M: Antiikkipyöriin osia ja muutakin rompetta

Pitkästä aikaa päivittelen myynti-ilmoitusta: edellisestä kerrasta meni vain pari vuotta.

Myytävänä sekalaista rompetta iäkkäämpään pyöräkalustoon. Jos hinnoissa on voivoteltavaa niin voi toki yrittää tingata hyvillä tarinoilla. Kaupantekoon kuuluu, että paljousalennusta annetaan. Lisäkuvia järjestyy tarvittaessa.

  • Vanhoihin puuvanteisiin meneviä nippeleitä. Nämä menevät aivan tavanomaisiin pinnoihin, onkos niiden halkaisija nyt sitten kaksi milliä. Kuvan kulmassa yhteen sellaiseen on tällainen puola tullutkin näytiksi pyöriteltyä. Myytävänä on puolat kahteen isomummopyörän vanteeseen, siis yhteensä 72 kappaletta. / 35 e. (jos nippeleitä tarvitsee vain yhden vanteen edestä niin voi sekin järjestyä)

  • Vanhojen puisten/bakelliittisten kädensijojen yhteyteen tarkoitettuja heloja ja sarvien sisään tulevia puupalikoita. Kaikki käyttämättömiä, mutta helaosiin on ~80 vuoden aikana ilmaantunut enemmän tai vähemmän patinaa. Patapata auttaa kuitenkin hyvin. Näitä romppeita löytyy enemmänkin kuin kuvassa näkyvä satsi. / 5 e per kokonainen setti eli kaksin kappalein kutakin osaa.

  • Vanhanmallinen runkolukko vai millä nimellä kulkeekaan. Käyttämätön, eikä iältään antiikkia. Löytyy kahdet avaimet sekä kiinnitysosat - hyvin toimii. / 5 e

  • Pari metallisia polkimia 1/2-kierteellä. Unionin tekeleet. Käytetyt, joten patinaa on, mutta hyvin tuntuvat pyörivän hyppysissä. / 4 e

  • Yksi huollettu Favoritin takanapa (vasemmanpuolimmaisin; keskellä oleva on jo myyty). Kotoisin luultavasti 1970-luvulta. Aiemmin tänä vuonna avattu, putsattu ja rasvattu sekä tarvittavilta osin sisuskaluja uusittu, saattoi olla että alkuperäisetkin olivat riittävän hyvät. Sisuskalut ovat samat kuin Torpedo-navoissa. Ratas ohutta mallia, joten marketeissa myytävät nykyajan tavisketjut istuvat tähän. Toimii kuten pitääkin, niin hyvin kuin vain käsipelillä sen voi varmistaa. / 10 e kpl

  • Kuvassa oikealla oleva Torpedo 3-gang -vaihdenapa (sorry, että vaihdeosaa yksivaihteessa!). Lieköhän kanssa 1970-lukua. Tämä on minulla lojunut rompelootassa jo jokusen vuoden enkä meinaa keksiä sille omaa käyttöä. En ole varma, tulinko takavuosina sen avanneeksi ja edes rasvat vaihtaneeksi, mutta myyn sen varmuuden vuoksi huoltamattomana. Navan pinnasta puhdistin kyllä jotain kilikali-maalijäämiä pois ja tarkka voi vielä sievistellä lisää. Napa joka tapauksessa pyörii kevyesti käsissä ja jarruttaakin, mutta tuosta kun uupuu vaijeri niin eri vaihteiden toimintaa en pysty nyt demoamaan. / 20 e.

  • Jonkin sortin rodeotanko. Käytetty ja patinaa on, mutta vaikuttaa aivan suoralta. Tai ainakin niin suoralta kuin noin tiukkalinjaisesti käyrä tanko voikaan olla. Keskivaiheilla on sen näköistä jälkeä, että lieköhän siinä ollut nopeusmittari ja kello kiristettynä niin, etteivät varmasti irtoa. / 10 e

  • Kampi ja ratas varmaankin 1970-luvun pyörästä. Käytettyä kamaa tämäkin, mutta esteettisesti silti aika hyvin säilynyt paketti. / 7 e

Kuvien ulkopuolelta löytyy vielä käytettyjä pinnoja nippeleineen 28-tuumaisiin (622) vanteisiin eteen ja taakse. Ehkä ja kenties pinnoja voi myös järjestyä muihin vannekokoihin. Kokonaisen vanteen tarpeet eli 36 pinnaa nippeleineen kustantavat 5 e.

Lisäksi maalta löytyy kaikenlaista säläosaa hyvinkin vanhoihin mamma- ja pappapyöriin, esimerkiksi renkaita ja osia Fauber-keskiöön, Torpedo- ja Favorit- ym. takanapoihin sekä etuhaarukkaan. Kysäise jos jotain etsit: katson käydessäni löytyykö romua yli oman tarpeen.

Nouto Vantaan Kaivokselasta, Posti/Matkahuolto jne. kulkee myös.

Kiinnostaa!
Minkä levyisiin haarukoihin nuo sopivat? (Taka 110 mm, etu 100 mm?)
Mitkä ovat rattaiden hammasluvut? (Löytyykö 17 Hammasta?)

Edit: Sorry! En lukenut viimeistä lausetta, Laitan privaa.

Pitkästä aikaa uutta eli vanhaa kamaa myyntiin!

Uupee, vähän on myyntilista lyhentynyt sitten edelliskerran.

Ilmoa päivitetty

Uutta osaa myyntiin!

No laitetaas vielä kerran uppia ilmoitukselle tällä haavaa, nyt vieläpä niin, että kaikkea jäljellä olevaa kamaa on halvennettu. Seuraavan kerran päivitystä saattaa olla luvassa vasta aivan loppukesästä: lomaa puskee.

Vähän uutta on ilmestynyt myyntiin

uupee

Ups

Ylöööös

Uutta herkkua kaupan! Esimerkiksi Torpedoa ja nahkasatulaa, naminami.

Update

Nostetaanpa taas

Ylöstys

Kamaa on taas myyty, mutta uutta on tullut joukkoon!

Uutena vanha hameverkko, nam!

Uuupp

Mulle tuo eturatas, se on hieno.

Ratas poissa pelistä, muilta osin up!