Pandemia-aihetta ei pääse nyt pakoon oikein muuten kuin lukemalla sarjakuvia ja kirjoja, jotka ovat muita kirjoja kuin Albert Camus’n Rutto.
Ajattelin, että tässä mahdollisesti pitkään kestävässä tilanteessa kaivataan käytännön elämään ja ratkaisuihin keskittyvää keskustelua otsikon mukaisella rajauksella, tiukasti vain meille yhteiseen harrastukseen kytkeytyen, ilman turhia meemejä, apokalypsin fantasiointia (mikäli siihen ei olennaisesti kuulu pyöräily), horror-nettilinkkejä tai tulevaisuuden ennustamista.
Kerro siis, miten harrastat pyöräilyä nykyisten olosuhteiden ja suositusten vallitessa.
Voit myös kommentoida muiden näkemyksiä, mieluiten perustellen sekä pyytää muita jakamaan mielipiteitä. Trollausta ei varmaan voi välttää mutta voidaan olla ruokkimatta sitä.
Aloitan:
1hlö tunneliteltalle* ja retkikeittimien arsenaalille saattaa tulla enemmän käyttöä kuin vuosiin, niin voi lähilaavujen ja tulipaikkojen sijaan mennä yöpymään pitkästä aikaa vähän syrjäisempiin kolkkasiin.
Ajattelisin niin, että yksin tai perheen kesken toteutettu, infrastruktuurista riippumaton, polkupyörällä avustettu retkeily on parhaita tapoja ulkoilla poissa ihmisjoukoista.
Kun pystyttää vihreän teltan löysillä naruilla miten sattuu, kiilojen antaessa periksi maan huokoisuuden takia, on lopputuloksena majoite joka ei erotu maisemassa kauas. Pahoittelen rujoa näkymää kesäkuulta 2017
Tilanteet ja olosuhteet voivat muuttua, mutta linkkaan vielä uudelleen tämän Pärskiksessä jaetun Herssin Renen kirjoituksen [i]Adjusting to New Realities.[/i]
Yksin maantienlaidassa tai hiljaisilla hiekkateillä tai kotona trainerilla. Sään mukaan
Lisättäköön vielä, että treenin intensiteetti laskenut hieman, koska kisat siirretty hamaan tulevaisuuteen, enkä halua rääkätä itseäni niin överisti että vastustuskyky heikkenee.
Sen verran on muuttunut, etten enää kysele lenkkikavereita paikallisessa Whatsapp-ringissä. Nettispeksaus on lisääntynyt eksponentiaalisesti, kun en osaa kotona keskittyä mihinkään kehittävään.
Yritän käydä pienellä lenkillä päivittäin, sille huomaan, että se rauhoittaa mua. Pyöräily ei oo mun kohdallani vähentynyt, yritän vaan ulkona liikkuessa antaa kanssaihmisille enemmän tilaa.
Tykkään pyöräillä kavereiden kanssa, mutta yhtälailla nautin suunnattoman paljon myös yksinpyöräilystä. Eli tämä tilanne on lähinnä shiftannut fillaroinnit yksinpyörittelyn suuntaan. Etäkonttorin takia olen ottanut aikalailla tavaksi käydä lounasaikaan rullailemassa töiden salliessa tunnin pari. On todella mukava tunne sotkea hiljaisella fiksillä putsattuja teitä. Jaksaa erilailla pusertaa pari tuntia iltapäivällä duunia. Eli lyhyesti, ei tämä hirveämmin vaikuta fillarointiin. Melkeinpä jopa päinvastoin, eli lisäää arkipyöräilykilsoja. En pyöri keskustassa, joten aika vähässä ovat ihmiskontaktit yleensä.
Tässä kohti lienee hyvä kohta päästä pahasta tavasta irti, nääs sierainten tyhjentämisestä maantienlaitaan lenkin aikana. Ikinähän tää ei ole sosiaalisesti hyväksyttävää & on vaatinut kuolleen kulman tarkistuksen, ettei tyhjennä poskionteloitensa sisältöä jonkun nopeamman päälle. Näinä päivinä kun on kaupan päälle vähän ylimääräistä fear factoria noissa klimpeissä.
Mites te muut - oletteko oppineet vaan säilömään parin tunnin nuhanesteet nenässänne vai kannatteko mukananne PartaMatin nyssykkää ja kiloa nessuja?
E: Ehkä voisi vähän alkuperäiseen kyssäriinkin vastata: tapana ollut taaperon kera käydä metsäretkellä ja siirtymä metsään menee yksivaihde + pyöräkärry -kombolla. Lisäksi mahdollisuuksien mukaan iltaisin tullut heitettyä pidempi lenkki, jonka yhteydessä hoitanut mahdolliset osa- ja ruokakaupat.
Eipä kummempia, päivittäin tulee pyöräiltyä kuten kuuluukin. Tänä keväänä ei oo ollut edes flunssaa jonka arvioin johtuvan, siitä että käsiä on tullut pestyä niin hitosti sekä siitä ettei oo tullut paljoo väkijoukoissa pyörittyä.
Sattu vielä silleen mukavasti että tällä hetkellä työmatkaa on kahtena päivänä viikossa 20 km/siivu eli kevyttä liikuntaa saa ihan automaattisesti
Miinuspuolena tässä tilanteessa lienee se, että maastossa ei viiti paljoo riskejä ottaa kun ei haluu päätyy kuormittamaan terveydenhuoltoa.
Lähen joka aamu ajamaan mukamas töihin samaan aikaan kun ennenkin, mutta tuunkin takas kotiin lenkin kautta. Tähän liittyy se meemi, missä se kaiffari pitää siitä suihkuverhotangosta kiinni ja selaa puhelinta. Tänään ekaa kertaa fiksillä syksyn jälkeen, jumankeuta kun tuntu siistiltä.
Zwift + käytetty tacx flow, ihan kivaa kun/jos ei ulos pääse, tai ei vaan jaksa etsiä kaikkia mahdollisia windstoppereita taas päälle. En olis mainosvideoista uskonu että zwiftiä jaksaa sen enempää kuin trainerilla ajoa muutenkaan, mutta jokin siinä viehättää.
Olen vaihtanut pyöräilyn huoltohommiin ja ostamiseen/myymiseen. Juuri huolsin og Z1 Bamin. Uu jeah nyt rokkaa taas (vaikka rokkasi jo ennen huoltoakin) rullilla en ajele. Jotenkin noloa.
Normaalisti tmt:tä ja maantien laitaa sen mitä tarkenee. Jos joutuu kotiarestiin niin elite turno ja sufferfest. En harrasta luukuttamista ja duunissa saan tarpeekseni pyörien rassaamisesta.
150-200 kilsaa viikossa tulee ajettua zwiftissä. Tarkotus oli vaihtaa takarengas ja korkata maantielaita-kausi huhtikuun alussa, mutta saas nähdä tuleeko sittenkin jatkettua zwiftin tilausta myöhemmälle kesään.
