Piti ihan lukea kaikki uudestaan: Olen sangen pahoillani, jos kirjoituksestani sai sellaisen kuvan, että väittäisin että jauhemaalauksessa käytettävään polymeerisideaineeseen olisi sekoitettu väriaineeksi aitoa lapis lazulia. Eipä tietenkään asia ole näin. Polymeerien väriaineet ovat itse samansukuisia polymeeri runkoja, joissa on konjugoituneita kaksoissidoksia, joiden johdosta polymeerin rungon resonanssi taajuus on näkyvän valon aallonpituudella. Resonoiva taajuus poistaa osan polymeerirungon pintaan lankeavasta valosta rungon omaksi värähtelyenergiaksi ja loppupeleissä siis lämmöksi, ja pinnasta heijastuvasta valosta puuttuu siis osa saapuvan valon taajuuksista. Siitä erotuksesta syntyy väri. Kaikki orgaaniset väriaineet perustuvat tähän resonanssiin, ja niiden väriä muutetaan joko hapettamalla ko. konjugoituneet kaksoissidokset auki (valkaisu), tai lisäämällä joukkoon aineita, jotka siirtävät tätä resonanssitaajuutta jompaan kumpaan suuntaan. Nämä varsinaisen väriaineen absorptio taajuutta johonkin suuntaan siirtävät aineet ovat ryhmänä joko kromoforeja tai auksokromeja. Ne ovat yleensä polymeerin runkoon sivusta blokkaavia elektronivarausta joko työntäviä tai sitä vetäviä funktionaalisia ryhmiä. - Ja tämän asian hallintaa se värien kemia sitten on.
Olen pahoillani, että sotkin tuon värin käsitteen puhumalla sujuvasti asian sekaan siitä muinaisesta väriaineesta, josta se värin olemassaolo on saanut alkunsa, ja jonka aineen kalleuden ja harvinaisuuden johdosta se väri on yhä edelleen synonyymi jollekin arvostettavalle. Synteettisten värien historiahan on vielä sangen lyhyt, ja suurin osa niistäkin on keksitty aivan vahingossa kun on yritetty ensin tehdä jotain aivan muuta.
Muinoin vaatteissaan vääriä värejä käyttänyt alaluokka ripustettiin hirsipuuhun, niin vahvasti ne värit olivat monopolisoitu eri merkityksiinsä, ja joissakin kulttuureissa nämä merkitykset ovat yhä edelleen olemassa ja edelleen viestejä. Täällä Suomessa ja nykyaikana kai enää lähinnä kirkko pitää yllä värien luokittelua joihinkin liturgisiin väreihin, ja niiden eri merkityksiin erilaisissa yhteyksissä. Kaikkialta muualta (täällä) värien merkitykset ja viestit ovat jo kadonneet.
En minä nyt taaskaan pahaa tarkoittanut tällä kirjoituksella, ajattelin… ajattelin vain, että äkikseltään joku joka ei tiedä tuon värin etymologiaa (voiko noin edes sanoa?) saattaa tosiaan ajatella, että perhana… vähän oudon värinen violettiin vivahtava sininen. Ei muuta kun miranolia päälle ja vieläpä mattamustana kiitos, että näyttäisi coolilta.
Ei tässä siis ollut takana paha tarkoitus, eikä mikään perverssi halu taas jotenkin brassailla jollakin oudolla tiedonjyväsellä.
Kun nopeasti vain kirjoittaa, niin ei aina tule muotoiltua asioita kovin hyvin. Pahoittelen aiheuttamaani väärinkäsitystä. En kuitenkaan edelleenkään pidä jussin kaltaisten ihmisten tavasta väännellä asioita ja ymmärtää niitä aivan tahallaan väärin. Minusta asioiden tahallinen vääristely on tappisarvisten beetta urosten puuhailua, jota tehdään kotona turvassa näppäimistön takana. Arvotonta kitinää, johon tulee sitten vain vastattua samalla matalamielisellä tasolla. Se sitten harmittaa jälkeenpäin sekin.
Tuure
-.-
Lääkäri ja biologi kai sanoisivat, että väri syntyy silmän rodopsiinissa 1000 kertaa sekunnissa tapahtuvana sidoksen kääntymisenä, psykologi ja neurologi kai väittäisivät värin olevan aivojen tekemä tulkinta näköhermon signaalista, uskovaiselle väri on osoitus jumalan olemassa olosta ja loputtomasta rakkaudesta, ja juomarille värit ovat syy juoda ja runoilijalle ja taiteilijalle värit ovat… mitä ?
Minä taas typeryyttäni nussin tämän myyntisäikeen aivan piloille… pahoittelut ylläpidolle. Asia vain kiinnosti kun tuollainen vaakapituudeltaan 60 senttinen ei ole niin kovin yleinen enää. Olisi pitänyt jättää ne kirjoittelut sikseen ja hamsteroida tuollainen runko itselleni ihan vain uteliaisuuttani. Harkitsin sitä asiaa melko pitkään, hinta oli minusta edullinen. Toivottavasti se runko päätyi hyvään ja arvostavaan kotiin.