui ja korvautui omasta mielestäni riittävän mukavan tuntuisilla vaahtomuovikädensijoilla. Vielä tarvitsi jarrun, ennen kuin pyörällä uskaltaisi ajaa. Mittasin alkuperäisen etupyörän vanteen jarrupinnan etäisyyden jarrun kiinnitysreiästä ja jouduin välittömästi luopumaan normaalista maantiejarrusta. 406-kokoisen vanteen jarrupinta oli niin oudossa kohdassa, että edes pidempään varastossa lojuneen erikoispitkillä jarruvarsilla varustetun Saccon sivuvetojarrun säädöt eivät olleet riittää jarrupalojen säätämiseksi kohdalleen.
Mx2 jarrukahva ja foam gripit
Satula
Alkuperäinen satula ei tuntunut sopivan minulle lainkaan. Mainosten mukaan tällaisen Biologic-satulan olisi pitänyt olla erityisen miellyttävä. Ajattelin kokeilla Selle San Marco Mantra -satulaa aiemmin hyväksi havaittujen Aspide ja Era -satuloiden sijaan. Muutaman sadan kilometrin ajon jälkeen takamus on lievästi kipeä, mutta satula ei mielestäni kuitenkaan hierrä. Tässä vaiheessa on vaikea sanoa, onko kyse tottumattomuudesta, vai onko tuo satula tarkoitettu ajettavaksi pyöräilyhousujen kanssa.
Selle San Marco Mantra
Voimansiirto
Pitäisikö tästä tehdä fiksi tai sinkula? Ajattelin ensin fiksiä, mutta päädyin kokeilemaan vapaanavallista sinkulaa HG-vetäjällä. Alkuperäinen takapyörä sai toistaiseksi paikan varastosta. Kiiruhdin vielä illalla Velobiaan hankkimaan irtorattaan, koska hyllyssä pitkään seissyt ratas oli päätynyt tyttären sinkulaan.
DXR ratas
Kampina tässä on mustat Sugino XD2:t, joihin on pultattu 53-hampainen eturatas sisemmälle paikalle sekä ketjusuoja ulommalle. Takarattaana on 16-hampainen Shimano DXR.
Takapyörässä on 451-kokoinen vanne, satunnainen HG-vetäjällä varustettu vapaanapa kartiokuulalaakereilla ja ohentamattomat pinnat kolme ristiin puolauksella.
Konseptin testausta
Päätin testata erilaisia liikennevälineitä taittopyörän kanssa ja lähteä improvisoidulle matkalle testatakseni hankinnan toimivuutta. Pakkasin olkalaukkuun kannettavan tietokoneen, laturin, akkupankin, vaihtovaatekerran, ensiapuvälineet, hammasharjan ja hammastahnan.
Sain kotipihalta kyydin Pasilan asemalle. Pyörä mahtui helposti henkilöauton tavaratilaan. Pasilassa kuljettaja kertoi mielipiteenään, “Hieno pyörä ja näppärä kuljettaa!” Talutin pyörän asemalle kuunnellen takakurasuojan aisan hankausta takapyörään. Aisa ei mitä ilmeisemmin siedä vääntymättä koko pyörän painoa. Ongelma oli helppo korjata taivuttamalla vääntynyttä aisaa varovasti ulospäin. Pyörää pitänee siis pyrkiä kuljettamaan pystyasennossa.
Matka Suomen Turkuun
Pasilan asemalla havaitsin VR:n markkinoivan edullisia junamatkoja Kupittaan asemalle. Harmi vain, että vuorotiheys oli aivan eri luokkaa kuin lähijunilla. Pendolinossa voisi kuitenkin kokeilla pyörän mahtumista matkatavarahyllylle tai -lokeroon. Junan lähtöön oli yli kaksi tuntia aikaa, joten istuin kahville pyörän viereen. Jostain tuli mieleeni, että Turkuhan on hyvin saavutettavissa myös linja-autolla. Kuinka ollakaan, Onnibus liikennöi Kampin keskuksesta Turkuun kaksikerroskalustolla. Lipun hinta oli puolet VR:n junalipun hinnasta ja seuraava lähtö olisi alle puolen tunnin kuluttua.
Kypärä päähän ja suunta kohti Kamppia! Pyörä kulki vähintään yhtä hyvin kuin edellisenä päivänä. Jarru vaikutti nyt etupyörään, mutta hidastuvuus oli silti yhtä huonoa kuin jalkajarrun kanssa. Jarrutehoon vaikuttaa tietenkin, että kyseinen jarru näyttäisi olevan kopio jostain vanhasta (Altenburger?) sivuvetojarrusta. Jarrupalat ovat kyseisen jarrun mukana tulleet. Lisäksi etuvanteen jarrupinta on eloksoitu mustaksi, mikä tekee pinnasta liukkaan. Tätä jarrua ei kenties kannata käyttää edes lain kirjaimen täyttämiseksi.
Kampin terminaalissa löysin Onnibus M1-vuoron, jota liikennöitiin kaksikerroksisella Van Hool Astromega -kalustolla. Lähtöön oli viisi minuuttia aikaa ja kuljettaja oli erittäin ystävällinen. Linja-autoa lastaava asiakaspalvelutehtävässä oleva henkilö valitettavasti kertoi olevansa epäystävällinen matkustajia kohtaan, jotka eivät noudata ohjeita. Olin hieman ihmeissäni tavaratilan luukun sulkeutuessa edessäni. Mitä ohjeita hän oikein tarkoitti? Lastausapuhenkilö hävisi johonkin, joten kerroin kuljettajalle nostavani taittopyörän pyörätuolipaikalle, jos se hänelle sopisi. Nostettuani pyörän bussiin, lastausta auttava henkilö tuli kovaäänisesti kertomaan, että taittopyöriä ei oteta kyytiin kuin laukkuun pakattuna. Kuljettaja katsoi lippuani ja tarjosi minulle ystävällisesti jätesäkin, johon voisin kääriä pyöräni ja kysyi, voisinko itse nostaa pyörän auton takana tyhjänä olevaan tilaan. Sehän minulle sopi ja tämähän oli mitä parhainta palvelua liikennöitsijältä! Astuessani autoon kuljettaja vielä pahoitteli lastaushenkilön äksyilyä, kehotti minua valitsemaan itselleni mieluisimman paikan ja toivotti miellyttävää matkaa Turkuun.
Sadetta Turussa
Turkuun saapuessa satoi aika reippaasti. Nostin pyörän bussista ja reippailin taitettua pyörää satulasta taluttaen linja-autoaseman ovesta sisään. Asemalla kävelin Turku Burgerin avoimena kutsuvasta ovesta sisään ja valitsin listalta ensimmäisen hampurilaisen. Mukavan oloinen kaveri kassalla kertoi tämän hampurilaisen olevan suosittu valinta.
Syötyäni purilaisen sade oli tauonnut ja suuntasin pyörällä liikenteen sekaan. Ajelin satunnaisesti ympäriinsä ihmetellen paikallisia nähtävyyksiä. Ilmeisesti kävin sekä toisel puolel jokke että täl puol jokke, koska ajoin päivän aikana Aurajoen yli muutamaan kertaan. Joku sivu-uomakin tuli ylitettyä. Näin muutaman vanhan kirkon, joista toinen oli Tuomiokirkko (outo nimi, koska tietääkseni nimellä ei ole mitään tekemistä tuomion kanssa 
). Jossain vaiheessa satoi lisää vettä, jolloin satuin eksymään paikalliseen pinta-alaltaan suurehkoon pyöräliikkeeseen. Ihastelin jotain kivan oloista citypyörää, joka kokonsa ja säätöjensä puolesta olisi sopinut käyttööni oikein hyvin. Toe-overlappia ei ollut lainkaan, liekö sitten johtunut 584-kokoisista pyöristä. Sateen takia koeajo oli minimaalinen ja sisällä liikkeessä.
Paluumatka Turusta
Polkaisin seuraavaksi Kupittaalle, jossa juna juuri sopivasti lähti kohti Pasilaa puolen tunnin marginaalilla. Ostin junalipun, taitoin pyörän kokooon ja työnsin sen matkatavaroille varattuun tilaan.
Kupittaalla lippua ostamassa.
Pasilassa suuntasin Pohjoisbaanalle ja lähdin eksyilemään kotia kohti. Tuolla on muuten aivan järkyttävät liikennejärjestelyt ja onnettomat opasteet, joista ei saa ajaessa selvää. Jossain kohtaa eksyin jonnekin keskelle metsää, kun risteyksessä oleva viitta kehotti kääntymään oikealle kohti kolmen tien risteystä.
Eräässäkin kohdassa mainostettiin rakennettavan maailman toimivinta kaupunkia. Kyltti lienee seissyt siellä KLV:n varressa useamman vuoden päätellen graffittikerrosten määrästä. Vaikutti todella toimimattomilta järjestelyiltä. KLV päättyy kerrostalon seinään ja paikassa on opaste lähijunalle meneville jalankulkijoille. Onhan siinä tietysti parkkitilaa pyöräilijöille…
Jatkot tästä joutaa infrakeskusteluun.